Niitä näitä

Tiedättehän, kun on hyvä ystävä, ei haittaa vaikka tapaamisten välissä on vuosia, ei ole ollenkaan vaikea jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Tai ylipäätään jatkaa…

Tänään tapasimme ystävät, joiden kanssa 90-luvulla olimme tekemisessä paljon. Heidän kanssaan teimme kolme isoa Euroopan reissua ja yhdessä vuokrasimme talon Kataloniasta (1995), Gardalta (1997) ja Loiren laaksosta (2001). He kävivät meidän luonamme Toscanassa ja Umbriassa, joissa meillä oli Interhome-talo vuokrattuna elokuussa 2007 ja  toukokuussa 2012. Heidän muutettuaan Helsinkiin pitkästi toistakymmentä vuotta sitten on tavattu aika harvoin, – yleensä meidän Kalaaseissa vuosittain. Viimeksi pari vuotta sitten treffasimme Helsingissä ”pikkujouluissa” – käytiin yhdessä syömässä.

Ja tänään!

Olimme Nallikarin Bistoria Patiossa lounaalla. Ruoka oli todellakin toissijainen juttu, mutta toki nälkä lähti, siinä ohessa sekin hoitui. Melkein 40 vuoden yhteisen tuttavuuden ja ystävyyden jälkeen ei puheenaiheista ollut puutetta. Hyvä oli nähdä ja kuulla.

Pyörälenkin varrella on villiintyneitä viinimarjapensaita. En poiminut, kuvasin.

Eilen illalla olisi ollut jotain todella hienoa kuvattavaa: superkuu! Oli lämmin, olin hereillä poikkeuksellisen myöhään (melkein puoliyö) ja lisäksi tiesin tarkkailla taivasta, mutta oliko minulla välineitä!! Juniori lainasi teleputken viikonloppuna heppakuvauksiin, ja minähän en sitä muistanut. Toisaalta. Eipä maailmani tuosta kuvaussession missaamisesta nyt juuri hötkähtänyt.

Kesän loppua kohden entistä enemmän pyöräteitä suljettu tai ”poikki”, kiertoteitä vaikka kuinka paljon. Tämän kesän vakkarilenkkini, joka vie Toppilansalmen mutkan ja Värtön kautta Poikkimaantiesilalle ja toista puolta jokea takaisin, on 23 km. Tänään siihen tuli muutamia lisäkilometrejä, kun kiertelin ”kaukaa” kaivureita ja puomeja. Napakka kaakkoistuulikin teki vastusta, mutta eipä huolta: oli mahdottoman mukava pyöräillä, kuten tavallista.

Ja kirjahyllyprojekti ja arkisto-rompevaraston (= vaatehuone, jossa ei ole ainuttakaan vaatetta) konmarittaminen on jatkunut ja on edelleen kesken. Näin kiireistä täällä tänään.

Niinhän se on sitten kirjahyllyjen inventaario, siivous, perkaaminen, järjestely tänään jatkunut — Eikä loppua näy.

Vaikea keskeyttää puuhaa, joten ehkä vasta huomenna sanoja, lauseita ja kuvia tänne blogiinkin, –  eikä vain hyllyihin kirjojen kansien välissä. 🙂

Eipä varsinaisesti ollut mikään tarkoitus pitää (tänä sateisena maanantaina) mitään kaappien tai hyllyjen siivouspäivää, mutta sellainen tästä tuli.

Kirjahyllyillä

Olen taas kesän kuluessa tullut ostaneeksi muutaman kirjan, mikä on ollut minulta periaatteessa jyrkästi kiellettyä. Ruoka- ja matkakirjat, ehkä myös valokuvaus(opas)- ja neulekirjat, ovat hyvin sattumanvaraisesti sallittuja, ja nyt onkin kyse juuri niistä. Halusin uudet kirjat paikoilleen hyllyihin, kun ovat lojuneet vähän siellä sun täällä jo aikansa. Ja kuinkas siinä sitten kävikään?

Olen aika monta tuntia lueskellut ja selaillut vanhoja rakkaita opuksia. Ja työkavereiden ja tuttujen  ja omien opiskelijoiden väitöskirjojen saatesanoja. Mikä muistojen vyöry! Ja vähän ikäväkin tiedollisia haasteita, työyhteisöä, — ehkä se vain johtuu syyslukukaud… eiku syksyn tulosta. Omassa sisäisessä vuosikellossani lukukauden alulla taitaa vielä olla ”aikamerkkinsä”.

Toisaalta sain taas kassillisen kirjoja peratuksi kiertoonkin. Toki kirjoja jäi vielä satoja hyllyihinkin. Ja ehkä tulevina päivinä jotain lukemisistani ja lukemisen herättämistä ajatuksista päätyy tänne Tuulestatemmattuunkin.

Keittiön kaapeista

Myös keittiön kaappeihin on tullut väljyyttä: iso kasa kasviksia, puolikkaita yrttipuntteja, juustokannikoita, tuorejuustolevitenokareita, aurinkokuivattujen tomaattien, oliivien, kapristen purkinloppuja jalostuivat isoksi Kasvislasagneksi.  Linkin takana on ohje, johon tarvitaan kaikenlaista. Kaikkea ei ollut, mutta lisäsin paljon jääkaapin hyllyjen takarivistä. Oikeastaan nimi voisikin olla ”Hävikin-esto-lasagne”.  Ainakin kahdeksi kerraksi jäi pakastettavaksikin.

Nopeammin ja tuoreemmista aineksista valmistuvan lasagnen ohjeeni on täällä.

Telkkarin ja neuleiden parissa 

Sarjaan ”asioita pois päiväjärjestyksestä” kuuluu myös että meidän kevään ja kesän ”suururakka” La Promesan ensimmäinen ja toinen kausi alkavat olla taputeltu. Viikonloppuna päästään jo varmasti ”reaaliaikaiseen seurantaan”, ts. seuraamaan kolmoskautta viikottain ilmestyvien uusien jaksojen parissa.

[Kuva viime marraskuun Andalusian matkalta. La Promesan (kaltaisista) maisemista.]

En olisi ikinä itsestäni uskonut, että katson suoratoistona jättisarjan parisataa jaksoa ”putkeen” vajaassa puolessa vuodessa. En ikinä. Niin vain kävi. 🤷‍♀️ Äänikirjoja en sitten olekaan kuunnellut kotona koko kesänä, vain pyörälenkeillä. Joten kaikki neulominen on tapahtunut Promesan parissa, – ei kirjojen. Viikonloppuna taitaakin valmistua kesän toinen ”Siiveniskuja”-neulepaita.

Mitähän sitten neuloisi? Lukisi? Kuuntelisi? Katselisi? Tekisi?

Tällä ja viime viikolla, toki aiemminkin tänä kesänä, on ollut sellainen kesä, jollaiseksi sen aina talvisin ajattelee. Että on lämmintä, aurinkoista, suojaisaa, sopivan tuulista, raikasta, vedenpinta on tyyni ja syvänsininen ja kirkkaansinisellä taivaalla kulkee välillä vitivalkoisia, pulleita kumpupilviä, jotka tekevät maisemasta kauniin.

Liki epätodelliselta se tänäänkin on tuntunut.

Mökkireissulta palattua rannikolle oli tällaisena päivänä enemmän kuin odotuksenmukaista, että minun oli päästävä rantaan. Eikä jokiranta nyt riittänyt. Oli mentävä Nallikariin. Olin siellä pitkään.

Istuskelin rantakiville. Vähän harmittelin, etten ottanut käsityötä, kirjaa tai muistikirjaani mukaan. Mutta ehkä oli parempi niin. Kunhan vain olin. Koetin taltioida kaikkia hyviä aistimuksia. Ja olla.

Tuollakin minun on hyvä.

Kesäaika jatkuu.
Ja taas se tuntuu kulkevan nopeampaa kuin minä.

Tänään aika tavallisia
kotiinpaluupäivän jälkeisiä puuhia.
Pyykkiä, jääkaapin täyttöä,
pihakukkien elvyttämistä,
(vaikka Juniori oli taas parhaansa
varapuutarhurina tehnyt),
rästipostien hoitoa.
Kampaaja ja hieroja ovat ensi viikolla,
kuten usein ennenkin juuri mökiltä
paluun jälkeisellä viikolla.

Ei mitään Muistikuvia-hommia ollut, haudalla en käynyt,
enkä tavallista piiiiiitkää pyörälenkkiä tehnyt,
vaikka sää todella olisi suosinut.
Nautin pihalla vehreästä puutarhasta,
auringosta, istuskelin ja neuloin.
Ja kuuntelin puutarhan ”vesipallon”
pulputusta, jota on nyt melkein isompi
kuin oli mökkipuron vaatimaton pulputus.

Ja piipahtivatpa muksutkin siinä
pelaamassa ja kertomassa koulun
ja eskarin aloituskuulumisia.
Eepi oli oikeastaan aika tärkeänäkin
aloittamastaan esikoulusta.

Ihan leppoisa kesälauantai.

Kesää tuntuu onneksi olevan vielä jäljellä.

Ei taaskaan ole sanoja kertomaan siitä, kuinka on ollut hyvä päivä.

Joku sanoisi ehkä työpäiväksi, mutta meillä on ollut mukava ”raksapäivä”. Aika varhaisesta aamusta iltaviiteen olimme puronrannan notskipaikan ”rakennustyömaalla”.

Pehtoori teki katon ja minä maalasin koko uuuden seinän. Siinä se kuusi litraa humahti hirsille ja laudoille. Ja kuinka elinkään menneessä, kesässä 1986, jolloin rakennettiin meidän uutta kotia Rantapeltoon, ja minä olin vastuussa kaikista maalauspuuhista. Siinä se meni kesälomakuukausi ja elo-, syys- ja lokakuun kaikki töiden ulkopuolinen aika maalaillessa. Muistin tänään että litramäärä oli noin 400! Silloin ei olkapääongelma haitannut maalaria, – ei onneksi juuri tänäänkään.

Kun täällä mökillä kaikki on jotain ”tuulta” kuten blogikin:  Tuulentupa (vanha mökki 1985), Myötätuuli (uusi mökki 2007), Tunturituuli (tontti), Tuulenviemää (entinen puucee), Alatuuli (ikiaikainen vanha, pieni, purettu, ties kenen rakentama mökki) niin vanha ”Notskipaikka” valmistuessaan uudeksi puronrannan tulistelu- ja mietiskelypaikka olkoon Tuulensuoja.

Iltakuudelta mökkiterassilla syödessämme lämmintä.

Kamera kaulaan, kori käteen ja puukko vyötäisille – ja metsään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Eihän siellä mitään sieniä, eikä juuri marjojakaan ollut, mutta en niitä kaivannutkaan. Kukkivia kanervia löysin. Ja hyvän mielen. Oli se kyllä jo lähtiessäkin hyvä. Parituntinen kului leppoisasti, vielä jaksoin ihmetellä ja ihastella näitä lämpimiä päiviä, Lapin kesää ja luontoa.

Pehtoori rakenteli tänään koko päivän, eikä päästänyt minua vielä iltapäivälläkään maalaamaan, joten oli keksittävä muuta puuhaa. Ja keksinhän minä: maalailin katuharjoja, pesin toisenkin mökin ikkunat ja tepastelin, lämmittelin saunan, –  ja sitten keittiöhommiin.

~~~~~~~~~~~~

Keittiöhommiin, koska saatiin Hangasojan yläjuoksulta ”uusi” tuttu ruokaseuraksi ja vaihtelemaan kokemuksia. Hyvä  syy laittaa hyvää ruokaa reilummastikin. Lohta, poroa ja hilloja, – lisukkeineen. Aika yllättävää Lapin mökkikeittiössä?

Olipa mukava maanantai-ilta, ihan juhlailta meille mökkihöperöille. Melkein kuin oltaisiin käyty Luxemburgissa. Maailma avartuu ruokapöydän ääressä hangasojalaisten kanssa. 😊