Niitä näitä

Täällä minä istun pimeässä työhuoneessani ja postailen, – oma Earth Hour. Minä kun en usko, että WWF on ”ulkomainen agentti”. Olen sitä mieltä, että maailman ympäristön ja luonnon puolesta pitäisi ja pitää tehdä paljon enemmänkin. Vähän enemmän vuosi vuodelta yritän itsekin. Siksikin nyt valot pois. Valo on tärkeää. Siksi ne on hyvä sammuttaa välillä.

Tälle päivälle on muutenkin ollut ominaista valo. Kevään valo. Paljon valoa tässä päivässä: on jo 32 vuotta siitä kun maailmaamme syntyi yksi aika äänekäs valo.

Valoa oli myös ladulla, keittiössä, ihan poikkeuksellisen vilkkaassa Whatsapp-päivässä: eilisen illan jälkimainingeissa ystävien kanssa kiitoksia, kommentteja, reseptejä, kuvia ja sitten taas kerran perhepiirissä paljon ”asiaa”, mihin olennaisesti vaikutti se, että Vävy on työpaikan reissulla Rukalla ja Tyär itsekseen Järvenpäässä, Juniori ja R. Tampereella minilomasella. Päivän WA-saldo lähemmäs 200 viestiä. Aika hassua, eikö?

Tuli mieleen ajat, jolloin ei ollut tällaiseen mahdollisuutta. Esimerkki: olimme poikaystävän (nyk. Pehtoori) kanssa kuukauden auto-teltta-reissulla Itäblogin maissa, jolloin mm. Puolassa oli menossa vallanvaihto, Solidaarisuus-liike ja Lech Walesa, jolloin auto hajosi, jolloin valuutanvaihdon kanssa oli pieniä hankaluuksia etc. (joista mikään ei kyllä meitä isommasti häirinnyt, mutta olivat kyllä ”tapahtumia”, joista varmasti olisi koti-Suomeen whatsappeiltu jos sellainen olisi ollut mahdollista/tapana). Noh, soitimme me Suomeen. Mm. Budapestissa odottelimme pääpostissa muutaman tunnin puhelua koteihimme. Aukesihan se linja. 🙂  Ja jonku toisenkin kerran soitimme. Ei mitään perhechattia! Äideille soiteltiin. Kerran tai kahdesti, ihan riittävästi. 🙂

Tänään valoa oli myös hangilla, metsässä, ladulla. Kevään valoa myös ruokapöydässä: parsakausi avattu! Valoa tulvi sisällekin. Valokuvasin pupujani,  tälläsin viherkasveja altistumaan valolle.

Tämä ruukkupupukin on uusi, Puutarhurin Majasta kuten muutkin tämän kevään uudet puput. Ja nimetönhän se tämäkin vielä on.

Kyllä voin ylpeänä kertoa, että olen noussut sijaistoimintojen ideoijana ihan uudelle levelille.

Veroilmoitukset (oma ja pikkuruisen yritykseni) ovat kirjoituspöydän nurkalla odottamassa. Ovat olleet haittona ja huomion kerjääjänä siinä jo pari viikkoa. Tälle päivälle oli aikeena saada ne pois päiväjärjestyksestä. Mutta voi sitä kaikkea työtä ja tointa, jota onkaan ollut toimitettavana juuri tänään!

Aamutoimet, -puurot, -lehdet, -postit! Sainpa niihin kulumaan hyvinkin pari tuntia, kun oikein vitkuttelin ja huolellisesti asioihin perehdyin.

Sitten etäyhteys Järvenpään koodareihin. Viikonloppuna tätä asiaa ei voitu hoitaa, he kun olivat käymässä Rovaniemellä. Tyttären ”bestis forever”, jonka kanssa ovat aika lailla tasatahtia ensimmäisestä tarhapäivästä, 90-luvun alusta lähtien kulkeneet, asuu nykyään Rovaniemellä. Yhteisiä olivat päiväkoti, eskari, ala-aste, yläaste, rippikoulu, lukio, kauppakorkea, vaihtovuosi Ranskassa… Valmistumisen jälkeen toinen töihin Helsinkiin/Meksikoon ja toinen Leville. Kuitenkin aina vuosittain useampiakin tapaamisia poikaystävien kanssa ja ilman. Sitten molemmat lähtivät (puolenkymmenen vuoden hektisen työrupeaman jälkeen) tekemään toista tutkintoa – aika lailla yhtä aikaa niitäkin, mutta eri aineita ja eri paikkakunnille. Viime kesänä bestis miehensä kanssa ajelivat Leviltä (vai Rovaniemeltä) ainoiksi todistajiksi kun Tyär ja Vävy menivät avioon Saariselän kappelissa. Ja nyt järvenpääläisten vuoro lentää Helsingistä Rovaniemelle kummeiksi bestiksen ja miehensä esikoiselle.

Mutta tänään – juuri kun minulla oli pakottava tarve saada koodariapua 😀 – he olivat jo kummiusreissulta palanneet ja chattailimme puolisen tuntia ja se iso ongelma, joka minulla on näiden postausten kanssa ollut ja josta aiemmin kirjoittelinkin (postauksissa ei näkynyt postauspäivä, vaan päivityspäivä (updated)), on nyt ratkennut! Nyt artikkelin lopussa on aina alkuperäinen postauspäivämää! To-do -listaltani yksi ISO asia pois.

Mitäkö muuta? – Rairuohon ja ohranversojen kylväminen, lohilasagnea pari vuokaa, mökkiruokaa valmiiksi – you know. Ja tänäänhän sitäkin oli tehtävä. Kuin myös kynsinauhojen huolto ja vähän väritöntä lakkausta, koska huomenna on se Dionysia-juhla, johon etsin viime viikolla ”jotain keväistä” ja sitten ostinkin farkut.

Juhlien vuoksi laittelin aamusella myös pari sipaisua itseruskettavaa voidetta otsalle ja kaulalle, sillä olen kasvoista kevätladuilla jonkin verran jo päivettynyt, mutta pipon ja kaulurin rajat ovat vähän ikävästi näkyvissä, otsa aika valkea. Luomurusketus ja purkkiväriä, joten nyt naama on sitten kuin YLEn urheiluselostaja JJ:lla, muistatteko? No ei sentään ihan sellainen, ja kyllä se huomiseksi tasoittuu. Kait.

Ja hiirimaton pesu! Ei mikään pikkujuttu sekään. Minulla on hiirimattona pieni itämainen matto (jotain keinoainetta tietysti), jonka ostin Marokosta tai ehkä sittenkin Harrodsilta Lontoosta. Ihan sama. Se oli hapsuja myöten todella likainen. Nyt se on pesty.

Ja vaaliehdokkaan valinta. Ennakkoäänestykseen voin nyt mennä, koskapa olen ahkeroinut tänään asian parissa.

Ulkoilua ei tarvitse edes laskea sijaistoiminnaksi, mutta sekin on hoidettu, vaikka paljon olen muuta tähdellistä toimittanut. Pyykösjärven rannan ladulla oli päiväkotipoppoo hiihtelemässä; kerta kaikkisen hellyttäviä olivat, huomioliiveissään, pipot silmillä, enimmäkseen aika lailla vaappuen ja taapertaen.  Jututtelin muutamia heistä siinä ohi hiihdellessäni, ja yksi tomera viisivuotias tyttö ehti ensin, ja tivasi melkein vihaisesti: ”Miksei sulla oo takkia?” – Islantilaisneule ei hänestä selvästikään ole mikään takin korvike.

Mitähän sitä huomiselle keksisi?

Nyt on päivän kellonajat ihan sekaisin, koska heräsin (olkapään kiertokalvosin etc.) paljon ennen kuin päivä valkeni, ehdin lueskella lehdet ja muut päivittäiset sivut ennen aamupalaa. Koska tänään oli taas se onnenpäivä, että meidän S. siivooja tuli, hankkiuduin pois jaloista joskus yhdeksän jälkeen.

Ensimmäiseksi kirjastoon. Yleensä käytän kaupungin kirjastoa, enää hyvin harvoin yliopiston kirjastoa, enkä koskaan ennen meidän lähintä kirjastoa, mutta tänään sinne, koska varaus. Siellä oli ennen kymmentä vielä menossa ns. omatoimiaika, mikä tarkoittaa, ettei ole henkilökuntaa. Etsin tarvitsemaani, en löytänyt, ja päätin odottaa kymmeneen, jotta henkilökuntaa olisi paikalla.

Lueskelin lehtisalissa, ja kun sitten näin virkailijan tulevan aulaan, kysyin neuvoa. En saanut. Hyvin kiireisenä hän kiiruhti ohitse, ”kyllä pitäisi paikaltaan löytyä”. Ei löytynyt, löytyi lopulta sentään aika läheltä. No ei niin hirveä juttu, mutta harvinainen – kirjastoissa on yleensä aina hyvä palvelu. Tai noh, Kansalliskirjastossa (ent. HYK) – niin hieno kuin Unioninkadun päärakennus onkin – on joskus ollut vähän sellaista tsaristisen ajan virkamiesmentaliteettia: rahvas olkoon nöyränä ja odottakoon.

Seuraavaksi Tokmannille: pesuaineita, leivinpapereita yms. hakemaan. Ja vinyylihanskoja. Kaksikin nuorta naista hyllyjen välistä lähti niitä kanssani etsimään, molemmat ilmeisesti virolaisia ja lopulta toinen heistä niitä paketillisen minulle varastosta löysi kuin löysikin. Kiitos paljon. 🙂

Ja sitten kassalle: myönnän, että nyt on ikävää ulkonäköön liittyvää arvostelua, mutta kyllä oli vaikean näköistä kassaihmisen työskentely noin viiden sentin rakennekynsien kanssa. Eikä hän kyllä vilkaissutkaan asiakkaita paksujen tönkköripsien alta. Huulten muhkeus ilmeisesti esti niiden saamista minkäänlaiseen hymyyn. No ”kiitos” hän sentään sanoi. Mutta jotenkin välittyi kuva, että hänelle palveluammatti ei sittenkään ollut ihan hänen juttunsa. Tai ehkä oli vain huono päivä. Onhan meillä kaikilla niitä.

Sitten piiiiiiiitkästä aikaa (edellinen kerta ennen koronaa?)  kasvohoitoon. Uusi paikka – tai siis minulle uusi – oli Pekurinkulman yläkerrassa oleva salonki. Olipa todella miellyttävä ympäristö ja siellä nuori nainen OLI syntynyt asiakaspalvelijaksi, tekemään asiakkaan tyytyväiseksi, hoitaen työnsä varmasti, ystävällisesti, ja mahdollistaen myös niin totaalisen rentoutumisen, että nukahdin. Päiväunet!

Nyt on posket pehmeät ja hehkeät, hemmottelupäivän iltapäivällä oli hyvä palata puhtaaseen kotiin.

Rentona ja päiväunet nukkuneena olen hommaillut kaikenlaista, eikä vieläkään tietoa mistään nukkumaanmenosta. Vaikka hyvinkin olisi aika – on pian puoliyö!!.

Nyt on jotenkin tavattoman vanha olo. Tai paremminkin sellainen, että lapset on jo mahdottoman aikuisia. On tässä taas jo aamulla ja varsinkin illan päälle taas chattailtu, ja molempien työhommista juttuja. Juniori on ollut työreissulla Kajaanissa luennoimassa tai siis kouluttamassa ja Tyär lähetti tänään julkaistun laajan referee-artikkelinsa  —  molemmat tekevät ”mun hommia”! Molemmat tietysti alallaan, mutta mie tein noita kun olin keski-ikäinen ja edes jotenkin meritoitunut, ja nyt jo omat lapset ”tuossa iässä”. Siis kuinka vanha minä nyt olenkaan?

Lisäksi viesteilyä äitini serkun kanssa, ja tuntuu, että me olemme hänen kanssaan ihan samassa elämänvaiheessa. Sukuasioista ja -historiasta juttua, mutta myös kaikenmoisista krempoista tietysti – niin kuin me tämänikäiset ruukaamme tehdä! Hohhoijaa! Kyllä huomenna pitää koettaa mönkiä tästä olosta ylös ja ulos oikein kunnolla.

Tänään sen verran lumimyräkkää ja pyryä että suosiolla jätin pyrkimättä ulkoilun pariin.

Monot siltä ajalta kun vielä suoriteltiin kansanhiihtomerkkejä.
Olispa niitä vielä tallessa. Sopisivat tämän päivän tunnelmaan.

Viherkasvihuoltoa, hiihtoa, simppeliä nopeaa sapuskaa (pasta Carbonara tosin on yksi Pehtoorin lemppareista, joten siis melkein juhlaruokaa), kovin vähän mitään mainitsemisen arvoista. Pilvinen, tuulinen sää. Kaiken kaikkiaan aika ´harmaa´sunnuntai.

Ilon aihe on oliivipuuni, joka on kuin onkin talvehtinut hyvin ja on ihan hengissä. Marraskuussa ”ajoin sen alas”, hiljalleen hiivutin kastelua, valon määrä väheni kyllä ihan ilman mitään kommervenkkejä ja sitten roudattiin se meidän autotallin pikkuikkunan viereen. Tallissa on muutama lämpöaste, joten oikein sopiva lämpö myös oliivipuulle. Pari kertaa kuussa sille annettiin muutama desi vettä, ja siinä kaikki. Puu tosin pudotti melkein kaikki lehtensä talven aikana, mutta vaikutti olevan hengissä.

Nyt se on ollut muutaman viikon huoneenlämmössä, saanut vettä ja Biolania ja voilà! Siinä on vaikka kuinka paljon uusia lehtiä, se virkoaa! Kevättä kohti!