Niitä näitä

Koko viikonloppu sitoumuksetta. Sellainenkin voi olla – ja on – äärimmäisen mukavaa. Ja mitä minä teen? Suunnittelen itse viikonlopun täyteen tekemistä: vihdoin Italian matkasivu valmiiksi (olkavarsi ei ole samaa mieltä), vihdoin pojan vaatevaraston perkaus ja putsaus (poika ei ole samaa mieltä). Vihdoin murmeli syömään meille tai ruokaa Caritakseen (vaihtoehdoista on neuvottelut kesken). Vihdoin loputkin kesäkukat pois ja La Festan sisustaminen pois kesäisistä väreistä (pehtoori on samaa mieltä). Vihdoin lyhty haudalle (tästä ei liene kukaan eri mieltä).

Lisäksi on tuomarointitehtävä! Ei, ei joka sunnuntainen Tanssii tähtien kanssa (ja jos minulta kysytään niin kyllähän Joona Puhakan hymy, positiivinen persoona ja kroppa minun pisteeni saavat) vaan tuomarointi runokilpailussa. Sellaiseenkin pyydetty ja sellaiseenkin suostunut. Ehkäpä palaan asiaan vielä…

Olenko joskus kertonut täällä, että olen hieman sellainen suorittajaihminen. Ehkä nyt voin tunnustaa, että jotain sellaista on havaittavissa… mutta siitä huolimatta on hulppeaa kun on tekemätön viikonloppu edessä.

Leppoisaa viikonloppua toivottelen muillekin!

Pitäisi keksiä lahja. Väitöslahja. Väittelijä on mies, neljän lapsen isä. Ei varsinaisesti ole minun oppilaani, mutta olen jotain opettanut, – kai. Ja väikkäriä tehdessä jeesannut. En tunne häntä erityisen hyvin, mutta niin hyvin kuitenkin, että kutsu karonkkaan tuli. Mitä vien lahjaksi?

Olen ostanut, ideoinut, osallistunut varmaan kolmeenkymmeneen väitöslahjaan. Joskus on porukalla keksitty ihan mukaviakin ideoita. Porukkalahja on parempi, silloin voi vähän satsata.  Jos olen yksin lahjan hankkinut, niin kyllähän se on kirja lähes poikkeuksetta ollut. Niistä kun historiaan hurahtaneet kovasti pitävät. Ja tämä väittelijä osaa itse kirjoittaa! Paremmin kuin kai kukaan meillä väitelleistä. Hänen tekstinsä on liki kaunokirjallisen sulavaa, hienovaraista, voimakasta ja rehevää. Nyansseillakin paljon kertovaa.

Itse sain hurjan hienoja, vieläkin tärkeitä lahjoja. Esimerkiksi sisaruksiltani perheineen Alvar Aallon jalkalampun lukunurkkaukseen ja oman oppiaineen porukalta komean kapan, jossa on kruunun leima varmentamassa, että mitta on oikea. Kapassa oli myös kitukataja, johon liittyen oli sepitetty sopiva tarina väitöskirjan teon vaiheista. Kataja kasvaa (kituu :)) hyvinvoivana pihallamme edelleen. Ja kapassa oli myös Heikki Niskan runokirja Ulijasta väkiä. Siinä on se hieno runo Pohojosen ihiminen, jonka olen tänne kirjoittanut.

Mutta mitä minä hankin nyt?

Tänään on sellainen päivä, että tietokoneet ja niiden ohjelmat ei pelitä. Ei millään. Koko päivän erinäisiä temppuiluja. Tästähän on ollut ennenkin puhetta. Tietokoneet ovat maksuliineja. Katso vaikka: klikkaa

Kaikki jumitti, tiedostot eivät auenneet,  joku käsittämätön päivitysrumba meneillään, minulta oli evätty pääsy keskusasemalle tekemään päivityksiä, artikkeliaihioni ei tallennu oikein asetuksin. Tämän kaiken pitää sattua aina samana päivänä? Mikä paha henki näihin vempaimiin välillä iskee?

Pahaa aavistellen valmistelin iltapäivän ATK-opetustani.  En ole koskaan saanut sitä atk-sessiotani menemään sillä lailla sujuvasti, kuin olisin halunnut, jotain sähläystä aina ollut, mistä yksi opiskelija kerran sanoi, että se tuo sellaisen lohdullisen olon. Niinkö? Ope sählää niin opiskelijoista se on lohdullista. No hyvä jos asian näkee noin positiivisesti. Ja kuinkas tänään? ATK-luokassa kaikki ruletti, toimi, skulas, rullasi ja oli mahottoman mukava opettaa. Kerralla.  Merkillistä.

Olemme lähdössä häävastaanotolle. 🙂

Mukava kun vanhat tutut avioituivat.  Tuntuu, että viime aikoina vanhat tutut ovat enemmänkin eronneet. Erouutiset, rintasyöpään sairastumiset tai työpaikan menetykset ovat tavallisempia kuulumisia kuin uutiset avioitumisesta. Pienellä piirillä pääsemme tuoreen avioparin kotiin syömään.  Arvelisin saavamme mm. sieniruokaa ja hyviä viinejä suoraan Ranskan viinitiloilta. Pariskunta kun asui Ranskassa viime kevätlukukauden. Siis odotettavissa makoisa ja mukava ilta.

Sienistä puheenollen: syyskuun ruokahaasteen äänestys on alkanut. Käykäähän kurkkaamassa mitä muuta on loihdittu kuin tatti-porotimbaaleja.

Päivällä töissä ollessa
(totta puhuen olen koko työpäivän ollut  luentosalissa L5,
enkä kirjastossa kuten kuvasta voisi luulla :).
Siis koulutuspäivä tänään, ei tutkimuspäivä 🙁

Tänään haluaisin olla Toscanassa; yksi tuttu soitti sieltä.

Tänään haluaisin olla Helsingissä; usein tähän aikaan vuodesta olen.

Erityisesti haluaisin olla Suomenlinnassa; tänään valo on ollut sellainen, että siellä olisi hulppea kuvata.

Tänään haluaisin olla mökillä; sain pohjoisen tuntureilta tekstarin. Eksnaapureiden seurassa siellä olisi lystiä. Ja ruskaakin kuulemma on.

Tänään haluaisin olla arkistossa; artikkeli-idea alkaa hahmottua.

Selvästikin tänään on ollut töissä tylsää. Heti sitten haaveilen …

Kuudelta uni loppui. Valitettavasti.

Eilen Diner Amicalista lähdimme oululaisporukalla hotelliin jo kymmenen jälkeen. Notkuvat buffet-pöydät oli 280 kapitulivieraan toimesta saatu tyhjennetyksi ja lyhyt cabaree-show katsottua joten teimme yhteispäätöksen lähteä keräämään voimia tämän päiväisiä herkutteluja varten.

Eilisen illan tilaisuus oli hyvä, mutta ei erinomainen. Siinä oli pari olennnaista ”virhettä”. Ensinnäkin vain hyvin pienelle osalle vieraista oli istumapaikat. Se oli yksi iso syy siihen, että iso osa väkeä teki kuten mekin: lähti pois ennen kuin tanssi alkoi ja snägäri avautui. Neljä tuntia seisten ja syöden pienen korkean cocktail-pöydän ääressä ei ollut oikein hyvä juttu. Toinen ongelma oli se, että buffetin ruoka oli syötävä vain haarukalla. Eikä esimerkiksi paistipöydän antimia todellakaan saanut pienittyä pelkällä haarukalla.

Alkupalapöydän antimet olivat ihania. Mutta niissä ei ollut mitään makujen ilotulitusta – esimerkiksi viime kesänä Tertin kartanon buffet-pöydän anti oli selkeästi parempi. Paasitornissa seitsemästä kala- ja äyriäisruoasta parasta oli hummeriterriini. Neljästä liha-alkupalasta hyytelöity hanhi ja neljstä salaatista Länsirannikon salaatti maistuivat minulle parhaiten. Paistipöydässä  (lammasta, porsaankylkeä ja paahtopaistia – hyvin 60-lukulainen juttu!) parasta olivat lisukkeena olleet kantarellimuhennos ja kukkakaaligratiini.

Jälkiruokapöydän aurajuusto ja kirsikkahillo (klassikko josta aina pidän!) ja tyrniparfee karamellikastikkeella vielä mahtuivat. Ja maistuivat.

Illan jälkeen yöuni kuitenkin sentään seitsemän tuntia. Aamiaisella ei kovinkaan nälkä. Viipale vesimelonia, graavilohisiivu ja ISO kuppi kahvia ja sitten kampaajalle. Sieltä Akateemisen kautta lounaalle! Jotta syömään: Sipuliin. Saimme ”uutta aatelista ja akateemista” pöytäseuraa. Hienoa tavata uusia ihmisiä, uusia ruokaharrastajia ja ammattilaisia. Lounas oli vallan mainio.

Ja nyt kohta riennettävä katsomaan installointia:  hyvä ystävä saa käädyt.

Nyt jo iltapukuun… huomiseen …

Olemme Helsingissä, CrownePlazassa. Kävimme juuri ilmoittautumassa viikonlopun kestävään ruokajuhlaan. Menut ovat vaikuttavat! Ja osallistujajoukko! Huomenna juhlaillalliselle osallistuu 480 ruokaihmistä kaikkialta maailmasta. Meitä pohjoissuomalaisia ei ole kuin muutama kymmen.

Iltapäivän vietimme herkku- ja juhlakamppeiden täydennysostoksilla (Palmrothin korkkarit; saapa nähdä miten niillä 60-luvun tyylin rock´n roll sujuu… ). Ja joka kerta kun menimme Akateemisen ohi, mieheni estää minua sinne pääsemästä. Ikävä ihminen.

Mutta nyt on kiirehdettivä siistimään meikki ja tälläydyttävä liituraitaan: Diner Amical eli Buffet 1960-luvun teemalla ravintola Paasitornissa avautuu tunnin päästä.

Nyt on edessä se viikonloppu, jolloin pitäisi mahtua iltapukuun. Samaan pukuun ja samassa juhlassa kuin viime vuonna.

Kesäloman jälkeen ei olisi ollut toivoakaan. Nyt varovaisesti kokeilin. Ja huh! Onneksi. En nyt varsinaisesti solahtanut pukuun, mutta ihan hyvin kuitenkin. Aiotun viiden kilon pudotuksesta selkeästi enemmän kuin puolet sentään saavutettu. (kiitos vaan Maija Kiloklubi-vinkistä. Se oli ihan hyvä… )

On siis edessä Rotissöörien suurkapituli, joka tänä vuonna järjestetään Helsingissä. Ritarikunnan kekkereiden teemana on 60-luku, ja minulla vähän on vielä ongelmia, mitä huomenna ylle. Lauantaina  siis sininen silkkipuku (oik. reunassa, aika takana) mutta mitä huomenna, jolloin on rennompi pukukoodi. Minun karderobistani kun ei kuuskytlukulaisia iltajuhlavetimiä juuri löydy.

Toisaalta nyt olen jo ”vanha” ritari, joten ei niin paineita. Voin ehkä siteerata Don Quijotea — ”me ritarit” … Ai, että ei?

Helsingin kapitulin ohjelma on jotenkin vaatimattomamman oloinen kuin Oloksella oli. Olemmekin vähän ajatelleet josko kävisimme Valokuvataiteen museossa, ehkä Ateneumissa, Stockan shampanjabaarissa… 🙂

Kerron huomenna mihin ehdimme, – jos ehdin…