Jätin alkuviikosta avoimen tarjouksen logon suunnittelusta. Tarjouksia on tullut toistakymmentä, muutamat ovat lähettäneet jo aihioita, ja hintataso vaihtelee 130 – 300 euron välillä. Idea on siis se, että logo olisi vesileimana kuvissa, ainakin silloin kuin ei mene asiakkaalle, mutta nettiin (esim. tänne blogiin) ja että logo olisi Muistikuvien-nettisivulla, laskuissa, tarjouksissa, etc. Olenpa yllättynyt, että näin pian, näin monta tarjousta. ja nyt on sitten vaikea valita. Muutamien kanssa olen jo ollut sähköpostiyhteyksissä.

Päällimmäinen homma on kuitenkin ollut muutamien vanhojen kuvien digitointi- ja retusointitilausten teko. Ja Paistinkääntäjien kapitulin yms. tiedottaminen. Siihen liittyen sain ihan rahaa tuovan (valokuvaus)toimeksiannonkin. Tai oikeastaan kaksikin. Tammikuuksi on sitten tekemistä.

Iltapäivän lopulla Apsu tuli kun vanhempansa kävivät katsomassa Tuntemattoman. On ihan mahtavaa, kuinka Apsu tykkää, kun hänelle lukee. Parinkymmenen minuutin mittaisia kirjoja jo kuuntelee, ja katselee tietysti siinä samalla: ”Katoppa!”

Sitten meillä oli Apsunkin kanssa ”hommia”. Apsulle hommia ovat mummin kirjotuspöydän laatikoiden koluaminen: nitoja, rei´ittäjä, eriväriset tussit, liimaputkilot, vanhat rillit, kameran puhdistusvehkeet, nipsut ja kynät, lemmarit ja kuminauhat ovat aarteita, joita on mukava purkaa laatikoista, kokeilla, ”katoppa”, laittaa takaisin, … Siinäpä ne kiireimmät tänään.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.