Niitä näitä – Sivu 221 – Tuulestatemmattua

Rästejä vältellen

Tänään taas yksi sellainen ”tämä oli mulle sitten viimeinen kerta” -juttu. Norssilla aineenopettajahaastatteluissa humahti koko iltapäivä. Siellähän opiskelijoilla on mahdollisuus ”myydä itsensä”. Jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tehdä tiettäväksi, miksi juuri hänet kannattaisi valita: kaikki kun eivät kuitenkaan pääse opetusharjoitteluun. Ja tänään taas hoksasin, että todellakaan näitä meidän yliopisto-opiskelijoita ei ole mitenkään koulutettu työ/opiskelupaikkahaastatteluja varten.

Aikanaan meitä haastattelijoita koulutettiin päivän mittaisella seminaarilla tuohon, minusta aika vaativaan ja vastuulliseen, hommaan. Haastatteluun ja valitsemaan 20 minuutin haastattelulla monille elämänura [okei, vähän kärjistän], mutta opiskelijoita ei kukaan, koskaan, kouluta tunnistamaan omia vahvuuksiaan, eikä selviämään haastatteluista kunnialla. Pitäisi kyllä.

Minun pitäisi huomenna selvitä kunnialla taas yhdestä viimeisestä jutusta: vihoviimeinen info. Sivuaineopiskelijoiksi valitsemilleni info. Sitten loppuu noidenkin pitäminen. Mutta ensin [nyt] pitäisi tuon session Power pointit kasata.

Totta puhuen se oli tarkoitus tehdä eilen illansuussa, kun Pehtoorin kanssa palasimme mummula-kierroksilta, mutta minäpä en koneen ääreen suostunutkaan istahtamaan, vaan jäin pihahommiin. Ja luutusin meidän Huvilan. Ikkunatkin pesin. Nyt oli helppo kun ympäriltä on isot syreenit katkaistu.

Taidan ottaa läppärin ja lähteä tuonne sen infon kokoamaan.

Huomenna on toinenkin ”minun viimeiseni”. Historian pääsykoe: ainakin 300 tulee taas yrittämään. Onneksi en ole tarkastusvuorossa.

Huomenna laitan tänne kyselyn. Olehan valmiina! 😉

Niitä näitä

Kylmä ilma, lämmin mieli

Aika kylmä. Aika aikaansaamaton päivä, vaikka muka koko ajan olen jotain tehnyt. Piharuukkujen metsästyksessä jo aamuyhdeksältä Äimäraution K-Raudassa, kaksi ostin, vaikka eivät ihan sellaisia kuin kaipasin. Ja tällaiset. Olen nähnyt näitä nettisivuilla ja kokkiohjelmissa. Yrttisakset. Eivät maksaneet vitostakaan ja kyllä tuli kätevästi basilikasilppua.

Iltapäivän lopulla Pehtoori savusti ison taimenen, minä tein pikahollandaise [ohje alla] -kastikkeen ja keitin isoja, valkoisia tankoparsoja. Sitten Nürnbergin kolmen vuoden takaisten en ole yhtä hyviä saanut. (kuva ei oikein ole onnistunut, mutta ehkä osaat kuvitella maun… ) Kaksinpa syötiin, niinkuin taidetaan tehdä huomennakin.

Molemmat lapset kun ovat Helsingissä ja kävivät sitten keskenään tänään syömässä Björkin ravintolassa, kun heille tarjosin ”äitienpäivä/synttäriruoan”.

Kaupungilta tullessani minua oli kukkalähetys odottamassa. Olivat nuoret jo viikolla asian järjestäneet; jopa Juniori oli homman eteen tehnyt jotain. 😉

Ja katsokaapas, mitä Pehtoori oli minulle hankkinut!!

Vanha Kenwoodini on jo pitkän aikaa osoittanut uupumisen merkkejä, laakerit rahisee ja rohisee, eikä vatkaustulos ole ollut mitenkään tasalaatuista. Mutta nyt on jämäkkä uusi yleiskone kaikilla mausteilla. Moni nainenhan ei pidä siitä jos saa lahjaksi kattiloita tai muita keittiövermeitä, mutta vaikka Pehtoori tänäänkin totesi, että lahjasta hyötyy myös hän ja moni muu, niin en pistä ollenkaan pahakseni tällaisia keittiöön kuuluvia lahjuksia. Vielä en kokeillut, mutta luulenpa, että täällä blogissakin näkyy tästä ”tuloksia” aika piankin.

Tällaistakin on kuulunut tähän päivään. Tosin hyvin rajallisesti.

Minä kun olen Juniorin varahenkilönä: miniä on kelpuuttanut minut kaverikseen, jos synnytys käynnistyy, kun Poika on vielä Helsingissä. Olen kovin otettu tästä, lukenut tarkkaan ohjeita ja koko ajan olen kulkenut puhelin kädessä, – vaikka laskettuun aikaan on vielä muutamia viikkoja. Kaikesta sydämestäni kuitenkin toivon, että se on Juniori, joka kihlattunsa kanssa synnyttämään lähtee, enkä minä. Ja huomennahan poika jo palautuukin kotiin.

Hollandaise tehosekoittimessa
2 kananmunan keltuaista, 110 g voita, 1 rkl sitruunamehua, 1 valkoviinietikkaa, suolaa.
Lisää huoneenlämpöiset keltuaiset tehosekoittimeen, joukkoon ripaus jauhettua mustapippuria. Aja tehosekoittimella n. 1 minuutti.
Kuumenna valkoviinietikka + sitruunanmehu kasarissa, lisää nauhana sekoittimen pyöriessä. ulata voi samassa kasarissa, lisää kuuma voi ohuena nauhana tehosekoittimen ollessa päällä. Mitä hitaammin voin lisää, sen parempi.

Niitä näitä

Lupaus

Tämä on lupaus.

Laskutavasta riippuen työpäiviä, arkityöpäiviä tai vaihtoehtoisisti päiviä irtisanoutumiseen on enää 29 (työpäiviä (ma – pe) ennen juhannusta), 41 (päivää, jolloin viikonloput on enemmän tai vähemmän työpäiviä, kuten kai paljolti tulee olemaankin) tai 93 (päivää siihen, että irtisanoutumien astuu voimaan. Siis siihen, että olen lopullisesti ”out”). Tätä ei pidä käsittää väärin. En minä niin innolla odota töiden loppumista kuin saattaisi olettaa, mutta olenpahan noita päiviä välillä laskeskellut kun joku (tänään Pehtoori) niitä aina kyselee. Noh, kesä on tuloillaan.

Ruoka ei tänään ollut kovin kesäistä. Kehittelin porostroganoffin. Näyttää siltä kuin olisi hedelmäsalaattia ja paksua suklaakastiketta lautasella. Kuitenkin oli salaattia, juureksia lisukkeena ja sitten poronpaahtopaistia, punaviini demi-glace -kastikkeessa hauduttelin reilun puoli tuntia, mukaan yrttejä, paljon kokonaisia valkosipulin kynsiä, cocktail-kurkkuja, pippuria, suolaa ja lopuksi smetanaa. Hyvää oli.

Ja samalla kun tätä postausta teen, lupaus alkoi tuntua jo petetyltä: ensin ukkonen jyrähteli merellä, ja sitten raekuuro! Ja saman tien ohi. Enkä minä vielä uskon lupaukseen.

Niitä näitä

Hajahavaintoja

Yön vesisateen jälkeen, aamulla ulosastuessa tuoksu lupasi kesän olevan lähellä. Oi-joi kuinka ihana tuoksu! Koivuissa ei vielä viherrystä, mutta lehtikuuset työmatkan varrella jo hennon vihreitä. Kevätkuusia ovat.

Aamupäivä intensiivistä Manualen työstämistä painokuntoon, ja sähköpostirumbaa.

Iltapäivällä äidin lääkärireissun jälkeen olin sopivasti ”sillä suunnalla” ja lounas oli nauttimatta, joten poikkesinpa Höyhtyän verraten uudelle jäätelökioskille/baarille. Minetti-jäätelöt ovat sellaisia italialaistyylisiä artesaanijäätelöitä. Enkä edes kärsinyt huonoa omaatuntoa moisesta keskellä viikkoa herkuttelusta; päinvastoin oli sellainen ”minä-olen-tämän-niin-ansainnut”-fiilis. Höyhtyän ostarilla on Olotila. Ja Bar Olotilan patio oli jo avattu, ja siellähän oli pojilla ihan kesätunnelma. Puolentusinaa hemmoa piti yhteislauluiltapäivää, eivätkä todellakaan laulaneet yhteen. Mutta lauloivat.

Keskustassa, Rotuaarilla, myös oluen ystäviä, ilmeisesti oikein vakinaisessa parisuhteessa oluen kanssa olevia. Olin kyllä hämmästynyt, kuinka paljon sivumyötäisessä kulkijoita arki-iltapäivänä oli. Ehkä se oli tämä lämpö? Tai tiedä häntä, kun kovin harvoin arkisin Oulun keskustassa liikun.

Joka tapauksessa ennen kampaajalle menoa ehdin käydä vielä yhden Masai-tunikan ostamassa.

Kotiin tullessa postissa iloinen yllätys: entisen opiskelijan kutsu kesähäihin. Vähänkö mukava.

Nyt olen perannut kirjahyllyjä. Vien kollegoille ja opiskelijoille kirjoja, joita en enää tarvi – opiskeluaikaisiakin hankintoja on noissa pinoissa: Allard-Littusen ”Sosiologia” ja Barnesin ”A History of Historical Writing” ovat parin-kolmenkymmenen muun opuksen kanssa olleet hyllyissä muutaman vuosikymmenen täysin koskemattomina, taitavat olla jotain reliikkejä 80-luvun alusta? En ole niitä tarvinnut. Ja olen varma, etten tule seuraavina 30 vuotenakaan tarvitsemaan. Vien töihin kierrätykseen. Ja tuon töistä muutaman hyllymetrillisen kirjoja kotiin. Ehkä minä niistä vielä jotain tarvin, ehkä ehdin ja haluan jotain niistä vielä/vihdoin lukea.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Jäähyväisiä non-stoppina

Kun ollaan Lapissa patikoimassa, kuvaan aina paljon pitkospuita. Tarvin niitä. Käytän pitkoskuvia Power point -diossa silloin, kun pidän opinto-ohjausinfoja opiskelijoille. Käytän suonylityskuvia ja tuota kuvassa olevaa Juicen runoa, jota minä sanon opinto-ohjaus- tai HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma) -runoksi.

Se hyvä runo, joka minulle kertoo minusta ja opiskelijoista. Minä olen siinä se apu, kun maalataan kaistoja, ja olen apu siinä, kun ollaan kuivilla eli silloin kun on joku välivaihe, vaikka kandintutkinto, tehtynä, ja olisi syytä rakentaa taas uudet pitkospuut, joilla seuraavan suon yli päästään.

Ajattelen, että olen näyttämässä, mihin ne pitkospuut pistetään. Kertomassa, kuinka leveät kaistat oikein voi piirtää ja että ne kannattaa piirtää. Ja olen sanomassa, että ”lennä”!

Minulla on kymmeniä pitkospuukuvia. Olen ottanut niitä paljon. Nyt minun ei enää tarvi.

Minulla oli tänään viimeinen Iso Opinto-ohjauspäivä. Pidän sellaisen kerran lukukaudessa. Se on sellainen

. . minulla on ”non-stop”-vastaanotto koko päivän. … ja suunnilleen kaikkeen mahdolliseen opinto-ja opinnäytetöiden ohjausasiaan liittyen voitte tulla käymään.

Ja aina opiskelijoita on käynyt; joskus viisi, joskus kymmenen tai enemmän tai vähemmän. Tänään kävi (tai soitti) 25!

Kävi fukseja ja ännännen vuoden opiskelijoita, ”omaopeyhmäläisiäni”, kandiseminaarilaisia, palanneita, nuoria naisia ja nuorukaisia, naapurioppiaineen [”meillä kun kukaan ei näistä tiedä”] opiskelijoita, muutamat tulivat kaksinkin tai sitten ”ei-mulla-oikein-mitään-kysyttävää-mutta-tulin-vielä”, kävi valmistuvia maistereita ja yksi valmistunutkin – jonoksi asti heitä oli.

Ja minähän non-stoppina neuvoin, yritin helpottaa ahdistusta, neuvoa lomakkeiden täytössä, osoittaa oivia sivuaineopintoja, kertoa kesäopintotuen hakemisesta, keskustella kandityön rakenteesta ja viittaustavasta, aineenopettajaksi aikovien kanssa ”maalailtiin kaistoja”, gradulaisten kanssa etsittiin sopivaa metodikirjallisuutta. Tein sitä, mitä teen ympäri vuoden. Olen tehnyt parikymmentä vuotta. Ja siinä minä olen hyvä.

Tiedän, että olen. Mutta kun tänään moni sanoi sen tullessaan tai lähtiessään, tuntui pala kurkussa. Muutama sanoi lähtiessään ”kiitos kaikesta”, tai muutamat ensin kyseltyään, mitä aion tehdä, totesivat heti perään ”meillä tulee sua ikävä” tai että ”mihinhän minä joudun kun sinä et oo hopsia mun kans tekemässä”, toipa yksi tyttö tullessaan omenan ”eikö se hyvälle opelle päättäjäisissä anneta omppu” ja virnistys perään. Kaikille, jotka hyvästejä jotenkin jättivät, sanoin, että opiskelijoita ja opinto-ohjausta tulee oikeasti ikävä [niin kuin tulee tekemäänkin] ja muutaman kerran kyyneleet olivat jo liki. Mutta en parkunut, en.

Onhan näitä hyvästejä tässä jo jonkin aikaa opiskelijoiden kanssa jätetty, mutta tänään niitä oli niin paljon. Niin paljon liikahti.

Niitä näitä

Keväthankintoja ja sisustussuunnitelmia

Aamulla töihin mennessä näin parkkipaikalla västäräkin. Tänään otin viimeisen Mini-Sunin (D-vitamiini), ja uskon vakaasti, että nyt jo pärjää ilman. Allergialääkitystä on pitänyt vähän lisätä. Äsken kävin pesemässä pyörän ja aion vielä tälle illalle etsiä tennarit esille. Bannerikuvan vaihdoin: Nallikarin uimarannan kuva sekin ennakoikoon kesää kohti menemistä.

Kävimme myös Bauhausissa: mökille vähän yleishuoltotarpeita (kahvoja, katuharja, maalipurkkeja, vanhaan mökkiin ei uutta suihkuverhoa löytynyt, olenkin tässä miettinyt jos tilaisi netistä: oisko tuo Marimekon Kaiku liian naiivi?), savustuspönttöön muruja ja hiiligrilliin jotain spesiaalihiiliä. Yksi mehikasvi ja yrttimultaa lähtivät myös mukaan.

Katselin myös ruukkuja pihalle; jo viime syksynä päätin, että tänä keväänä heivaan lohjenneet, säröilleet tai muuten repaleiset saviruukut yhteen läjään, pilkon palasiksi ja saan niistä hyviä salaojituskappaleita. Vielä en moiseen ole ryhtynyt, enkä kyllä minä vielä mitään uusiakaan löytänyt, – en mieluisia. Enimmäkseen sellaisia töknöösejä betonilta näyttäviä vain oli, tai muovisia, – en tykkää.

Suihkuverhon lisäksi mökkikylppäri kaipaa uutta mattoa. Ja siihen minulla on vaihtoehto jo olemassa.

Mutta kun nuo Pappelina-matot ovat kovin hintavia; mökin vessan matoksi vähän turhan kallis on. Kotona meillä on Pappelina-matto ollut kylppärissä suunnilleen vuoden verran. Ja olen kyllä tykännyt. Se on pehmeä, pysyy paikallaan, sietää kosteutta, on tyylikäs, pysyy puhtaana.

Nyt etsimään niitä tennareita!

Lappi Niitä näitä

Lomaselta palatessa uusia lomasuunnitelmia

Mukavalta pikku lomaselta on palattu kotiin. Lähdettiin mökiltä hyvissä ajoin, oltiin kotona hyvissä ajoin.

Ei tarvinnut lähteä sinisen taivaan tai auringonpaisteen alta (”joka toinen päivä paistaa, joka toinen sataa” piti paikkaansa tänäänkin), sillä märkä lumi/räntäsade, jota oli kai kestänyt jo koko yön jatkui aamusella, mikä helpotti lähtöä.

Pehtoori ajoi koko matkan, minä luin ja tarkastin sivuainepääsykokeen paperit, selailin kalenteria ja laskin jäljellä olevia töitä ja työpäiviä.

Pohdin mihin, milloin, kenen kanssa seuraavan kerran reissuun. Vaikka työt eivät enää tule kovin paljoa reissuja säätelemään, on tietysti läheisten elämänmenossa juttuja, jotka meidänkin menemisiä säätelevät. Vanhemmat ja lapset (ja tuleva Pikkuinen!) tietysti vaikuttavat omalta osaltaan meidänkin reissaamiseen.

Niinpä ajateltiin, että kesällä voi olla kotonakin. Enimmäkseen. Kun on sitten se Pikkuinenkin olemassa, ja kastajaisetkin. Ja Esikoinen Helsingistä pääsee jossain välissä, juhannuksena kai ainakin?, kotikotiin käymään. Ja kesällä voi olla mökillä, ja elokuussa on tiedossa kotimaan rengasmatka. Elokuun lopussa on Lahdessa Paistinkääntäjien kapituli, ja sinne on melkein ”pakko” mennä, sillä vuoden päästä kapituli on Oulussa ja meidän järjestäjien ja minun pressenä on mentävä katsomaan mallia tai oppimaan virheistä… Ja ajatuksena on, että Lahteen matkataan Lounais-Suomen (Naantalin ja Turun? ja Helsingin (Porvoonkadun) kautta. Ja kesäkuun alussakin on viikonloppureissu Helsinkiin.

Siis ei kesällä ulkomaille, ei ainakaan kovin kauas. Tosin vakaana aikeena on, että lähtisimme seuraavalta mökkireissulta ajelemaan Norjan puolelle, – Nordkapp, Hammerfest, Alta, Trömsö? Onko kokemuksia? Missä kannattaisi yöpyä, missä käydä, missä syödä, mitä reittiä ajella?

Näin ollen vuoden patikkamatka tehdäänkin vasta syksyllä – ei, ei Itävaltaan vaan – Italiaan. On jo varattu! http://www.temamatkat.fi/Matkavalikoima/Eurooppa/Italia/Vaellus-Liguriassa/

Kun kerran syyskuussa, jolloin tavallisesti uudet opiskelijat, arkistoekskursio ja kandiseminaarin rästisuorittajat ovat hieman olleet esteenä minun maastapoistumiselleni, eivät enää sitä tee, voimme lähteä Italian syyskesän lämpöön vaeltamaan!! YouTravelsilla olisi ollut samoille seuduin vielä paremman oloinen (ja halvempi) reissu, mutta missasin sen varauksen ajoissa. Mutta Liguriaan, Italian merimaisemiin, maaseutukyliin ja vuorille patikoimaan, ja syömään hyvin siis lähdemme. Mitäpä sitä muuta lomaltaan toivoisi!

Lappi Niitä näitä

Tämä hyvä päivä

Jos mökillä herätessä kamarin verhoissa on tuollainen helmirivi, se tarkoittaa, että sälekaihtimien aukoista siivilöityy auringon valo…

Auringon!

Ja eiliseen verrattuna näky ulko-ovelta erinomaisen mukava: sää houkutti ulos jo varhain!

Pitkälle iltapäivään oltiinkin aurinkoisten hankien keskellä, touhuten ja tepastellen.

Enkä siis mennyt tänäänkään mäkeen: ei hissit edes pyörineet. Siis ensimmäinen talvi piiiiiitkään aikaa, kun ei ollut yhtään rinnepäivää. Hiihto on houkuttanut enemmän. Ikäkysymys?

Täällä on ohjelmassa ollut myös uusien linnunpönttöjen asennus.

Pirtin pöydän äärestä ikkunasta näkyy yksi. Eihän täällä vielä paljon muuttolintuja näy tai kuulu, – sentään joutsenia ja kurkia tulomatkalla nähtiin. Ei juuri muita.

Mutta minä vuoleskelin (sain perheeltä joululahjaksi uuden hienon puukon!) linnuille viitan kohti uusia, tyhjiä asuntoja mutta Pehtoori mokoma vain naureskeli viitalle, vaikka tiedän satavarmasti, että linnut heti tietävät tuosta, mistä on kyse ja osaavat suunnata kohti uusia asuntoja.

Mieheni kuitenkin suhtautui tuotokseeni samanlaisella arvostamattomuudella, liki myötähäpeää tuntien, kuin on suhtautunut kerta toisensa jälkeen jo kuuluisaan design-lapas-lankkuuni. 😀

Tänään ei notskilounasta, vaan terassilla lohileipiä ja rose-lasilliset (Beringerin Zinfandel on oikein hyvää, mutta sopisi paremmin mansikoiden kuin lohileipien kanssa).

Kerrankin kuva vedenottopaikalta ”toist puolt” puroa.

Tänään kehittelin uuden pastakastikkeen: pasta carbonara, jossa pekonin korvaavat pikkusen parsat (Sodankylän K-kaupasta tuollaisia ennen näkemättömiä etelä-afrikkalaisia pieniä löytyi). Ui-jui. Oli hyvää.

Jo päivällä sellainen hiljainen sisäinen fillis, että lapsellinen itkupotkuraivari voisi olla paikallaan ja tehdä hyvää: en halua huomenna lähteä Ouluun. En. Yritän kuitenkin käyttäytyä aikuismaisesti, ja nautin vielä tästä illasta täällä. En ajattele huomista.

Lappi Niitä näitä

Yhdenlainen työnjuhla

Todellakin erilainen vappu. Liki kymmenen tunnin yöunien jälkeen olin aamulla täynnä tarmoa: valmiina ladulle, valmiina mäkeen tai valmiina kapuamaan Kaunispäälle… MUTTA, aamuseitsemältä tuli pikkuisen reippaasti lunta, joka kymmenen aikoihin muuttui rännäksi ja ennen puoltapäivää vedeksi.

Enkä minä oikeastaan pitänyt ollenkaan huonona vaihtoehtona, että oli aikaa ryhtyä Tuulentuvan (= kuvassa, siis vanha ”pikkumökki”, jossa vieraat ja nuoret majoittuvat tänne tullessaan) siivoukseen. Olin ajatellut, että sitten juhannuksen jälkeen, jos/kun tänne jäämme joksikin aikaa, tuota teen, mutta miksen aloittaisi jo tänään, kun kerran sää ei ulkoilua suosi.

Vanhoja, littanoita tyynyjä, koppuroiksi kovettuneita, kulahtaneita froteepyyhkeitä (joista osa kihlajaislahjojamme!!) ja lituskoja peittoja oli kaapeissa pienen armeijakunnan tarpeisiin asti. Miksi? – No ei ole enää. Eikä kuivuneita maalipurkkeja eikä muutakaan turhaa.

Sitten kaapeissa oli epälukuinen määrä lakanoita: kerran pari käytettyjä,… Minulla kun ei ole niin järjestelmällistä ”vuosikertalakanakiertoa” (ks. täältä mitä tuo tarkoittaa) kuin äidilläni täällä huushollatessaan oli tapana ylläpitää. 😀

Ja kun meillä kerran on täällä pyykkikone ja mankelikin niin pesin kaikki! Kotonahan se nykyään on Pehtoori, joka meillä lakanapyykin sekä myös mankeloinnin (hänelle se on must-juttu!) hoitaa, mutta täällä möksällä se kuuluu minun työkalenteriini. Vappuhan on työn juhla!

Mukava vappu on ollut. Ja sellainenkin täysin uusi juttu, että me kävimme vappubrunssilla ravintolassa! Emmepä ole kai koskaan ennen käyneet. Onneksi olin tehnyt pöytävarauksen Kaunispään Huipun brunssille. Ei sinne olisi päässyt ilman varausta.

Siivouksen ohessa lämmittelin saunan, sitten pesu ja tukka kondikseen ja yhden kieppeissä brunssille. Joillakin oli ylioppilaslakitkin, meillä tietenkään niitä täällä ole. Eikä kuohuva nyt virrannut; autolla kun menimme, emmekä mäestä tai tien kautta kävellen kuten alkuperäisajatus oli ollut. Mutta vappubrunssi kuitenkin.

Etelän immeisiä siellä, – meidän näkökulmastammekin etelän … siis Etelä-Suomesta olivat varmaan ne sata brunssivierasta. Eipä ollut tuota tapahtumaa hinnalla pilattu (24 euroa) ja buffet-pöydän alkuruokien joukossa muutama helmi; ravintolan omassa kodassa savustettu poronpaisti ja chili-kesäkurpitsat maistuivat erinomaisilta. Eikä valittamista muutoinkaan.

Nuorten kanssa whatsappeiltu ja muutoin hiljaiseloa vietetty. Sopii meille.

Niitä näitä

”Nyt kutsuu mua Kuusamo … ”

Aamulla varhain kutsui Linnnanmaa, ja oli kutsulle vastinetta. Turhaan en aamupäivää Linnanmaalla viettänyt …

Puolelta päivin liukenin: ”konsernin autonkuljettaja” kuten Pehtoori tänään ilmoitti olevansa, oli minua hakemassa: ajelimme Kuusamoon, matkalla pysähdyimme Taivalkoskella, Jalavan kaupassa tietysti, kahvilla.

Esilelmä meni jo rutiinilla … Pehtoori joka pääsi/joutui sen kuuntelemaan, sanoi pysyneensä ihan helposti hereillä ja se on paljon se!!!

Kuusamosta ajelimme tänne Rukalle. Paistinkääntäjä-kaverin hotelliin (Rukatonttuun) majoituimme. Melkein tuntui kuin olisi loma!

Juuri ”koitiuduimme” syömästä jja keilaamasta!! … nyt hillitön väsy, univaje näyttää jälkensä .. palaan huomenna asiaan …

Ruka kuittaa: kaikki hyvin. Kohti Walborgia!