Tänään on paistanut. Tänään on ollut minun läksärit. Nyt ne on ohi. Hassu tunne. Ohi. Onneksi ei pönötystä, onneksi hyviä hetkiä.
Nyt väsy. Ohi…
Kerron huomenna…
Juhlaa tehden
Ihana, ihana kesäaamu ja peilistä katsoi liki levänneen näköinen minä. Pihatouhuja, kotitöitä, järjestelyjä.
Koskapa eilen en malttanut/ehtinyt äidin luona käydä, kävin tänään isomummulle näyttämässä kuvia Tahvosta. Ajatuksena oli ollut lähteä lenkille suoraan Caritaksesta, mutta rupesipa juuri silloin sitten satamaan. Tylsää. Lämmintä oli silti. Mutta siis paluu kotiin touhuilemaan. Harrastelemaan.
Päivä mennyt tiistain läksäreitä järjestellessä. Keväällä pitkään harkittuani päätin, että sittenkin voisin viettää läksärit. Läksäreiden ja monien kekkereiden järjestely on duunissa ollut usein minun vastuullani, ainakin niiden koordinointi jne. Mm. järjestelin pienimuotoiset, sellaiset läksiäiset kuin professorit suostuivat viettämään, silloin kun he vuorovuosina minua ennen eläkkeelle vetäytyivät. Ehkäpä työkaverit olisivat minulle jotain järjestäneet, mutta ehdinpä maaliskuussa ilmoittaa ensin itse, että pitäisin mieluusti piknik-läksärit. Meillä on pidetty kaksi kertaa ennenkin työporukalla piknik, viiden vuoden välein nämä ovat sattuneet. Ja nyt sitten Juhlapiknik-läksärit, joiden safka tehdään/tuodaan porukalla!
Ei pönötyspäivällisiä, ei mitään jäähyväiseminaariesitelmää, ei mitään pikaisia kermakakku-kahvikekkereitä tiedekunnan tai historiatieteiden porukalla, vaan piknik Rantapellossa: herkkuja, kuplivia juomia, ehkä perinteinen tietokilpailu – tässä se on tekeillä… -, toivottavasti aurinkoa, leppoisaa yhdessäoloa ja lähdön tunnelmaa. Ideana on, että vieraat tuovat ruoan, ainakin enimmän osan. 🙂 Ja aika huikea menu on kyllä tulossakin!!
Siis minulla ei paljon kokkailuja. Limoncellon, jääkellarin lohen ja saaristolaisleivät olen jo tehnyt, mutta kun vieraita tulee parikymmentä on astioita etsittävä, isolle pöydälle ja ”ruokailuryhmille” huusholli järjesteltävä, kattaukset tehtävä, juomat roudattava, – ja tästä kaikestahan minä pidän melkoisesti.
Vielä kun saisin tilatuksi aurinkoisen kelin.
Vihreä Oulu – ja Pikkuinen käymässä
Ei paljon puuttunut, että olisin laulanut tänä aamuna lenkillä pitkin Oulun kauniita puistoja. Vihreää, aurinkoa, valoa, kesäistä, liikkumisen iloa, melkein lomatunnelma, hyvillä mielin…
Kotiin palattua yrttien istutusta, läksäreiden valmistelua, ruoan tekoa. Nuoripari, eikun pikku perhe, tuli syömään.
Tahvosta ensimmäinen vierailu isovanhempien luona oli kyllä pitkästyttävä!
Mutta lopultakaan pieni ei paljon piitannut siitä, mitä ulkopuolella tapahtui …
Ei olisi minulla/meillä aikanaan tullut pieneen mieleenkään lähteä yhtään mihinkään viisipäiväisen vauvan kanssa.
Esikoisen kanssa olimme sairaalassa viikon, ja sen jälkeen monta viikkoa vain kotona.
Ja Juniorin ekalla viikolla olimme kaikki kovin väsyneitä, kiireisiä, kipeitä, ehkä hieman hermostuneita…
Tämä uusi, pikku kirppunen on ihan eri maata. Nukkuu ja elämä maistuu…
Tahvo on vallan erilainen kuin isänsä ja tätinsä.
Ketään ei hämmästyttäne, että minusta ihan erityinen pieni on tämä meidän Pikkuinen. 🙂
Aikataulutonta pizzan nauttimista
Tällaiselle kaltaiselleni niuhottavalle aikatauluttajalle, jolla on kova pyrkimys saada asiat valmiiksi silloin kun niiden pitää olla valmiina, on tämä viikko ollut aika tiukkaa aikaa.Ensinnäkin itsellä on ollut kovasti tekemistä, että saan pidetyksi kiinni lupaamistani ja saamaan asiat ajoissa järjestykseen kuten tarpeen on. Ja samaan aikaan kun itse on yrittänyt kovasti pysyä aikatauluiisa ja on toisaalta koittanut olla joustava ja joviaali, mutta muutamat muut eivät sittenkään, pätkääkään välitä moisista sopimisista, on se aiheuttanut turhautumista, lisätekemistä, mielipahaa, pientä yksinäistä tupinaa tyyliin: ”joidenkin-olisi-aika-oppia-vastuulliseksi-ja-ajattelemaan-myös-toisia” … Ääneen en enää aio ryhtyä moisista nillittämään.
Ja minäpä ajattelin töiden jälkeen ihan vain itseäni: menin leikkauttamaan hiukseni ja tein ruokatreffit mieheni kanssa. Kävimme testaamassa uuden paluun tehneen Cantina-pizzerian. 1970-luvulla mekin kävimme Kirkkokadulla Patakukon alakerrassa olleessa Oulun järjestyksessään toisessa (Vesuvio Asemakadulla oli ensimmäinen) pizzeriassa, joka oli ensimmäinen Cantina.
Nyt sen juurilta ponnistaa Puistolan alakerrassa artesaani-pizzeria Cantina. Minä tilasin Frutti di Maren (mozzarellajuustoa, kampasimpukkaa, jokirapua, limeä, korianteria) ja Pehtoori Quattro Carnen (mozzarellajuustoa, mortadellaa, salamia, prosciutto crudoa, pancettaa), eikä meillä kummallakaan ollut valittamista. Minun merenelävä pizzani (ikinä ennen en ole pizzassa syönyt kampasimpukoita) tuoksui merenherkuille, ei tinatölkeille tai suolavedelle, vaan äyriäisravintolan ruoalle. Pohja oli ohut, ja siinäkin oli makua.
Miljöö on mitä miellyttävin. Kyllähän me mielellämme suosittelemme.
Myrskyinen toukolauantai
Myrsky repi puita, koivujen oksia nurmella, – kaikkialla, ikkunoissa viuhui, taivas tummanpuhuvasta sateisesta hetkelliseen auringonpilkahdukseen ja taas tuuli yltyi.
Syksyltä tuntuu, mutta kuitenkin jotain hienoa oli tuossa Lyyli-myrskyssä… Nyt jo tyventyy, sininen kaistale taivastakin tovin näkyi.
Aamulla tyttären ja miehen vielä nukkuessa kävin lenkillä; lintujen laulu, yön sadekuurojen jälkeen kostea, tuoksuva metsä olivat ihania. Kummallinen rauha mielessäkin.
Aamupäivällä tyär lähti mukaani mummun tykö. Samalla reissulla kävimme Stockallakin – paitsi ruokakaupassa niin myös pieni pyörähdys vaateosastoilla: meillä kun on kahden viikon päästä meno häihin, ja molemmilla kesällä monia muitakin juhlia, joihin tarvittaisiin jotain juhlavaa… Mutta onhan tämä todettu ennenkin: ei ole meistä paljon itseksekseen shoppailijoiksi, ja kimpassa vielä vähemmän. Luovutimme alle puolessa tunnissa. Onhan tässä vielä aikaa…
Pehtoori oli aamulenkin suorittanut pyöräillen Kauppahalliin, haki Pekurilta Perämeren lohta. Sehän on liki valkolihaista kalaa, vähempirasvaista kuin Norjan lohi. Minä en oikein pidä siitä pannulla tai uunissa laitettuna, mutta hiiligrillissä siitä tulee tavattoman hyvää. Ja guacamolea (ehkä tyttären kotikotona ololla vaikutuksensa) tein pitkästä aikaa. Se kun sopii lohen kumppaniksi oikein hyvin. Viininä saksalainen uutuusriesling Korrell Riesling von Tonmergel. Sekin sopi lohen kumppaniksi oikein hyvin.
Koskapa palapelikaveri lähti kavereitaan tapaamaan, eikä sää sallinut istutella kesäkukkia, ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa kanditöiden lukemista, mutta nyt oli niin mielenkiintoisia, ettei edes työstä käynyt niiden lukeminen.
Uutta
Olipa tänään mukava kandiseminaari, sellainen oppimisen meininki. Keskustelua, naurua, puhetta ahdistuksesta, löytämisen ilosta, flow´sta. Minäkin opin paljon uutta, mm. islantilaisesta keskiajan yhteiskunnasta, oululaisten 1700-luvun varallisuudesta, kotitalousopettajien välittämästä ruokakulttuuritietosta …
Mutta minullakin oli kiire seminaarista kotiin, – viideltä tuli Helsingin kone. Pehtoori kävi tytärtä vastassa, minä tein sillä aikaa ruokaa…
No eihän se Helsingistä kotikotiin viikonlopuksi tulo ole ollenkaan niin vaikeaa, eikä niin iso asia kuin paluu Meksikosta, mutta kyllä meillä pieni juhla oli. Nuoriparikin oli tietysti syömässä.
Ja puutarhallakin on ehditty käydä…
Valitsinhan taas melko perinteisiä.
Callopepe-pelargonioita, surffiinoita, markettoja. Tänä vuonna en edes yritä lobeliaa (muistanette viimevuotisen päätökseni?)
EIhän minun juuri mitään pitänyt laittaa, mutta miksi ei?
Ihania ovat!
Ja nyt? Meillähän on tyttären kanssa palapeli, ja tilkka viiniä vielä. On hyvä aika ryhtyä kokoamaan uutta…
Sanoja vain vähän jäljellä
Tulisi jo kesä, olisi lämmin.
Sitten vasta tulisi taas kuvattua. Löytyisi sanoja.
Nyt olen ne kaikki pistänyt paperille, muistiinpanoihin merkinnyt, sähköposteihin suoltanut, puhelimessa puhunut, seminaarissa sanonut.
Ei ole ylimääräisiä sanoja blogiin pantavaksi, – kovin on vähän kirjoitettavaa.
Nyt on väsy. Vaikkei vielä saisi.
Kylmää on…
Enpä paljon ole ehtinyt mitään ajatella, mitään erityistä tehdä. Keskiviikon esitelmä on ollut se, johon kaikki on fokusoitunut, sitä kootessa, sanomisia miettiessä on päivä muutamaa keskeytystä lukuunottamatta kulunut.
Vähän surullinen vire on ollut taustalla, mutta itsehän eilen puhelimessa koetin lohdutella, että ”aika auttaa, kesä tulee, unohtuu tuollaiset”… Eihän tuollaiset kliseet mitään auta ja itselläkin, ihan vaan myötäeläessä, sellaista surun tuntua…
Nuoripari oli syömässä, tuntuu että pitkästä aikaa… ja hyvin, hyvin pitkään aikaan tein perunasalaattia karitsankyljysten rinnalle. Kannattaisi tehdä tiuhemminkin. Kaupan perunasalaatit ja omatekoiset ovat eri planeetoilta! Paremmalta planeetalta omat omatekoiset.
Puutarhalle haaveilin lähteväni, eilen jo sanoin, että tänään lähden. Mutta sitten lopultkaan ollut aikaa, saatikka lämpöä, että olisin Säynäjäaholle ajellut. Ehdin minä vielä. Hyvin ehdin.
Ja koko ajan muistutan itselleni ”tämä on viimeinen näin kiireinen toukokuu”, rutistan, ettei jää itselle sellainen puoliksi tehty olo…
Olisipa edes vähän lämpimämpi niin tuonne lähtisin.
Viiniä arkipyhänä
Kiitoksia kaikille vastanneille toissapäivänä asettamaani markkinointitutkimukseen. Liki puolensataa vastausta, ja vaikka hieman lähdekriittisesti suhtaudunkin tulokseen, niin hyvältä vaikuttaa…. Asia pitää laittaa hautumaan.
Juhlapäiviin liittyen on mukava, että Jeesuksen taivaanastumisen päivä on taas torstaisin; vuosina 1973 – 1991 Suomessa valtiovalta oli sitä mieltä, jotta Jeesus astui taivaaseen lauantaina, joten arkipyhää ei silloin arkena vietetty. Kyllä valtiovalta tietää! Vaikka nyt ollaan taas sitä mieltä, että torstaihan se sittenkin oli, on minulla tänään jäänyt pyhä pitämättä; kuitenkin hyvä mieli, että paljon olen saanut luetuksi, arvostelluksi.
Ja lounas: koskapa kuitenkin kotona työpäivää vietin, ei lounas koostunut eväistä, vaan keittelin tuorepastaa, tein salaattia ja viinikaapista löytyi tuohon passelille tuntuva italialainen valkoviini, jota nautimme lasilliset vähän kuin verryttelyksi.
Sisilialainen viini, jossa rypäleenä Grillo (ja Viognier). Makua, vahvaa hedelmäisyyttä, mehevyyttä ja syvänkeltaista väriä. Inycon on tuottaja, jolta on ennenkin ollut Alkossa hyviä (puna)viinejä. Tämä luomuviini on etiketin mukaan puolikuiva, mutta Alko luokittelee sen kuivaksi. No siinä välissä se on. Ja edullinen kympin viini. Siinä on samaa kuin usein mainostamassani You, me and the Gatepost -viinissä (no se Viognier tietysti). Siis Inycon Grillo Viognier, per favor.
Mitenkö niin verryttelyksi? No kun tässä illalla oli ”The 11th BOTRYTIS CHALLENGE TASTING”. Siis vuosittainen viinikerhon kilpamaistelu, jossa olimme Pehtoorin kanssa puolustamassa viimevuotista tuplamenestystä. Mutta enhän minä mestaruuttani saanut uusituksi, taisin jäädä viimeiseksi tänä vuonna.
Mutta ei se haittaa. Meillä oli oikein mukava ilta, taas kerran. Ja oikein makoisa ilta. Alla olevaa jälkkäriä ennen olimme nauttineet parsa-prosciutto-piirasta ja salaattia. Nam.
Ja viinien yllättäjä? Se oli klassikko! Faustino I (Alkossa on tällä hetkellä vuosikerta 2001!!!!) ja minä – ja muutama muu – olin varma, että se oli Amarone!! Se oli taivaallisen hyvää! Siitä huolimatta että vastaus kilpailussa meni pieleen…
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Vesterinen Yhteyeineen on taas tehnyt ihanan biisin. Kepeä, rullaava, hyväntuulinen. Sopii nyt…
Tietokirja juhlista, historiasta, ruuasta, …?
On herännyt tässä ajatus.
Jo tehdessämme sisareni kanssa Vuorotellen-kirjaa ajatuksena oli koota ”vuodenaikakirja”, ja sellainenhan siitä tulikin. Siinä julkaisin eri kuukausille ”kuuluvia” ruokaohjeita ja niihin liittyviä tarinoita ja totuuksia. Kirjassa sivutaan vuotuisjuhlia, samoin kuin täällä Tuulestatemmatussa, ja muutamissa lehtijutuissa joita olen vuosien varrella kirjoitellut. Ja nyt kun minulla oli se luentokiertue ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret”, joka selvästikin herätti kiinnostusta, olen vähän miettinyt uutta kirjaprojektia.
Miten olisi jos tekisi tietokirjan suomalaisista vuotuisjuhlista, osaltaan päivittäisi Kustaa Vilkunan klassikko-opusta Vuotuinen ajantieto, joka nyt kertakaikkiaan on ”so-last-season”. Se on agraariyhteiskunnan vuotuiskalenteri, ja täynnä kansaperinnettä. Sitten on se Seljavaaran ja Kärjän ”Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä”, jota olen käyttänyt useinkin ja edelleen Sirpa Karjalaisellakin on vuotuisjuhlaperinteestä kirja. MUTTA, ajattelin erilaista kuin nuo. Vähän olen suunnitellut sellaista, jossa olisi paitsi tietoa juhlien historiallisista juurista mutta myös vuotuisjuhliin liittyvien ruokien perinteistä ja ehkäpä samalla niiden valmistamisestakin eli olisi myös reseptejä. Ja jossa olisi kuvia! Tietysti. Ja joka olisi kaikinpuolin modernimpi kuin Vilkunan makulatuurille painettu, jotenkin ”rukinlapakulttuuriin” viittaava ikiaikainen opus.
Jos tietokirjani olisi sellainen lahjakirjaksikin sopiva, värikuvallinen 150 – 200-sivuinen kirja, jossa kerrottaisiin, miksi pääsiäistä Suomessa kutsutaan pääsiäiseksi ja jossa olisi sellaisia tarinoita, joissa kerrottaisiin, miten loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Ruotsin maakiekkojoukkueen pelipaitoja koristavat kolme kruunua liittyvät yhteen (tiedätkö?), kiinnostaisiko se? Jossa kerrottaisiin joulutorttujen historiasta ja siitä, miksi Vappuna Helsingissä Ullanlinna kansoittuu piknikin viettäjistä? Sellaisia tarinoita kuin kahden kynttilän polttamisen perinne itsenäisyyspäivänä tai aprillipäivän lyhyt historia (johon minulla on nyt jo paljon lisiä….) .
Olisiko sellaisella kirjalla kysyntää? Se maksaisikin enemmän kuin nuo omakustannekirjaseni, jotka nyt toki ovat ilmaiseksi nettisivulla luettavissa, mutta kuitenkin korkeintaan 30 – 40 euroa.
Alla markkinointitutkimus. Klikkaathan vastauksesi, rehellisesti. Eikä klikkaus todellakaan sido mihinkään, varsinkin kun en edes näe, kuka on klikannut ja varsinkin kun tämä ajatukseni ovat ihan tuhannen alkutekijöissään ja suunnitelmat ohuina haituvina leijuvat. Mutta klikkaahan, pliis.