Showing: 2111 - 2120 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Syksyä ulkona

Aamulenkillä Iissä, iltakävelyllä Oulussa. Ja aurinkoa koko päivä.

Metsätaipaleella pehmoista sammalta, puolukoitakin olisi ollut ihan poimittavaksi asti. Ja kangassieniä. Mutta eihän minulla mitään veitsiä, koreja, ämpäreitä, eikä totta puheen aiettakaan mitään keräilytaloutta ollut ryhtyä harrastamaan. Kunhan tepastelin. Pohjakuntoa pitäisi vielä petrata ennen Italian vaelluksen alkua.

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

1-20

Allaolevia en olisi kyllä poiminutkaan, mutta olivat mukavan näköisiä.

1-22

Aamupäivällä systerin kanssa – taas kerran – lupailimme toisillemme että näistä Ii-vierailuista on tehtävä tiuhemmin toistuvia,  – ja sitten hankkiuduin takaisin kotiin.

1-26

1-27

Liki koko kaunis iltapäivä kului minulla tietokoneen kanssa värkätessä. Ja lopulta: seitsemän portin USB-hubi se sitten auttoi. Insinöörimieheni osasi auttaa näissä teknisissä asioissa niin paljon, että kävi tuon hubin ostamassa. Kauppalappu oli ehdottomasti oltava mukana; meidän perheessä nämä tietskariasiat ovat kyllä minun heiniäni. Tai piuhojani.

Illansuussa olleen voutineuvoston kokoukseen menin markkinoiden kautta, ja käveleskelinpä sitten kauniita rantoja laajemminkin. Puolukoita ei tullut sitten edes ostetuksi, kävelyllä kun olisi vähän vaikea raahata laatikkoa, kameran lisäksi. 😉 Ehkä huomenna voisin hakea. Pehtoori oli appiukon kanssa käydessää onneksi ostanut omenoita. Josko huomenna laittaisin syksyn ekat uuniomput.

1-24

Syksyn merkkejä siis monenlaisia.

1-25

Hautausmailla Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini

Piste Iin päälle

IMG_6319-2

Iissä olen. Istun sisareni talon lasiverannalla, ja katselen Iijokea. On sunnuntai-ilta, ja minä olen ”reissussa”. Juhlaviikkoni jatkuvat.

Vielä äsken paistoi, ilta kyllä jo viilenee. Mutta päivällä paistoi siniseltä taivaalta: oltiin Iin keskustassa kävelemässä. Hautausmaalla (tietysti), nahkiaismertoja etsittiin kuvattavaksi, Iin Haminassa kierreltiin ja lopuksi vielä käytiin Kauppilan ympäristötaideteoksia katsomassa = käveltiin ”Ruustinnan” polku, jonka varrella oli  mitä mukavimpia ja toinen toistaan källimpiä ideoita taideteoksissa.

IMG_6366-2

Tämä oli minun mielestäni ehkä paras: ”Aika palaa”. Hiiltynyt aurinkokello?

Kaikkein parasta taisi sittenkin olla, että reitin varrella oli ”Leipäkivienheittopaikka”! Ja että tätäkin projektia on tuettu Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston varoin! Oikeasti olin revetä riemusta kun tuon näin. Niin hieno juttu, ja niin absurdi.

IMG_6355

Ja tässä se paikka on!

IMG_6379-3

Uimarannan takaa löytyivät nämä.

IMG_6321-2

Hautausmaalla yllätyksekseni hoksasin, että Lotta-kenraaliksi tituleerattu Fanni Luukkonen on haudattu Iin Kruununsaaren hautausmaalle.

IMG_6328

Iin Haminaan kannattaisi pysähtyä monenkin ohikulkijan. Olen käynyt siellä usein, mutta aina se viehättää. Pitkähkön tovin siellä kiertelimme.

IMG_6337

Kävimme myös katsomassa sen kupeessa olevan ”metsätaidenäyttelyn”. Ja sitten oli Iin pappilan pihapiirissä käytävä ja otettava tämä alla oleva kuva.

IMG_6352

Tuon komean pappilan vasemmassa reunassa oli minun työpisteeni perjantaisin 1990-luvun puolivälissä: tutkin ja kirjoitin Iin seurakunnan historiaa ja seurakunnan arkiston vanha osa oli pappilan päädyssä olleen kirkkoherranviraston yhteydessä. Siellä minä ”tutkimusvapaaperjantait” vietin. Ei hassumpi työpiste.

Liki pari tuntia tuo meidän kierros systerin kanssa kesti, ja sitten palauduimme tänne Iijokisuistoon. Ryhdyimme hiljalleen tekemään ruokaa; erinomainen kokki, sisareni, ei ole koskaan tehnyt itse sushia, joten sen tekoon ryhdyttiin. Hyvää, erinomaista sanoisin!, tuli. Ja systeri oli tehnyt jälkkäriksi tyrni-pannacottaa. Ui-jui.

20150913120243

Minähän sanoin, että juhlaviikkoni jatkuvat. Tuo oli piste iin päälle.

Mukava, lussakka, rauhallinen päivä, jollaisen aiomme viettää taas toistekin.

IMG_6424

Niitä näitä Ruoka ja viini

Viiniruokaa ja viinejä hyvässä seurassa

Jos näillä leveysasteilla kasvaisi, jos meidän pihalla olisi, voisin väittää, että pihalla nyt yöllä tuoksuu kuusama. En edes tiedä, miltä se tuoksuu, mutta äsken ystäviä pimeällä pihalla hyvästellessä oli kostea, tuoksuva ilma ja tuli mieleen, että tuntuu kuin tuoksuisi kuusama….

Hieno inkkarikesän päivä ja ilta on ollut tänään. Enin osa siitä sisällä, kuitenkin. Mutta ei se haittaa. Aamusella värkkäilin ruokia… Esivalisteluja iltaa varten, ja sitten kohti Lasarettia, jossa ruokakurssi.

Ruokaa sisäelimistä -kurssi oli todella mielenkiintoinen. Raaka-aineina oli mm. ankanmaksaa (tuoretta, ei purkkitavaraa), broilerinmaksaa, kivipiiroja (uusi herkku minulle), lampaanmuniaisia, kateenkorvaa (jonka hienoutta minä en vieläkään ymmärrä), vasikanmaksaa (jonka kalvojen poisto oli mun pääjobi ;)), kieliä.

Tiedättekö, mitä tarkoittaa kun voi hiljenee? – Kun pistät voinokareen valurautapannulle, se kihisee ja sulaa, sitten kun siitä ei enää lähde ääntä ”se hiljenee”, ja silloin on hyvä ryhtyä paistamaan maksaa. 😉

Ehdin olla mukana vain kolme ensimmäistä tuntia, joten kaikkea en päässyt kokemaan ja maistamaan, mutta esimerkiksi kivipiiraa kylläkin.

1-18

Miltähän se maistui? – Ehkä sellainen prässätyn maustetun riista- ja naudanlihan välimuoto. Pidin kovasti.

Kesken oli lähdettävä kohti Kontinkangasta, ja hyvinhän se meni. Ja illanpäivän lopulla sitten kotiin viimeistelemään illallisruokaa. Botrytis Oulusensis, 24-vuotias viinikerhomme, kokoontui meillä.

Pääruokana oli uusi kokeilu. Tiedättehän vitello tonnaton? Italialainen vasikan(kalkkunan) paistiliha ”hukutetaan” tonnikalakastikkeeseen. Nyt tein siitä LappItalia -version. Eilen paistoin poronpaistin matalassa lämmössä niin, että se jäi roseeksi (55 C paistimittarissa). Kun se oli yön yli jäähtynyt, Pehtoori viipaloi sen (noin 1/2 – 1 cm) ja minä tein kastikkeen, en tonnatoa vaan salmonea. Siis savulohesta. Sille erinäisiä tykötarpeita. (Kirjoittelen ohjeen tässä joku päivä.)

1-17

Entäs maistelussa olleet viinit?

Olin valinnut valkkareiksi Pinot gris/grigio -viinejä. Kallis uusseelantilainen ja amerikkalainen ja italialainen… Kyllä se kallis voitti, ja yleiskommenttina oli, että pinot gris on kelpo rypäle.

Punaviinit olivat ”kellaristamme” Torresin viinitalon parhaimmistoa. Perpetua, Salmos ja legendaarinen Mas La Plana (2007).

1-14

Tuo viimeinen on ollut esikuva ja edelläkävijä ranskalaisten viinituotannon (nimenomaan ”bordeaux blendin”) valta-aseman kaventamisessa. Olemme testanneet sen ainakin kerran, jollemme kahdesti, aiemminkin, ja kyllähän se illan parhaaksi todettiin. Hurjan kallis ilta oli, mutta viinikerholla on rahaa. Joka kuukausi jokainen meistä kymmenestä laittaa 20 euroa kerhon tilille, ja nyt taas on ”kertymiä”. Nautimme enimmät pois.

Ja mikä oli mieluista? – Viini- ja muu tarjoilu loppui kymmenen jälkeen, mutta vieraat viihtyivät yli puolen yön. Juttelimme, söimme, maistelimme, nauroimme. Ihan huippuilta.

Niitä näitä

Ei kirjoitettavaa

Nyt on vaikea päättää mistä kirjoittaisi,

  • siitäkö, kuinka on vaan niin hurjan hienoa nämä säät. Syksystä olen pitänyt aina, mutta onhan nyt ihan ylivertaisen hienot kelit

 

  • siitäkö, kuinka harmittaa, etten sittenkin yöllä (enempää) valvonut, Juniori oli nimittäin valvonut ja kuviaan on nyt Taivaanvahdissa: KLIKS Hienot revontulet on Pateniemessä näkynyt. Täällä ( KLIK )  timelapse samoista reposista kuvattuna goprolla. Osaa se poika jo. 😉

 

  • siitäkö, kuinka oli ihan mahdottoman hienoa tavata Turussa opiskellut kielten opettaja. Hänet minä muistan kauan.

 

  • siitäkö, miltä tuntui nähdä kun pojanpoika kerrassaan hermostui kesken sapuskan, sekä kesken meidän aikuisten sapuskan että omansa. 😉

 

  • vai kirjoittaisinko sittenkin siitä, kuinka tänään, keskellä päivää pyöräilin kymmenen, itseasiassa toistakymmentä kilometriä pitkin Oulun rantoja, – muka kuvaamassa. Lähdin liikkeelle kameran kanssa tarkastamatta, onko akussa vielä voimaa… Ei ollut. Mutta kyllä osasin nauttia näkymistä ilman kameran etsintäkin…

 

  • ehkä sananen kuuluisi mainita siitäkin, että huomenna on meidän vuoro järjestää viinikerholle maistiaiset. Olen valinnut teemaksi ””Paluu maistelujen alkutaipaleille”. Olemmehan kokoontuneet pian jo neljännesvuosisadan; ehkä on hyvä muistutella mieliin, mistä lähdettiin liikkeelle. Menun teemana on ”Lapista tulossa, Italiaan lähdössä”, joten hyvin LappItalia -henkinen on huominen illallinen. Mutta ennen kuin siihen asti päästään, minulla on kaksi juttua hoideltavana: paistinkääntäjien ”Ruokaa sisäelimistä” -kurssi ja sitten vielä iltapäivällä OYSin keikka. Joten vähän hoppu päivä lienee huomenna. Mutta melkein kaikki on jo valmiina.

 

  • siitäkö, että vielä vuosi sitten en olisi uskonut tapaavani oppiaineen toista professoria kaupungilla perjantaina keskipäivällä, aurinkoisena syyskuun puolivälin perjantaina, istuskelemassa vaimossa kanssa kahvilla uudessa ”Letkunpuiston” Makiassa. En olisi uskonut, että he siellä istuskelevat,enkä sitä, että minä taluttelen pyörääni ohi ja jäämme toviksi juttelemaan. Noin vain me kaikki ”poissa töistä” keskellä kirkasta syyskuun päivää.

 

  • siitäkö, että taas kerran!!! meidän lomamatkalle lähtöämme uhkaa lakko! Aina!

1-13

Niitä näitä

Maailmassa on vielä hyviäkin ihmisiä!

Onneksi maailmassa on hyviä, rehellisiä, ystävällisiä ihmisiä! Onneksi on. Muutoin minun kaltaiseni asioita hukkailevat ihmiset olisivat lopullisesti hukassa.

Kun loppu hyvin, niin kaikki hyvin, ja lopultakin mukava päivä. Sitä paitsi saimme äidin ulos syömään! Pehtoori, minä, Murmeli (joksi äitiäni siis perhepiirissä kutsutaan) ja sisareni olimme Nallikarissa. Äidin parin kuukauden välein tehtävän sairaalarutiinikäynnin jälkeen menimme kuin menimmekin ulos syömään, mitä ei ole tapahtunut varmaan kolmeen vuoteen. Monen onnistuneen asian yhteisvaikutuksesta nyt kuitenkin tämmöinen ilon aihe saatiin onnistumaan.

Pehtoorin ja sisaren tilattua sinisimpukoita, meinasi iskeä annoskateus. Eikä Pehtoorin jälkkäriksi tilaama pähkinäbrowniekaan näyttänyt luotaantyöntävältä. Vain vähän reunasta nyrhäistyäni tiesin, että täyttä hyvää on. Jos ensi kerralla tuonne kävelisi ja sieltä kotiin myös, niin voisi harkita sortumista… 😉

ArdkSw07iF_My-KPPJdac7_Fz40jW4CESVXU33EcUeEU

Meri oli kaunis, ja syksy. Ja kuten FB:sta äsken luin: ”Oulussa tuulee aina, tänään oli pystytuuli”.  Tyven oli.

Maailma on melkoisen myllerryksen kourissa, eikä Suomessakaan kaikilla eläminen ole millään muotoa hyvällä mallilla, ja jos ajattelee maailmaa, johon pojanpoika on vastikään syntynyt ja mitä hän vielä tulee näkemään, kokemaan, mihin joutumaan… Tulevaisuus ei välttämättä näytä vain hyvältä, ei ainoastaan auvoiselta.

Tässä tilanteessa tuntuvat hieman naiivilta, oman navan ympärillä pyörimiseltä nämä minun juttuni, päivitykseni, ajatukseni. Mutta kuitenkin: kaunis syksy, hyvät, rehelliset ihmiset, suomalainen – vielä kuitenkin – toimiva terveydenhuolto, ravintolapäivällinen ”ihan ilman syytä” läheisten kanssa, meren äärellä, ja nyt levollinen ilta. En ainakaan valita.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Liituraidasta verkkareihin?

 

1-10

Unia. Olen nähnyt koko kesän ja vielä viime yönäkin paljon unia. Ihan tavattoman pitkiä, todentuntuisia unia. Tai sitten ihan päättömiä melskauksia ja kaukana mistään todellisuudesta. Ei, älkää säikähtäkö, en todellakaan aio niitä ryhtyä niitä täällä selittelemään. Mutta sitä minä olen ennenkin sanonut, että olipa unissakin kaukosäädin, jolla voisi vaihtaa kanavaa tai sulkea kokonaan. Olen niin väsynyt noihin uniin, ja usein niiden jälkeen ihan uuvuksissa.

Kävin tänään Linnanmaalla. Poikkesin lenkillä viemässä yhden paperin, allekirjoitukseni piti olla… Suunnilleen vain kävelin verkkareissa kampuksen läpi. Sekin tuntui unenomaiselta. Muutamien opiskelijoiden kanssa kohtaaminen ja tovin rupattelin. ”Verkkareissa sua ei ole kyllä ennen näkynytkään.” 🙂

Opettajien ulkonäköpaineista olen täällä blogissa joskus ennenkin kirjoitellut.

Kyllähän minulla aina oli edes yritys siistinpuoleisesti pukeutua, välillä vähän virallisemminkin. Viimeiset kymmenen vuotta menin töihin yleensä meikattunakin, – kevyesti mutta kuitenkin. Vähän peitevoidetta syntymämustien silmänalusten alle, ripsiväri ja huulipuna nyt ainakin. Talvella sipaisu poskipunaa tai aurinkopuuteria. Ja joka aamu pesen ja föönään hiukset. Edelleen. Mökillä vasta illalla saunan jälkeen. Mökillä en juuri koskaan meikkaa, kaupungissa kyllä lähes joka päivä, ainakin jos on jonnekin meno. Se nyt vaan on tullut sellainen tapa. Ja onhan se parempi olo, kun ei ole kovin homssuinen. Tukka hyvin, kaikki hyvin. 😀

Lappi Niitä näitä

Paluu pohjoisesta

Jäähyväiset Hangasojalle. Mutta eivät lohduttomat.

[Ehdottomasti kannattaa klikata kuvat isommiksi.]

1

1-4

1-5

Aamuvarhain olin purolla, mutta ”no-hard-feelings”. Nyt on lupaus, että pian taas päästään takaisin. Ja että tässä välissä on paljon mukavaa.

Kotimatka liki Rovaniemelle asti keltaisin reunuksin.

1-7

1-8

Lounastauko Rollossa. Kävimme (taas) Choco Delissä. Paitsi ostamassa konvehteja, myös nauttimassa cappucinot ja pullat. Ja hankkimassa nuorelle parille kakkupalaset tuliaisiksi.

20150908112716

Onneksi ostettiin: tulivatkin liki samalla ovenaukaisulla meidän kanssa meille. Tahvo tuli vähäksi aikaan hoitoon. Oi-joi, kuinka pieni oli reilussa viikossa kasvanut, muuttunut. Mutta hyvin me tultiin juttuun. Ikävä oli jo ollutkin.

Ja sitten vielä illan päälle pyörähdin harrastuksien parissa. Sellainenkin harvinaisuus kuin etelä-korealainen viini tuli siinä maistetuksi. Eikä se ollut edes huono. 😉 Etelä-Korea!  Moneskohan viinimaa minulle, ehkä kuudeskymmenes. Eiku useampi niitä on. Lasken joku päivä.

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini

Isoja ja pieniä uusia asioita

Mökillä on sellainenkin mukavaa, että kun yöllä sataa vettä, nimenomaan kun sataa kovasti. Se kuulostaa mukavalle, kun sade ropisee kattoon. Unen läpi kyllä tulee myös ajatus, että kova sade voi olla este ulkona olemiselle, tunturiin ei houkuta kaatosateessa lähteä. Niin kuin ei sitten houkuttanutkaan: aamulla nimittäin satoi vielä ihan reilusti. Ja lämmintä oli viiden asteen huitella. Istuimme pitkään kaurapuurolautasten ja kahvimukien äärellä. Esknaapurit pakkasivat autonsa ja lähtivät kohti pohjoista.

Ruska Saariselällä-6-4

Minä olin muutaman tunnin kovin maanantaiaamuisessa ”työn touhussa”, sähköposteja, suunnitelmia ja paistinkääntäjä-asioita ja sen sellaista. Iltapäivällä oli monen tunnin sateeton pätkä. Pehtoori lenkille, minä jäin tuunailemaan, maisemoimaan pihapiiriin. Kuvailemaan.

Ruska Saariselällä-7-3

Olisi nyt hyvät mahiksen kuvailla ruokia, ainoa vaan ettei meillä enää täällä ole paljon mitään safkaa. Eilisiä rääppiäisiä kuitenkin kannoin pihalle – ihan vaan harjoituksen vuoksi… 🙂

Eilisen Kaiserschmarrenin lopuista vielä tällainen irtosi.

Ruska Saariselällä-4-6

Ruska Saariselällä-5-5

Sitten yksi vakio lapaksista: mätimousse.

Ruska Saariselällä-3-6

Ja sitten tässä uusi kokeilu, johon idea reilun viikon takaisilta synttäri-illallisilta.
Sienisalaatti uudella tavalla.

Ruska Saariselällä-26

Täällähän ei nyt sieniä ole, ei tatteja, ei kangassieniä, ei karvarouskuja, ei mitään sieniä, joten sienet on kaupan vakiovalikoimasta. Muutoin homma tehdään tavalliseen tapaan (sieni- ja sipulihakkelus maustetaan mustapippurirouheella, tarpeen vaatiessa suolalla, vatkataan kerma tömäkäksi vaahdoksi ja sekoitetaan kaikki nuo edelliset), mutta jujuna tässä uudessa versiossa on että sekaan pilkotaan leipäjuustoa. Sentti kertaa sentti kuutiot sekoitetaan sienisalaatin sekaan. Ruisleivän tai ruissipsien kera oivallista, miksei myös (uuni)perunoiden kanssa.

Ruska Saariselällä-2-7

Tiedättekös, mikä minua tänään on kuitenkin viime kädessä kaikkein eniten hämmästyttänyt? Aiheuttanut epäuskon tunteen? Myös ilon. – Viesteilimme Juniorin kanssa, ja mitä hän kertoo tekevänsä? – ”Hyssytän Tahvoa samalla vaunuissa ku teen ruottin läksyjä.” Mietikääpä sitä! Minä ainakin mietin. 🙂  Ja nyt menen sytyttämään kynttilät takan reunalle, ehkä takkaankin tulen, ja lukemaan. Romaania.

Elämä on.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Makron kanssa tunturissa

Kuvat hävinneet tästäkin postauksesta. 🙁

 

Tässä kun ollaan nyt niin luontokuvaajaa, niin luontokuvaajaa*, niin olihan se aamulla tunturiin lähtiessä otettava välillä makro-objektiivi (100 mm) mukaan.

* Eilen illalla Ylen ”pääuutislähetyksen” sääosuudessa oli taustalla näkynyt ottamani kuva. Muutaman kerran aiemminkin on kuvani näkynyt telkkarissa, ja yksi jännä juttu näihin julkaistuihin kuviin liittyy. Minä en olisi sitä itse hoksannut, mutta Pehtoori hoksautti ja sanoi, että lähetä kännykuvia, ei mitään taideotoksia.

Olen nimittäin lähettänyt muutaman kerran omasta mielestäni tosi hyviä räpsyjä (mm. se Papinjärven aamusumukuva, täältä pohjoisen tuntureilta pakkaskuvia etc.) mutta niistä ei ole näkynyt sääkuvissa yhtäkään. Nuo hyvät otokset olin ottanut järkkärillä, ja vielä säätänyt lightroomilla, mutta nope: ei ylitä julkaisukynnystä.

Eilen lähetin kolme kuvaa, kaksi järkkärillä otettua ja sitten juuri sen joka näkyi telkkarissa, joka oli otettu kännykameralla. Ja voilá, se pääsi telkkariin. Se oli siis tämä kuva.

20150904034456

No joka tapauksessa tänään katse alas. Maaruskaa ja pieniä yksityiskohtia.

Punainen riekonmarja ja harmaa kivi ovat kaunis pari.

Pienellä on paikka.

Mustikoita on. Vielä.

Yhtäkkiä keltainen kukka.

Sarat (?) lainehtivat kuten revontulet.

Riutunut.

”Anna mulle tähtitaivas” (tai päivä tunturissa)

Nämä vaan ovat niin kauniita.

Hieno syyskuun lauantai tänään takana.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Viraton kairankulkija

 

Tänään tunturiin.

Tiedättekös miltä tuolla kuulostaa? – Ei miltään. Hienolta! Siellä ei kuulu mitään.

Ajeltiin Kiilopään juurelle, Suomen Ladun majalle, ja siitä lähdimme kuuden kilometrin polulle. Olen ennenkin sanonut, että se tuntuu pidemmältä. Ja meillä meni siihen tänään yli kaksi tuntia! Ehkä syynsä silläkin, että otin yhteensä 128 kuvaa! Eikä yhdessäkään ole kuin häivähdys siitä kauneudesta, uljaudesta, paljoudesta, taivas-kattona-olosta, joka tuolla oli. Kannattaa klikkailla isommaksi… (Kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen 🙁  )

Kiilopään juurelta kohti Ahopään huippua. Se on hyvä reitti juuri näin ruskan aikaan, koska polku kulkee enimmäkseen paljakassa, puuttomalla tunturin laella, joten sieltä näkee kauas. Reitti on enimmäkseen aika kivikkoista, ihan rakkaakin, varsinkin alaspäin mennessä vierivät kivet eivät ole mukavia. Noh, pitkospuita ja kelpo polkujakin riittää.

Maaruskaakin jo on.

Ja tupasvillojakin vielä. Reitti on monipuolinen.

Tänään olen ollut ”viraton kairankulkija” – – siitähän olen haaveillut jo monta vuotta. Miten se kuuluukaan tässä yhteydessä sanoa: ”Nyt elän unelmaani”!

Joka tapauksessa hieno patikkapäivä.