Niitä näitä – Sivu 50 – Tuulestatemmattua

DeLonghi tuli taloon

Ainakin kaksi vuotta Pehtoori on haaveillut kahvikoneesta.

Meillä keitetään yleensä pannukahvia, ja sitten mies yleensä iltapäivisin keittää itselleen Pauligin Cupsololla kupillisen espressoa tai cappuccinoa, joskus harvoin minäkin saatan pikku kupillisen nauttia.

Muutama kuukausi sitten Paulig lopetteli kapselikahvien tekemisen, – eikä muiden merkkien kapselit 10 vuotta vanhaan pikkukeittimeen käy. (K fee -kapselit kävisivät, mutta niitä ei saa mistään. Paitsi ehkä Saksasta.)

Tämän jälkeen, kapselikoneen käytyä tarpeettomaksi, mies on konsultoinut sisareni kanssa; hänellä kun on sellainen DeLonghin hieno keitin, jota Pehtoori (toki minäkin) on ihastellut, ja sillä tehdystä kahvista, kaakaosta, teestä nautittu.

Konsultoinnin jälkeen Pehtoori on nettikauppojen sivut ja arviot perusteellisesti kuurnannut, ja sekä kirjeitse että puhelimitse kysellyt ja tingannut. Sitten taas luopunut: ”en raski”, ja parin päivän jälkeen taas mittailua keittiön välitasoissa ja … NYT. Nyt se on täällä.

Ehkäpä jo huomenaamulla saan tuoreista, kotona jauhetuista pavuista aamucappucinon?

Niitä näitä

Lumisateesta huolimatta

Tänään satoi lunta.

Tosin iltapäivällä vasta.

Sitä ennen pyörälenkille. Ei ollut lämmin. Mutta virettä oli.

Bauhausista ensimmäiset orvokit – lumisateesta huolimatta. Ja toinen oliivipuu. Rohkaistuneena viime vuonna hankitun selviämisestä talven yli Rantapellon autotallissa. Siis oliivilehto jo hyvällä alulla: kaksi pientä tainta on monikko! Oliivipuulehtoni puut! Yksi pennimuori ja yksi kultaköynnys. Nyt vihertää. Lumisateesta huolimatta.

Jo eilen päätimme, että tänään on grillikauden avaus. Pehtoori lupasi grillata, – haki eilen Lihamestarilta karitsan karetta, marinoituna. Mie lupasin tehdä risottoa, salaattia, jotain tykötarpeita.

Parsarisottoa.

Edelleen sama resepti käytössä? – Kyllä! Miksi vaihtaa jos on hyvä?

Moni haluaa risottonsa kosteampana, liki löysänä puurona, mutta mie tykkään tällaisesta. Vähän tuhdimpaa. Toki edelleen al dente!

Punasipulia marinoinoin nykyisin vain Rajamäen ohjeen mukaan. Sopii kaikkeen, – hyvä on, ei puurolle, mutta salaattiin, leivän päälle, paistetun kalan oheen, kiinalaisen ruoan kanssa, saatikka pihville! Vuoden päästä teen punasipulia ehkä eri tavoin, mutta nyt näin.

Ihan reipas lauantai. Pian loppuu lumisateet, pian on toukokuu. Tasan neljän viikon päästä ollaan jo ison meren äärellä. Eikä sada lunta. Tai jos sataa, se on melkoinen ihme.

Niitä näitä

Kotona vain

Perjantai-illan huumaa!

Eeviksen islantilaisneule (kaarrokkeen kolmen purkamisen jälkeen, eikä vieläkään hyvä) päättelyvaiheessa. Nyt jo melkein ahdistaa, kun en tiedä, mitä seuraavaksi. FB:n islantilaisneule-, norjalaisneule- ja lankamyynti -ryhmissä on ollut pari päivää ihan hillitön kuhina, kun pitkän tauon jälkeen Suomeen on kaikkiin lankakauppoihin saatu lisää lankoja. Islantilaislangoista on aika ajoin paha pula. Varsinkin kaikki punaiset ja pinkki ovat olleet ”huutavan pulan” kourissa koko kevättalven.

Tähän riemun repeämiseen en lähde mukaan. Ei sentään noin paha minun neulontakuumeeni ole. Sitä paitsi minulla on muutama kilo, ehkä kolmekymmentä kerää/vyyhtiä lankoja (Lettlopia, Alafosslopia, Plotylopia ja Spuniakin) jemmassa, joten langasta ei ole kiinni.

Vuodenaika ei oikein ole lampaanvillaneuleiden sesonkia, joten ehkä siksikin lievää inspiroitumattomuutta.

Ja tämä Eeviksen neule ei todellakaan ole ollut sellainen onnistumisen riemuvoitto kuin Apsun Mario-paita, mikä osaltaan vähentää intoa aloittaa mitään uutta. Eeviksen pusero oli kyllä ilo aloittaa. Olihan se yritettävä, kun tyttö oli isälleenkin selittänyt, että ”kyllä se mummi tekee mulle Piitsi(Peach)-puseron (Peach on pinkki prinsessa), kun A:lla on Mario-paita”. Eihän tämmösen jälkeen enää ole mitään vaihtoehtoja. Kerran neulottu ponikuvio on nyt purettu, suunniteltu koirantassu-kuvio hylätty ja epätoivoisesti koetettu Peach pikselöidä neuleohjeeksi. Mario oli paljon helpompi.

No mutta tämä siis jo loppusuoralla, ja kotoiluperjantai sujunut ihan tavallisesti.

Ollaan oltu viikko + 1 päivä Oulussa mökkireissun jäljiltä ja sosiaalista kanssakäymistä on ollut ihan hurjasti: vuosikokous + konsertti (to), viininmaistelut ystävien luona (la) ja vermutti-iltapala-ilta (ti) ja lisäksi muksujen kanssa lauantaina aamupäivä ja perjantaina illansuussa kävivät syömässä. Ei kulunut viikko hengästytä, kaikki kohtaamiset ovat olleet mukavia, iloisia, mutta ei todellakaan haittaa vaikka tälle viikonlopulle ei ole mitään sovittua. Eikä ensi viikollekaan. Vappuna jotain…

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Kukkia ja vermuttia

Kukkajuttuja

Yhdestä kolmen pionin kimpusta olen ottanut kymmeniä otoksia. Jonkinlainen ”tutkielma pionista” alkaa olla valmis. Jos tekisi vielä vaikka kollaasin? Kukista ja kasveista puheenollen, tänä vuonna en ole kylvänyt mitään – ei esikavatusta yrttipenkkiin. Vähän on harkinnassa, että luovun koko yrttipenkeistä, tai teen niistä koristekukkarenkaita. Ja joka tapauksessa aattelin kokeilla popcorni-heiniä! 😀 Onko joku muu kokeillut niitä? – No mutta tulettepa näkemään. Mutta niilläpä ei vielä kiirettä.

… ja vermutti-oppia

Illansuussa saimme nauttia iltapalaa ja kuulla vermutista, sen historiasta ja tekemisestä. Maahantuojan edustaja/kouluttaja on Oulussa ja rotissöörit aveceineen saivat kutsun Turusen sahalle, jossa näitä aika harvoin maistettuja (italialaisia) juomia saimme testattavaksi.

Näitä Martinin ”uusia” vermutteja oli tarjolla: vas. kahta reserva-sarjan tuotetta ei Suomesta saa, mutta niistä erityisesti vaalea Ambrato oli aika hyvää, Rubino turhan ”glögistä”, minulle ehkä liian makeaa, keskimmäinen ”bitter” oli hyvin Camparin tyylinen, ehkä vähän ohuempi tai alkoholisempi tai ei-niin katkeroinen, mutta ihan hyvä. Tuo Fiero oli meistä molemmista paras: hyvinkin saattaa kesällä se ja sooda piazzallamme maistua. Alkoholiton oli sekin hyvä, soodan kanssa katkeroinen hellejuoma maistunee.

Ja koska maistelutuokio oli rotissöörien tilaisuus, oli tietysti pientä syötävää. Suolaisten antipastojen/juuston kanssa vermutitkin sopivat hyvin. Hapanjuurileipä ja valkosipuliscampit tietysti minun mielestäni suunmyötäisempiä.

Eikä seurassakaan mitään vikaa. Melkein kaikki paikalla olleet ovat olleet ruokaystäviä jo toistakymmentä vuotta, – osa jo yli 30 vuotta. Kaikkinensa oikein mukava tiistai-ilta.

Niitä näitä

Hyvin vähän mainittavaa

Aika kylmää pyöräilyä, mutta silti pakkasin talvikengät varastoon, kaikki topat ja talvitakit samoin. Ja samalla hämmästelin kuvia Etelä-Suomessa asuvien Insta-tuttujen kuvissa: raparperi pinnassa (meillä on puolimetriä lunta siinä), valkovuokkoja (siinä kohtaa meillä on vain 20 cm lunta), viikonlopun terassikelejä, grillikauden avauksia.

Kaikenmoista surffailua tänään, ja törmäsinpä tällaiseen. Enpä ole koskaan ennen kuullutkaan, saatikka nähnyt.

Valokuvaajan ammattitutkinnon suorittaneen lakki! Jos tänä vappuna laittaisikin tuollaisen. Moneen vuoteen ei ole tullut yo-lakkia pidettyä: koronastako sekin johtuu?. Salon-liikkeestä voisi nyt tilata tällaisen AT-lakin. Luulenpa, ettei meidän Tornion VAT-koulutuksen ja -tutkinnon suorittaneista kukaan tällaista hanki, – enkä kyllä minäkään.

Ammattitutkintolakki on myös ”avioniikka-asentajan” tutkinnon suorittaneille. Mikä ihme se on? Ja kymmeniä, ellei satoja muita lakkeja: täällä ilmeisesti kaikki AT-lakit. Ja muutkin.

Isovanhemmuus Neulottua Niitä näitä

Kylmää ja lämmintä – Mario-riddari

Aurinko paistaa, mutta jostain Siperian talvesta tuulee.

Aika nopsasti luovutin ulkoilut. Passin ja henkilökortin kävin hakemassa toimipaikasta, pyörällä, ja olin konttajäässä kun kotiin palasin. Positiivista oli, että vanhaa passia ei tarvinnut luovuttaa pois. Olisipa saanut pitää itsellään ne kaikki, varsinkin 70-luvun lopun ja 80-luvun alun passit, joihin keräsin leimatkin. Autolla Euroopassa ristiin rastiin ajellessa tuli kaikilla raja-asemilla pyydettyä leimat. Itäblogissa ne kyllä iskettiin pyytämättäkin. Olispa kyllä mukava, kun olis vielä vanhatkin passit. Ei ole. Onneksi on sentään uusi: viiden viikon päästä sitä tarvitsen. 😀

Jos aamupäivällä oli kylmää, niin iltapäivällä lämmintä: tein eiliseltä kuvia, pientä tuskanhikeä niitä värkätessä, mutta nyt ovat toimitettuna niitä tarvitseville. Ja tein ruokaa. Simppeliä mutta keittiössä kuitenkin ihan lämmintä.

Ja lämmin olo tuli, kun sain antaa lämmintä ja yllärin saaja oli ihan mielissään. Vähän pelkäsin, että olkiaan kohautellen poika suhtautuu, mutta ilahtui kovin. Halusi heti päälleen ja eikä ole kotona suostunut yltään riisumaan. Näin siitä huolimatta, että hyvin lämmin on villapaitansa.

Apsuhan ennen mökille lähtöämme toivoi saavansa oman riddarinsa hänkin, kun näki kummitädilleen tekemäni puseron, jota olin juuri silloin postipakettiin pakkaamassa. Sanoi haluavansa sellaisen ”ku isillä on”. Siis perusriddarin tilaus. Etsin lasten malleja ja kokoja, löytämättä.

Löysin heppatytöille suunnitellut neuleet, jollainen on pian Eevikselle valmis, ja siitä sitten ihan itse muokkailin. Ensin aioin vain jotain porokuvioita laitella, mutta sitten keksin MARIO! Voisi olla aika mieluinen. .. Ivalosta lisää lankoja ja mökillä Mario-riddari valmistui! Varmasti on rakkaudella neulottu ja ihan uniikki!

Löysin (FB-ryhmän avulla) sivuston, jolla voi suunnitella omia neulemalleja ja ainakin kuvioita. Siellä aikani ”pikselöin” Mario-kuvia silmukkariveiksi, ja sain kuin sainkin Marion sopimaan kaarrokkeeseen. Vähän jännitti kavennusten etc. kanssa: minähän en minäkään neulesuunnittelija ole. Kunhan yleensä valmiista mallista tikutan menemään, mutta päätin kokeilla! Ja jippijaajee! Apsu oli niin iloinen! Ja puseron kokokin just sopiva.

Lankana on Lettlopi (ei kuulemma yhtään kutita, sanoi poika).

Niitä näitä Rotissöörit

Konsertissa ja kabinetissa

Käädyt kaulaan ja menoksi

Hieman orientoitumis- tai ehkä sittenkin sopeutumisongelmia havaittavissa. Eilinen laduilta pyöräteille siirtymä tapahtui helposti ja isompia suunnittelematta. Siis paljon helpommin kuin tämänpäiväinen siirtymä: liki erakoituneesta lähes totaalisesti vain kahden kesken vietetystä mökkielämästä kaupunkiin, kulttuurin ja kanssakäymisen pariin on vaatinut vähän miettimistä. Pipon, aurinkolasien, riddarin, goretexien ja monojen jälkeen huolella föönätyt hiukset, meikki, jakku ja suorat housut, ei sentään ihan korkkarit mutta ballerinat kuitenkin – että oikein on pitänyt tälläytyä. Tai pitänyt ja pitänyt. Mutta kyllä minusta tilaisuus sitä edellytti, ja luonnollisesti halusinkin parempaa, ainakin tilaisuuteen sopivampaa, ylle laittaa.

Vuosikokous ja konsertti

Rotissöörien vuosikokous, sen jälkeen ”iltapala” = italialainen buffet ja seitsemältä konsertti. Koko setti Oulun musiikkikeskuksessa Madetojan salilla. Vuosikokouksessa sain vain kuunnella, niin ja kuvailla. Pitihän se tietysti jotain kommenttiakin sanoa. Miksi? – Enkö voisi vain olla hiljaa ja osallistumatta, kun ei ole enää ”velvoitetta” olla mukana keskusteluissa. En näköjään.

Elokuvamusiikin säveltäjänä tunnetun, Oscar-palkitun Ennio Morriconen musiikkia Oulu Sinfonian konsertissa – ennen kokematonta. Kannatti kokea.

Vaikea muistaa milloin viimeksi on tullut kuultua elävää musiikkia? – Hyvä on, tiernapoikalaulukilpailu Rotuaarilla joulun alla. Emmekä edes toisena pääsiäispäivänä Souvareiden keikalle Saariselän tunturihotelliin menneet. Huolimatta siitä, että ukkelihan edelleen fanittaa Souvareita, kuten muksut ja suunnilleen kaikki meidän mökkivieraat ja -ystävät, jotka Pehtoori on legendaariselle Lappi-iskelmän poppoolle altistanut.

Mutta nyt fanitamme Oulu Sinfoniaa ja Morriconen lenkkarileffoihin ja muihinkin elokuviin säveltämää musiikkia. Sopraano Marika Hönttä oli huikea – korkealta ja kovaa, kauniisti ja kirkkaasti kuului äänensä Cassiopeia-kuoron ja sinfoniaorkesterin pauhun yli.

Ja koskapa tilaisuus oli rotissöörien järjestämä, oli mukava tavata tuttuja. Aika pitkästä aikaa. Ja tutustua uusiinkin. Kohtaamiset ovat useimmiten mieluisia. Niin oli tänäänkin. Niin ja tietysti syöminen, sehän se kuuluu tämän porukan tapaamisiin.

Kerrankin myöhään (klo 21.30) kaupungissa.

Niitä näitä

Tauko

Nyt on haastetta!

Haastetta on, kun ei ole mitään mainittavaa.

Enkä – vastoin tapojani – edes keksi mitään höpöttämistä, ei mitään tuulesta temmattuakaan. 🙂

Listaa päivän aikaansaannoksista en ala luetella. Enkä selittelemään tekemättömyyksiä.

Joku roti sentään tässä bloggaushommassakin.

Kamerakaan ei ole ollut mukana tekemisissä.

Kuitenkin, ihan hyvä päivä tänään on ollut.

Neulottua Niitä näitä

Tyttärellekin Alasuq

Nyt on posti sitten kulkenut erinomaisen nopeasti. Viime viikolla kirjepaketti Oulu-Kotka -välillä viipyi yhdeksän päivää, mutta perjantaina puolelta päivin Järvenpäähän postittamani paketti olikin tänään maanantaina alkuiltapäivällä perillä. Tytär sai toivomansa neuleen. Malli on sama kuin Pehtoorin paidassa: Linka Neumanin Alasuq.

Pehtoorilla on Polar-versio lankana paksu Alafosslopi, mutta tässä on Lettlopi, siis se sama kuin kaikissa riddareissa, jotka olen neulonut. Värit Tytär valitsi itse, halusi ruskan sävyjä tähän toiseen paitaansa (ensimmäinen on kuulemma ”talvipaita”). Tässä värit tuhkanharmaa (0056), valkoinen (0051), mimosankeltainen (1703), granaattiomena (1409) ja tiili (9431). Mie sitten sovittelin värit paikoilleen parhaaksi katsomallani tavalla.

Ja oikeastaan koko kaarroke (joka on melkein kaksi kertaa korkeampi kuin riddareissa tai monissa muissakaan malleissa) tuli tehtyä kahteen kertaan, on se sen verran haastava. Tai minä tumpelo. Purkuhommia oli siitä huolimatta, että Pehtoorin saman mallin paksumman version tein melkein kokonaan purkamatta. Mutta edelleen pidän tästä mallista hyvin paljon.

Islannin neuleista puheen ollen … monena kertana kun olen ollut ladulla riddari päällä. on tullut kohdattua yksi tai kaksi hiihtäjää samanmoinen paita yllään (enimmäkseen naisia, niin ja Luttojokivarressa ne koirat :D) ) ja melkein ääneen tervehdimme, ainakin hymyilemme ja pieni heilahdus sauvalla. Vähän niinkuin motoristit, karavaanarit, onnikkakuskit tervehtivät toisiaan tienpäällä. 🙂 Samaa heimoa ollaan.

Tänään neulontaharrastuksen, koronan laukaiseman neuloosin jatkumiselle luvattiin mahdollisuuksia ja toiveita jatkumisesta tulevaisuudessakin, sillä aloitin – lääkärin määräyksestä – fysioterapian olkapääni elvyttämiseksi. Kortisonipiikit ovat lähes vieneet kivut, mutta ”sehän on vain tulipalon sammuttamista” sanoi sekä lääkäri että fyssari. Kumpikaan ei kieltänyt kutomista, molemmat kehottivat jatkamaan hiihtämistä ja totesivat, että liike on lääke, mutta on huolehdittava, että tämä lääke annostellaan oikein.

No nyt on sitten pitkäkestoinen kuntoutus aloitettu. Mikä tuntuu oikein hyvälle jutulle. Asiansa osaavalta ja mukavalta vaikutti tämä nuorehko mies, joka ei ollut millään muotoa tuomitseva tai motkottava, neuvoi ja ohjasi rauhassa ja huolella. Kyllä tämä tästä.

Apsu onkin jo tilannut itselleen paidan. 😀

Niitä näitä

Talvinen kesäaika

Kesäaika.

Jos sitä mitattaisiin lumen korkeudella tai pakkasasteilla, niin kyllä taas olisi aika lailla venytettävä käsitteen mittareita ja määreitä. Niiden mukaan kun on ihan selvästi vielä talviaika: yöllä pakkasta yli – 20 C ja lumenkorkeus on hyvinkin puoli metriä, kinokset korkeita ja puhtaan valkoisia. Talvelta tuntuu, vaikka hieno aurinkoinen päivä on ollutkin.

Inventaariopäiväkin tänään on ollut: postikorttikauppaa en ole tänä vuonna juuri tehnyt, en uusia tehnyt, en edes uusintapainoksia, – vähän jo suunnittelen loppuunmyyntiä. Mutta joka tapauksessa tänään varaston tsekkasin.

Ja toinen ”inventaario” tai kirjanpito tai mikä lieneekään listaus, kun olen koonnut ja ”puhtaaksikirjoitellut” Helmet-lukuhaasteen aikaansaannoksia. Kunhan nyt kesken oleva paksu kirja on päätöksessään, taitaa 50 kirjan lista olla täytettynä. Vähän suorittamiseksi näin loppusuoralla on homma taas mennyt, mutta eihän tiikeri raidoistaan, enkä minä listoistani.

Kuvakollaasi on jo valmis – loppuviikosta sitten kirjallinen kommentointi.
Tämä kolmas lukuhaasteeni oli ehkä kaikkein antoisin,
olen lukenut/kuunnellut paljon sellaista,
mihin en olisi ilman haastetta tarttunut.
Melkein epämukavuusalueellakin hetkittäin.

[klikkaamalla kuva suurenee]