Niitä näitä

Tänään aika verenluovutukselle. Heti aamupäivän aurinkoisen, nolla-asteisen hiihtolenkki kympin jälkeen kaupungille.

Hassua, kuinka minä nykyisin oikein odotan, etsin sopivaa välämää, luovutukseen pääsemiselle. Oikeastaan niin on ollut ”aina”. Nyt luovutus siirtyi reissun ja hammasoperaation vuoksi. Ei ole ensimmäistä kertaa näin. Tuntuu, että vuosien, vuosikymmenten varrella juuri matkat tai joku ”sairastaminen” [ml. lapsettomuushoidot, raskaus, imetys tai hammasoperaatiot/leikkaukset, satunnaiset ja säännöllisetkin lääkitykset] ovat pitäneet minut pois Veripalvelun lepotuoleilta.

Ja  nythän on tullut (kaltaiselleni suorittajalle) joku merkillinen tavoitteen asettaminen tähänkin juttuun: aattelin, että siihen asti kun voin luovuttaa (= 70 vuotta) olisi mahtava saada keskiarvo luovutus/vuosi). Mutta eihän se nyt onnistukaan kun luovutusrajoja on muutettu: naiset saavat luovuttaa enää vain 2 – 3 krt/vuosi. Minulla on luvallisia kertoja enää 11 kertaa, tarvitsisin kaksi kertaa lisää. Sitä paitsi: SPR:n tilastoissa eivät mielestäni ole kaikki luovutuskertani!

Luulen, että kestän sen, että luovutan vain ne kerrat kuin on mahdollista. Voihan tähän tulla kaikenmoisia tauteja, hammasremppoja ja reissuja, jotka tekevät toiveeni turhiksi, enkä edes toivotut eivät ole mahdollisia, mutta silti: mielelläni luovutan. Hyvä mieli niistä tulee. Ainakin Oulun SPR:n Veripalvelussa tuntee olonsa (ja verensä!) tervetulleeksi. Joten ehkä toivun numeraalisten lukujen täsmäämättömyydestä, täysin kymppien saavuttamattomuudesta, ja jatkan hyvää harrastusta ilman isompia laskutoimituksia. Mutta: taas kerran suosittelen luovuttajaksi ryhtymistä. Se tekee hyvää. Itselle ja muille.

Kaupunkireissulla piipahdin systerin luonakin. Ehdittiin tovi jutella. Mukava oli nähdä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään vielä blinikausi avattu. Hain Hallista blinejä. Ei mitään intoa meille kahdelle ryhtyä kärtsäämään keittiötä rasvaiseksi, joten hain 2 x 2 valmista, uunissa kuumennettavaa bliniä, vähän lohta ja vähän savuporoa Hallista ja nyt on kylläinen olo. Lisäksi smetanaa ja silputtua sipulia sekä itävaltalaista grüner veltlineriä.

Perjantai-iltaan jälkkäriksi vielä pieni pala jotain merkillistä cheddaria ja lasilliset moldovalaista bastardoa. Hyvä viini, jossa luonnehdinnan mukaan on ”Georgian sydän, Moldovan terroir ja Ukrainan vapaa henki”.  Tänä perjantaina, helmikuussa 2025 haluan uskoa, että niin on. Huolimatta siitä, että maailmantuskaa on. Unissakin. Paljonkin. Välillä. Eihän ne pahat unet ketään auta. Silti.

Hyvää viikonloppua.

Paljon alulle pantua, melkein valmiiksi tehtyä tänään.

Teneriffan kuvien editointia jatkanut. Vähän opiskellut tekoälyjuttuja, joita kyllä vähän vierastankin. Ehkä siksi, että tunnen olevani valokuvaaja, en kuvien tekijä. Mutta samapa tuo. Enää tässä vaiheessa…

Huonekasvien (jukkapalmut kasvaneet turhan suuriksi) leikkaamista, huoltoa, putsailua, multaamista. Ja sehän aiheuttaa sitten siivouksen tarvettakin. Mutta homma tälle vuodelle hoidettu.

Ja huomista varten sapuskan esivalmisteluja ja olen samalla tehnyt jo postausta sapuskoista. Kollaaseissa otoksia reissun ruokapöydistä.

Näistä jotain ideoita sain, ja kokeilen.

Mutta vasta mañana (manjaana) ~ huomenna.  Huomenna tulossa muutamia reseptejä – toki sopivat helmikuun pakkaspäiviinkin.

Vuoden ensimmäinen, tänä vuonna hyvä kuukausi (2 vkoa mökillä, 1 vko Teneriffalla), on takana, ja nyt on edessä vuoden turhin, minulle ´vaikein´ kuukausi. Helmikuu = februarfobia.

Tosin nyt, kun päivät eivät ole enää sidoksissa yliopistolehtorin työvuoden hommiin, kun ei ole keskitalven työkiireitä, joiden vuoksi moni muu asia jää retuperälle, ei kuukausi niin kinkkiselle tunnukaan. Ainakin tämä kuukauden ensimmäinen päivä on sujunut oikein hyvissä merkeissä.

Ja jo asennetasolla olen päättänyt selättää tämän keskitalven kipupisteen. Hyvä on, hieman dramatisoin: ei tämä nyt niin vaikeaa ole. Kai. Enää. Ehkä. Toivottavasti ei.

Ensinnäkin: tänään Oulun latukartalla on monta pätkää huollettuina ja lupaavina. Ainakin aamulla netistä tsekatessa näytti siltä, että vihdoin pääsee ladulle täälläkin. Ei mitään syytä, miksen olisi ajellut autolla Herukkaan, Risuniittyyn, ja lähtenyt kympin lenkille. Hyvä! Erinomaisen hyvä juttu.

Toiseksi. Helmikuussa on latujen lisäksi muutakin hyvää: laskiainen. Paitsi että tänä vuonna laskiainen ja sitä myöten myös pääsiäinen ovat hirmu myöhään (laskiaissunnuntaita vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä ja vuonna 2025 se on 2. päivä maaliskuuta ja laskiaistiistai 4.3.)

So what! Me oltiin muksujen kanssa päätetty, että tänään on aika laskiaispullille, ja sillä mentiin! Ja he ehdottomasti halusivat itse täyttää pullat: Nutellaa (tosin mummille ja papalle mantelimassaa) ja kermistä, joka Apsun itse pitää ehdottomasti saada Kenwoodia käyttäen vatkata.

Lapset olivat toivoneet nimenomaan pieniä pullia: ”voi sitten syödä monta!” Aika hyvä pointti.

Helmikuun eka on siis selätetty onnistuneesti.

Että oli vaikea liikkeelle lähtö!

Heräsin hyvinkin ajoissa, varsinkin siihen nähden, että ensimmäinen sovittu juttu oli puolikolmelta, jolloin olin luvannut olla hakemassa lapsia piipahtamaan meille. Joten aamuseitsemältä heräämisen olisi pitänyt riittää siihen, ettei mihinkään olisi tarvinnut hopusti rientää.

Aloin tehdä lähtöä yhdeksän jälkeen, ajatuksena hoidella erinäisiä asioita kaupungissa, käydä jossain tepastelemassa, …

Ja jo lähtö tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta: avaimet, maksuväline, puhelin, auton avain, kotiavain, nastakengät, kauppakassi, pipo – ennen kuin nuo kaikki olin muistanut ja löytänyt! Huoh!  Ja sitten pihalta takaisin, nappikuulokkeet – lenkillehän olen menossa kuitenkin. Siis riisu nastakengät, hae kuulokkeet keittiöstä. Ja eikun uusiksi. Samalla tyhjennän toppatakin taskut roskiin, – mitä kaikkea sitä niihin kertyykään! Ja pihalla hoksaan, että kauppalappu jäi eteiseen, – vai heitinkö juuri äsken, juuri sen roskiin? – Ei muuta kuin dyykkaamaan! Siellähän se.

No nyt on kaikki, eikun menoksi. Tarkistan vielä auton takakontista, että onhan siellä se Konttiin vietävä kassi (minä sain kuin sainkin eilen kesävaatteet lajitelluksi ja hyllytetyksi ja ylimääräiset. käyttämättömät, isohkot, tarpeettomat pakatuksi ja vietäväksi kierrätykseen) sekä öljykynttilä haudalle lyhtyyn. Check – kaikki mukana!

Ajelin kaupunkiin, vein pari lupaamaani kirjaani historiaharrastajalle (ilahduttaen ja helpottuneena, että hyllyissäni on nyt muutama dupletti vähemmän).

Sitten kohti hautuumaata, tekemään lumityöt vanhempien haudalle, viemään kynttilän ja kertomaan kuulumiset. Ei, en kerro heille kaikkea, olisi vähän ikäviäkin kuulumisia, mutta mitäpä niitä kertomaan. Kunhan itsekseni tupisin.

Ensin hoksaan, etteihän minulla ole mukanani pikku lapiota. Sellainen on parikymmentä vuotta ollut auton perässä kaiket talvet, juurikin haudalla tehtäviä lumitöitä varten – ei ollut tänään. Noh, auton varrellinen lumiharja vältti. Seuraavaksi hoksasin, että onhan minulla kynttilä, – mutta ei tikkuja sen sytyttämiseen, eikä edes sytkäriä hansikaslokerossa kuten tavallista! Siispä kävelin läheiseen Cittariin ostamaan tulitikut. Mikäpä siinä. Kävellähän olin aikonutkin.

Sitten viemään kassillinen kampetta Konttiin. Ajattelen, kuinka onkaan hyvä, kun vähä vähältä tyhjennän kodistamme tarpeetonta, ja siinä samalla näen Kontin arvovitriinissä vihreän Mariskoolin, jollainen kokoelmastani puuttuu. Siispä 20 € ja 18. kulho on leivinuunin päällä!

Tässä vaiheessa muistutin, että on hyvä osata nauraa itselleen, ymmärtää, että tällaistahan tämä mun kanssa on. Ei se tästä kummene. No hard feelinngs.

Seuraava rasti Kauppahalli: kummipojalta kävin ostamassa turskafileen ja katkarapu-chili-herkkua. Niistä ja perunoista tein ”kanarialaisen” dinnerin meille: ”hake & papas arrugadas”. Jos kääntäisi tuon aika lailla ronskisti niin ”kalapuikkoja ja suolapottuja”, – yhdenlainen fish & chips. Turskaa leivitettynä panko-jauhoissa sekä kanarialaisittain tuhdissa suolavedessä keitettyjä perunoita.  Ja hyväähän se oli! Tammikuisessa Oulussakin.

Ja tässä vaiheessa (siis jo paljon ennen ruokaa) hakemaan muksuja. Eiku! Just ja just muistin, että olinhan tilannut leipiä Korttelileipomo Ryynistä. Siis hakemaan ensin ne. Sitä ennen ehdin vähän aikaa kävellä aurinkoiseksi muuttuneessa iltapäivässä. Kuinka kaunista Hartaanselällä olikaan! Ja NYT näin eka kertaa siellä talvehtineen joutsenpariskunnan (vai jopa perheen) toisen puoliskon! Parikin ystävää on vinkannut joutsenten elosta jokisuistossa, mutta vasta nyt näin! Ja aurinko!

Sitten A & E! Nyt lapset terveitä, eloisia, kuulumisia ehdittiin vaihtaa ja he saivat tuliaisensa. Apsu jaksaa ilahtua jalkapallopaidoista vuosi toisensa jälkeen, Eepi yksisarvisista. Huomista ruokalistaa suunniteltiin yhdessä: johan se on Nutella-laskiaispullien aika! Ja lohta ja perunapalleroita pääruoaksi. Sopii minulle. 🙂  On viikonloppu kotona. Hyvä näin. Kunhan muistan kaiken.

Vettä, räntää, lunta, liukasta, loskaista, jäistä, kuraista, roiskuvaa hyhmäistä harmaata moskaa. Siinäpä veden olomuotoja joita tänään on Oulun kaduilla ja teillä havaittu ja jotka olivat siinä määrin ankeuttajia, että ei ollut mitään intoa lähteä ulos.

Autolla huristelimme Jääliin onnittelemaan M-mummua: kehuin tänään 94 vuotta täyttävää anoppia melkoiseksi selviytyjäksi ja sinnikkääksi muoriksi, mihin hän vain totesi, että jahka kun kuolen, niin voit kirjoittaa minusta kirjan, että ´kovasti ja pitkään se taisteli´. Hän kun pari vuotta sitten luki äidistäni tekemäni kirjasen, mihin nyt tällä viittasi.

En taida anopista kirjoitella, vaikka aika paljon hänenkin kanssaan on elämänvaiheistaan juteltukin … Juteltiin tänäänkin. Eikä voi kuin ihmetellä ja ihailla hänen muistiaan.

Mutta muita suunnitelmia, ei mitään kirjoittamishommia kuitenkaan, olen tänään itselleni ja meille kahdelle suunnitellut. Kevään ”ohjelmaa” kalenteroinut. Lastenlapset ja mökkeilyhän ne meidän aikataulujen raamit luovat. Aikaa on, vai onko sittenkään?

Kotiinpaluupäivä tavallisin menoin: kaurapuuroaaminen, hyvin – omassa sängyssä – nukutun aamupuolen yön jälkeen, laukkujen purku, pyykinpesua, kalenterin tarkistelua ja sopimisia, läheisten ”tilanteen” päivitys, kauppareissu jääkaapin täydentämiseksi, kukkahuolto, lumityöt (joita ei juuri ollut, koska ei ole satanut ja koska Juniori on käynyt vähäiset tekemässä). Näitä juttuja, – kaikki tietävät.

Lähikaupassa, jossa Pehtoori kävi heti aamusta autolla, ei ollut ollut (ainoita oikeita, parhaita, Suomessa myytäviä sisilialaisia) tarocco-veriappelsiineja, päätin iltapäivän lenkin tehdä Tuiran Lidliin. Lumipyryssä, vastatuuleen parin asteen pakkasessa tepastellessa toivoin kaikesta huolimatta sadetta jopa lisääkin: hiihtokelejä kun ei Oulussa ole vieläkään.

[Kuvat Santa Cruzista, ei Oulun Lidlistä eikä Toppilan suoralta. 😏]

Paluumatkalla kävelykin jo maistui, oli jo myötätuuli ja sade loppunut.

Mutta muutoin turha reissu: ei ollut Lidlissäkään taroccoja. Espanjalaisia valencialaisia Cara-veriappelsiineja ostin, mutta eivät ne vedä vertoja taroccoille tai viimeviikkoisille.

Näitä pieniä reunaehtoja lukuunottamatta koti on taas tuntunut hyvälle.