Tänään aika verenluovutukselle. Heti aamupäivän aurinkoisen, nolla-asteisen hiihtolenkki kympin jälkeen kaupungille.
Hassua, kuinka minä nykyisin oikein odotan, etsin sopivaa välämää, luovutukseen pääsemiselle. Oikeastaan niin on ollut ”aina”. Nyt luovutus siirtyi reissun ja hammasoperaation vuoksi. Ei ole ensimmäistä kertaa näin. Tuntuu, että vuosien, vuosikymmenten varrella juuri matkat tai joku ”sairastaminen” [ml. lapsettomuushoidot, raskaus, imetys tai hammasoperaatiot/leikkaukset, satunnaiset ja säännöllisetkin lääkitykset] ovat pitäneet minut pois Veripalvelun lepotuoleilta.
Ja nythän on tullut (kaltaiselleni suorittajalle) joku merkillinen tavoitteen asettaminen tähänkin juttuun: aattelin, että siihen asti kun voin luovuttaa (= 70 vuotta) olisi mahtava saada keskiarvo luovutus/vuosi). Mutta eihän se nyt onnistukaan kun luovutusrajoja on muutettu: naiset saavat luovuttaa enää vain 2 – 3 krt/vuosi. Minulla on luvallisia kertoja enää 11 kertaa, tarvitsisin kaksi kertaa lisää. Sitä paitsi: SPR:n tilastoissa eivät mielestäni ole kaikki luovutuskertani!
Luulen, että kestän sen, että luovutan vain ne kerrat kuin on mahdollista. Voihan tähän tulla kaikenmoisia tauteja, hammasremppoja ja reissuja, jotka tekevät toiveeni turhiksi, enkä edes toivotut eivät ole mahdollisia, mutta silti: mielelläni luovutan. Hyvä mieli niistä tulee. Ainakin Oulun SPR:n Veripalvelussa tuntee olonsa (ja verensä!) tervetulleeksi. Joten ehkä toivun numeraalisten lukujen täsmäämättömyydestä, täysin kymppien saavuttamattomuudesta, ja jatkan hyvää harrastusta ilman isompia laskutoimituksia. Mutta: taas kerran suosittelen luovuttajaksi ryhtymistä. Se tekee hyvää. Itselle ja muille.
Kaupunkireissulla piipahdin systerin luonakin. Ehdittiin tovi jutella. Mukava oli nähdä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja tänään vielä blinikausi avattu. Hain Hallista blinejä. Ei mitään intoa meille kahdelle ryhtyä kärtsäämään keittiötä rasvaiseksi, joten hain 2 x 2 valmista, uunissa kuumennettavaa bliniä, vähän lohta ja vähän savuporoa Hallista ja nyt on kylläinen olo. Lisäksi smetanaa ja silputtua sipulia sekä itävaltalaista grüner veltlineriä.
Perjantai-iltaan jälkkäriksi vielä pieni pala jotain merkillistä cheddaria ja lasilliset moldovalaista bastardoa. Hyvä viini, jossa luonnehdinnan mukaan on ”Georgian sydän, Moldovan terroir ja Ukrainan vapaa henki”. Tänä perjantaina, helmikuussa 2025 haluan uskoa, että niin on. Huolimatta siitä, että maailmantuskaa on. Unissakin. Paljonkin. Välillä. Eihän ne pahat unet ketään auta. Silti.
Hyvää viikonloppua.