Niitä näitä

Herään kohtuuttoman varhain. Joku sanoo unessa jotain, mitä en halua kuulla. Siitä se alkaa.

Päivään mahtuu aivan liian paljon sanoja. Lauseenpätkiä.

En ehdi ajatella, mitä kaikki tarkoittaa. Melkein kakofonisesti sanoja joka suunnalta.

• puhelimessa, tiedustelisimme –, älkää tiedustelko, kiitos,
• tytär matkallamme lipastolle, kurkku on kipeä,
• sähköpostissa, onneksi olkoon, olet jäsen,
• kahviossa, muistatko kun oli puhetta, että tekisit? pitäisi tehdä,
• poika lähettää monessa tekstarissa sanoja, tänään parempia kuin eilen,
• opiskelijoiden vastaanottopäivä: paljon sanoja, muutamista tulee surullinen olo,
• joku tulee käytävällä vastaan ja huikkaa jotain, en reagoi,
• puhun sanoja itsekseni, ei mitään uutta, puhun liikaa sanoja,
• valokuvauskurssilla havahdun sanoihin, jotakin olin tehnyt oikeinkin,
• oman kurssin harkkojen arvostelua, niissä vääriä sanoja, oikeitakin sanoja.

Liikaa sanoja. En ehdi kaikkea.

Ylihuomenna loma.

Ouluun on avattu uusi pieni ravintola nimeltä Hella. Siellä kävimme pehtoorin kanssa äsken päivällisellä. Ja kyllä: voimme  suositella. Alkuruoaksi söimme etanoita. Hyvä annos, ei pelkkää sulatettua valkosipulivoita kuten joskus… nyt oli voita, persiljaa ja tavallista sipulia. Ja etanoita. Oli hyvää, leivän laatu olisi voinut olla vähän kummoisempi.

Pääruoaksi minulle maksaa ja pehtoorille naudan ulkofilettä. Annokset kohtuullisen, melkein turhankin, kokoisia. Maksa juuri sellaista kun olla pitääkin, paistetut sipulit vallan mainioita ja pottuvoi (oululaisittain luki listassakin) oli hyvää, ei mitään mummonpussimuussia. Ja jaksoimme vielä jälkkäriksi creme bruleet, joiden suhteen olen yleensä aika kriittinen, mutta olihan ne hyviä.

Uusiseelantilainen suht edullinen Pinot Noir oli odotuksenmukaista, mehumaista, miltei puolukkaista, hapot kohdallaan. Raikas ja sopivan kevyt etanoille ja maksalle, pehtoorin pihville olisi ehkä joku tuhdimpikin vinho ollut paikallaan. Mutta olemme kylläisiä ja tyytyväisiä.

Kaikki päivät eivät ole hyviä. Tämä on sellainen päivä.

TämmösenäKIN päivänä Heli Laaksonen osaa runoilla asian sanoiksi:

”Joskus mää makka liikkumat paikalan

ja koita olla oikke hilja

ete aik huamasis munt

ja ruppeis viuhtoma taas ettippäi

ja vaatima munt ja fölisäs murhettuma – – ”

Sulkeuduin työhuoneeseeni ja koetin olla rauhassa. Ärsyynnyn tänään monesta asiasta, tuntuu että sanoista tulee mustelmia, silmiin sattuu ja matalapaine miltei silminnähtävä. Tässä torstaissa ei ole toivoa. Tämmöisiä päiviä on helmikuussa enemmän kuin koko vuodessa yhteensä. Tämmöisenä iltana jätän farkkupyykin silittämättä, piirakan leipomatta, lenkille lähtemättä, menen ja otan kirjan ja koetan olla, ettei kukaan ”huamasis munt”.

Merkillistä miten taas olen päästänyt sanavarastooni sanan kiire. Mutta sitä se nyt vaan on. Sentään ehdin juuri ja juuri kuudeksi valokuvauskuvauskurssille ja juuri äsken sieltä palasin, ja käyn niin ylikierroksilla, että voisin jäädä koneelle moneksi tunniksi työstämään ja kokeilemaan kaikkea opetettua, mutta voinko kuitenkaan? No halavatun halavattu, en. On iltapuhteiden jälkeen mentävä unille; huomenna opetusta ja paljon hereillä oloa vaativaa duunia. Buona notte!

Klo 5.52 auton mittarissa – 22,5 C.  Eikä salillakaan ollut erityisen lämmin, vanha teollisuushalli alkaa pakkasten jatkuessa saada kiviseinänsä kylmää hohkaaviksi. Puolilta päivin lähdin eväät (kylmää salaattia!) nautittuani vähäksi aikaa kampuksen alueelle kuvaamaan huurteisia koivuja ja helmikuista kirkasta taivasta. Ja sitten olikin taas kylmä.  Ja tietysti – tietysti! – minulla on työpaikan parkkipaikan, oman autopaikkani lämpötolpan avain hukassa. Siispä autokin oli töistä lähtiessä kylmä. Kylmä ei oo mun juttu. Varsinkaan kun työpäivänä pukeutuminen ei ole oikein paljolle pakkaselle passelia.

Mutta lämmitti tavata vanhaa opiskelukaveria, ystävää. Olimme hänen kanssaan aika läheisiäkin ystäviä vuosikymmeniä sitten. Hän on minua muutamaa vuotta vanhempi ja eli väitöskirjansa tekovaiheessa avioerokriisiään, vaimonsa kun otti ja lähti.  Tänään hän oli edelleenkin se lämmin, hymyilevä, oikeastaan myhäilevä, rauhallinen, hänen rauhallisuudestaan olen aina pitänyt kovasti,  kuin aina ennenkin. Hän on asunut monta vuotta ulkomailla, emmekä juuri ole yhteyttä pitäneet, mutta ei se haitannut. Joihinkin ihmisiin säilyy yhteys merkillisesti, mukavasti. Jatkoimme siitä, mihin jäimme vuosia sitten. Sellainen lämmittää kovasti. Lämmittää hyvinkin.

Tämän päivän ulkoilu sujui kaupungissa. Ajelin Ainolan puiston parkkiin ja kävin sitten puistossa ja jokivarressa tepastelemassa ja kuvaamassa. Muutama oikein kelpo otoskin.

Kävin myös haudalla tekemässä lumityöt, ja kiertelin taas hautuumaan käytäviä ja etsin uusia erikoisia etunimiä (täällä lisää). Ja löysinkin: ensimmäinen uusi oli Vitalis. Vitalis-nimisiä on 1900-luvun alussa ollut lähes 100.

Voihan Vitalis, – mistähän sekin sanonta on lähtöisin. Vieläkö Vitalista myydään? Pentuna sitä oli siedettävä; sitä levitettiin kovalla pakkasella poskipäihin. Sellaista merenvihreää voidetta kelta-punaisessa litteässä peltirasiassa. Käytetäänkö sitä vielä? Meidän mutikaisille en muista mitään pakkassuojarasvoja käyttäneeni. Vai olikohan jotain vedetöntä yleisvoidetta? En muista.

No niitä nimiä lisää: Lyyni. Yhdessä hautakivessä luki Lyyni. Nimipalvelun mukaan sellaista ei Suomessa ole ollutkaan… Siis tosi harvinainen. Ja minusta vähän nöössi nimi. Sopisi sellaiselle kalpealle, kaitaiselle tytölle.

Uusi nimi on myös Walpas. Walppaita tuplaveellä on Suomessa vain kolme, mutta Valpas-nimeä on melkein 250, yksi naisellakin.

Erikoisten nimien antamisen mestarina voisi pitää kirjailija Ilmari Kiantoa. Hän sai aikanaan 12 lasta kolmen eri naisen kanssa (ks. lähde), eikä kirjailijalta todellakaan puuttunut mielikuvitusta lapsia nimetessään:

A-sarja:
1. Kalevi
2. Salmi Talvikki Cecilia
3. Orvokki Helmi Simpukka
4. Otso Tähtivalo
5. Veijo Virmo Imatro
6. Jormo Gabriel Sotavalta
7. Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka
8. ”Kaarina” (adoptoitu pois)

B-sarja
1. Sorjo Uolevi Sotaprinssi
2. Marjatta Iltatähti
3. Raida Tsikko Tellervo

C-sarja
1. Raija-Liisa Rakel

Nimienkeräilyharrastuksen, ulkoilun ja kuvaamisen lisäksi muutkin harrastukset olleet viikonlopun ohjelmassa. Ruoanlaittoa – minulla on menossa joku ihmeellinen retroruoka-vaihe. Viime viikkoina on syöty lapsuuden ruokia: lettuja, porkkanaraastetta, nakkeja, lihapullia (niihin kehittelin oikein makoisan uuden resehtin, pistän tänään, huomenna nettisivun reseptikansioon), köyhiä ritareita, …silakkalaatikko enää puuttuisi, mutta mistäpä saat suolasilakoita?,  ja sitten viikolla olen syönyt lounaseväänä ananasta ja raejuustoa niin, että kiintiö alkaa olla taas täysi. Viiniharrastus vei eilen Karjasillalle maistiaisiin. Olihan ”Rhonesta Reinille- maistelu” minun viinimakuuni mieluinen: valkoisia Alsacen viinejä ja punaisia Chateauneuf-du-Pape -viinejä. Pienellä porukalla jäimme vielä kaupunkiin: Kulumassa Ramsteinit ja Barbeessä shampanjat, joten ihan rillutteluksi meni. Yhdeltätoista jo kotona umpiunessa… Nyt harrastuneisuus jatkuu ja alan värkätä juniorin Vanhojen tansseista kuvasivua.

_____________________________________________

Muut nimipostaukseni ovat noiden linkkien takana:

https://www.satokangas.fi/blogi/2008/11/erikoisten-etunimien-bongausharrastus/

https://www.satokangas.fi/blogi/2009/11/erikoiset-etunimet-vol-iii/

https://www.satokangas.fi/blogi/2011/02/erikoisten-etunimien-bongausharrastus-vol-iv/

Nyt on hopusti riennettävä Oulu-opistoon. Tuossa kun läksykuvia siirtelin tikulle toivoin, etten aina ottaisi tämmöisiä juttuja niin vakavasti. Kurssille saa/pitää viedä 10 – 12 kuvaa teemana ”talvikuvaus”, ja minä olen oikeasti kahden viikon aikana ottanut about 200 kuvaa!! Ja siltikin vien tahallani epäonnistuneita otoksia. Haluan, että kertovat, miksi ovat menneet mönkään, mikä asetus oli väärin ja mitä pitäis tehdä, että ens kerralla onskais paremmin. Minun helmikuun kuvien joukossa on tietysti blini- ja laskiaispullakuvat! 🙂  Ne on talvikuvia. Kuka nyt kesällä blinejä tai laskiaispullia syö. Saapas nähdä, mitä niistä tuumaavat! Kuulemisiin!

Istun yksin Festassamme, kuuntelen korkealta ja kovaa Rasmusta, välillä Il Divoa, suunnittelen ja surffailen lomia. Tiedättekö, mitä mieltä olen siitä, että Finnairin lakonuhka siirrettiin etelän hiihtolomaviikolta pohjoisen hiihtolomaviikoille? Ei oikeastaan kannata tulla kannssani siitä keskustelemaan; ei ole lasten korville sopivaa tekstiä se, mitä mieltä olen ”yhteiskunnallisista syistä”, joiden takia pohjoisen ihmiset joutuvat taas kärsimään. …

Me emme ole lähdössä hiihtolomalla mökille ja hiihtämään, vaan olemme lähdössä kauas, ja siihen tarvitaan Finnairia. Ja TAAS KERRAN meidän lomamme odotuksenriemua häiritsee joku liikennettä koskeva lakonuhka. Kerran loma on keskeytetty onnikkaliikenteen lakon takia, kerran on etelään lähtö peruttu lentolakon takia, kerran on vietetty loma lasten kanssa toisessa paikassa missä perheen isä, koska liikenteen lakko piti ipän kuitenkin liikenteessä, kerran on melkein kaksi kuukautta oltu ”eristyksissä”.. Kerran ollaan pojan kanssa oltu Roomassa ja pohdittu päästäänkö sieltä pois… Siispä liikenne on tärkeää, mutta onko sen oltava niin epävarmaa??!!

Kuitenkin: surffailen Italiassa, Dubaissa, New Yorkissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa ja haaveilen lomista…