Showing: 171 - 180 of 272 RESULTS
Lappi Meksiko Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Hillamisu, carnitas ja paljon hyvää elämää tänä viikonloppuna

Juhlaviikonloppu on lopuillaan. Tyär palasi äsken Helsinkiin, ja monen päivän hyvin syöminen ja niin mukava yhdessäolo on nyt ohi.

Muutama viikonlopun herkkujen resepti tähän. Ensinnäkin

Hillamisu ( tai lakkatiramisu tai hillatiramisu) 

1 pkt Savoiardi-tiramisukeksejä
1 dl mango- tai appelsiinituoremehua
500 g hilloja (lakkoja, suomuuraimia – ihan millä nimellä vaan)
3 dl Lapin jängän -kastiketta
4 rkl Cointreau tai Grand Marnier -likööriä
100 g tummaa suklaata
3 dl vispikermaa, vaniljasokeria pari teelusikallista
200 g Mascarpone-juustoa tai Philadelphia-juustoa
kaakaojauhetta tai suklaalastuja

hillamisu-2

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi, lisää vaniljasokeri ja tuorejuusto mukaan.

Lado laakean tarjoiluastian pohjalle keksejä ja kostuta ne mehun ja liköörin sekoituksella. Seuraavaksi kaada keksien päälle myös Lapin jängän -kastiketta, jota on myynnissä ainakin pohjoisen turistikaupoissa ja eteläisemmän Suomen herkkukaupoissa (esim. Stocka), sitten kerros  hilloja ja lopuksi kerma-tuorejuustovaahto. Tähän päälle sulatettua suklaata. Sitten taas keksejä, mehua, kastiketta, hilloja. Päällimmäiseksi tulee juustomassa. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Viimeistele kaakaojauheella tai suklaalastuilla ennen tarjolle asettamista.

Pitkään aikaan en ole tuota tehnyt, – edellinen kerta taitaa olla Juniorin lakkiaisiin. Se on ihan oma kehitelmäni, ja olen sillä kerran voittanut ruokahaasteäänestyksessä ykkössijan. No eilen tytär sen teki. Ja sitä riitti vielä tällekin päivälle jälkkäriksi. Sehän vain paranee kun saa vähän makuuntua jääkaapissa. Tämä jos joku on LappItalia-henkistä sapuskaa.

1-19

Sitten uusi ruoka oli carnitas, jota tuli kerran Meksikossa syötyä, mutta koskaan aiemmin en ole itse tehnyt. Nyt – jälleen – Vapun keittokirjasta (I) sattui silmiin ohje, jota päätin kokeilla. Tein tupla-annoksen, joten sitä jäi vähän huomisellekin. Carnitas on meksikolainen ”nyhtöpossu”. Siis nyhtöpossua paljon ennen kuin se aloitti kotikeittiöiden valloituksen Suomessa. Tämä oli tavattoman hyvää, sen ohessa oli matsutake-risottoa, guacamolea, mozzarella-tomaattisalaattia, salaattia, leipää ja sen sellaista. Niitä kaikkia, samoin kuin eilisen viininmaistelun viinejä riitti vielä tällekin päivälle, joskin tein vielä broileri-smetana-tomaattipataa ja vähän muita tykötarpeita. Olemme syöneet yllin kyllin, mutta myös liikkuneet ja nukkuneetkin oikein hyvin.

Carnitas – nyhtöpossu ennen nyhtöpossua

1 kg possun kassleria
2 limeä
2 appelsiinia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
½ tl kanelia
1 tl korianterin siemeniä murskattuna
2 laakerinlehteä
rouhittua mustapippuria
1,5 tl suolaa
noin 5-7 dl vettä

Leikkaa liha noin 2-3 cm:n kokoisiksi paloiksi. Silppua sipulit pieneksi ja sekoita lihojen joukkoon. Pese appelsiinit ja limet hyvin ja raasta niiden värillinen kuoriosa sekä purista mehut lihan joukkoon. Lisää sekaan kaikki mausteet ja pyörittele lihojen joukkoon. Anna marinoitua huoneenlämmössä parisen tuntia.

Pane lihat kattilaan tai hellankestävään uunipataan ja mittaa päälle vettä sen verran että lihat juuri peittyvät. Kiehauta ja anna porista kannen alla miedolla lämmöllä 2-3 tuntia välillä sekoittaen ja tarkistaen, ettei neste lopu. Kun nestettä on jäljellä 1-2 dl kaada lihat liemineen uunivuokaan (tai jätä nykyiseen vuokaan). Revi haarukalla lihaa suikaleiksi. Laita uunivuoka uuniin 200-asteeseen vielä noin 20-35 minuutiksi, kunnes neste on haihtunut lihasta kokonaan. Sekoittele välillä.

Carnitas syödään Meksikossa tortillojen kanssa, niin kuin siellä melkein kaikki, mutta kyllä tämä ihan ”lihakastikkeen” tai padan vastine suomalaisessa ruokapöydässä on. Helppoa ja halpaa, ei kylläkään mitään fastfoodia.


Isovanhemmuus Mallorca Valokuvaus

Kuvien parissa edelleen

Verkkainen päivä. Aikaansaamaton.

Jotain pientä sentään. Kuvatilauksia olen tehnyt; kortteja tein ja tilasin.

Elmeriä kävin uudessa kodissaan tervehtimässä ja ruokkimassa ottovanhempien ollessa reissussa. Olipas konnulilla siellä hyvät oltavat. Samalla kävin kaupassa, ja taas mietin, että miksi mennä ”vieraaseen” kauppaan. Sieltä ei löydä mitään.

Jotta blogin anti ei olisi yhtä mitäänsanomaton kuin tämän päivän aikaansaannokseni, niin tähän muutama kuva Tahvosta, joka on nyt jo 2½ kk. Hymypoika on.

 

Ja sitten, jo kovasti syyskuun Ligurian patikkamatkaa odotellessa, katselin viime syyslomamatkan kuvia. Sainpa ne vihdoinkin ladatuksi tuonne kuvasivustolleni. Lähdehän nojatuolimatkalle Mallorcan patikointipoluille. Tahvokin oli siellä jo mukana. 😉 Vain yksi patikkapäivä jäi Miniältä väliin aamupahoinvoinnin vuoksi. …

Mallorcan kuvat

Matkan postaukset ovat täällä. Sekin oli kyllä hieno patikkakohde.

Meksiko Niitä näitä

Terveisiä Meksikosta Vol. XII

sombrero

Tytär on Meksikossa sanoutunut irti Binbiltä ja jättänyt työpaikkansa ja -pisteensä.

altAuJ_QGAqFTj8fWWC7nbaSVKfz0gRbob0hJt_xpTPzvRx

 – – tietenki aika sekavat fiilikset lähdöstä, mutta yritän olla ajattelematta ja nauttia loppuajasta 🙂

Kolmen hengen vuokra-asunnostakin on jo huoneensa tyhjentänyt:

78171020131H_4

78171020131H_1

 

Monterreyn Nuevo Leonissa on vuokrakämpässä yksi huone vuokrattava:

http://www.compartodepa.com.mx/en-renta-san-pedro-valle/roomie-para-depa-en-centrito-valle-5000/H13102017187389/2013041316562621746

Viikonloppuna kävivät Teksasissa vaihtamassa työviisumin turistiviisumiksi.

Visahommat kunnossa, vaikka yrittävät vängätä että pitäis ollla 72 tuntia pois Meksikosta. Mennessä piti päästä eroon työviisumista ja tullessa tulla maahan sisään turistina. Onneks oli Taneli mukana selittämässä 🙂

Virallisesti olisi pitänyt olla MacAllenissa, USAn puolella siis, 72 tuntia, mutta kaverinsa oli onnistunut puhumaan että yksi vuorokausi riitti.

altAiZZ9J5d8hVlwVmtgt0ftJ6Fny8X6iu_LnUPjfqxiebg

Tänään on Meksikossa kansallinen vapaapäivä, joten Meksikosta Teksasin puolelle matkaajia oli lauantaina ollut paikoin ruuhkaksi asti.

altAl2kgiA-BxAoNwJ8FJhaTksqrN11LndHd6Mj4Q6buqIU

Jenkki-Outletissa esikoinen oli käynyt ostamassa itselleen pakkassaappaat ja neuleen, sekä paksummat farkut. Paitsi että Monterreyssakin on jo varsin viileää (viime päivinä +3 — 18 C) niin Suomeen palatessa on hyvä olla vähän lämpimiäkin kamppeita. Vuosi sitten lokakuussa tytär lähti aika lailla syyskesän kamppeissa suoraan Oulusta Meksikoon, mutta nyt paluumatkalla  pysähtyy pariksi päiväksi Helsinkiin tapaamaan kavereitaan, eikä siis pääse kotivaatekaapilleen talvikamppeita etsimään. Tuo että käyvät Meksikosta Jenkkien puolella halvoilla vaateostoksilla, on minusta merkillistä. Jotenkin ajattelisin toisin päin.

Mutta ihan sama. Pääasia että on jo tulollaan kohti kotia. Minun pitää täältä käsin vielä tilata hänelle ESTA-todistus, joka vaaditaan kun lentää Dallasin ja New Yorkin kautta Helsinkiin. Tytär ei voi itse tilata, kun ei ole sitä Visa-korttia. Kesällä hakkeroitu kortti kuoletettiin ja leikeltiin palasiksi, joten ei ole luottokorttia, jolla maksaa netistä tilattava ESTA. No ei ole mahdoton hoidella täältä käsin. Ja niin, siitä Visa-kortista: Luottokunta (tai whaterver se nykyään onkaan) kyllä otti lopulta vastuun siitä reilusta tuhannesta eurosta, jolla tiliä oli ehditty käyttää. Sillä jutulla siis happy end.

Nyt vielä reilu pari viikkoa tytär lomailee Monterreyssä, viettää ainakin parit läksiäiset, vaikka tuntuu noita bileitä (esim. Halloween) olleen pitkin syksyä muutenkin.

altAqsGqDKppXg1KLiJmS2yAWzi3YIixCKgtarvaI8JvVUt

Kihlajaisia on kaveripiirissä ollut liki viikottain parin kuukauden aikana, ja kun meksikolaiset nuoret naiset kihlautuvat, alkaa välittömästi häiden suunnittelu, mikä ei ole ihan pientä, kuten täällä on jo usein ollut puhettakin (KLIKS). Äsken skypeillessä tyttäremme ilmoitti varsin selkeästi olevansa aika täynnä kavereidensa häähulinaa ja -suunnittelua. Eikä tuohon tietenkään auta se, että Tanelinsa jää Monterreyhin ja liki vuoden kestänyt ”deittailu” loppuu, – tai ainakin käy aika harvaksi.

Ehkä D. (oik.) tulee pääsiäisenä Ouluun, ehkä…

Mieluusti tapaisimme, mutta nyt meille on niin suuri ilo, että lapsi palaa pian.

s et al.

Mallorca Valokuvaus

Vain vähän värejä ja porvariston hillitty charmi

Olipas tymäkkä ja pitkä työpäivä heti loman jälkeen. Ja siihen lisäksi melkoinen romuska olemassaolollaan haittasi puhumista ja näkemistä.

Nyt ei paljon muuta jaksa kuin kaatua sänkyyn.

Muutama kuvaleikki kuitenkin.

Minähän hyvin harvoin kuvaan ihmisiä.

Nyt sen tein. Nämä kaksi paritonta olivat molemmat Mallorcalla.

Klikkaile kuvat isommiksi.

Lady & Gentleman-4

Lady rannalla Port de Sóllerissa.

Lady & Gentleman-3

Herrasmies puistossa La Palmassa.

Niin kaukana, niin haaveissaan.

Mallorca Niitä näitä Ruoka ja viini

Mallorcalaisissa pöydissä

Eilinen kotiinpaluu aika nihkeissä, tai tarkemmin ottaen nuoskaisissa, tunnelmissa. Pimeää, märkää, räntäistä, ja sellainen pieni lisäriesa, ettei Juniorin laukku sitten Ouluun tullutkaan. Ei ole tullut vieläkään. Reissun tehneillä patikkakamppeilla ja muutamalla iltavermeellä tai uikkashortseilla ei niin kiire, eikä huoli niistä, mutta kamerankin muistikortteineen, satoine kuvineen, poika oli laukkuun pakannut. 🙁

Toinen riesa, että Pehtoorin kanssa toimme flunssan lämpimältä Välimereltä syystalviseen pohjoiseen. Pehtoorilla jo torstainailtana päänsärkyä, perjantaina silti vuorille, silloin minulla vilunväreitä ja väsyä, päänsärkyä. Eilen molemmat kurkkupastillien, nenäsuihkeiden, särkylääkkeiden ja kuumien juomien ja – hyvä on – viinienkin turvin lensimme kotiin. Nyt Pehtoori jo toipumassa, minulla edelleen aika voipunut ja kovin, kovin kurkkukipuinen olo. Silti huomista vallan työntäyteistä päivää olen yritellyt valmistella. Kuume kun ei nouse, niin en oikein levätäkään osaa. 🙂

”Toisella kädellä” olen myös reissun  kuvatiedostoja selaillut…

Ja ruoka- ja juomakuvia koettanut kuvakansioista purkaa. Pitkästi yli tuhat kuvaa viikon aikana otin vanhalla isolla järkkärilläni (ja muutamina päivinä vuorilla mukana zoomikin), mutta iltakuvat ja ruokakuvat olen ottanut joko puhelimen kameralla tai ”Pikku Makella” (= Canon G1 X), joka on kyllä iltakuvien ottamisessa ihan pitelemätön.

Aamiaiset meidän hotellissa enemmän kuin kelvollisia. Parasta olivat valmiiksi paloitellut hedelmät. Minulla meni aika vähillä hiilareilla aamiaiset,

WP_20141020_08_24_11_Pro

mutta näistä pikkuhyvistä ei voinut kieltäytyä. Oikealla on paikallinen erikoisuus. Höyhenenkevyt leivonnainen, jossa on valniljakreemiä sisällä. Niitä on monenlaisia versioita (mm. kierteisiä (alla)) ja niiden nimi on ”emsaimadas”.

WP_20141020_08_37_22_Pro

Mallorca 2014_-4

Mallorca 2014_-5

After hike -juomista muutama kuva…

WP_20141024_13_53_17_Pro

Mallorca 2014_-3

Mallorca 2014_-2

Mallorca 2014_

Cavaa ja ”livenä” puristettua appelsiinimehua. Yhdessä tai erikseen. Sangriakin yhtenä päivänä pöydässä. Ja Juniori katsoi after hikeillä oluensa ansainneensa.

WP_20141020_19_08_40_Pro

Ja tapaksia. Ne eivät olleet mitään pikkupiperryksiä. Tässä vain kolme annosta, jotka jaettiin. Miniällekin mustekalarenkaita kokeeksi ja maistuivatkin. 😉

Palmassa kävimme El Corte Inglesin ”Herkussa”, jossa oli tällainen maisteluautomaatti.
Kaivelimme tietysti taskunpohjia, jotta kolikoita olisi löytynyt, mutta sitten hokasimme, että maistiaiset olivat ilmaisia!
Onnistuisiko Suomessa? Mahtaisi perjantaisin olla jonoa maistelemassa…. 😉

Mallorcan_-6

Mallorcan_-7

El Corte Inglesin ”Herkussa” myös Iberian kinkkua. Ei ole ihan tavallisen keittokinkun hinnassa.

Mallorcan_-9

Oliivisato oli kypsymässä ja niitä riitti!!!

Mallorcan_-10

Kävimme myös parissa kauppahallissa:

Mallorcan_-3

Mallorcan_-4

Mallorcan_-24

Mallorcan_-5

Mallorcan_-8

Minä söin koko viikon äyriäisia ja kalaa… viimeisen illan ”hakea” (= kummeliturska?) lukuunottamatta kaikki olivat hyviä, erinomaisia, sardiinitkin.


WP_20141020_14_30_35_Pro

Mallorcan_-2

Meriahven.

Mallorcan_

Tonnikala.

Mallorcan_-12

Ja tämä oli torstai-illan hienon ravintolan huippuannos. ”Päivän kala”. Sille ei ollut edes englannin kielistä nimeä. Necroksi kutsuivat. Sanoivat mallorcalaiseksi erikoisuudeksi, joka on musta iso kala, mutta liha on valkoista. Kuhan ja turskan välimuoto maultaan. Voisin syödä toistekin.

Es Faro ravintola majakan juurella oli hieno, enimmäkseen kalaruokiin erikoistunut, mutta Miniälle Wellingtonin pihvi maistui.

Mallorcan_-17

Wellingtonhan kuuluu kääriä voitaikinakuoreen, Es Farossa se oli tehty näin.

Mallorcan_-18

Jälkkäreissä usein manteleita, jäätelöä, omenoita,


Mallorcan_-19

Porkkanakakku aseteltu ja koristeltu siten, että vaikutti erikoisemmaltakin.

WP_20141021_20_44_23_Pro

Tässä mantelipohja oli vähän tahmainen, mutta tuo valkoinen ”täyte” pehmeää marenkia. Kyllä tykkäsin kovasti.

Torstaina olimme Agapantossa. Kaunis, tyylikäs, hyvätasoinen fine dining -paikka.

Mallorcan_-13

Mallorcan_-14

Juniorin jälkkäri: Mojito-jäädyke, johon kaadettiin kuohuvaa!

Miten tuo poika tuommoisen päälle on oppinutkaan??!

Mallorca Niitä näitä

Bom dia, Port de Sóller! Adios, Mallorca!

Port de Sóllerin Aimia-hotellin parvekkeelle ei kuulu linnunlaulu, on pimeää ja on kovin kylmääkin (+12 C). Eikä soi aamukahdeksan kirkonkello, kuten viikon ajan on tehnyt. On vasta viisi aamulla. Tunnin olisi vielä saanut nukkua, mutta ei ole unta.

IMG_0015

Paluu kotiin …

Matka saaren halki  meidän kalastajakylästä saaren pääkaupunkiin sujui hyvin. Samoin La Palman lentokentän muodollisuudet: turvatarkastukset ja laukkujen lähetys suoraan Ouluun. Ei ole ollut aina mikään itsestäänselvyys, ei ollut tänäänkään, mutta virkailija teki töitä ja löysi kuin löysikin Oulun maailmankartalta. Lentokentällä pitkästä aikaa kuultiin suomea. Port de Sóllerissä kun ei suomalaisia juuri ollut, mitä emme pitänee huonona asiana. 🙂

La Palman kenttä on ISO. Saari elää turismilla ja se näkyy myös kentällä. Töihin ja appivanhemmille ostimme suklaat, viinikerholle maisteltavaa. Muutoin tuliaisia meilllä ei nyt ollut hankittavana kun nuoret on völökisä (= mukana) ja tyär vielä itsekin reissussa [oli menneellä viikolla sanonut itsensä irti! On siis jo tulollaan kohti kotia :)].

Kone pakkaantui täyteen pohjoisen loskaan ja kylmään palaavia lomalaisia. Mallorcan sesonki myös lopuillaan. Hiipuminen näkyi jo kuluneella viikolla, mikä ei meitä haitannut.

Mallorcan lomassa moni asia oli erinomaista, ja myös se, että lento sinne ei kestä kuin neljä tuntia. Sen aikana ehdin työstää matkakuvia, joita vain nippanappa tuhat … Näette niitä vielä. 😉

Lauantai-iltapäivällä oltiin Helsinki-Vantaalla: aika syödä jotain. Menimme lentokentän ravintolaan, ja söimme hyvin. Vielä kerran tällä lomalla. Ja maksoimme PALJON enemmän kuin Espanjassa. Espanja (jopa turistien Mallorca) on edelleen edullinen suomalaisille.

Nyt ollaan portilla 30. Oulun kone lähtee kohta. Tämä matka alkaa olla tässä.

WP_20141025_16_23_05_Pro

Mallorca Niitä näitä

Rotkopatikka

 

Viimeinen patikkapäivä. Tarkoituksena oli tehdä vähän sellainen lyhyempi päivä, jotta olisimme yhden kieppeillä jo aftterhikellä ja lounaalla takaisin kylässä. Perjantai-iltapäivää tarkoitus viettää altaalla, hiljalleen pakkaillen ja vielä kerran illalla rauhassa hyvin syöden.

Mutta eihän se ihan niin mennyt.

Oli päätetty aloittaa patikka Fornalutxista. Niin tehtiinkin. Ensin ostettiin kylän pikkukaupasta energiajuomaa  ja croissantit, banaaneja ja vettä …

Sitten jälleen napakka nousu (kuten suunnilleen joka aamu tällä viikolla), about puoli tuntia. Sen jälkeen alkoi pari kilometriä pitkä alamäki, asfaltoitua pikkutietä. Niin oli tarkoituskin. Bianiaraixin kylässä olimme risteyksessä, josta patikkaoppaassa todettiin, että ”suosittelemme poikkeamista  rotkoon”. Ja edelleen suosituksena : ”One of the most beautiful spots on the island”. Ja mehän poikkesimme. Nousimme. Nousimme. Maisemat huikeita. Polut kivisiä … mennessä ladottuja, palatessa eivät todellakaan.

Aurinkokin alkoi jo paistaa laakson pohjalle, näkyä liki kilometriin kohoavien vuorten  väliin. Jatkoimme nousua katettua kivipolkua. Rotko alkoi hahmottua. Ja jossain välissä tajusimme, että ollaan reitillä, jolla noustaan yli puoleen kilometriin, kierretään rotkon keskellä oleva vuori… Eikä polut enää kivettyjä, eikä aurinkoa näkyvissä.

Mutta eihän me enää periksi annettu. Ja tänään, kuten koko viikolla, on ollut ilo se, kuinka nuoripari on ollut reipas, innokaskin, marisematon, hyväkuntoinen, ja jokapäivä innokkaana jatkamaan ja kapuamaan…

Löydettiinhän sitä tällekin reissulle luola.Vähän paremmin seurauksin kuin vuosi sitten Madeiralla. Juniorin kanssa oltiin jo menossa tutustumaan lähemmin: Pehtoori ja Miniä varoittelivat… tultiin pois. 😉

Ja rotkopatikka jatkui.

Barranc de Biniaraix oli hieno, mutta paikoin tylsä, paikoin liki vaarallinen, alas tullessa pari kilometriä polkua, jolla kiviä, rullaavia kiviä, metsän siimeksessä, jyrkkää, tarkkuutta vaativaa. Mutta eivätpä seuralaiseni valittaneet, en siis kehdannut minäkään.

Coll d´en Se (453 mpy) tuli huiputettua. Tai jos tarkkoja ollaan niin sen viereisen vuoren (Cornador Gran 956 mpy) rinteillä tepasteltua. About 22 000 askelta. 10 km? 15 km? vaikea sanoa, mutta patikoitiin.

Biniaraixissa istahdimme pienen kylän ainoan kuppilan patiolle; tuoremehu (lasilliseen menee kolme appelsiinia), cava ja olut olivat ansaittuja.

Kohti Solleria ja puolivälissä tilasimme taksin. Oli jo melkein viisi tuntia kävelty. …

Altaalla iltapäivän lopuksi.

Illalla vielä syömään neljästään: Randemar-ravintola tarjosi parastaan. Välimeren illan lämmössä (fleeceviltit sylissä) kertasimme viikkoa, totesimmme hyväksi, seuran erinomaiseksi, olotilan liki unenomaiseksi, toisiamme liikkumisesta kehuimme ikihyviksi, kuuntelimme livemusiikkia, katselimme ”kotirannan” kaunista iltaa, kuuntelimme laineiden liplatusta.

Elämä on.

Mallorca Niitä näitä

Deián taiteilijakylä ja merenpoukaman aallot

(Tämänkin postauksen kuvat hävinneet bittiavaruuteen 🙁  )

Tänään patikan kohteena Cala de Deiá.

Mallorcan länsirannikolla, meidän kylästä etelään on pieni Deián kylä. Taiteilijoiden kylä. Ja sinne aamulla hurautimme taksilla, mutkaista rantatietä parinkymmenen minuutin matka. Ja taksimies piti omaa sightseeing-opastustaan spanglismillä niin, että jäi ymmärrys meillä kovin vähäksi, mutta osasi hän kysyttyäni meille neuvoa, missä on kylän hautausmaa ja mistä alkaa patikkapolku rantaan.

Tämän reissun hautausmaakohteeksi valikoitui juuri Deián hautalehto, koskapa taiteilijakylässä vaikuttaneilla artisteilla on siellä muistokiviä tai jopa hautoja. Taas erilainen kirkkomaa. (ks. edellisten reissujen esim. Meksiko tai Itävalta)

Monet taiteilijat näyttivät eläneen hyvin vanhoiksi, kun taas ”tavallisten” haudoissa silmiinpistävävää oli aika alhainen elinikä.

 

Korkealla oli tuo hauta-alue.

Kirkossakin piipahdimme. Kovin kulahtanut oli, mutta kylä oli kaunis, pieniä idyllisiä näkymiä…

Ja sitten laskeuduimme laaksooon ja kohti merta.

Ja mikä hieno lahdenpoukama vajaan tunnin päästä olikaan edessä!

Espressot nautimme ja pojan kanssa kuvasimme aaltoja pitkään ja hartaasti. Kuuntelimme meren pauhua. Hieno paikka oli tuo!

Paluu Deiáan eri reittiä, nousu ei ollut paha, eikä sellaista kivimöpelikköä kuin viime päivinä on edessä ollut kilometri toisensa jälkeen.

Pehtoori & Poika ketterinä… 😉

Deiásta paluu Port de Sólleriin paikallisbussilla. Kolmen vartin kyyti Sollerin kautta maksoi euro kuuskymmentä. Dösän laatu ja puhtaus eivät kovin raposia, mutta kuski oli taitava ajelelemaan mutkaisella iltapäivän alussa jo vilkkaalla (maantiepyöräilijät!) rantatiellä.

Omalle kylälle palatessa siellä näyttivät torstaimarkkinat jatkuvan: yhtä lailla myynnissä kukkia, vihanneksia, vöitä ja huiveja, koruja ja koristeita kuin lihaa ja juustoja. Lämmintä yli + 25 C. Ja mitkä EU-direktiivit muka kieltävät elintarvikkeiden myynnin  liikenteen keskellä helteellä?

Iltapäivän vietimme altaalla ja biitsillä. Uiminen on patikoijan jaloille hyvää palautumista.

 

 Nyt alkaa hiljalleen valmistautuminen illalliselle. Aikeena on päästä yhteen tämän kylän parhaista ravintoloista … Adios.

Mallorca

La Palma – kaupunkipäivä

Jo lähtiessä, matkaa suunnitellessa, oli päätetty, että yksi päivä käytetään tutustuen La Palmaan – Mallorcan ja koko Baleaarien saariryhmän pääkaupunkiin, jossa on 400 000 asukasta ja paljon nähtävää.

1_La Palma_-2

 Tämä päivä valikoitui city-päiväksi senkin takia, että oli luvannut pilvistä, sateen uhkakin oli olemassa… Taksilla hurautimme saaren laidalta toiselle. Junallakin olisi päässyt, mutta se oli paljon kalliimpi kuin taksi ja ”säästetyt” rahat käytimme Sightseeing-bussilippuihin.

1_La Palma_-15

1_La Palma_-3

Kun pääsimme Placa Espanjalle ostimme liput doubledeckeriin ja lähdimme sen katolla kiertämään Palman katuja ja katselemaan nähtävyyksiä. Näinhän on niin monessa kaupungissa tehty ennenkin… Hyvin toimi nytkin – yleissilmäys kaupungista saatiin helposti.

1_La Palma_-5

1_La Palma_-7

1_La Palma_-16

Jäimme pois La Seun goottilaisen katedraalin kohdalla.

1_La Palma_-2-2

Kuvia räpsiessä ja turistiostoksia tehden kuljeksimme: jääkaappimagneetitn ja kaksi pienen pientä, sinistä, lasia artesaaniputiikista ostin.

1_La Palma_-3-2

1_La Palma_-4-2

1_La Palma_

1_La Palma_-4

Lounaalle päätimme mennä – ei suinkaan tapaksille, vaan – Hard Rock -cafeeseen. Mietimme Pehtoorin kanssa, jotta olikohan meille kymmenes vai kahdestoista vai sittenkin jo kolmastoista HRC? –  Rooma (minulla jo neljä kertaa), New York (kahdesti), Helsinki, Madrid, Dubai, Barcelona, Lissabon, Lontoo, Pariisi, Milano, Malta, Praha, Peking, … No joka tapauksessa lounas, kuvat !! ja paidat paikallisesta HRC:sta saatiin.

1_La Palma_-8

1_La Palma_-9

Sitten kävellen kohti historiallista keskustaa. Miniän päivänä ”patikkareittien” kivet paljon helpompia käveltäväksi kuin meidän muiden reiteillä. 😉

1_La Palma_-6

1_La Palma_-10

 

1_La Palma_-11

 Mutta yhtäkaikki: me kaikki olimme sitä mieltä että paljon raskaampaa on kaupungissa tepastelu kuin vuorilla. Melu, ja pakokaasu, ostoksien ahdistus ja asfaltti eivät ole hyväksi. Toisaalta. Olipa mukava nähdä tämäkin kaupunki. Ja pitkästä aikaa käydä El Corte Inglesissa. Sehän on espanjalaisten Stocka.

Ja sattuipa kohdalle myös Chocolat Factoryn myymälä: joulukakun suklaa-minttu on nyt hankittu. 😉

1_La Palma_-12

1_La Palma_-13

Illansuussa istahdimme taksiin (45 euroa suuntaansa) ja palasimme meidän maalaiseen, r, aikkaiseen, rauhalliseen pikku kyläämme. J:) a erityisesti nuoripari totesi pariinkiin kertaan, että onneksi ei oltu varattu lomaa Palmaan vaan tänne ”sivuun”.

Ja huomenna patikkapäivä… 🙂