Niitä näitä – Sivu 23 – Tuulestatemmattua

Mukkavuopajan varrella

Onni on sulatettu pakastin sekä mutkien ja saapumisongelmien kautta perille saapunut posti. Ja vaihteeksi hyvin nukuttu yö. Pitkään nukuttu. Päivässä siis paljon omia ja muiden onnistumisia.

Ja parasta oli Mukkavuopajan patikka. Kun kerran Ivaloon puolenpäivän jälkeen taas ajeltiin, päätettiin tehdä myös päivän lenkki/patikka siellä.

[Tässä tämän päivän kuva, vrt. eiliseen Ivalosta paluuseen.]

Aamulla herätessä mökin mittarissa oli – 15 C, mutta iltapäivän ”taajamapatikan” aikaan pakkasasteita ei ollut enää kuin muutama. Aurinko paistoi, oli tyventä, valoisaa ja tasaisella hyvä kävellä.

Kerran aiemmin on kävelty Ivalon keskustan reunamilla kulkeva kävelyreitti, jonka varrelle tänäänkin hakeuduimme.

Reitti (pituus vaihtelee valittujen pätkien mukaisesti kahdesta kilometristä ainakin kymmeneen (Jänkkävaaran vaellusreitin pituus ?). Ja se on hyvin merkitty, viisikielisesti: viitoitus on suomen ja englannin lisäksi pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja kolttasaameksi.

Meille tuli tepastelua kai noin seitsemän kilometriä, reilusti yli tunti, melkein kaksi kuljettiin vaihtelevaa, toki tasaista, vähän lumistakin reittiä. Reitti on hyvin merkitty ja sen varrella on paljon opastauluja. Yksi hömötiäinen nähtiin, mutta ei muita liikkujia.

Mukkavuopajan*, joka laskee Ivalojokeen, pinta oli tyven, riitteinen, jäinen, sula. Talven tulo näkyi vedenpinnassa monin tavoin, kauniina.

mukka, mohkke – joen mutka, laakson kainalo

vuopaja – joenuoma (umpeutunut), syvä ja kapea lahti

Mukkavuopajan kävely- ja luontopolku Mukkavuopajan luontoreitti sijaitsee Ivalon kylän keskustan tuntumassa pääosin Vuopajan rannalla. Luontoreitti on kuljettavissa ympärivuotisesti; talvella reitti on valaistu. Reitin varrella on useita luontopolkutauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta ja kulttuurista. Reitille on useampia lähtöpisteitä; 1) Hotelli Ivaloa vastapäätä Porotiellä on merkinnät varsinaiselle reitille. 2) Petsamontien ja Ilvestien risteyksestä pääsee myös reitille 3) Petsamontie-Mukkavuopajantie-Tavihaarhantieltä pääsee reitille. Reitti on helppokulkuinen ja on suosittu mm. lenkkeilijöiden keskuudessa. Reitin varralla on opastekarttoja.

Lumettomassa tunturissa

Lunta ja latuja odotellessa voi vielä hyvin patikoida.

Tänään – kuten tällä kaudella monta kertaa ennenkin – etsittiin ja löydettiin taas uusi kohde. Kuusipää on toki tuttu, se on niin kesällä kuin talvella, syksyllä ja keväällä käyty tunturi, mutta tänään käveltiin sen ”taakse” (kiitos taas kerran vinkistä ”Lähes naapuri”, BTW: aurinkolaseja ei näkynyt).

Kuusipään huipun (388 mpy) jälkeen loivaa laskua kunnes lopulta olimme kurun pohjalla.

Siellä on myös pieni lampi: Alajoenlampi, oikein viehättävä paikka. Siellä oli ihan tuuletonta, toisin kuin tunturin laelle vastatuuleen noustessa. Melkein kympin lenkki siitä saatiin, ja sykekin nousemaan kun paluureitille lähtiessä korkeuskäyriä oli aika tiuhassa – ei ihan selälleen kaatumisen vaaraa sentään.

Tunturissa ei näkynyt muita, ei edes poroja. Niitä on pieni parttio pyörinyt koko päivän, ja jo eilenkin, pihapiirissä ja lähimetsässä.

Näissä kuvissa aurinko keskipäivän korkeudessa; kaamoksen alkuun on vielä yli kuukausi, joten valoa on. Keskipäivällä ainakin. 😉

Hyvä päivä tänäänkin.

Mökkielämää Niitä näitä

Mörönsyötiksi mökille

Eihän moni ehkä ymmärrä, miksi ihmeessä tänne tähän aikaan vuodesta ehdoin tahdoin hakeudutaan… Noh, totta puhuen kun mökkireissua suunniteltiin ajatuksena oli, että täällä olisi jo ensilumen latu, ja kaamoksen valoa lumesta,… Noh, ei ole. On ihan mahdottoman pimeää, harmaata, märkää, ja melkein kylmääkin. Ja nyt ulkona on joku pieni myöhäissyksyn myrskykin. Ei haittaa.

Aamukahdeksan jälkeen lähdettiin ajelemaan – eikä liikennettä todellakaan ollut häiriöksi asti!

Talvirajoitukset oli eilen ehditty vaihtaa, mikä hieman riepoi: 80 km/h tyhjillä, sulilla teillä oli vähän turhauttavaa. Silti hyvissä ajoin turvallisesti olimme perillä jo iltapäivän valoisaan aikaan.

Hangasojalla ei ole ketään, tai noh, Ylähangan huskymökillä ja nelostien varressa on, ympärivuotisia kun ovat, mutta muita mökkiläisiä ei näy. En ihmettele.

Me ollaan, aiotaan olla tovi.. katsotaan nyt. Hiihtämään tuskin pääsen, mutta tunturiiin kuiteski! Ja kyllä tässä takkatulen ääressäkin viihdyn.

Onhan siinäkin tunturit ja mökkipuro!

Niitä näitä

Kylpylälomalla parhaassa seurassa

Lapsenlasten kesäloman alkajaisiksi kävimme Kalajoella yhden yön kylpyläreissulla. Silloin Juniori oli mukana, ja niin muksut olisivat nytkin halunneet, mutta eihän lasten isällä syyslomaa ole, joten lähdimme neljästään. Eepihän kyllä olisi lähtenyt ”vaikka viideksi yöksi”.

Kunhan olimme brunssin yhdessä meillä nauttineet lähdimme kohti etelän lomasta. Eikä päivästä ole juttua ja tekemistä puuttunut. Onnen päivä.

Nyt kun ilta-Hakkarainen on luettu, on mummikin komennettu nukkumaan. Kerron huomenna..

Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia, kuvia ja kakku

Vaikka melkein kaikki koivut ovat jo luovuttaneet lehtensä, on kaupunkimaisema keltainen, aurinkoinen, sinitaivainen. Kuin oltaisiin vielä syyskuussa.

Tänään kävimme Pehtoorin kanssa yhdessä M-mummun (=anopin) luona ja juteltiin – tietysti tälläkin kertaa enimmäkseen menneistä – ja sielläpä tuli taas mieleen se, kuinka ”nuorena” isäni kuolikaan. Hänen äkillisestä, toisaalta ei aivan odottamattomasta, poismenostaan on tänään päivälleen jo 20 vuotta. Silloin hän ei ollut kovinkaan paljon vanhempi kuin minä nyt. Ja M-mummu, joka vielä yksikseen elelee toki monelta ja monenlaista apua saaden, on syntynyt samana vuonna isäni kanssa. Kaikenlaisia ajatuksia tähän teemaan liittyen on sitten pyörinyt mielessä.

Me mentiin Jääliin yhdessä pyöräillen, mikä poikkeuksellisuutensa vuoksi on erikseen mainittava: siis nimenomaan se, että pyöräilimme yhdessä. Mutta se olikin minun kannaltani varsinkin palatessa – hirmuisessa vastatuulessa – oikein hyvä juttu. Peesissä pääsin vähän helpommalla kuin tuulta halkova mies.

Tuirassa erkanin omille reiteilleni, sillä jokivarressa ja loppukotimatkalla tiesin olevan paljon keltaisia taipaleita – ihan vaan odottamassa kuvaamista ennen kuin loputkin lehdet lähtisivät.

[ Tuiranrannassa, otsikkokuva on Rautasillan kupeesta]

Muistiinpannakseni ja samalla vinkiksi skannailin tähän kardemummakakun ohjeen. Tämä kuivakakun ja pullan yhdistelmä, välimuoto, on helppo, kauan hyvänä säilyvä. M-mummulle olen tämän muutaman kerran ennenkin leiponut. Mutta ohje on ollut välillä hukassa, en ole netistäkään löytänyt, vaikka sieltä sen joskus olen kopioinut, ja nyt kun se viikonloppuna reseptikansiossani tupsahti taas eteen, tein kakun eilen. Enkä tietenkään hoksannut kuvaakaan ottaa. Ei se kyllä kuvauksellinen olekaan, varsinkaan kun tällä kertaa minulla ei ollut edes hasselpähkinärouhetta. Mutta siis: simppeli, hyvä, nopea kakku. Kokeilehan vaikka!

Niitä näitä

Maanantaiaamukin on hyvä

Aamut on parhaita.

Senhän toki tiedän, mutta miksi se on tahtonut unohtua viime aikoina. Jotenkin lusmuillen olen aamut usein tuhlannut, lukenut netistä uutisia, vatuloinut jonkun pikku asian parissa (pyykkiä, kauppalapun tekoa, sähköposteihin (niitä on joinakin aamuina ehkä monikko, siis kaksikin samalle aamulle!!, jonkun laatikon siivous…). Tänään en vatuloinut. Sen että kahvit ja puuro oli keitetty ja nautittu, sadekartat netistä vielä tarkistettu, pukeuduin sateen pitäviin vermeisiin ja lähdin ulos.

Aamuöisten ja aamupäiväisten sadekuurojen välissä oli puolitoistatuntinen hämärää, happirikasta, aika hiljaista ja edelleen keltaista ulkoilmaa saatavilla.

Ja sen jälkeen koko päivä reipas ja aikaansaapa olo. Väistämättä tuli vannotettua itseä, että ”pidä tämä”. Lupasin yrittää.

Niitä näitä

Lopun alkua?

Pikkuisen on taas sellainen olo, että tämä on lopun alkua…

Olin tänään(kin) kameran kanssa liikkeellä, kaikenmoista kuvauksellista sattui reitin varrelle, mutta enpä vaan viitsinyt pysähtyä kuvaamaan, koska! Koska oli hyvä vauhti, äänikirjassa juuri menossa Uuden-Seelannin maorikulttuurin ja irlantilaisten lammasfarmareiden elämänmenon yhteentörmäys ja polarisaation kipupisteiden kaunokirjallinen (vahva) kuvaus, joten jatkoin pysähtymättä kuvaamaan.

Sitten kun pysähdyin mun vakkari-jäkälänkeräyspaikalle, en tietenkään nähnyt mitään syytä ottaa pyörän satulalaukusta kameraa ja ryhtyä kuvailemaan kuivaa mäntymetsäkangasta, joka pilvisenä, tosin varsin lämpimänä, päivänä ei todellakaan järin kuvauksellinen ollut.

Joten: olisipa edes kuvia, joista voisin postausintoa ammentaa… Ei ole. 🙁

Kahden hengen sunnuntaipäivällisellä rääppiäisiä ja eilisen punaviinin rippeet, joten eipä niistäkään mitään ilosanomaa jaettavana.

Yhä useammin käy näin: illan tullen ei ole mitään tarvetta purkaa tuntoja, ei iloa jakaa, ei nähtyä tai kuvattua vinkata muidenkin iloksi ja ihmeteltäväksi, ei mieltä miettiä mitään julkaistavaksi.

Mutta kuten huomaatte, en minä vielä luovuta: ainakin vuodenvaihteeseen asti yritän joka päivä jotain mielekästä, ehkä jopa merkityksellistä, tänne keksiä. Ainakin ”Luettua”-kategoriaan olisi itseänikin varten tehtävä päivitys. Tänään tuli täyteen 700 kuunneltua äänikirjaa, joista viimeisestä puolestasadasta on vinkit jakamatta. Ehkäpä tulevalla viikolla…

Niitä näitä

Keltaisena lokakuun lauantaina

Mitenkäs se Aikakoneen biisi meneekään?

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää

Tänään ei tuullut, eikä ole toukokuu, mutta keltaista on.

On 48 vuotta siitä, kun olin treffeillä Jäälin Shellillä. En voinut kahvia juoda, enkä syödä pullaa, koska päivällä minulta oli leikkauksella poistettu viisaudenhammas. Niinpä sain illalla nautittavakseni vain pullollisen kylmää limpparia. Tänään samainen lempparityyppi tarjosi pitkältä pyörälenkiltä kotiin palattuani samppanjaa!

[Autréau Reserve Brut on hyvä.]

Tulimme Pehtoorin kanssa todenneeksi, että paitsi että ollaan tänään seukattu tasan 48 vuotta, ollaan tunnettu aika lailla tarkkaan puoli vuosisataa.

Pari vuotta ehdimme olla luokkakavereita ja kulkea yhteisessä kaveriporukassa enemmän vähemmän tiiviisti ennen kuin ekat treffit sovittiin. Ei voi väittää, että oltaisiin hätiköiden parisuhteeseen heittäydytty!

Ja varsin verkkaisesti edettiin sen jälkeenkin: kihloihin kolmen vuoden seurustelun jälkeen, samaan osoitteeseen muutto kaksi vuotta kihlautumisen jälkeen, ja taas kaksi vuotta ennen kuin mentiin naimisiin – yhteensä seitsemän vuoden kimpassa olon jälkeen. Ei ole mitään hätiköityjä liikkuja harrasteltu, ei turhia hötkyilty. 😅

~~~~~~~~~~~~

Viime viikonloppuna Oulussa oli Kädentaitomessut ja tänään (ja huomenna) Kirjamessut. Molemmat sellaisia, joihin periaatteessa ´aina´ haluaisin osallistua, joskus olen osallistunutkin, mutta nyt? – Vain vähän kiinnostusta, ahtaat sisätilat eivät tänään olleet mua varten.

Tänä vuonna ja ainakin tänään tuntui hyvälle mennä käväisemään Kauppahallissa, jossa oli Vanhojen kirjojen Pop Up -myymälä. Ja siellä tuttu antiikkikauppias ja toinen tuttu vuosikymmenten takaa. Pieni kohtaaminen, tovi rupattelua, ja onnistuin pitämään itseni kurissa ja ostin vain kaksi pienen pientä kirjaa. Pieni ”kirjamessu” oli tämä. Oikein sopiva tälle päivälle.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Ruokaa ja juomaa

Perjantai tuntuu nyt levolliselle.

Tänään koekeittiössä Syrjäsen peruna-lohi-laatikko/vuoka. Edelleenkään Syrjäsen habitus tai oikeamminkin hänen tapansa ”esiintyä” ei minua sykähdytä (varmaankin nuorempiin puree, mutta ei minuun, mutta mitä sillä on väliä), mutta taas kerran hänen Insta-tililtään löytyi kokeilemisen arvoinen ruokaohje: lohi-peruna-smetana -uuniruoka. Kylläpä tuli hyvää!! Ajattelin, että isosta annoksesta olisi meillä kolmeksikin kerraksi syömistä, pari arkiruokaa samalla kertaa pakkaseen. No joo, — söimme puolet tästä yhdellä istumalla, ja meillä oli kuitenkin ohessa isohko vihannessalaatti. Ehkä kyse on myös siitä, että ruokahalu palaa vihdoin – flunssaoireiden hiljalleen helpottuessa.

Ja vielä makukokemuksia jakoon: kyllähän siitä lähden, että suosittelen, kehun, vinkkaan hyvällä, jaan hyviä kokemuksia, mutta hyvähän se on myös joskus varoittaa, eikö? No lähtökohtaisesti tässä Vino Spumantessa tuntui olevan kaikki speksit kohdillaan, ja hintakin viittasi laatuun (18 € ja jotain), mutta eipä tarvitse toista kertaa etsiskellä.

Ei se pahaa ollut, mutta täysin mitäänsanomatonta. Tenute Lombardolle löytyy varmasti parempikin vaihtoehto. Niin kauan kuin valtion monopoli tarjoaa ostettavaksi huikean valikoiman viinejä, kannattaa nauttia, ja vaikka joka kerta ostaa jotain uutta. Sillä periaatteella tämänkin ostin, mutta enpä osta toiste.

Ja sitten… kohti joulua jo. Tai siis kausivaloja – meillähän on jo niitä, kuin myös kynttilöitä vähän joka huoneessa, haudoilla, pihalla. Valoja ja joululahjaneuleita lukuunottamatta en vielä kuitenkaan kovin paljoa joulua hypettele, mutta ostinpa tänään tuon vähän vaisun spumanten lisäksi pullollisen glögiä. Alkossa suosittelivat Blossan uusinta, jota kannattaa kuulemma kokeilla myös ihan vaan huoneenlämpöisenä. Varmaan jo huomenna niin teemme.

Tähän liittyen: aloitanpa nyt arvontojen sarjan, johon tulee mahdollisuus osallistua myös toiste. Mutta tässä kohtaa on siis ensimmäinen mahdollisuus.

Mikä on sinun lemppari glögisi? Omatekemä tai -tuunaama vai Alkon valikoimista joku tai joku alkoholiton? Kertomalla mieluisesi glögin olet mukana arvonnassa. Tähän ehdit osallistua ensi kuun loppuun asti. Siis kunhan kohdallesi sattuu mieluinen glögijuoma ilmoittele siitä täällä. Siten olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2025.

Kuvassa Aperol-glögi, jollaista voi nauttia yhden kaudessa, mutta ei siitä oikein pitempiaikaiseksi suosikiksi ole. Kaikin puolin makoisaa ja mukavaa viikonloppua toivottelen.

Niitä näitä

Kuutamolla

Otsikkokuvassa eilen iltainen kuun halo. Kuu on tuosta ilmiöstä aika lailla oikealla. Ainakin minulle ennennäkemätön tuollainen ilmiö.

Mutta täysikuu, eikä edes superkuu ole ennenkokematon. Sitä on nyt pari yötä riittänyt. Ja unettomuutta myös. Eikä kuun kulku ole ainoa unia häirinnyt asia: jo kolmatta viikkoa jatkunut flunssa on öisin ilmoitellut olevansa hengissä. Mutta kyllä tämä tästä. Ensi yönä nukun, ja huomenna taas postailenkin – kunnolla. Ehkä jopa arvonta tulossa. Siispä huomiseen, hyvät blogiystävät.