Niitä näitä – Sivu 52 – Tuulestatemmattua

Naistenpäivänä kukkia

Naistenpäivä. Neljä vuotta sitten kirjoittelin sen historiallisista juurista jotain.*

Kuten ehkä aiemminkin olen maininnut, minua hieman ärsyttävät mainokset tyyliin: ”Mies! Osta naisellesi kukkia naistenpäivän kunniaksi ja kerää pisteet” tai ”Arvosta vaimoasi muistamalla ruusuilla naistenpäivänä…” Etc.

Kyllä Pehtoori toi minulle tänään oikein kauniin kimpun, eikä minua todellakaan ärsyttänyt. Hän on tuonut kukkia monena muunakin naistenpäivänä. Ja syntymäpäivänä, ja hääpäivänä ja yhteen aikaan melkein joka perjantai töistä tullessaan. Ja minä pidän siitä, että hän tuo kukkia! Luonnollisesti pidän.

Ja kyllä minäkin olen joskus ostanut miehelleni kukkia, – suklaata kyllä sitäkin useammin. 😀 Eikä silloin ole ollut miesten tai isien päivä.

Muttaku.

Naistenpäivää ”markkinoidaan” minusta vähän väärin. Kummasti tässä kohtaa mieleen tulee Märta Tikkasen runon alku:

”Pidä ruususi
raivaa sen sijaan
ruokapöytä … ”

Tuossa on sitä naistenpäivän ”sanomaa”, jollaisen minä sillä ajattelen olevan.

Kotioloissa ei tasa-arvosta ole ollut puutetta, eikä ole arvostusta tarvinnut mittailla ruusuilla eikä riidoilla. Ja meillä se on nimenomaan Pehtoori, joka raivaa ruokapöydän – minä yleensä katan ja täytän. 🙂

Työelämässä yliopistomaailmassa tasa-arvo oli aika hyvällä mallilla, mutta vain aika. Vuosikymmenien aikana sekin kyllä parani jatkuvasti.

Moni muukin nainen on tänään sosiaalisessa mediassa jakanut Eeva Kilven runon puolen vuosisadan takaa – silloin sukupuolten välinen tasa-arvo oli kaukana siitä, mitä se on tänään. Minäkin laitan runon tähän. Tämäkin sopii jokaiseen päivään, ihan yhtä hyvin kuin kukat.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972

* Kokonainen kirja naistenpäivän historiasta löytyy netistäkin; historioitsijakollegoiden kirja: Hentilä, Marjaliisa & Lähteenmäki, Maria: Kansainvälinen naistenpäivä 1910–1990. Helsinki: Työväen Arkisto, julkaisu no: 2. Teoksen verkkoversio

Kuvat kertokoot!

Pakkasaamu oli vähän lamaannuttava, – tovin mietin, jotta meneeköhän ihan vaan kylppärin siivouksessa, kokkaillessa ja neuloessa tämä päivä, mutta ehei! Jo aamupäivällä uskaltauduin ulos, pieni kävelylenkki Ylä- ja Ala-Hangasojanteillä. Ja puronrannassa tietysti – Canon kaverina. Ja iltapäivällä jo aika ladulle.

Isompia ei ole kerrottavaa – ehkäpä kuvat kertovat siitä, että oli hyvä, aurinkoinen pakkaspäivä.

Noita jälkiä lumessa jäin miettimään? Kiertävät kahta puolta puuta? Neliöitä, tasaisia. (Joku blogin lukijoista saattanee tunnistaa metsän reunan mökit… 🙂 )

Oravat?

Samaan aikaan toisaalla: Pehtoori kaivoi notskipaikan esiin. Notskimakkara lounaaksi ? – Kun ei muutakaan ole tarjolla. 🙁 Ja huom. Alasuq Polar toimii – 20 C -lämmössä/kylmässä edelleen hyvin ja tyylikkäästi – ainakin täällä mökkimaisemissa. 😀 Karvalakki (Mielensäpahoittajan?) olisi ehkä korvattava Alafosslopi-pipolla. 😉 Mutta lämmin noin. Siis hyvä.

Iltapäivän puolella aurinko edelleen helli, eikä minulla kovinkaan tähdellistä puuhaa, joten ajelin kylille, Saariselän keskustan latujen lähtöpisteeseen – ja keskelle turistihiihtäjien rykelmää.

Intialaiaisa lapsiperheitä ja italialaisia jo jotain osaavia nuoria aikuisia oli ensimmäisen kilometrin matkalla treenailemassa melkein ruuhkaksi asti.

BTW: kahdella italiattarella näin toppahameet!! Ovatkohan ihan soveliaita hiihtokamppeita sittenkään – toteaa tyytyväisenä (kateellisena ?) goretexeihin yms. pakkaantunut juuri uudelleen hiihtämään oppinut oululainen (kukkahattu/omatekemäpipopäinen, melkein paikallinen). 😀

Joka tapauksessa aika takkuisesta kelistä huolimatta niin kaunista, – kuten Välimaan risteyksessä yhden selvästikin elämäntapahiihtäjäherrasmiehen (onko yhdyssana??) kanssa totesimme. Ja hän se sanoi, että tänään ei suoriteta, vaan vain hiihdellään. Mielelläni olin samaa mieltä!

Joten jätänpä tämän nyt vain tähän!

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Sokkomaistelu, Talvikylä

Palatakseni vielä eiliseen …

Eilisen sokkomaistelutestin (ja illallisen) viinit

Taas kerran tuli todettua, että viinien maailma on loputtoman oppimisen matka. Selvästikin rypäle-teema on oikeastaan aina hyvä vaihtoehto, jollei muuta keksi. Albariño-rypäle on toisessa kotimaassaan, Portugalissa Albarinho, ja sitä käytetään mm. Vinho verde -viineissä. Espanjassa rypäle on Luoteis-Espanjan Rias Baixas-alueella, ja se on vähän muotirypälekin tällä hetkellä, ja olen sitä suosinut äyriäisruokien yhteydessä aika useinkin. Halusin oppia siitä lisää, siksi se maisteluun.

Ja sitten pariksi toinen espanjalainen. Espanjan ehkä tunnetuin rypäle on tempranillo. Sitä on kerhossamme vuosikymmenien aikana maisteteltu aika monet kerrat. Ja en taida olla ainoa, joka luuli sen tunnistavansa sekä tuoksusta että mausta. Eilisessä sokkomaistelussa kukaan ei sitä tunnistanut! Espanjalaisille olin valinnut verrokeiksi australialaisen ja argentiinalaisen tempranillo-rypäleestä tehnyt viinit. Viinit tunnistettiin ”jotenkin samantyyppisiksi”, aika pian arvuuteltiin, että kaikki neljä ovat samasta rypäleestä (huom. Cune on sekoiteviini). Kiitettävään arvosanaan ei yksikään viini ei päässyt, mutta sekä kallis espanjalainen ja kohtuuhintainen argentiinalainen pääsivät samoihin pisteisiin.

Kaikki viinit tilasin Alkon verkkokaupan kautta, ja kun ne tiistaina olivat Välivainiolta noudettavissa kyselin Juniorilta, josko hänellä kuluneella viikolla olisi siellä myymäläpäivä, jotta voisi roudata (kun on aina joskus tehnytkin) viinilaatikon meille. Pehtooria en voinut valtuuttaa hakemaan, koska halusin pitää hänellekin maistelun teeman piilossa. Mutta eihän Juniori ollut tietenkään paikalla – tuntuu että tekee nykyään enemmän etäpäivinä koulutuksia tai kulkee koulutuksissa tai kouluttamassa kuin on ”tiskin takana”, joten oli sitten itse käytävä testattavat hakemassa. Löysin asiasta hyvänkin puolen: kerrankin minulta kysyttäsiin Alkossa henkkarit. Vaikka sitten vasta tässä iässä! Ja kuinkas sitten kävikään: paikalla ollut miesmyyjä nosti laatikon varastohyllyltä ja juuri kun olin jo ajokorttia hänelle näyttämässä totesi: ”Näyttääpä nimi niin tutulta, että tunnistan ihan ilman henkilöllisyystodistusta”. Siis tunsi minut työkaverinsa äidiksi, joten se siitä toiveesta, että kysyttäis henkkarit!

Kaikesta huolimatta… olipa taas kerran mukavaa, opettavaista, herkullista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja päivä oli muutenkin varsin antoisa: melkein läpsystä muksut ja viiniystävät vaihtuivat. Aamupäivä kului Eeviksen ja Apsun kanssa legojen (ja mummilla kutimen) kanssa lattialla rakennellen. Hienot uimahallit syntyivät ja samalla monta kirjoneulekerrosta 🙂 Lounaan jälkeen lähdettiin lumipyryiseen ulkoilmaan Nallikarin Talvikylään, ja mummikin pääsi (tuli vaadituksi kaveriksi 🙂 ) poron ja ponin kyytiin, labyrinttiin, karuselliin, – tuubimäessä pappa sai olla vetovoimana.

Antoisa, monen ilon, hyvän mielen laskiaisviikonloppu takana. Nyt kohti paastoa ja pääsiäistä?

Niitä näitä

Valmistellen

Huomenna on tuplasti hyvä päivä, ainakin odotettavissa sellainen.

Jo aamubrunssille tulee pari pientä, joiden kanssa ehkä Talvikylään tai ainakin on koko päiväksi yhteisiä puuhia tiedossa.

Ja sitten illalla on meillä viininmaistelut. Onpa ollut mukava valmistella. Meillä käy nykyään (viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana) niin vähän ruokavieraita, että silloin harvoin kun tulee on mukava touhuta. Ja kun viinikerhon kanssa on jo yli 30 vuotta kokoonnuttu noin 10 kertaa vuodessa on tullut ”kaikki” mahdolliset teemat jonkun luona joskus testattua. Nyt kun keksin tämän kertaisen maistelun idean, oli sittenkin opiskeltava taas uutta. Ja oli vaikea valita relevantteja viinejä verrattaviksi. Julkaisen huomenna listan. Sen listan ulkoasuunkin ja prujun tekoon saan menemään hyvän tovin. Mutta se on vain mukavaa.

Joka tapauksessa nyt on katettu sekä brunssi neljälle keittiöön että viinimaistelu yhdeksälle La Festaan. Ja molempiin tapahtumiin sapuskatkin jo pitkälti valmistelu. Ei tartte sitten köksäillä, kun on mieluisia ”vieraita”, vaan saan olla mukana koko ajan. Tällaiseenhan yritän aina kun mahdollista, ja nykyisin sellainen on hyvinkin mahdollista.

Pientä uuttakin kotona: Puutarhurin Majasta tuli paketti – en sittenkään tilannut uusia taloja, mutta mm. puisen vanhan tiilimuotin (joka lähtee mökille ensi viikolla) ja pari pupua (esittelen heidät joku päivä). Posti toi lankojakin. … 😉 Tautihan tämä jo on! On se.

Niitä näitä

Tekemisen tuntua

Nyt on kyllä sydämenlyöntejä, lisälyöntejäkin tavallista enemmän. Nyt ne johtuvat monesta hyvästä asiasta. Ja matkakuumesta. Paljolti siitä. 96 päivää enää ja lähdetään. 😀 Meidän toukokuun matkakohde oli vaihdettava, kerron tässä joku päivä miksi ja mihin.

Ja minä joka olen ollut hiljalleen lopettelemassa Muistikuvia-touhuni, sainkin tänään kuulla voittaneeni tarjouskilpailussa yhden isohkon dokumentaarisen kuvauksen – toukokuun lopussa Canonin kanssa taas uudenlaiseen happeningiin. Vähän jänskättääkin, mutta pitää käydä paikan päällä perehtymässä miljööseen ja juttelemassa tilaajan kanssa, niin eiköhän se suju ja kuvia asiakkaalle iso kansiollinen.

Ja olen tilannut kaksi kiloa lankoja. Tyttären toivevärejä niistä puolet: lupasin tehdä hänelle ruskaneuleen. Mallia olen etsinyt ja värikarttoja piirrellyt.

Meidän vuoro on järjestää viinikerhon meetinki lauantaina – viinit on tilattu ja pruju jo alulla.

To do. 😀

Luettua Niitä näitä

Lukurauhaa

Kuvien editointipäivä, kotipäivä, hiihtopäivä, äidin hautajaisten vuosipäivä, lukurauhan päivä.

Lukurauhan päivää olenkin viettänyt. Kuvia tehdessä, ladulla ja ruokaa laittaessa olen kuunnellut kirjaa, – kuuntelussa oikein hyvä romaani: Kate Quinn, Ruusukoodi. Melkein 500-sivuinen kirjajärkäle pitää otteessaan, eikä vaadi ajattelemaan kummoisia. Osin tositapahtumiin (prinssi Philipin ensimmäinen tyttöystävä on yksi kirjan päähenkilöistä) perustuva erilainen sotakirja on hyvää viihdettä ja tuo myös uutta tietoa. Vastoin aikeita en saanut – taas aika pitkäksi venähtänyttä – luettujen kirjojen listaa tehdyksi. Aika helposti annan itselleni periksi monien hommien kanssa.

Iltapäivällä päivästä tuli myös vesisadepäivä. Kristallinen, kylmä, kipristelevä helmikuinen pakkassää ei kaltaiselleni februarfobiasta kärsivälle ole koskaan ollut mieleistä, mutta vielä vähemmän pidän vesisateisesta helmikuusta. Että näin isoja asioita tänään. 😀

Neulottua Niitä näitä

Norjalainen villapaita mökkipihalle

Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineen,Poljennon rennon ja hennon John Lennon loi viehätystaitoineen.
– –
Noinhan se Juicen ”Norjalainen villapaita” -laulu menee… Nyt on miehellä uusi norjalainen villapaita, mutta eipä tuo silti huonolta näytä.

Malli on Linka Neumannin Alasuq-Polar, jonka ohje on ilmaiseksi ladattavissa Ravelry-yhteisön sivulta. Minulla on Neumannin kirjakin, jossa on tästä mallista myös ohuempi versio. Moniin norjalaisiin malleihin käytetään islantilaisia lankoja, niin tähänkin.

Perheen riddarit tein Lettlopi-langoista, oman Vetur-neuleeni Plötylopista ja nyt halusin kokeilla paksua kutospuikoilla neulottavaa Alafosslopia.

Tuleehan sillä ihan eri vauhdilla valmista kuin ohuemmalla Lettlopilla, mutta en silti ihastunut lankaan. Tässä mallissa on aika paljon kolmella langalla yhtä aikaa neulomista, ja kaarrokevaiheessa puseron tekele on jo melko raskas käännellä ja puikot on niin paksut pötikät, että sekin hidastaa. Ennen viimeistelypesua ja tasokuivausta neule on melkoista möpelikköä. Minun käsialani on aika tiukka, ja tämän langan kanssa silmukat tahtoivat paikoin upota.

Värit valitsin mielessäni Saariselän tunturit ruskan hehkussa: riekonmarjat, vaivaiskoivut ja tupasvillat ovat puserossa. Nyt en enää ole ihan täysin tyytyväinen tapaani yhdistellä niitä, mutta kyllä tästä Pehtoorille loppusyksyn iltoihin ja talven lumitöihin kelvollinen mökkipusero tuli. Sisäkäyttöön Alafosslopi-paidoista ei edes sähkönsäästöaikojen alennetuissa lämpötiloissa ole. Sopii hyvin ulkokäyttöön takin sijaan, eikä kahise, on lämmin ja pitää kosteutta.

Värit ovat suklaanruskea (0867), onnellinen punainen (0047), beessi/kaura (0085), kullankeltainen (9964) ja valkoinen (0051).

~~~~~~~~~~~~

PS. Eilisessä postauksessa ollut kysely toimii nyt, joten annan sen ponnahdella esiin vielä tämän illan; katsellaan huomenissa äänestyksen tulos.

Historiaa Muistikuvia Niitä näitä

Historiaa tilauksesta

Projektin loppusuoralla – historioitsija on työnsä tehnyt, historioitsija saa mennä.

Olenhan täällä aika ajoin, puolentoista vuoden ajan kertoillut, että olen ollut mukana historiaprojektissa, käynnistämässä sitä, asiantuntijana, historiatoimikunnan jäsenenä, käsikirjoituksen eri vaihessa kommentoijana, kuvatoimitushommissa, kuvaajana, reproajana, kokouksissa kulkijana. Tänään oli viimeinen historiatoimikunnan kokous ja viimeinen kuvaustoimksianto tässä hommassa. Kirja on nyt enää taittamista ja painamista vaille valmis.

Ja projekti on nyt jo julkinen: LähiTapiola Pohjoinen, jonka juuret ulottuvat 160 vuoden taakse paloapuyhdistyksiin, pääsee julkistamaan uuden historiateoksen toukokuun lopussa. On ollut tekemistä, ihan mukavasti paluuta historioitsijahommiin, sopivasti – enhän missään tapauksessa halunnut itse ryhtyä kirjaa kirjoittamaan, vaikka sitäkin mahdollisuutta tarjottiin. Mielelläni ja vakaasti luottaen suosittelin opiskelijaani, sittemmin kollegaani tekemään varsinaisen tutkimus- ja kirjoitustyön. Luottamus kannatti. 🙂

Nyt kun tämäkin historiaprojekti omalta osaltani on ohitse, samoin rinnalla kulkenut äidin evakkomatka-kirja, näyttää siltä, että minulla on tyhjä aukko ”historiallisella” työsarallani. Tällä hetkellä tuntuu tietysti hyvälle. Vaikka mielekästä ja mukavaa tekemistä on tämäkin ollut.

Niitä näitä

Hyvä päivä tänäänkin

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! (Davvisámi/pohjoissaameksi).
Pyeri säämi aalmugpeeivi puohháid! (Anarâškielân/inarinsaameksi).
Šiõǥǥ saa´mi meersažpeei´v pukid! (Nuõrttsää´m/koltansaameksi).

Hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille!

Kuva (tai siinä on kaksikin kuvaa) on neljän vuoden takaa retkeltäni Ivaloon.

Saamen lipussa olevan ympyrän punainen osa symboloi aurinkoa ja sininen kuuta.
Punainen, sininen, vihreä ja keltainen väri ovat peräisin saamelaisten kansallispuvusta.
Vihreä väri symboloi luontoa, sininen vettä, punainen tulta ja keltainen aurinkoa.

Niin että onko jo – taas – ikävä Lapinmaahan, Saamenmaahan. Onhan se. Yleensä aina kun noin kuukausi on kulunut mökiltä paluusta, alan hieman levottomasti selailla kalenteria ja etsiskellä sopivaa välämää sinne taas siirtyäksemme. Ja nyt näyttäisi siltä, että kahden viikon päästä jo ollaan siellä tai ainakin jo hyvinkin auto pakattuna. Mutta eipä siitä sen enempää, minulla on edelleen opettelemista siinä, että en odottaisi kaikkea tulevaa liikaa. Vielä on paljon oppimista vain tässä hetkessä -olemiseen ja elämiseen. Sitä paitsi tänään oli täälläkin niin kaunis helmikuinen päivä.

Nyt tässä hetkessä on parasta, että loppuillan voin käyttää uuden neuleen kauluksen neulomiseen ja Kirsi Kunnaksen elämäkerran kuunteluun. Molemmat ovat hyviä asioita. 🙂

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ruoan parissa taas

Eilen ja tänään. Arki ja juhla. Ruokapöydässä siis.

Eilen salviapestopasta ja tänään madetta Michelin-tähtiravintolan keittomestarin ohjeella. Kumpi voitti?

Salviapestopasta

Miksi tämä kuva on näin petroolinen?? Eikä muutenkaan tee oikeutta ruoalle.
Jossa siis väritön, huomaaton, herkullinen made todella hyvässä kastikkeessa!
ja snack-sitruunoita. Kuvausreksvisiittaa, ei olisi kannattanut lautaselle asetella. Paitsi että ovat kivan näköisiä. 😀

Siis eilen meillä oli Liemessä-blogista vohkittu ohje Salviapestopasta. Kyllä se oli hyvää, mutta ehken tee toiste. On niin monia muitakin hyviä pastaohjeita. Tässä taas ja edelleen suosittelen Harri Syrjäsen Onepot -postauksia. Nytkin siellä on mielenkiintoinen klassikkoruoka Cacio e Pepe -sovellutus (Sovellutus? onko ollenkaan oikea sana?!) Joka tapauksessa aion tuonkin kokeilla.

Ja tänään madetta! Viimeisen päälle sesonkiruokaa. Ja sellaista, joka ei ole minulle ihan ykkösvalinta. Tosin jo muutamana vuonna meillä on syöty madekeittoa, jota sitäkin voin suositella. Ja samalla suositella oman kalakauppiaan luona käymistä. Pehtoori kävi taas kerran kälyltään kalaa hakemassa: valmiiksi nyljetty made oli helppo ruoaksi tehdä. Yksissä tuumin totesimme mateen kuhaa paremmaksi kalaksi; ja meillä kuhaa tehdään ja siitä tykätään aika lailla. Siispä..

Ohje Vottosen kuhaan oli jo viime vuonna Kalevassa. Sellaista fine dining -ainesta (onhan Vottonen kahden Michelin tähden ravintolassa keittiömestari), mutta sopii kotikeittiöönkin. Hyvinkin sopii.

Huomenna, kun saamme tänne muksut, on aika arpoa ”reseptejä hukassa”- postauksessa julistetun arvonnan voittajat. Siis vielä ehdit osallistua.

Vottosen maderesepti tässä:

Madetta Vottosen tapaan

400 grammaa kuutioitua madefileetä
30 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa voita
300 grammaa kalalientä
300 grammaa kermaa
1/2 punttia tilliä
3 oksaa persiljaa
30 grammaa piparjuurta
1 sitruuna

Lisäksi tarvitset suolaa, mustapippuria ja ruskistettua voita.

Valmistusohje:

Valmista kastike sulattamalla voi ja lisää vehnäjauho joukkoon.
Kypsennä hetki ja lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja kerma.
Kypsennä 20 minuuttia ja mausta.
Lisää kalat joukkoon ja hauduta noin viisi minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit, raastettu piparjuuri, sitruunan kuori ja mehu.
Viimeistele muutamalla lusikalla ruskistettua voita. Tarkista lopuksi vielä maku.