Helsingin keskustan Holiday Inn -hotellissa (Rautatieaseman vieressä) olen/olemme olleet usein. Sen sijainti on erinomainen: Finnairin bussit ajavat ja lähtevät oven eteen/edestä, Ateneum on vastapäätä, Yliopiston kirjastoon ja Kansallisarkistoon on lyhyt matka, ostosmahdollisuudet liki, rautatieasema vieressä etc. Siksi sen nytkin olin varannut, mutta ensimmäistä kertaa tein varauksen ILMAN aamiaista. Ja se olikin hyvä ratkaisu. Huomenaamulla lähdemme niin aikaisin, ettei ole aikaa kunnolla nauttia aamiaisesta ja tälle aamulle oli muita suunnitelmia, jotka sitten toteutettiinkin.

Lähdimme puoli yhdeksän aikoihin (kaupunkilenkkarit jalassa) kohti aamiaista: kohti Kaivaria ja Cafe Ursulaa. Aamiainen elokuun lämpimänä aamuna merenarannalla leppeän tuulen puhallellessa oli tavattoman mukavaa, aamu tuntui hyvälle, elämä avaralle.

_MG_8652 (Custom)

Ja kuvassa ei tietenkään näy se ihanaakin ihanampi croissant, eikä cappuccino, jotka tuohon aamiaistarjoittimelliseen kuuluvat.

_MG_8651 (Custom)

Jatkettiin kävelyä kohti Länsisatamaa, sieltä Hietalahden torille, kirppiksella paljon turisteja ja tavaraa, hallissa piipahdetttiin tietysti. Edellisestä käynnistä 31 vuotta 😉

_MG_8663 (Custom)

Punavuoren katuja palailtiin, käveltiin ristiin rastiin, oli lämmin, oikeasti kuumempi kuin Alppi-rinteitä noustessa. Tällä kertaa johtui ilmasta, ei noususta. 😉

Käveltiin Kaisaniemen puistoon, joka oli rempassa ja jossa hämmästyksekseni Pehtoori ei ollut koskaan käynyt, puutarhaa päästiin kuitenkin edes vähän remontista huolimatta näkemään.

_MG_8678 (Custom)

Puiston nurkalla oli viehättävä pieni kioski, jossa vielä viehättävämpi ”tarjous”.

_MG_8691 (Custom)

Kauppatorin laidan Havis Amanda oli tällaisen hökötyksen peittämä: Hotel Amanda. Kaksi kuukautta Manta on tällaisen hotellin sisällä. Japanilaiset ovat kuulemma jo varanneet koko kahden kuukauden jakson! Merkillistä minun mielestäni.

_MG_8634 (Custom)

Stockalla kävin (kolmannen kerran tämän viikonlopun aikana) katsomassa käsilaukkua (Ralph Lauren – tarkoittaa että on hintava, mutta minun makuni mukainen, tarpeeksi iso (mahtuu kamera, ja kaikki muu tähdellinen)  – ja VAIN katsomassa. En ostanut. 😉

Reilun kolmen tunnin kullkemisen, aamupatikan,  jälkeen hotellille siistiytymään. Ja sitten  kahden paikallisjunalla Keravalle, ja sieltä taksilla Gustavelundiin, jossa tädin 90-vuotiskestit. Meitä oli yhdeksän serkusta (puolisoineen) paikalla, ja setäni. Tietysti myös muita tädin tuttuja ja naapureita, joita en tuntenut.

Kovin vähän tapaan näitä sukulaisianikaan: kaikki asuvat etelässä tai vielä kauempana. Kuinka olikaan mukava kun tavattiin syntymäpäivillä eikä hautajaisissa, kuten tahtoo väistämättä käydä. 🙁  Ilma oli hieno, Tuusulanjärvi kesäinen. Leppoisaa yhdessäoloa. Olipa täti iloinen ja liikuttunut kun juhlat sai. Tanssahtelikin ysikymppinen. 😉

Kun kahdeksan kieppeillä palasimme Helsinkiin, ei tukahduttavan kuuma hotellihuone houkutellut oleiluun, joten vielä lähdimme liikkeelle. Drinksuille Tomi Björkin uusimpaan ravintolaan (Bronda), jossa en ollut käynyt. (Farang, Gaijin, Boulevard Social on siis koettu). Kierreltiin ja kaarreltiin vielä Helsingin rannoilla, Katajanokallakin; juuri niin kuin olin toivonutkin. Mukava lomanen on ollut.

4 Comments

  1. Kävin viime keskiviikkona Brondassa lounaalla. Otin sen 3 ruokalajin setin, ja maut olivat kyllä kohdallaan niin kuin ovat useimmiten olleet noissa muissakin.

  2. Satu, … ja minusta olennaista on tietysti että maut on kohdallaan, se että niitä ON. Se on mielestäni näissä WB (Wikberg/Björck) ravintoloissa olennaista ja parasta, että niissä ruoat maistuvat. Makuja on PALJON, ja ainakin meille mieleisiä. Brondassa ei illalliselle ryhdytty, sillä synttäreiden pitopöydän antimia oli aika vastikään nautittu. Ehkä seuraaalla reissulla. Nyt jo Rantapellon piazzalla ollaan. 🙂

  3. Kiva Helsinki-postaus.Kun olin vielä Helsingissä,tuota Manta-hotellia oli vasta alettu rakentamaan.En kyllä haluaisi tuossa yöpyä;D

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.