Showing: 161 - 170 of 185 RESULTS
Bloggailu

Kiinnostavuuspohdintaa

Mietin, että voisin kirjoittaa siitä, kuinka työpäivä menee nopeasti kun periaatteessa koko päivän istuu seminaarissa ja siinä niiden tauoilla lukee tenttivastauksia. Ja kuinka voi olla tyrmistyttävää, kun fuksi kirjoittaa, että uusliberalismiin on tullut paljon vaikutteita Marxin ajattelusta tai että uskonpuhdistuksen ja Lutherin vaikutuksen keskusalueena oli Wittgenstein!

Sitten mietin, että voisin kirjoittaa siitä, kuinka täysikuu valvottaa ja saa näkemään unia arkistoreissulta, jossa kaikki kaivattu materiaali onkin varastettu ja viety ravintolamuseoon, joka sijaitsee Suomenlinnassa tai Mustion linnassa, kukaan ei tiedä kummassa! Voi herra varjele, ei mitään määrää näillä artikkeliaihioiden yhdistämisillä unissa!

Sitten kun haluaisinkin kirjoittaa jostakin, mikä saa lukijoita piipahtelemaan sivuillani, päätän vilkaista blogini ja www-sivuni tilastoja: katsoa, mitkä asiat ovat viime aikoina saaneet eniten klikkauksia – josko siis kirjoittasin niistä asioista.

Ensimmäiseksi katson, mistä päin Suomea syksyn lukijakunta on: syyskuun alusta lähtien Tuulestatemmattuun (siis pelkkään blogiin) on tultu yhteensä 13 618 kertaa ja noiden käyntien aikana on liki 50000 (49 336) sivun katselua. Eniten kävijöitä on ollut – luonnollisesti – Suomesta, mutta yhteensä kävijöitä on 40 eri maasta. Ruotsi, Yhdysvallat, Belgia eniten ulkomaista.

Suomen 20 vilkkainta paikkakuntaa vasemmalla. Edelleenkin kaikki mokkula yms. sellainen liikenne menee käsittääkseni Helsingin alle. Ja pienet paikkakunnat (tuli nyt mieleen vaikka esimerkiksi  Ii tai Ivalo/Hangasoja, joista tiedän blogissani käytävän, mutta ne eivät näy ollenkaan koko tilastossa) menevät ilmeisesti lähimmän ison paikkakunnan alle.

Sekä www-sivujeni että blogin sivut ovat saaneet suosiota seuraavasti. Tämä tilasto (jossa luvut jostain käsittämättömästä syystä osin epäjärjestyksessä) on  joulukuun tulos:

Sitten jos katson, mitkä ovat ne hakusanat, joilla nimenomaan Tuulestatemmattuun on joulukuussa tultu, hoksaan, että viisi ensimmäistä ovat joko blogini tai oma nimeni eri muodoissaan ja niiden jälkeen hakusanat ovat seuraavia

Kovin on ruokapainotteista tämä kiinnostus. Mutta tosiaankin enin tulee suoraan nimellä, – arvelisin että nimenomaan ”tutut”, vakkarikävijät ovat tähän ehdottomasti suurimpaan ryhmään kuuluvia. Mistä siis voisin vetää johtopäätöksen  – – niin minkähän? Kuulumiset kiinnostaa?

Nyt kuuluu sellaista, että lähden laittamaan jääkellarin lohen ässehtimään, jotta aattona on parhaimmillaan…

Ja ehkä tämä blogini on jollekin joulukalenteri. Siispä luukku 20 (kannattaa klikata isommaksi. Tämä on yksi eniten tykkäämäni jouluotokseni.)

________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 20

Liiteritontut

Bloggailu

Ei mitään mistä kirjoittaa

Tänään tuntuu,  ettei ole mitään annettavaa, ei ole mitään Tuulestatemmattuun tilitettävää. Ei menneitä muistoja, ei tulevia toiveita. Ei ruokaa, ei reissuja.

Ehkä voisin kuitenkin kirjoittaa siitä

– kuinka aamulla pakastui yhtäkkiä. Ennen kuutta tiet eivät olleet jäässä, mutta kahdeksalta olivat.

– kuinka mukavaa olikaan olla runotuomariston jäsen. Kuinka paljon taas opin uutta. Ja kuinka merkillisen yhteneväisiä minun – maallikon – ja parin ammattilaisen mielipiteet runoista lopultakin olivat.

– kuinka töissä on nyt sellainen (helpottava) tilanne, että on vain tehtäviä töitä, eikä oikeastaan ollenkaan tekemättömiä töitä. Eli voi tehdä työt sitä mukaa kuin niitä on käsillä. Ei tarvi valita, ei priorisoida, ei paikata rästejä. Tekee vaan homman kerrallaan ja lähtee kotiin ajallaan eikä ota papereita kotiin.  Kuinkahan kauan tätä riemua taas riittää?

– kuinka siisti meidän juniorin huone olisikaan jos hän käyttäisi huoneeseensa edes neljänneksen siitä siivousenergiasta, minkä käyttää pienen japanilaisen autonsa putsaamiseen ja puleeraamiseen.

– kuinka olin tänään töissä kovin epäsosiaalisella tuulella. Kävin sentään porukalla aamukahvilla, mutta eväät roudasin huoneeseeni ja mussuttelin ne lukiessani erinomaisen hyvää Sanna Kivimäen, Merja Kinnusen & Olli Löytyn toimittamaa kirjaa Tilanteen taju, Opettaminen yliopistossa. Muutenkin käytin melkein koko päivän ”vain” lukemiseen.

– kuinka iltapäivän lopulla epäsosiaalisuuteni heltisi. Helposti.

– kuinka miehemme  Euromasterissa (juniori siis)  kertoi, että ”talvi yllätti autoilijat”, mikä merkitsee johtavalle rengasmyyjälle (pojalla ego kohillaan – mutta millä kohalla – kysyn vaan?) sellaista kellon ympäri duunipäivää ja ylikin.

– kuinka olen kehittänyt itselleni taas ihan merkillisen jätskiaddiktion! Kesä meni suunnilleen tuutitta tai ilman tötteröitä, ja nyt tuntuu että joka päivä on ruoan jälkeen saatava kauhallinen Ben & Jerry’ s -jätskiä. Se on vielä sellaista umpihyvää ja makoisaa – kertakaikkisen koukuttavaa, eikä kaloreista ole puutetta! Mutta B & J on reilun kaupan- ja hyväntekeväisyysjätskiä, ympäristöasioista välittävää ja vielä laadukkaista luomuaineista tehtyjä, jotta oikeastaan pelkkää maailmanparannusta tämä paheeni.

Ehkä en kuitenkaan kirjoita yhtään mistään. Menen lukemaan.

Bloggailu

Tulosten julkistus

Lukijakyselyyni vastasi yhteensä 39 blogissani kävijää. Kiitokset kaikille. Mukava tietää teistä ”sillä puolella” olevista jotain.  Kovin pitkällemeneviä päätelmiä en tuloksista lähde tekemään…   Tein kuitenkin  asetelman, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on prosentit ja toisessa vastausten absoluuttiset määrät:

Vastanneista (mikä ei varmaankaan ole ihan sama kuin blogissakävijät) neljä viidestä oli naisia, kaksi kolmannesta iältään 31 – 65-vuotiaita (minulle hieman yllättävää oli, että neljännes kuitenkin nuoria, alle 30-vuotiaita). Puolet vastanneista tuntee minut (enkä minä tiedä, ketkä…), ja vastanneet näyttävät olevan uskollisia lukijoitani: kaksi kolmannesta kun on seurannut Temmattuja kauemmin kuin vuoden. Puolet lukijoista on Oulusta ja viidennes Etelä-Suomesta, vain yksi itäisestä Suomesta. Intresanttia!

Vielä kerran kiitoksia kaikille vastanneille,  ja pysykää linjoilla. Huomenissa taas kuulumisia. Tai kuvia. Tai molempia.

Bloggailu

1000.

Tämä on tuhannes blogipostaukseni.

Kolme vuotta sitten syksyllä aloittelin, syksyn kirjoittelin blogiin, mutta en vielä julkaissut tekstejäni, kunnes sitten vuoden 2008 alkaessa julkistin ensimmäisen juttuni (ja samalla syksyllä tehdyt lyhyet muistiinpanot arjestani).

Ensimmäisen blogini nimi oli Lyhyesti (klikkaa tästä jos haluat nähdä vanhan blogini) (myös Lyhyesti-blogin tekstit on siirretty tämän Tuulestatemmattua-blogin arkistoon.  Oikean reunan palkista voit valita menneitä kuukausia, jos jostain syystä kiinnostaa…

Bloginperustamisen syyksi ilmoitin nämä:

  • kirjoitan ja puhun työssäni ja elämässäni turhan monisanaisesti. Nyt opettelen sanomaan asiani lyhyesti.
  • Päiväkirjoihini kuluu monia kymmeniä minuutteja päivittäin, enkä ikinä jaksa lukea tolkuttomia sepustuksiani, vaikka joskus mieluusti palaisinkin johonkin hetkeen: “mitä mietin, mitä tein, mitä aioin?” Nyt opettelen kirjaaman olennaisen.
  • Mahdollisuus liittää kuvia mukaan ehkä helpottaa elämäni dokumentointia. Muistikuvienkin tallentumista.
  • Olen pitkään ihaillut bloggaajien Valokuvatorstai-ideaa ja toteutusta. Ja nyt kun opettelen myös kuvaamaan, käytän tätä blogia julkaisuun.
  • Tässä yritän sanoa jotain lyhyesti ja kertoa kuvilla enemmän.

Eihän siitä lyhyesti kirjoittamisesta – saatikka puhumisesta! – mitään tullut! Vuoden päästä annoin periksi ja vaihdoin blogin Tuulestatemmatuksi  (Samalla muutto Blogspot-alustalta WordPressiin, johon olen kyllä ollut tyytyväinen).

Siis reilut kolme vuotta ja tasan tuhat postausta. Eniten juttuja on tullut kategoriaan ”Aiheeton”, sitten Valokuvatorstai, Yliopistoelämää ja Resepti. Jos reissuraportit laskisi yhteen, olisivat ne suurin ryhmä. Oikealla olevan palkin kautta voit hakea vaikka vain kaikki resepti-postaukset tai vaikka vain kaikki historia-aiheiset sepustukseni. Ja on mainostettava tuota yläpalkissa olevaa arkistovalikkoa. Sieltä pääset etsimään jotain tiettyä asiaa tai reseptiä tms. Esimerkiksi sitä kautta löytyvät kaikki ”Erikoiset etunimet” -juttuni.

Kävijämääriä laskee WordPressin oma laskuri ja syksystä 2008 lähtien otin käyttöön Googlen Analytics -laskurin ja sen mukaan tilanne näyttää tältä (tilastot näkyvät paremmin kun klikkaa ne suuremmiksi).

Viime torstai oli vilkkain päivä blogissani:  Googlen tilaston mukaan reilut 200 ja Wordprssin tilaston mukaan mukaan 336 kävijää.  WordPressin tilaston, joka on ollut käytössä vajaat kaksi vuotta, mukaan kävijämäärät  näyttävät tältä.



Koska tämä bloggaaminen on kuitenkin – melkoisesta vuosikausien monologistani huolimatta – interaktiivista touhua, olisin iloinen, jos klikkailet alla olevaan ”lukijakyselyyni” vastaukset. Pidän kyselyä viikon verran avoinna.

Kiitokset!

Bloggailu

Blogilistani

Toissapäiväisen postaukseni  jälkeinen plussamerkkinen palaute bloginpidostani sai hyrisemään hiljaa itsekseen. Sellainen hyvä hyrinä, josta Nalle Puh aina jutuissaan puhuu.  Jäin sitten hyrinässäni miettimään minun suosikkeblogejani, niitä, joita tulee seurattua. Itse asiassa seuraamieni blogien määrä on pudonnut esimerkiksi vuodentakaisesta kovastikin.

Monella bloginpitäjällä on oman bloginsa sivupalkissa piiitkä luettelo seuratuista blogeista, – minulla ei. Mutta nyt voisin vähän listata niitä joita olen seuraillut.

Kun tein tätä listaa hoksasin, että kaikki seuraamani ovat oikeastaan keskenään kovastikin erilaisia. Ja merkillistä: ei yhtään muotiblogia listalla. 🙂

Ensinnäkin tietysti Valokuvatorstai, joka oli aikanaan yksi tärkeä syy oman blogin aukaisemiseksi. Toinen blogi, jota olen seurannut kauan (tosin vain satunnaisesti käyn kurkkimassa mitä uutta) on Ullan leivontablogi, joka nykyään on maikkarin sivustolla nimellä Elämä makeaksi.

Päivittäin klikkaudun blogiin nimeltä Kerro vielä. Se on sisareni runo- ja skräppäysblogi. Meidän sisarussarjassa se en ole minä, eikä veljenikään, jolla riittäisi sinniä skräppäykseen saatikka löytyisi lahjoja (joita on vielä koulutuksella kehitetty) kirjoittaa runoja. Mutta Railatertulla on.

Sukulaisblogeja on toinenkin. Amerikan serkkuni Irma on vastikään avannut oman bloginsa. Ja hänkin osaa runoilla. Ja kuinka ihanaa olikaan kun Irma kirjoitti nettiin kolme Perniön mummun Alexilta saamaa Amerikan kirjettä. Ne ovat  niin hienoja. Käykäähän kurkkaamassa wordsbyirma . Sivulla on mummun kuvakin. 🙂

Sitten listallani on tietysti ruokablogeja, joista tällä hetkellä yksi ylitse muiden on Timben Makujen maailma. Keittiömestari Timo, joka meilläkin kävi kesällä grillaamassa :), on avannut bloginsa. Suosittelen varsinkin kaikille oululaisille (tai sellaisille joilla on Stockan Herkku lähietäisyydellä ja joita ruoka kiinnostaa) ruokafriikeille.

Monissa ruokablogeissa tulee piipahdeltua. Tänään mm. Kurpitsamoskan sivulla, jossa on menossa elokuun ruokahaasteen äänestys (vink, vink, te jotka kyselitte ”missä niitä sun sapuskoita saa äänestää?”).

Sitten sellainen ”pieni blogi” kuin Katse avartuu on minusta mukava piipahduspaikka. Meidän kirjallisuusmakumme MeKuRun kanssa kun on aika yhteneväinen. Ja muitakin samaistumiskohteita lienee on. Sieltä mm. keksin idean, että haluan lähteä Utajärven riippusillalle. Joskopa ensi viikonloppuna kun emme sitten kuitenkaan mökille lähteneet (sää, nuoriso, työt (sekä koti- että työtyöt)) saivat jäämään Rantapeltoon, voisimme ajella Utajärvelle riippusillalle ja sieneenkin.

Blogini kommenteissa vilahtelevan Yaelianin Appelsiinipuun alla-blogia seuraan myös. Tel Avivin kuulumiset ja kokkailut kiinnostavat.

Historia-aiheisia blogeja on netissä useitakin. Satunnaisesti niihin hakeudun tai eksyn, mutta Kaisan  Sukututkijan loppuvuosi -blogi on päivityslistallani koko ajan. Sieltä kaltaiseni sukututkimusta harrastamaton saa aina jotain uutta historiatietoa ohi työjuttujen.

Ja vielä lopuksi yksi (niitä on kyllä paljon) valokuva-blogi. Tällä hetkellä tykkään tästä:  Valokuvia.  Tuollaisia kuvia minäkin haluaisin oppia kuvaamaan.

 

 

Bloggailu

Muotibloggaajaksi?

Suomen ”virallisella” blogilistalla on liki 37 000 blogia. Kymmenestä tällä hetkellä eniten luetusta (11 000 lukijaa viikottain!) blogista kahdeksan on enemmän tai vähemmän muotiblogeja. Niiden pitäjät kertovat shoppailustaan, siitä mitä päivittäin päälleen pukevat, mitä mieltä ovat toisten pukeutumisesta, seuraavat maailman ja Suomen muotitrendejä ja antavat vinkkejä, miten ihqusti yhdistellä ja modistaa kamppeita. Ja suosio on huikea. Kävijöitä riittää.

Minun blogini tilastointi kertoo, että kovasti on vakiintunut lukijakunta. Kesälläkin vähän reilun puolensataa joka päivä piipahtajaa ja toinen samanmoinen määrä satunnaisempia seuraajia tai vahingossa Tuulestatemmattuun tupsahtaneita. (klikkaamalla tilasto näkyy paremmin)

Kesäkuukausina oli kyllä selkeästi enemmän lukijoita kuin edellisinä kesinä, mutta silti kasvu näyttää jotensakin hiipuneen. Mikä siis avuksi? Ainainen ruoasta ja luonnosta, töistä ja reissuista raportointi väistykööt: ei muuta kuin vaatekaapille ja muotibloggaajaksi!

Hah! Ei taida olla minusta muodista kirjoittajaksi.

Sateisen päivän iltapuhteina viikkailin kesäkamppeita säilöön, etsin vähän katu-uskottavampia tamineita ja katsastin, onko syksyksi työkampetta ja kyllähän tämä tulos vähän masentaa. Mustaa (tai hyvin tummansinistä), valkoista, musta-valkoista ja muutama pinkki pusero, ja loput harmaata! Farkkuja ja mustia villakangashousuja. Matalia kenkiä ja reiluja, lämpimiä takkeja. Siinäpä se. Kerrassaan räiskyvä on lookkini! Eivät taitaisi muotibloggaajat paljon superlatiiveja pallo-ruutu-raita-vermeilleni antaa.



Mutta jos ongelmat ovat tänään todellakin NÄIN suuria, niin eipä parane valittaa. Ja minulle riittävät vallan mainiosti blogivieraiksi te vakinaiset vierailijat ja satunnaiset surffailijat. Ei siis tarvitse pelätä, että ryhtyisin vielä vaateongelmistani täällä avautumaan ja höpöttämään.

Bloggailu Historiaa

Eilisen jälkeen

… nukutti huonosti. Ylikierroksia. Ja sitten töissä väsytti kovasti.

… moni kävi kiittelemässä. Työpaikalla oli rento ja raukea fiilis.

… minun taidehistorian opintoni ovat edistyneet merkittävästi 🙂

… ruokaa jäi niin paljon, että kun roudasin ne duuniin, saatiin rääppiäisistä monelle lounas.

… yhden kirjaprojektin kustannusasia on saatu kuntoon.

… läksiäiset yhdelle työkaverille saatu kunnialla ja hyvällä mielellä järjestettyä.

… päivällä kahvilla käytiin vielä tietokilpailun jälkipeliä. Tuli todettua, että professoreillekin ”tenttikysymyksiin” vastaaminen on Suuri Juttu.

Piknik-visailun voisinkin laajentaa tänne blogin puolelle.

Eilinen kisa on kokonaisuudessaan LINKIN TAKANA (pdf-muotoisena).

Ne, jotka haluavat, voivat osallistua kilpailuun. Eilisessä kilpailussa olleet musiikkinäytteet ja juustotaisting on tietysti näin sähköisessä mediassa vaikea järjestää, samoin kuin estää lunttaaminen (lue: googlettaminen), mutta jos haluat voit lähettää vastauksesi minulle (tuulestatemmattu (at) gmail.com) tai toimittaa vaikka paperipostissa (yhteystiedot löytyvät tuon ”kisalinkin” takaa).

Kilpailun sääntöihin kuuluu, että jokainen osallistuja vastaa ilman apuvälineitä (ja vannoo niin tehneensä :)).

Vastaukset on oltava minulla 30.6.2010. Voittajalle toimitan pullon kuohuvaa tai suklaarasian.

Järjestä juhannusvieraiden kanssa kilpailu? Osallistukaa porukalla!

Onnea kisaan 🙂

____________________________________

Kilpailuidean saa pölliä. Niin minäkin olen tehnyt. Jos niin teet, kerro, miten sinun ehkä vähemmän historia-alan ihmisiä käsittävä kesävierasporukkasi homman hanskasi.

Bloggailu

Blogin tilastoa ja ajatuksia

Eilisen päivän postaukseeni kävi Maija kommentoimassa ja kyseli ”Paljonko sinulla on näitä “blogiisiaddiktoituneita”?” Ensinnäkin Maijalle kiitos kommentoinnista, se ilahduttaa yksinäistä bloggaajaa aina, ja toiseksi lyhyt vastaus kysymykseen: reilut sata kävijää on päivittäin.

Tilastojen mukaan 60 % on ”palaajia”. Kovin tarkkoja tietojahan en tilastoista saa irti, mutta tulkitsisin että noin 50 – 60 päivittäistä vakkarikävijää tuulestatemmattuja – itse asiassa enimmäkseen tosia – juttuja jaksaa käydä vilkaisemassa. Sitähän minä aina välillä ilokseni ihmettelen 🙂

Yksi tilasto kertoo vierailijoiden määrän päivittäin, viikoittain ja kuukausittin. Kesäkuukausina kävijämäärä laskee, ja maalis- ja lokakuisin on koko blogihistoriani (syyskuusta 2007 lähtien) ajan ollut eniten kävijöitä, mihin vaikuttavat varmasti reissuraportit syys- ja hiihtolomilta.  Opiskelijatkin ovat kertoneet niitä lukeneensa, kommentoivatkin joskus.

Viikonpäivistä torstai on luonnollisesti vilkkain, minkä taustalla on osallistuminen Valokuvatorstain haasteisiin. Juhlapyhien alla jotkut reseptit tai pyhiin liittyvät ”historiapläjäykseni” (kaksi kynttilää, jollei heilaa helluntaina, römppä) ovat johdattaneet ihmiset (googlen välittämänä kai) sivulleni. Klikkaa tilasto isommaksi, näet paremmin …

Toinen tilasto näyttää asian näin:

Päivittäinen tilasto näyttää tältä

Paikkakuntakohtaista analyysia kävijöistä ja tilastoja niistä hakusanoista, joilla Tuulestatemmattuun on tultu, tein syksyllä vähän enemmän. Jos kiinnostaa KLIKKAA TÄSTÄ. Suunnilleen samankaltaista jakaumaa tilastot näyttävät nytkin…

”Addiktoituneista” en tiedä, kun en tiedä muutenkaan, ketkä täällä käyvät. Minulle tämä on kuitenkin tärkeä osa arkea ja reissuja. Dokumentaatiota itselleni.  Joskus palaan menneeseen tämän kautta. Minä kun muuten niin vähän olen menneen kanssa tekemisissä. Mennyt minussa on joskus turhankin vahva…

Tänään olen itse asiassa elänyt tulevassa. Tehnyt paljon valmisteluja ensi viikkoa varten, ajatuksissani olen jo kulkenut Roomassa (meitä lähteekin kuuden hengen porukka Roomaan! yesh!!!)

Sähköpostini loppukaneettina on pitkään ollut Juicen aforismi:

Mitä olet tehnyt viime aikoina?
Lukenut, niin kuin aina. Historiaa lähinnä, sanoin.
Niin, täytyyhän ihmisen aikaansa seurata.

Taidan vaihtaa kesäksi toisen Juicen aforismin:

Hyvä on.
Mutta en minä menneisyydessä elä,
vaan unelmat edeltä käsin.
On minussa se vika.

______________________________________________________

Arovuokot ovat jo näin kauniita!

Bloggailu

Kevätuutta!

Opiskelin pääsiäisenä etupäässä valokuvausta, mutta vähän myös css-koodausta. Niillä opeilla yritän saada blogiini uutta kevätilmettä.

Blogitekstin tila on nyt hieman entistä leveämpi, näin voin ehkä laittaa vähän isompia kuviakin. Tosin edelleenkin kuvat vastaisuudessakin aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Nyt blogipohjassa, siis taustalla, on kuva, eikä vain yksivärinen ”tapetti”.  Kokonaisuus on nyt vähän levoton – ehkä, mutta muuttelen kuvia kunhan ehdin.

Yläpalkin hakemistoon olen laittanut linkin www-sivustolleni. Olethan käynyt siellä joskus? Sivustollani on mm. paljon ruoka-asiaa, esimerkiksi molemmat keittokirjani sekä Oulun Slow Food -yhdistyksen sivut ja Botrytis Ouluensis -viinikerhomme sivut, joita ylläpidän. Lukupäiväkirja (edelleen päivittämättä vaikka paljon olen lukenutkin) ja pehtoorin puutarhan kukkaloistoakin löytyy. Kotisivuillani on myös reissujen kuvasivustot. Yhteensä yli 1000 reissukuvaa! Tosin www-sivustokin on rankan remonttiuhan alla, – ollut jo kauan. Sattuneesta syystä johtuen.

Klikkaa mitä mieltä olet tästä uudesta kevätuutuuksin sävytetystä blogiasusta.


Tuohon pikakyselyyn voit vastata klikkaamalla raksin ruutuun ja painamalla VOTE, ei tarvitse isommasti kommentoida. Tosin kommentointi on edelleen se paras ja minulle mukavin vuorovaikutuksen muoto tässä blogimaailmassa.

Klikkaile siis mielipiteesi, sillä pehtoorista ei nyt ole arvostelijaksi: silmäoperaation (laserilla pistelty reikiä silmiin paineen poistamiseksi) takia kun ei nyt kunnolla näe.

Bloggailu Valokuvaus

Blogiremontti?

Nostalgiaa…

Antiikkimessuilla toissa viikonloppuna näin vanhan kameran, sisustuslehdessä vanha kamera kirjahyllyssä ”sisustuselementtinä”, yhdessä valokuvablogissa oli otettu kuvia vanhalla Yashicalla… Mieleeni alkaa syöpyä kysymys, missä meidän vanha kamera on?

Kotikotoa äidin aikanaan muutettua pienempään asuntoon, tänne meidän huushollin varastoihin kantautui kaikki lapsuuden kodin kuvaustarpeisto… Ihan jokapäivästähän niiden käyttö ei todellakaan ole ollut. Äsken kuitenkin tein kaivauksen autotallin hyllyjen laatikoihin. Ja voilà!

Se on kaunis. Voisin yrittää ajan kanssa ottaa siitä ”taidekuvia” (*alla yksi viritelmä) ja josko vaikka blogini galleriasivun otsikkokuvan sitten värkkäisin.  On näet tarve uusia blogin ilmettä, – se tuntuu nyt niin vanhanaikaiselta ja pelkistetyltä. Sisarella kun on uusi, hienon hieno blogimiljöö… Runoileva, skräppäävä, tarinoiva sisareni on toteuttanut/teetättänyt tuotoksilleen niiden arvoisen blogiympäristön. Valokuvien Slide show ja monta muuta hienoa viritystä, joista olen kyllä kade.

Autotallista löysin myös studiolampun! Olisinpa muistanut sen olemassaolon kun keittokirjaani varten koitin pari vuotta sitten marraskuisessa sisävalossa kuvia räpsiä. No  nyt on mahiksia kuvien ottoon vaikka miten… Studiokuvia odotettavissa 🙂