Niitä näitä

Home Niitä näitä (Page 20)
Showing: 191 - 200 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä Teneriffa

Teneriffan talvessa

Olemme  Kanarialla. Ollaan oltu jo koko ilta, juuri palasimme syömästä ja kello on paikallista aikaa melkein kymmenen (Suomen aikaa puoliyö.)

Lähdimme aamuneljältä kotoa, tuskin mitään nukuttuamme. Ja olimme tasan neljältä Teneriffan Santa Cruzin hotellissamme: tasan 12 tuntia Suomen kotoa hotelliin. Lento lähti tunnin myöhässä ja turbulenssit Atlantille tullessa aikamoisia (tuuli kuulemma 38 m/s), muuten kaikki sujui hyvin.

Teneriffalle tultiin, mutta jo lentokentällä katsoin, että sittenkin Kilpisjärvelle!  Että Saanako se siinä!

Kun saimme kohtuullisen tovin odoteltuamme laukut: minä ensimmäisenä, Pehtoori reilun parinkymmenen minuutin jälkeen viimeisenä, oli meitä odottamassa kyyti  Teneriffan eteläiseltä Sofia Reinan lentokentältä kohti Santa Cruzin kaupunkia (bannerikuvan kartassa oikeasta  reunasta löytyy). Matka on noin 60 km, ja alle tunnissa olimme perillä. Hotelli on aikas hieno! Iberostar Heritage.

Tähän mennessä hotellissa kaikki muu paitsi nettiyhteys ovat olleet priimaa. Mm. äsken hotellin Papa Negra ravintolan ruoka ja tarjoilu! Tulette näkemään kuvia.

Mutta siis, tultuamme… Pikaisesti vähän freesailua kylppärissä, ja sitten kohti merta, kohti kaupungin puistoja, ulos.

Kaupungin satamassa oli menossa tämän purjealuksen matkaan saattaminen, laulut raikui, soittokunta paikalla…

Sen verran olimme lennolla onnistuneet torkkumaan, että hyvin jaksettiin muutama tunti tepastella tuulisessa 20-asteen lämmössä. Sellaiset 55 astetta lämpimämpää kuin toissaviikolla mökillä. 🙂

Täällähän on nyt talvi: juuri tämän kylmemmäksi päivät eivät täällä kai mene. Aamuisin voi (varsinkin vuorilla ja sisämaassa) olla viileämpää. Ei haittaa. Kunhan voidaan olla ulkona ja liikkua.

Olemme kaupungin suurimman, ehkä upeimman puiston reunalla (mm. otsikkokuvan kello on siellä). Palannen asiaan.

Kuvia ja juttua lisää, kunhan reissaaja saa vähän nukutuksi ja kaikki ATK-asiat kondikseen. Viikko on edessä, mikä tuntuu hyvälle. Buenos Noches …

Niitä näitä

Reissuun lähdössä

Nyt on pakattu! Hyvä niin, sillä huomenna aamuneljältä on lähtö reissuun.

Tämän vuoden matka päätettiin poikkeuksellisesti tehdä heti tammikuussa. Viime vuosina ulkomaan reissut ovat olleet  (useimmiten) toukokuussa tai loka-marraskuussa.

Tästä reissusta taitaa muutenkin tulla vähän erilainen kuin meillä yleensä. Ei ole kovinkaan paljon suunnitelmia etukäteen, ei ohjelmaa, ei ohjattuja patikkareissuja, ei mitään Olympian kokopäiväistä ryhmämatkailua historian ja kulttuurin kehdoissa ja kaupungeissa, ei auton vuokrausta, ei ”must-to-see” nähtävyyksiä. Kunhan lähdetään lämpimään, ei kylläkään mihinkään helteeseen, ei uima-altaiden reunoille ruskettumaan, ei kaukolentoja, ei valtamerten ylityksiä.

Mutta lähdetään tuttuun kohteeseen. Ei kuitenkaan Madeiralle, joka oli kyllä pitkään vaihtoehto numero yksi, muttaku: me on oltu siellä jo kolmesti, ja ennen kaikkea lennot sinne olivat niin huonosti: olisi pitänyt olla ainakin joko palatessa tai mennessä Helsingissä yötä. No way, sellaista ei haluttu.

Ajatuksena ja aikeena, toiveena ja tavoitteena on, että kävellään päivät, ehkä maastossa, ehkä vuorilla, ehkä vain kaupungeissa ja kylissä. Iltaisin käydään syömässä hyvin, aamuisin hotellin altaalla uimassa. Kunhan kuleksitaan, liikutaan ja syödään hyvin.

Vaikka ei Madeira, vaikka ei Italia, niin tuttu paikka silti: minä olen käynyt siellä jo viisivuotiaana, yhdessä oltiin helmikuussa 2012 [aika hyvä kuvakansio siitä Tema-matkojen patikkareissusta on täällä].

Aamusella lennetään Helsinkiin ja yhdeksältä lähtee kone Kanarialle, – jos kaikki menee hyvin, huomenna ollaan tähän aikaan jo illastamassa Teneriffalla. Läppäri ja kamera ovat mukana ja pyrin postailemaan päivittäin, joten tervetuloa blogireissulle mukaan!

[Kuvat vielä eilisiä helmiäispilviä.]

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Juran viinit ja reseptejä

Eilisen jälkeen vielä täydennystä.

Juran viinialue ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu. Sieltä tulevia viinejä on Alkossa tällä hetkellä myynnissä yhteensä 11: yksi punaviini, muutama valkoviini ja loput kuohuviinejä (cremant de Jura). Cremantit ovat hyviä, jolleivät erinomaisia. Muut aika tuntemattomia meille. Nyt on tutustuttu.

Yli kolme vuosikymmentä kokoontunut viinikerhomme ei ole aiemmin Juraan tutustunut. Mutta nyt on: ”Jura on nyt hanskassa” todettiin eilisen illan päätteeksi.

Sen lisäksi, että viinit olivat – sanoisinko, hieman erikoisia – ne olivat aika tyyriitä. Kuusi pullollista tasan 200 euroa. Toisaalta kun sen jakaa yhdeksällä, ei maistellut viinit maksaneet per  maistelija kuin kahden ravintolassa nautitun viinilasillisen verran. Tässä on yksi tämän ”kerhotoiminnan” hyvä puoli: yhteishankinnalla päästään maistelemaan monia eri viinejä. Kalliitakin viinejä ja pullollisesta riittää yhdeksälle maisteluannos ja sitten vielä ruoalle viiniä.

Ja jostain syystä eiliseltä jäi aika paljon viinejä pullojen pohjalle: illan viinin pisteytysten keskiarvo (bonuksia ja likööriä ei pisteytetty) oli  7-  ! Siitä on aikaa, kun noin alhaisia arvosanoja on jaettu. Mutta yksikään viini ei ollut juomakelvoton, ei paha. Mutta olen aika vakuuttunut siitä, ettei meistä kukaan noista yhtäkään erikseen tilaile ulkomailta.

Paikallinen (tai ainakin sen tapainen) ruoka auttoi. Jos olisi pisteytetty ruoan yhteydessä, olisivat pisteet varmaan olleet korkeammat.

Otsikkokuvassa on punaisten ykkönen ja kakkonen, joka oli illan kallein viini ja sen saama pistemäärä oli 5½!  Se on luomu, vege, biodynaaminen, mikä näkyy sameutena, vähän kuin mansikkamehu. Tämä viini oli niitä harvoja, joita kaadeltiin jo eilen ”sylkykuppiin”. SILTI: hyvä oli maistaa ja oppia.

Niin paljon porukkamme ei Juran viineille lämmennyt, että vaikka kerroin , että helmikuussa Juran vuoristomaisemissa on Ranskan suurimmat viinifestarit, ei kannatusta yhteiselle viinimatkalle tullut. Viinilehden artikkelissa on paljon tietoa noista festivaaleista sekä Juran viineistä: tässä linkki artikkeliin. Jos viinikulttuuri kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea.

Ja sitten siitä ruoasta.  Tässä vielä menu.

Keiton ohje on suoraan Valion sivulta. Koska Juran vuoristomaisemissa savustetut ruoat ovat tavallisia ja suosittuja nimenomaan paikallisten viinien kanssa, lisäsin keittoon savuporolastuja, ja oheen noita leipäsiä.  Pääruokana oli ”tietysti”  Lyonin kanaa. Taas tuli todettua, että on eri asia tehdä ruokaa kahdelle tai yhdeksälle. Pitäisi uskaltaa rohkeammin maustaa… Yritän muistaa.

Ja sitten se kirsikkapannari. Clafoutis! Tällä kertaa muokkailin aiempaa, ties mistä, poimimaani ohjetta. Ja kyllä nyt tuli parasta. VOL. 3 on ”oma”.

Kirsikka-clafoutis vol. 3

tölkki hapankirsikoita (Stollenwerk) (tai tuoreita kirsikoita)
4 kananmunaa 
1½ dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
1 dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 rkl ruokokidesokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk. 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Valuta tölkkikirsikat (tai poista tuoreista kivet).

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, vehnäjauhot, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.

Ota kourallinen kirsikoita erilleen koristelua odottamaan. Laita loput marjat vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna jäähtyä kunnolla ja sen jälkeen ripottele loput kirsikat päälle ja koristele tomusokerilla ja kermavaahdolla. Myös tarjolle kermavaahtoa.

JOS jostain saat tonkapapuja, niin niiden raastetta kermavaahdon, creme fraichen ja (vanilja)sokerin kanssa vaahdoksi. Makupari kirsikoiden (ja vielä kirsikkaliköörin) kanssa on kyllä hyvä. Ainakin minun makuuni erinomainen. Varsinkin kun tonkapapuihin liittyy lämmin muisto.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä hienoja helmiäispilviä! [Instagram-sivullani lisää kuvia]

Niitä näitä

Säät säätelevät liikkumista

Ilmastonvaihdos. Tai noh, ainakin säätilassa melkoinen muutos viime viikkoon. Nyt myrskyää, sataa jäätävää tihkua, on yksi aste pakkasta ja lunta on häthätää 15 senttiä.  Ja viikon päästä taas varmastikin erilaista. Vähän ”välitilaolo ja -viikko” tässä on menossa.

Aamulla oli vielä kiva pikkupakkanen, ja vaikka Oulun latukarttapalvelun mukaan kaikki ladut on ” suljettu”, eivätkä latukoneet kulje, lähdin varmistelemaan, josko Auranmajalta Heikinharjuun kuitenkin pääsisi suksimaan. Ja pääsihän sitä, luistoakin hyvin, mutta latu oli paikka paikoin puhki, joten oli eteensä katseltava ettei tupsahtaisi mättääseen. Kaunista oli täälläkin [otsikkokuva]. Tämän iltamyrskyn jälkeen huomenna sitten ei ehkä enää… Aika torso taitaa tästä hiihtotalvelta tulla. 😥

Onkin ollut hyvä viettää ilta netissä ja etsiä ensi viikon reissulle metsäisiä polkuja ja kaupunkien katuja kuljettavaksi.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Viipyilevä tunnelma

Lähdin aamupäivähämärän aikaan ja palasin vasta kun taivaalla auringon haaleat purppuraraidat olivat hiipumassa tuntureiden taakse. Olisin varmaan nopeammin kävellyt kuin hiihtänyt noin reilut 10 kilometriä.

Ensimmäiset kilometrit satoi pakkaslunta, joka vei loputkin luistot, eivätkä kaikki latupätkät olleet latukonetta toviin nähneetkään. Mutta väliäkö sillä? Josko käyttäisin nykytermejä, niin kunhan ”fiilistelin, hifistelin, hengailin, chillailin… ” Nautin todella paljon. Vaikka oli pilvistä, vaikka oli kunnolla pakkasta (- 15 C tai jotain), vaikkei luistanut yhtään ja vaikka pilvisenä päivänä oli aika hämärääkin, niin hengästyttävän kaunista, lähes satumaista ja hiljaista.

Itsekseni juttelin, pysähtelin, nautin. Onkohan se niin, että mitä vanhemmaksi (ja huonokuntoisemmaksi?) elelee, niin luonnosta nauttiminen on aina vain parempaa. Tai onko kyse siitäkin, että osaa jo relata? Kun enää niin paljon ”pidä”, ”tarvi”, ”ehdi” ….. niin voi vain kulkea, olla, hengittää, elää.

Ollaan oltu nyt kaksi viikkoa täällä, voitaisiin ihan hyvin olla kolmastkin. Ennen riitti, että sai olla pidennetyn viikonlopun, tai viikon, ehkä 10 päivää, mutta nyt kun velvoitteita ja huollettavia, töitä tai tekemistä Oulussa on vuosi vuodelta vähemmän, tuntuu, että täällä voisi olla yhä pidempään. Mutta nyt on ensi viikoksi luvattua, aiottua, lääkäreitä, ”Vuoden Ulkomaanreissuun” valmistelua ja muksujen näkemistä (ikävä on iso) niin tämä reissu alkaa olla tässä. Huomenna kotiin.

Koko eilisen illan taivas oli kirkas, tähdet korkealla, mutta melkein kuin pieniä kristalleja tummaa taivaankantta koristamassa. Ja sitten iltasella (klo 11 aikoihin) kun jo sammuttelin pihavaloja, oli jo menossa nukkumaan, mutta hanget jäivätkin kimmeltäviksi ja maisema valoisaksi. Katselin tarkemmin: purolla vähän tavallista häävimmät luomuvalot! Kuu valaisi enemmän kuin aurinko näinä päivinä. Melkein taikaa tuntui olevan…

Jääsaippuakuplista vielä

VIime viikolla puhaltelemistani jääsaippuakuplista äänestys keräsi ääniä siten, että seiska oli ylivoimainen voittaja.

Ilokseni kommetteihinkin tuli muutamia vastauksia: seiska on kuin

  • maapallo avaruudesta kuvattuna,
  • kuin sellainen snowball/lumisadepallo, jota heiluttamalla saa pallon sisäisen maiseman muuttumaan
  • sinistä ja valkoista , korostuu suomalaisuus, kylmyys, pelkistetty

Ja ”Ensimmäinen on kuin lampun kuupa, kaunis”.

Itse tykkäsin kakkosesta paljon. Eihän se pallo ole, mutta …

Ehkäpä ensi talvena taas uusia. Aineksia jäi kaappiin, ja jospa vaikka saisi lapsenlapsia tänne kaveriksi puhaltemaan. Ehkä vähimpikin pakkanen silloin riittäisi.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Yhden jutun päivä

Rohkeasti ladulle heti kun mittarilukema mökkiterassilla putosi alle -15 C.

 Oli ihan mahdottoman kaunista, joten ei haitannut, että luisto oli ties missä. Alamäetkin oli hiihdettävä. Noh, hiihtämään, enkä laskemaan, olin lähtenytkin. 😊 Eikä ollut ruuhkaa. Pikkuisen reilun kympin lenkillä näin tasan yhden hiihtäjän. Pehtoori oli omallaan nähnyt kaksi.

Kuu ei ollut vielä ehtinyt painua mailleen, eikä häipyä näkyvistä, kun menomatkalla hiihtelin kohti pohjoista. Pastellisävyt, sininen hämärä ja ilo olla ulkona.

Kun olin päässyt Savottakahvilan nurkalle (= alas) tuntui, että pakkanen alkoi taas kiriä, ja  mittari näyttikin jo melkein kahtakymmentä astetta.

Pakastumisen myötä taivas selkeni ja kun paluumatkan aluksi olin noussut Laaniselän huipuille, näkyi se, mitä olen jo kaksi päivää yrittänyt puolenpäivän aikoihin saada kuviin: aurinko horisontin yläpuolella! Polaariyö ON ohi. Kaamos on nyt hiipunut. Olipa ilo saada olla tämäkin päivä täällä.

Ja mitä muuta tänään on ehditty? – No eipä juuri muuta! Mutta tässähän olikin jo paljon! 💙

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Pakkasella ”ulos” syömään

Aamulla – 25 C. Eikä se siitä paljon lämmennyt, tuultakin vähän, ainakin aavoilla paikoilla ja tunturissa.

Välipäivä hiihdosta, mutta päätin vielä tänäänkin yrittää ”kaamoksen kaatajais” -kuvaa Kaunispäältä. Ei paljon eilisestä kummennut. Mökkipihassa taivas oli sininen ja aika kirkas, Kaunispäällä ei! Vähän turha reissu siis. 

Iltapäivän sitten pihapiirissä tunteroisen tarkenin ja kuvailin kauniita hankia, kuuta, – ja tonttuja!! (Kyllä! 😅 Ens joulun korttiainesta!) 

Uusi Kuksa koettu

Laanilaan, ihan vanhan purkutuomion saaneen Laanihovin ”takana”, on avattu uusi ravintola Kuksa. Tänään sinne! Kesällä oikein hyvä vaikka kävellen, nytkin pääsisi autotta  – huom. mökkipihasta suoraan – ladulle ja sitä kautta hiihdellen, mutta ei sittenkään. Semminkin kun ravintola  avataan vasta puolikuudelta. Paikka ei siis ole sellainen ”lounasta ladunvarresta”, vaan ”päivälliselle parempi neule yllä”.

Menukonsepti on hyvin mieleinen minulle: alkupaloja ja jälkiruokia buffetista, pääruoka annostarjoiluna: kolme-neljä viikottain vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa.

Menu: EI-lappilainen keittiö, silti raaka-aineet pääosin lähiruokaa (kuulemma 30 km säteeltä lähes kaikki), ei kikkailuja, hyvin tehtyä (nieriän rapeaksi paistettu nahka! ) ja buffetista alkupaloja tarpeeksi.

Muikut ja graavattu hauki olivat erityisen mieleisiä. Toki marinoidut kasvikset ja graavilohi sopivat makumaailmaan.

Näissä paljon hyviä makuja.

Olenhan monta kertaa täälläkin kirjoitellut, että Saariselän keskustan ravintoloihin tulee siksikin harvoin lähdettyä, että niissä menut ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä mökillä juhlapäivinä tai kun on ruokaystäviä pöydässä: poroa, poroa, poroa monin tavoin, lohta, nieriää, siikaa, sieniä, puikuloita, puolukkaa ja hilloja … Mutta Kuksassa on muutakin. Enimmäkseen.

Meille molemmille tällainen annos.

Nieriä- ja scampiannokseen kuului vielä mitä mainioimmat perunat. Kulhollinen niitä, vaikka nälkä lähti jo vähemmälläkin. Kapris-valkoviinikastike sellainen, etten edes yritä itse. Se oli todella, todella hyvää. Ja niinhän se on: kastike tekee sapuskasta juhlaa! Gourmetia.

Jälkkäribuffetin mansikkatiramisu (Pehtoori söi sen) ja tyrnimousse (minulle) maistuivat. Niitä sekä kahvia, teetä, kaakaota, pikkuleipiä sen seitsemään sorttia olisi voinut ottaa kaikkia, mutta meille riitti nuo yhdet annokset. Tyrnimoussea oli juuri sopivasti, rakenne fine, mutta kaipasin vähän enemmän tyrnin makua.

Viimeiset pari vuotta meidän ”käydään kerran mökkiviikon/viikkojen aikana ulkona syömässä” on ollut Fieno! Siellä on nyt käyty kai 10 kertaa, viety mökkivieraatkin sinne. Nyt on toinenkin vaihtoehto!

Ravintolan sisustus sopii hyvin miljööseen, tunturin kupeeseen ja pohjoiseen. Pöydät ja tuolit oikeinkin mukavan rustiikkisia, mutta silti tyylikkäitä. Vallan viihtyisää meidän mielestä. Palvelu sujuvaa ja välitöntä.

Kuksa avautuu puolikuudelta, ja me olimme ensimmäiset, mutta onneksi sinne napakasta pakkasesta ja ehkä vähän syrjäisestä sijainnista huolimatta tuli muitakin. Me olimme tänään autolla, mutta aateltiin, että kesäisin ja syksyin oikeinkin hyvän kävelymatkan päässä. Kympin lenkin saa kun käy kävellen tuolla syömässä. Toivotaan, että saadaan tästä mökkiviikoille ruokapaikka.

Niitä näitä

Pakkaslauantaina ”sijaistoimintoja”

-35 C. Aamukahdeksalta terassin iso mittari näytti karuja lukemia.

Lauantai. Taas viikonloppu, jo eilen aamupäivällä siivoilimme, petivaatteet pöpökarkotukseen pakkaseen, kaamosajan viikkosiivoukseen ei kauaa mennyt, joten tänään ei edes siivouspäivä. Siis mitä mainioin päivä ajella Ivaloon kauppa-asioille. Perinteiset: K-Market, Apteekki, Alko, Ekstrapiste ja sitten minulla vielä yksi kalenteritoimituskin.

Ivalo oli täysin autio! Ei raitilla, eikä kaupoissa ketään! Oikesti noissa kaupoissa oli ehkä 10 asiakasta – yhteensä! Ja me oltiin siellä kuitenkin vasta puolenpäivän aikaan.

Palattuamme Pehtoori lähti vielä kylille, Aurora-polun kiertämään ja muutenkin kävelemään keskustaan. Minäkin uhmasin kylmää, ja tepastelin kameran kanssa Hangasojantiellä. Ei se kauaa ollut mukavaa, vaikka oli kuinka kaunista. Värejä ja valoa, pastelleja ja harmaa ja valkoista, 

Illansuussa hoksasin koettaa ”hyötyä” kireästä pakkasesta ja vielä lähteä ulos. Edes terassille.

Oli arvatenkin, mitä parhain sää puhallella jääsaippuakuplia. Edellisen – onnistuneen – kokeilun tuloksia on täällä. 

Tänään tuli IHAN erilaisia kuin ennen. Se johtui varmaan siitä, että tein puhallettavan litkun vähän muunnellen aiempaa reseptiä. Ja siitä että jos/kun sain pallon ehjänä alustalle se jäätyy todella nopeasti. 

Jääsaippuakuplaneste:
60 ml vettä
50 ml Fairya (tänään punaista, joku ekstraversio)
50 ml glyserolia (apteekista)
20 ml siirappia (tällä kertaa glukoosisiipappia)

Taskulampulla ja kuvakulmalla kupliin sai erilaisia sävyjä, ja sitten vielä kuvankäsittelyssä taiteellista vaikutelmaa… 🙂

Klikkaa ensimmäinen kuva auki, näet kuplat isompana. Kuvan alla näkyy numero, jolla voit äänestää.

Mikäs näistä on sinun mielestäsi hienoin? Tein oikein äänestyksen tätä varten.

Klikkaa suosikkisi ja olisihan se kiva kommenteissa lukea arvosteluperusteet!

 Äänestysaikaa vaikkapa ensi keskiviikkoon asti.

Niitä näitä

Muistohiihto ja lupauksia luvassa

Seitsemänä uutena vuotena (vuoden 2009 jälkeen) uutta vuotta vietettiin yhdessä, neljästään ystävien kanssa täällä meidän mökillä. VMP alias PP alias K & M olivat täällä seuranamme, tulivat välipäivinä kolmeksi yöksi Hangasojan huomaan.

Minä muistan kävelyt Kaunispään huipulle kaakaolle ja munkille, muistan viipyilevät brunssit kaamosaamuina, muistan kuinka pelattiin Compatibilityä ja Jengaa vuodenvaihteen yli, muistan kuinka Pehtoori ja K. lauloivat ”Maa on niin kaunis” iltapäivällä lenkiltä palattuamme ja glögikipposista nauttiessamme terassilla, muistan höpöttelyt ja yritykset jaksaa valvoa keskiyöhön. Viime vuonna ei enää edes yritetty. Viime vuonna oli jo sellainen pohjavire, että onko viimeinen kerta yhdessä … Mutta silti, silloin oltiin vielä yhdessä – me kaikki ne neljä ja oli ihan hyvä vuodenvaihde.

Nytkin on hyvä, mutta nyt on ikävä, tällaisina päivinä se taas kouraisee, tulee muistoja. Tietysti. Siitä me on tänään puhuttu. Muisteltu, sellainen kaipauksen, ei raastavan surun päivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

On oltu kaksistaan.

Päivästä on tehnyt hyvän hiihto Luttotuvalle. Sieltä palattua pääsin valmiiseen rantasaunaan, aina talvella ensimmäisen kerran lämmitettyä siellä on parhaat löylyt.

Illansuussa kokkailin: koe¨tin priimaa, tuli vain hyvää. Siikaa pannulla tykötarpeineen. ja avasimme sitten sen eilen Kuukkelista hankitun samppanjankin. Gustave Roche on ns. halpissamppanja. Ja sellaisena oikein hyvä.

Huomenna sitten uudenvuoden lupauksia? Minulla on sellainen pidettynä ja ensi vuodeksi vähän suunnittelin uutta. Vaikka tapanani ei ole. Nyt taas. Miten muilla? Onko lupaukset pitäneet, teetkö uusia?