Suomen ”virallisella” blogilistalla on liki 37 000 blogia. Kymmenestä tällä hetkellä eniten luetusta (11 000 lukijaa viikottain!) blogista kahdeksan on enemmän tai vähemmän muotiblogeja. Niiden pitäjät kertovat shoppailustaan, siitä mitä päivittäin päälleen pukevat, mitä mieltä ovat toisten pukeutumisesta, seuraavat maailman ja Suomen muotitrendejä ja antavat vinkkejä, miten ihqusti yhdistellä ja modistaa kamppeita. Ja suosio on huikea. Kävijöitä riittää.
Minun blogini tilastointi kertoo, että kovasti on vakiintunut lukijakunta. Kesälläkin vähän reilun puolensataa joka päivä piipahtajaa ja toinen samanmoinen määrä satunnaisempia seuraajia tai vahingossa Tuulestatemmattuun tupsahtaneita. (klikkaamalla tilasto näkyy paremmin)
Kesäkuukausina oli kyllä selkeästi enemmän lukijoita kuin edellisinä kesinä, mutta silti kasvu näyttää jotensakin hiipuneen. Mikä siis avuksi? Ainainen ruoasta ja luonnosta, töistä ja reissuista raportointi väistykööt: ei muuta kuin vaatekaapille ja muotibloggaajaksi!
Hah! Ei taida olla minusta muodista kirjoittajaksi.
Sateisen päivän iltapuhteina viikkailin kesäkamppeita säilöön, etsin vähän katu-uskottavampia tamineita ja katsastin, onko syksyksi työkampetta ja kyllähän tämä tulos vähän masentaa. Mustaa (tai hyvin tummansinistä), valkoista, musta-valkoista ja muutama pinkki pusero, ja loput harmaata! Farkkuja ja mustia villakangashousuja. Matalia kenkiä ja reiluja, lämpimiä takkeja. Siinäpä se. Kerrassaan räiskyvä on lookkini! Eivät taitaisi muotibloggaajat paljon superlatiiveja pallo-ruutu-raita-vermeilleni antaa.
Mutta jos ongelmat ovat tänään todellakin NÄIN suuria, niin eipä parane valittaa. Ja minulle riittävät vallan mainiosti blogivieraiksi te vakinaiset vierailijat ja satunnaiset surffailijat. Ei siis tarvitse pelätä, että ryhtyisin vielä vaateongelmistani täällä avautumaan ja höpöttämään.
En usko meidän kummankaan edes viihtyvän muotiblogaajan roolissa tai tamineissa.
Ei hyvää konseptia kannata huonompaan vaihtaa, ei edes vaihtelun vuoksi!
Kiva muotipostaus;D Hyvä että et sellaista kuitenkaan jatkuvasti tule tekemään….
LOL, LOL, eivat ole vaateuksesi värit sen kummoisemmat kuin meikäläiselläkään, vaikka luulin sinulla olevan enemmän punaista! Katsoit varmaan ”Taupe Rainbow” tarinani. En voi olla nauramatta, päivän paras juttu!
Railaterttu, olet oikeassa. Tuon vaatekaappini sisältö ja värit ovat kyllä kuin sinun kaapistasi, sisko hyvä! 🙂
Kiitos, Kaija. Annan itseni ymmärtää, että olet pitänyt vakiintuneesta ruoka-luonto-työ-reissu-linjastani. 🙂
Yaelian, kiitokset kommentoinnista. Ja palautehan on aina tervetullutta.
Irma, toki näin ”Taupe Rainbow”-juttusi, ja kun rehellisiä ollaan se ehkä rohkaisikin tai oli jonkinlaisena herätteenä tähän minun ”muotipostaukseeni”.
Todellakin käytin ennen punaista, aika paljonkin, kesäisin varsinkin (sini-puna-valko -merimieslook, you know). Ja vieläkin joulukuussa punainen jumpperi ja sellainen itävaltalais(huopa?)jakku ovat vakkarivaatteitani, mutta nämä nykyiset rillini kun kertakaikkiaan eivät sovi punaisen kanssa. Rillit on kyllä kohta (TAAS! minä en näillä enää näe kunnolla) menossa vaihtoon, joten josko tuohon siniharmaaseen garderobiini ilmestyisi taas punaistakin joukkoon.
Kiitos Sinulle blogistasi. Minä ainakin kaipaan tällaisia lisää. Ehkä elämänkokemus ja arvot ovat niitä ratkaisevia tekijöitä. PS. garderobisi näyttää kovin tutulta;)
Riikka, kiitos Sinulle! Onhan vähän huippua kuulla että joku tykkää monologeistani.
Kiitos, että paljastat omia kävijälukujasi. Lohduttavat tasaisuudellaan, minullakaan ei mitään kasvutrendiä ole viime aikoina näkynyt. Aihevarastossa on kyllä häätapoja ja pukeutumista, mutta tuskin nekään historiallisina versioina tehoaisivat.
Kaisa, olkaamme iloisia vakiokävijöistä. Aihevarastosi kuulostaa kyllä minusta varsin kiinnostavilta.