Niinhän se on sitten kirjahyllyjen inventaario, siivous, perkaaminen, järjestely tänään jatkunut — Eikä loppua näy.
Vaikea keskeyttää puuhaa, joten ehkä vasta huomenna sanoja, lauseita ja kuvia tänne blogiinkin, – eikä vain hyllyihin kirjojen kansien välissä. 🙂
Eipä varsinaisesti ollut mikään tarkoitus pitää (tänä sateisena maanantaina) mitään kaappien tai hyllyjen siivouspäivää, mutta sellainen tästä tuli.
Kirjahyllyillä
Olen taas kesän kuluessa tullut ostaneeksi muutaman kirjan, mikä on ollut minulta periaatteessa jyrkästi kiellettyä. Ruoka- ja matkakirjat, ehkä myös valokuvaus(opas)- ja neulekirjat, ovat hyvin sattumanvaraisesti sallittuja, ja nyt onkin kyse juuri niistä. Halusin uudet kirjat paikoilleen hyllyihin, kun ovat lojuneet vähän siellä sun täällä jo aikansa. Ja kuinkas siinä sitten kävikään?
Olen aika monta tuntia lueskellut ja selaillut vanhoja rakkaita opuksia. Ja työkavereiden ja tuttujen ja omien opiskelijoiden väitöskirjojen saatesanoja. Mikä muistojen vyöry! Ja vähän ikäväkin tiedollisia haasteita, työyhteisöä, — ehkä se vain johtuu syyslukukaud… eiku syksyn tulosta. Omassa sisäisessä vuosikellossani lukukauden alulla taitaa vielä olla ”aikamerkkinsä”.
Toisaalta sain taas kassillisen kirjoja peratuksi kiertoonkin. Toki kirjoja jäi vielä satoja hyllyihinkin. Ja ehkä tulevina päivinä jotain lukemisistani ja lukemisen herättämistä ajatuksista päätyy tänne Tuulestatemmattuunkin.
Keittiön kaapeista
Myös keittiön kaappeihin on tullut väljyyttä: iso kasa kasviksia, puolikkaita yrttipuntteja, juustokannikoita, tuorejuustolevitenokareita, aurinkokuivattujen tomaattien, oliivien, kapristen purkinloppuja jalostuivat isoksi Kasvislasagneksi. Linkin takana on ohje, johon tarvitaan kaikenlaista. Kaikkea ei ollut, mutta lisäsin paljon jääkaapin hyllyjen takarivistä. Oikeastaan nimi voisikin olla ”Hävikin-esto-lasagne”. Ainakin kahdeksi kerraksi jäi pakastettavaksikin.
Nopeammin ja tuoreemmista aineksista valmistuvan lasagnen ohjeeni on täällä.
Telkkarin ja neuleiden parissa
Sarjaan ”asioita pois päiväjärjestyksestä” kuuluu myös että meidän kevään ja kesän ”suururakka” La Promesan ensimmäinen ja toinen kausi alkavat olla taputeltu. Viikonloppuna päästään jo varmasti ”reaaliaikaiseen seurantaan”, ts. seuraamaan kolmoskautta viikottain ilmestyvien uusien jaksojen parissa.
[Kuva viime marraskuun Andalusian matkalta. La Promesan (kaltaisista) maisemista.]
En olisi ikinä itsestäni uskonut, että katson suoratoistona jättisarjan parisataa jaksoa ”putkeen” vajaassa puolessa vuodessa. En ikinä. Niin vain kävi. 🤷♀️ Äänikirjoja en sitten olekaan kuunnellut kotona koko kesänä, vain pyörälenkeillä. Joten kaikki neulominen on tapahtunut Promesan parissa, – ei kirjojen. Viikonloppuna taitaakin valmistua kesän toinen ”Siiveniskuja”-neulepaita.
Mitähän sitten neuloisi? Lukisi? Kuuntelisi? Katselisi? Tekisi?
Tällä ja viime viikolla, toki aiemminkin tänä kesänä, on ollut sellainen kesä, jollaiseksi sen aina talvisin ajattelee. Että on lämmintä, aurinkoista, suojaisaa, sopivan tuulista, raikasta, vedenpinta on tyyni ja syvänsininen ja kirkkaansinisellä taivaalla kulkee välillä vitivalkoisia, pulleita kumpupilviä, jotka tekevät maisemasta kauniin.
Liki epätodelliselta se tänäänkin on tuntunut.
Mökkireissulta palattua rannikolle oli tällaisena päivänä enemmän kuin odotuksenmukaista, että minun oli päästävä rantaan. Eikä jokiranta nyt riittänyt. Oli mentävä Nallikariin. Olin siellä pitkään.
Istuskelin rantakiville. Vähän harmittelin, etten ottanut käsityötä, kirjaa tai muistikirjaani mukaan. Mutta ehkä oli parempi niin. Kunhan vain olin. Koetin taltioida kaikkia hyviä aistimuksia. Ja olla.
Tuollakin minun on hyvä.
Kesäaika jatkuu.
Ja taas se tuntuu kulkevan nopeampaa kuin minä.
Tänään aika tavallisia
kotiinpaluupäivän jälkeisiä puuhia.
Pyykkiä, jääkaapin täyttöä,
pihakukkien elvyttämistä,
(vaikka Juniori oli taas parhaansa
varapuutarhurina tehnyt),
rästipostien hoitoa.
Kampaaja ja hieroja ovat ensi viikolla,
kuten usein ennenkin juuri mökiltä
paluun jälkeisellä viikolla.
Ei mitään Muistikuvia-hommia ollut, haudalla en käynyt,
enkä tavallista piiiiiitkää pyörälenkkiä tehnyt,
vaikka sää todella olisi suosinut.
Nautin pihalla vehreästä puutarhasta,
auringosta, istuskelin ja neuloin.
Ja kuuntelin puutarhan ”vesipallon”
pulputusta, jota on nyt melkein isompi
kuin oli mökkipuron vaatimaton pulputus.
Ja piipahtivatpa muksutkin siinä
pelaamassa ja kertomassa koulun
ja eskarin aloituskuulumisia.
Eepi oli oikeastaan aika tärkeänäkin
aloittamastaan esikoulusta.
Ihan leppoisa kesälauantai.
Kesää tuntuu onneksi olevan vielä jäljellä.
Purot ja porot jäivät taas pohjoiseen
Aamuvarhain lähdimme mökiltä kotimatkalle: Buorre matki. Kymmenen päivän mökkileirijakso taas ohi. Aina liian nopeasti.
Mutta nyt lähtöä helpotti kun oli jo päätetty, että tullaan pian uudelleen: ”ruskalle”. Vaikka ruska oli kyllä jo nyt hyvällä alulla, mikä ei suinkaan johdu viilenevistä säistä, saatikka pakkasöistä, vaan kuivuudesta, puron pinta on alhaisin koskaan. Sodankylään asti oli pitkiä pätkiä tienvarren koivuja keltaisena.
Ensi kerralla opetellaan taas luppoilemaan, sillä nyt saatiin kaikki aiotut hommat tehdyksi, joten voidaan vain retkeillä tai makoilla mökissä. No ehkä ei ihan sellaista osata, mutta yritetään olla enemmän jouten, – siis vietetään luppoaikaa. Sellaisessa merkityksessä, mitä sillä nykyisin pohjoisessa Suomessa käsitetään.
Luppo ja joutilaisuus – Miten liittyvät yhteen
Luppo tarkoittaa naavaa muistuttavaa, etenkin kuusissa kasvavaa jäkälää, murteissa myös kuusen naavaa (joka sekin kuuluu jäkäliin).
Luppoajalla on tarkoitettu aivan konkreettisesti aikaa, jolloin porojen on täytynyt turvautua lupon syöntiin. Näin on ollut esimerkiksi kovan hangen aikaan kevättalvisin, kun porot eivät ole saaneet kaivettua maasta jäkälää.
Porojen luppoaika on ollut mallina myös ihmisten luppoajalle. Sanaa näytettäisiin alkuaan käytetyn siitä ajasta, jonka tukkijätkät ym. tilapäistöitä tehneet joutuivat olemaan ilman työtä. Sinä aikana he joutuivat porojen tapaan turvautumaan vähäisempään ravintoon, kun ei ollut rahaa, millä hankkia parempaa. Luppoaikaa pidettiin siis hyvin kielteisenä ja huolia tuovana asiana.
Vuosikymmenten mittaan luppoaika näyttäisi saaneen myönteistä sävyä. Elintason nousu on vaikuttanut siihen, että väliaikainen joutilaisuus voi nykyisin olla toisinaan jopa tavoiteltava asia.
Lainaus Kotuksen sivulta
Ei taaskaan ole sanoja kertomaan siitä, kuinka on ollut hyvä päivä.
Joku sanoisi ehkä työpäiväksi, mutta meillä on ollut mukava ”raksapäivä”. Aika varhaisesta aamusta iltaviiteen olimme puronrannan notskipaikan ”rakennustyömaalla”.
Pehtoori teki katon ja minä maalasin koko uuuden seinän. Siinä se kuusi litraa humahti hirsille ja laudoille. Ja kuinka elinkään menneessä, kesässä 1986, jolloin rakennettiin meidän uutta kotia Rantapeltoon, ja minä olin vastuussa kaikista maalauspuuhista. Siinä se meni kesälomakuukausi ja elo-, syys- ja lokakuun kaikki töiden ulkopuolinen aika maalaillessa. Muistin tänään että litramäärä oli noin 400! Silloin ei olkapääongelma haitannut maalaria, – ei onneksi juuri tänäänkään.
Kun täällä mökillä kaikki on jotain ”tuulta” kuten blogikin: Tuulentupa (vanha mökki 1985), Myötätuuli (uusi mökki 2007), Tunturituuli (tontti), Tuulenviemää (entinen puucee), Alatuuli (ikiaikainen vanha, pieni, purettu, ties kenen rakentama mökki) niin vanha ”Notskipaikka” valmistuessaan uudeksi puronrannan tulistelu- ja mietiskelypaikka olkoon Tuulensuoja.
Iltakuudelta mökkiterassilla syödessämme lämmintä.
Kamera kaulaan, kori käteen ja puukko vyötäisille – ja metsään.
Eihän siellä mitään sieniä, eikä juuri marjojakaan ollut, mutta en niitä kaivannutkaan. Kukkivia kanervia löysin. Ja hyvän mielen. Oli se kyllä jo lähtiessäkin hyvä. Parituntinen kului leppoisasti, vielä jaksoin ihmetellä ja ihastella näitä lämpimiä päiviä, Lapin kesää ja luontoa.
Pehtoori rakenteli tänään koko päivän, eikä päästänyt minua vielä iltapäivälläkään maalaamaan, joten oli keksittävä muuta puuhaa. Ja keksinhän minä: maalailin katuharjoja, pesin toisenkin mökin ikkunat ja tepastelin, lämmittelin saunan, – ja sitten keittiöhommiin.
~~~~~~~~~~~~
Keittiöhommiin, koska saatiin Hangasojan yläjuoksulta ”uusi” tuttu ruokaseuraksi ja vaihtelemaan kokemuksia. Hyvä syy laittaa hyvää ruokaa reilummastikin. Lohta, poroa ja hilloja, – lisukkeineen. Aika yllättävää Lapin mökkikeittiössä?
Olipa mukava maanantai-ilta, ihan juhlailta meille mökkihöperöille. Melkein kuin oltaisiin käyty Luxemburgissa. Maailma avartuu ruokapöydän ääressä hangasojalaisten kanssa. 😊
Aamupalalla.
P(ehtoori): Tänään siis tunturiin. Oliko ajatuksia minne?
M(inä): Haluaisin korkealle ja vettä. Tyventä vedenpintaa, tai noh, liplattava tunturipurokin kelpaa…
P: Helppohan tuo! Korkealle ja tyven järvenpinta samalla patikalla. Täällähän on paljonkin sellaisia kohteita. 😂
M: No, kunhan tunturiin.
P: Iisakkipäälle, ja sieltä sinne taakse kuruun, ja sitten paluumatkalle etsitään polku, jota ei oo kartassa?
M: Siis Pääsiäiskuruun ja sieltä jotain randomreittiä takaisin. Ei oikein innosta.
P: No mihin?
M: Haluaisin pitkästä aikaa Pyhä-Nattaselle.
P: Eikös Sompionjärventie ole edelleen rospuuttokunnossa? Liki ajokelvoton.
M: No on kai se. 🙁 Aittajärvillä ois nyt kaunista. Tosin ei ehkä vilvoittavaa tuulta, eikä tuntureita. Mutta ois varmasti hienoa.
p: No ei. Ja se on aika kaukana. Ajeltava autolla kauasa. Vellinsärpimälle?
M: Vastahan me käytiin. Enkä jaksa niin pitkää nyt.
P: Kiilopäältä sen tuttu reitti toisin päin.
M: Hmmm… Eiku Mariankurulle. Eiku ei. Olen käynyt siellä vuoden aikana ainakin puolenkymmentä kertaa ja hiihtänytkin ohi. Se on kyllä hieno, … No mutta ei.
P: Jos sittenkin se Iisakkipää – Pääsiäiskuru.
M: Ihan hyvä idea. Sinne siis.
Ja sinne mentiin. Ei mitään kilpajuoksua, helppoa tepastelua, vilvoittava tuuli tunturissa, lämmintä, eikä edes paarmoja, joita täällä tähän aikaan vuodesta helteen sattuessa on usein kiusaksi asti, jopa tunturissa, jossa harvoin sääsket ovat haittona. Tänään ei ollut haittona mitään.
Kolmisen tuntia kuljettiin, mikä sitten alkoi jo tuntuakin – varsinkin koska oli aika lämmintäkin. Mökin mittari näytti + 26 C iltapäivällä, kun terassilla grillailtiin ja syötiin.
LINKKI PATIKKAPOLULTA
KOOTTUJEN KUVIEN VIDEOON
(avautuminen kestänee tovin)
Lunch break, tai siesta, oikeastaan kai pitäisi sanoa luppo, vietettiin puronrannalla istuskellen. Aivan helposti vierähti melkein tunti muutaman voileivän syömisessä. Jo vain, on lussakka meininki tällä työmaalla.
Kaikenlaista puuhaa kuitenkin saatiin tehdyksi, pikkujuttuja, tuulenkaatoja, puron putsausta, kaikenmoista.
Ja Pehtoorilla sisähommiakin: oli ripustettava taulu, jonka tässä joku aika sitten tilasin ottamastani riekonmarjakuvasta. Aika hyvin se soppii mökin värimaailmaan. Ehkä isommankin olisin voinut tilata. Noh, nyt on tuo ainakin pari vuotta tuossa.
Tässä alla olevassa galleriassa on kuvia viime ja tältä kesältä ja tältä päivältä! Kesäkuun ”raiviolla” ahkerointi monen päivän ajan on tuottanut tulosta. Huomenna vielä vähän hifistelyjä, vähän multaa ja heinää kasvamaan. Sitten saa minunkin puolestani tuo savotta jo olla.
Vaikka eilen tuotiin Oulusta peräkärryllinen koneita, ruokaa, pihahommiin tarpeita, painepesuri ja pesuaineita ja ties mitä kaikkea, niin tänään ensimmäisenä mökkipäivänä oli heti aamulla ajeltava Ivalon K-Rautaan ja Maali- ja konekota -kauppaan ja ja tietysti Extra-Pisteeseen ja vielä ruokakauppaankin! Kovin vähän oli kirkolla väkeä, tiellä paljon maantiepyöräilijöitä, kuten oli eilenkin tullessamme.
Liekkö joku ”tour” menossa? Eivät näyttäneet Utsjoelle asti polkevilta kun ei ollut mitään satulalaukkkuja, ja vauhtikin oli melkoinen, joten ei tainnut olla mistään retkeilystä kyse. Tänäänkin jaksettiin vielä muistella, vähän kauhistella, olla ylpeitä ja kummastella tyttären kuuden vuoden takaista Suomen läpi polkemista. Tänään kun katselin maantiepyöräilijöitä melko kapealla nelostiellä, aattelin, ettei olisi minusta (varsinkaan enää) edes sähköpyörällä, eikä edes Saariselkä – Ivalo -väliä ja alamäkeä polkemaan. Ehkä vielä tälle kesälle voitais täällä vuokrata täysinjousitetut sähköavusteiset maastopyörät. Niillä kun on mellevä kulkea tunturissa, eikä maantien reunaviivalla henkensä kaupalla polkea. Katsellaan nyt mille tässä vielä ryhdytään…
Tänään saunasta puroon, enemmän kuin pulahtamaan, melkein uin. No ei eihän tuossa puronmutkassa mitään uida, mutta jonkun aikaa voi lillua. Vesi oli yhtä lämmintä kuin Gardajärvessä toukokuussa (+11 C), joten eihän se mikään ”kylpytynnyri” ole (semmoista ei kyllä koskaan hankitakaan) ja sama ilmiö kuin silloin siellä: minulla ”jäätyy” ranteet. Melkein kipuna tuntuu kylmä.
Pehtoori meinas, että johtuu siitä kun on niin vähän suojaavaa rasvaa ranteissa. Ja totta, en todellakaan ole mikään kapoinen millään tavalla, mutta ranteeni ovat aika ohuet, lähes hoikat. Suojaava rasva puuttuu niistä? – Ehkäpä niin, mutta pikkujuttu.
Onhan tämä hellerajalla ja kesällä mökkeily uimisineen mahdottoman mukavaa.
Tervetuloa elokuu! Se on hyvä kuukausi. Usein aika leppoisa, kylläinen, mukavaa tekemistä ja menemistä. Niin taitaa olla tänäkin vuonna.
Ainakin alkavaan viikonloppuun on odotuksia mukavista hetkistä yhdessä sun toisessa seurassa ja paikassa. Vähän jo valmisteluja tänään, mutta enimmäkseen vielä kuvapaketin editointia ja kokoamista, ja paperihommia niihin liittyen.
Ja nyt vielä brunssin valmistelu ja kattaminen valmiiksi: huomenna on pitkästä aikaa perhepäivähoitopäivä! 💙💗
