Showing: 1721 - 1730 of 4 013 RESULTS
Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Jokaviikkoinen soppamme

Minulla on nyt elämässä sellainen vaihe, että on erityinen tarve tehdä keittoja, ja kuinka ollakkaan minulla on myös ilo tehdä keittoja. Niinpä tiistaina keksin: Jokaviikkoinen soppamme! Yhdistän arjen ja blogin, keittämisen ilon ja kokeilun, kuvaamisenkin.

 

Siis: joka viikko keitän (ainakin yhden) keiton, jonka reseptin julkaisen täällä blogissa. Yritän saada kirjoitetuksi postaukseen myös keiton historiaa, variaatioita, jonkinlaista tarinaa, keiton kanssa tarjottavia lisukkeita, vinkkejä kokkaamiseen yleensäkin. Olennainen osa ideaa on, että pyrin kuvaamaan kaikki keitot ja jotain niihin liittyvää = raaka-aineet, lähdekirjat, miljöön, seuran, jossa keitto nautitaan, joka tapauksessa jotain … ennen kaikkea tavoitteenani on, että joka viikko otan myös ”jokaviikkoiseen soppaan” liittyvät kuvat. Onpahan taas hyvä syy harjoitella kuvaamista ja ehkä saada jopa palautetta kuvista.

Aion kokata alkuruokakeittoja, lihakeittoja, jääkaapin-tyhjennys-keittoja, perinneruokakeittoja, vegekeittoja, juhlakeittoja, nuudelikeittoja, jälkkärikeittoja, eväskeittoja, kylmiä keittoja, aasialaisia ja (tietysti!) italialaisia keittoja. Ehkä minä vielä eka kertaa elämässäni sen madekeitonkin keitän, ehkä jopa rössypotun! Ajatuksena on, että teen vuoden aikana erilaisia soppia ja keittoja, juhlaan ja arkeen, kuumia ja kylmiä, lohduttavia ja innostavia. Soppia kesään ja talveen, keittoja syksyn sadosta tai kevään tulosta innoittuneena. Opinpahan itsekin. Yksi soppa joka viikko. Ehkä tosiaan jaksan koko vuoden – onhan keitoissa voimaa!

Tarpeen tullen koetan etsiä keitolle sopivan viinin, ja ehkä annan ohjeen keiton ohessa tarjottavalle leivälle.

Joka tapauksessa, olen ainakin itse kovasti täpinöissäni tämän jutun kanssa, toivottavasti tästä on iloa myös lukijoille, toivattavasti tämä tuo Tuulestatemmattuun uusiakin seuraajia. Jokaviikkoinen soppa on vuorossa – varmastikin useimmin – tiistaisin, mutta myös keskiviikko tai torstai ovat mahdollisia julkaisupäiviä. Katsotaan nyt, miten tämä lähtee sujumaan. Reissuista sitten paikallisia keittoja, mökkiviikoilta lappilaisia keittoja – koparakeittoa en kuitenkaan aio tehdä!

Pitkin tulevaa vuotta soppavinkit teiltä kaikilta lukijoilta ovat tervetulleita, mutta kaikki te, jotka lähetätte (joko suoraan kommentteihin tähän alle tai sitten suoraan sähköpostilla) minulle lempikeittonne ohjeen ennen tammikuun loppua, olette mukana seinäkalenterini ”Oulu kuvissa” tai kirjani Vuorotellen arvonnassa. Lupaan joka tapauksessa testata kaikki saamani reseptit.

Koska on kyse vuosihaasteesta itselleni, niin muutamat edellisen viikon keitot otan tähän mukaan. Siis: porkkana-juustokeitto ja puolalainen borssikeitto ovat jo osa Jokaviikkoinen soppamme -vuotta. Niistähän tämä koko idea lähti liikkeelle!

Varsinaisesti ensimmäinen ihan ja vain ainoastaan tätä haastetta varten oleva soppa on maa-artisokkakeitto. Vähän sellainen hienompi, erinomaisen hyvin alkuruoaksi sopiva keitto.

Edelleen muistutan: kannattaa klikata kuvat isommiksi. 

Tämän ohjeen taustalla on Oulu A la Carte -kirja, jonka olen saanut sisareltani lahjaksi, ja siinä ohje on laitettu Unirestan nimiin. Hieman muokkailin ohjetta, etten sanoisi rahvaanomaistin sitä. Silti tein koristeet/lisukkeet. Kyllä ”tilpehöörien teko” kannatti: jokiravun pyrstöt olisivat olleet vielä parempia kuin lähikaupan katkat, ja ranskankerma-pinaatti-lisä oli kyllä hyvä.

Ainoa huono puoli  maa-artisokkaruuissa on tuon mainion juureksen hieman työläs kuorminen. Minulla on tapana vain ronskisti napsia nuo muhkurat, ylijäämät pois. Silti tämänkin satsin kuorimiseen hurahti reilu vartti …

Toinen hyvä, melkein parempi?, maa-artisokkakeitto-ohje on vanhassa, ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruuanlaittoon” (s. 12). Kannattaa katsella sekin.

Kuohkea maa-artisokkakeitto koristeineen

800 g (luomu)maa-artisokkaa kuorittuna (= 2 x ½ kilon pussi)
3 sipulia
2 perunaa (Rosamunda)
1½ l kasvislientä (3 fondia)
2 dl kuohukermaa
1 pussi/rasia pinaattia
1 prk ranskankermaa
oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria
muskottipähkinää
jokiravunpyrstöjä

Kuullota maa-artisokat ja sipulisilppu oliiviöljyssä. Keitä maa-artisokat kypsiksi kasvisliemessä, ja soseuta sitten sauvasekoittimella. Lisää kerma, suola ja muskotti ja kiehauta.

Ryöppää pinaatit vesitilkassa ja jäähdytä ennen kuin sekoitat sauvasekoittimella ranskankerman joukkoon. Kuumenna ranskankerma (ettei juoksetu) ja lisää suola.

Koristele keitto ravuilla (mieluuusti jokiravuilla, eikä katkoilla kuten kuvassa) ja pinaatti-ranskankermalla.

Tämä on hieno alkuruokakeitoksi tai lounaaksi sopiva soppa. 

Makoisaa keittoviikonloppua teille kaikille. Minä täällä olen kovin innossani tästä… Olisinpa kovin iloinen, jos linkkiä jakaisitte, ehkä jopa lähtisitte viikottaiseen testailuun mukaan… 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#Jokaviikkoinensoppamme myös Instassa…


Historiaa Niitä näitä

Talven selkä taittuu myrskyssä

Heikkinä taittuu talven selkä, ja alkavat härkäviikot. Härkäviikot eivät suinkaan tarkoita pihviaterioihin siirtymistä, kuten Pehtoori on joskus koettanut esittää. Sanonta liittyy siihen, että pitkin pyhien, joulun, vuodenvaihteen ja loppiaisen jälkeen oli aika palata työntekoon, oli otettava vetojuhtina käytetyt härät toimeen ja oli ryhdyttävä puun tai jäänajoon.

Näitä pitkiä, arkipyhättömiä, työntäyteisiä viikkoja loppiaisesta pääsiäiseen kutsutaan myös selkäviikoiksi. Ne ovat vielä talvea, vaikka ”pahimman yli” mennään juuri nyt – talven selän taittuessa tässä tammikuun puolivälin tienoilla eli Heikistä Paavaliin (25.1.)

Vanhan kansan sääkalenterin mukaan Heikki ja Paavali ovat yleensä parina: jos Heikkinä on leutoa, niin Paavalina paukkuu pakkanen tai toisinpäin. Ja sitten vielä, jollei Paavalina pauku, ei kesällä helli helle. Tämänpäiväinen reilusti plussalla ollut keli ennustelee siis helteistä kesää. Joskin myrsky on mitä melkoisin, vieläkin. Puuskissa lienee yli 20 m/s. Päivällä ajelin ompelijalle viimeiseen sovitukseen (minun 20-luku pukuni valmistuu kuin valmistuukin lauantaille), tuntui, ettei auto tahdo Silloilla pysyä.

Mutta valoa jo on!

Aamulenkillä kävelin kauppaan, ja toin ison kasan maa-artisokkia kotiin. Niihin liittyy se minun luova ideani, josta tiistaina kirjoitin, enkä maltakaan odottaa sen julkistamista ensi viikkoon, vaan huomenna jo avaan. Olen kovasti kehitellyt asiaa, – ja kovasti olen jo innostunut.

Tässä vihje!

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus

Pieniä asioita

Tällä viikolla on ollut vähän sellainen olo kuin joskus isojen kirja- tai artikkeliprojektien kanssa tuppasi olemaan: kun päämäärä on verraten kaukana, kun ei ole ihan pakko tehdä, eikä oikein tiedä, miten jatkaisi tai mistä edes aloittaisi, niin sitten ei tee oikein yhtään mitään. Tai tekee kaikenmoista sijaistoimintaa. Jos sitäkään.

Niin kuin nyt vaikka tekee uuden bannerikuvan blogiin. Kuva on Iin Haminasta viime tammikuulta, ja kokeilin, osaisinko tehdä korttikuvia vanhoista, ei-niin-hyvistä-otoksista. Tässä artikkelissa on se versio, josta tuon tein.

Ja voi ajankuluksi avata Netflix-tilin! Vihdoin. Jokohan tänään aloitan Crownin? House of Cards -sarja aloitettiin tyttären kanssa jo pari vuotta sitten, sekin on vielä kesken ja Netflixin tarjonnassa olevan paljon ihania leffoja. Onko suosituksia, mitä kannattaisi katsoa? Saapa nähdä, ehdinkö enää iltaisin blogia päivittääkään tai lukemaan, kun vain istuskelen telkkarin ääressä.

Tänään oli sitten aika Apsun ensimmäiselle museokäynnille. Pohjois-Pohjanmaan museon alakerrassa on iso, monen sadan nuken ”Koiramäki”-kylä, ja Aapelihan on herra Hakkarais-fani ollut melkein koko pienen ikänsä, joten olihan se ilo! Museolla olisi illalla ollut kutsuvierastilaisuus Kalevala-korun 80-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisiin, mutta eipä historioitsija sinne viitsinyt; olen varma, että Aapelin kanssa aamupäivällä oli mukavampaa. Me mennään varmaan aika pian uudelleen, luulisin. Apsulla kun on Koiramäkeen sopivat kamppeetkin! 😀

Klikkaa isommaksi.


Niitä näitä Oulu

Luova tauko

Kotoilulta on olo tänään tuntunut. Hyvällehän se on tuntunut.

Aamulenkillä tutuilla huudeilla, pitkästä aikaa Möljällä, tai vielä oululaisemmin, Mölijällä (= laituri, rantakiveys).

M/S Alpo oli tukevasti jo jäässä, mutta silti se on jotenkin hyvin sympaattinen. Vähän sen jonkun piirretyissä elokuvissa olevan pikku purtilon näköinen. Alpo on tehty New Yorkin Bronxin telakalla, ja sillä on kunniakas menneisyys, sillä se on ollut osallisena Normannian maihinnousussa ja sitten sodan jälkeen se ostettiin Suomeen ja se oli miinanraivaushommissa Suomenlahdella. Ouluun se on tullut satamahinaajaksi ja on nyt perinneyhdistyksen hallinnassa ja parkissa Toppilan satamassa (tai siinä mitä siitä nyt on enää jäljellä), Möljällä siis.

Lenkin ja kauppareissun lisäksipä en juuri muuta olekaan tänään saanut aikaiseksi, vaikka olisihan noita kirjallisia hommia ollut odottamassa.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että joutilaisuus ja laiskottelu ovat luovia vaiheita, silloin on tilaa uusille ajatuksille ja ideoille. Ja kyllä, kyllä minulle tuli tänään yksi ajatus joka kantanee vuoden eteenpäin. Sellaista pientä haastetta itselleni taas suunnittelen, – ja koskee teitä Tuulestatemmatussa kävijöitäkin. Ensi viikolla sitten palaan asiaan…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikkokuvat 2016


Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Soppapäivä

Mikä ero on puolalaisella ja venäläisellä borssikeitolla? – Puolalainen on paljon parempaa. Se on voimakasta, mausteista, maistuvaa, ei pelkkää vegeä, lempeää, sellaista kuin talvinen keitto parhaimmillaan on. Olennainen ero on se, että venäläiseen ei tule lihaa, tähän puolalaiseen tulee (makkaraa, pekonia, naudanpaistia).

Yhteensä seitsemän kiloa kasviksia – punajuuria, porkkanoita, kaalia, sipulia, selleriä, purjoa, valkosipulia ja paljon yrttejä ja mausteita, liha- ja kasvisfondia ja sulatejuustoa ja vähän muita tykötarpeita nostin keittiön työtasolle kunhan olin aamupäivän lenkin saanut tehdyksi. Onneksi oli icebugit jalassa, sillä kyllä oli Möljällä ja Nallikarissa liukas, ja jotenkin ihan tuhottoman nuiva ilma.

Silloin kuin keli on noin väritön ja noin vähän innostava, on keittiössä hyvä touhuta värikkäiden kasvisten kanssa ja tehdä kaksi valtavaa kattilallista soppaa.

Borssikeiton tein vanhan hyväksi todetun ohjeen (se on täällä ja myös Vuorotellen-kirjassani) mukaan, mutta toinen soppa meni soveltaessa.

Porkkana-juustokeitto
(perusohje suunnilleen näin, tein kolminkertaisena)

1 kg porkkanoita
8 dl vettä
3 sipulia
1 purjo
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisfondia
½ pkt Koskenlaskijaa
½ prk creme Fraichea (ruokakerma olis ollut varmasti parempi, muttei ollut kaapissa)
mustapippuria
½ prk aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna

Pilko ja keitä kasvikset kypsiksi kasvisliemessä. Soseuta pamixilla, lisää paloiteltu juusto, ranskankerma. Anna juuston sulaa, ja lopuksi lisää aurinkokuivatut tomaatit ja kuumenna vielä.

Kylmäsen poronakit palasina sopivat soppaan sattumiksi, – parempien krutonien puutteessa. 😀

Kasvisten pilkkominen, sopan ”luominen” on terapeuttista puuhaa, hyvin rentouttavaa. Semminkin kun sitä ei tarvitse joka päivä tehdä. Jossain välissä tuli mieleen äitini, joka oli ihan ekspertti tekemään pakastimeen keittoja, erityisesti kesäkeittoja. Noh, hänellehän näitä soppatykkipäiviä nytkin pidän; onpahan taas hyvää ja maistuvaa, ja äitini tuntien tärkeää on myös, että halpaa, täydennystä ja vaihtelua palvelutalon aika ajoin hieman ruokahaluaherättämättömään ateriatarjontaan.

Pressen hommia ja kotitöitä… kirjeenvaihtoakin. Kotisunnuntai. Ei hassumpaa.

Niitä näitä

Loppuviikon perjantai

Eihän se ollut tarkoitus. Sorry vaan itselleni. Ei ollut tarkoitus herätä viideltä, mutta jos nukahtaa ennen kymmentä, eikä ole kunnolla ulkoillut/liikkunut moneen päivään, niin mitä muuta voi odottaa. Oma vika.

Viideltä heräämisessä on tietysti puolensa. Ehtii tehdä kaikenmoista pitkin aamua. Aloittaa suorittamisen, vaikkei edes isommasti haluaisi. Tänään oli sellainen päivä, että meidän S. tuli siivoamaan joulun jäljet, itse koetin sentään koristeet, liinat, valot kerätä pois. Ja tänään oli päivä, jolloin äitini sanoi, ettei olekaan hyvä tulla luonaan käymään (”nyt haluan pärjätä, tuut sitten maanantaina”) ja että en sittenkäään ollut luvannut promootiotoimikunnalle ryhtyväni mukaan talkoisiin. Olin siis aika ”vapautettu” monista jutuista, ja se tuntui kyllä hyvälle, juuri tänään, edeltävän viikon jälkeen.

Kävinpä kuitenkin asioilla kaupungissa, ja kävin heittämässä hyvästit Oulun Stockalle. Onhan se vähän säälittävää, että tulee kauppaa ikävä. Akateeminen on instituutio, ja sen olen Oulussa jo joutunut aika päiviä sitten unohtamaan, mutta että koko muukin Stocka. En vieläkään tunnusta olevani mikään shoppailija, mutta kyllä, kyllä minä olen tykännyt viikonloppuisin mennä Stockan Herkkuun ja ostaa jotain spesiaalia, – ja ne tavalliset.

Ja usein ennen Herkkuun menoa käydä hakemassa yläkerrasta kukat, ehkä tarpeellisen keittiötarpeen, katsomassa, olisiko keittiötarvikeosastolla jotain, mitä ihan tuhannen välttämättä tarvitsisin (pari ylimääräistä creme brulée -vuokaa, kun tulee tavallista enemmän vieraita tai ainakin kauniita lautasliinoja, ehkä jonkin pienen kastikekulhon ”kun kerran on se uusi kastike kuvattavakin…”).

Kakkoskerroksessa oli hyvä tsekata, olisiko itselle – tai tyttärelle – joku kaunis kevätneule-, -paitis tai -huivi työkamppeeksi hankittavana. Kempparissa oli vakkarimyyjä, joka tiesi, millaisen huulipunan seuraavaksi tarvitsisin.

Ja sitten vielä se Herkku! Sinnehän minä olen tilini viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana kantanut. No en ihan kokonaan, mutta mistä minä enää Oulusta löydän niitä spesiaalijuttuja tai uusia kokeiltavia… En mistään, en ainakaan vielä ole löytänyt. Noh, hyvä syy (sekin!) lähteä piipahtamaan Helsingissä. Joka tapauksessa Stockmann Oulussa on nyt ohi. Kaipaamaan jään.

Iltapäivällä, palattua kotiin, rauhoituttua, oli tovi aikaa olla. Sitten Juniori tuli Apsu mukanaan käymään. Pari kuukautta edellisen leikkituokion jälkeen vaatehuoneessa ”aikaansa odottanut” School Bus oli nyt ihan huippujuttu: ”vuosikymmenet kuluvat, Tupperware pysyy”. Isänsä onnikka oli tänään Apsulle melkein tunnin ajan Suuri Kiinnostuksen Kohde. Dösää rakennettiin ja purettiin, ja kaikki matkustajat tunnistettiin… Tänne pappa, tänne äittä, tänne munmummooooo.. ja sitten katto paikoilleen ….

Kyllähän siinä mummilla muutama deja´vu -tuokio häivähti mielessä…

Sitten aika kahden hengen kynttiläperjantaipäivälliselle. 😉 Koskapa Pehtoori oli käynyt kaverinsa kanssa lounaalla, meille riitti safkaksi minun herkkuni ”Toast Skagen”.

On kai niitä parempiakin ruokia. Aika harvoja kylläkin.

Niitä näitä VAT

Aika kotiutua

Kyllä se nyt riittää tämä Torniossa ramppaaminen. Ainakaan kahteen viikkoon en lähde lähellekään sitä! Sitten onkin taas lähiopetusviikonloppu. Ja kaksi viikkoa sen jälkeen kolmas näyttö.

Näyttää olevan niin, että minulle tammikuu on aina enemmän tai vähemmän sellainen toimen kuukausi. Vuosikausia se merkitsi kokonaan tai melkein kokonaan uuden luentosarjan tekoa ja pitämistä, harjoitusten laatimista ja korjaamista, kandiseminaarin käynnistämistä ja palaveri- ja kokoussumaa. Viime vuonna tammikuu täyttyi VATista ja Laanilan historiasta ja nyt VATista ja muutenkin opiskelusta Torniossa. Tammikuu (ja helmikuu) ovat hyviä kuukausia duunailla.

Tänään lähdin Torniosta kahden jälkeen ajelemaan kotiin ja jätin iltapäivän viimeiset tunnit ja huomisen aamupäivän väliin. Lintsasin siis. Päätin, että voin kotona itsenäisesti tehdä kurssin harjoitukset loppuun. Minulle kun tämä InDesign ei ole millään muotoa mikään kurssisuoritus.

Lähdin vähän kesken tuntien siksikin, että halusin ajella suht valoisaan aikaan. Ja hyvä että lähdin: oli todella paha keli. Iihin asti pyrytti, oli kova, puuskainen, melkein myrskyinen tuuli, välillä tuulilasiin satoi alijäähtynyttä vettä, tien oli pinta jäinen ja palteinen. Tiistaina aamulla mennessä oli melkein samanlainen keli, ja yksi oikeasti paha tilanne, kun auto lähti heittelehtimään. Enkä kyllä voi leuhkia, että olisin itse sen hanskannut, jotenkin vain onnistuin pysymään tiellä. Se muistissa oli tänään halu lähteä valoisaan aikaan kohti kotia.

Kaiket päivät (ja iltaisinkin vielä) koneella ja muutamia satoja kilometrejä, – itseasiassa yli tuhat kilometriä – ratissa parin viime viikon aikana, ovat jumiuttaneet niskat niin, että oli merkillinen repsahdus kotiin tultua. Simahdus suorastaan.

Mutta jopas piristyin kun Aapeli, joka reilussa viikossa! oli kasvanut ihan hirmuisesti, tuli heippaamaan mummia. Mikä väsymys?

Niitä näitä

”You´re life You´r Tsois”

– voi   …, … huomenna kakskyt, … mä oon … yhtä lähellä … neljääkymppiä kun mun syntymää …

– ei … nii ootki .. aika kamalaa …

– … en ikinä haluu tulla … niin vanhaks. mä haluun pysyy kauniina enkä … ruttusena ja olla … raihnanen. … Mä haluun … vaikka kuolla ennen sitä. … Sairastus … vaikka syöpään … tai vaikka johonki … mitä näitä … nyt on. Vesirokko? …

– no et … sentää halua … kuolla. … eikä vesirokkoon … kuole.

Ette ehkä usko, mutta oikeasti ylläoleva dialogi (joka polveili vielä kauas) käytiin kahden nuoren feminiinin kesken tänään iltapäivällä takanani, samalla kun tehtiin koulussa InDesign-harjoitusta. Ja kuten arvaatte (vähintään) jokaisen kolmen pisteen … kohdalla on nuorison varsin runsaasti käyttämä v-alkuinen yleissana. Joka on nominatiivi, verbi, adjektiivi, adverbiaali, ja taipuu kaikissa sijoissa ja välillä myös kääntyy englanniksi.

Englannin kielestä puheenollen tämän postauksen otsikon teksti (”You´re life You´r Tsois”) lukee yhden torniolaisen kerrostalon seinässä. Sehän on oikeastaan aika positiivinen slogan. Siinä on jotain mattinykäsmäistä elämän filosofiaa, joskin hieman vaikea äkikseltään hahmottaa.

Kauniimpi seinä on (edelleen) lauantaina kuvaamani Haaparannan Rantakadun aamuauringon hyväilemä talokaunotar (sama kuin bannerissa).

Koulupäivä päättyi kolmelta, ja melkein heti sen jälkeen lähdin ulos; oli mitä mainioin ilma. Pikkupakkanen, eikä satanut. Kävelin Haaparannan puolelle ja kiersin kaikki siellä olevat urheiluvaatekaupat/outletit (Fjällräven, Haglöfs, Intersport, Rusta), mutten löytänyt itselleni hyviä toppahousuja. Kävin ruokakaupasta hakemassa aamiaistarpeita ja vaihteeksi Golden FLowerissa (kiinalainen) syömässä sekä jatkoin tepastelua pitkin Suensaarta (= Torniojoen keskellä oleva saari, jossa Tornion keskusta on).

Kuvassa Hedvig Eleonoran kirkon (Tornion kirkon) kellotapulin ovi. Kirkko on rakennettu 1680-luvulla, ja se on yksi merkittävimpiä Suomen 1600-luvun puuarkkitehtuurin monumentteja. Se on tässä Seminaarikadulla, melkein näkyy ikkunasta. Äsken palatessa ohi kävelin.

Niitä näitä VAT

Torniossa koko viikko

Viikonlopun lisäksi tämä viikkokin menee Torniossa. Tosin tänään ajoin käymään kotona, ja aamulla varhain palaan takaisin länsirajan tuntumaan. Palaan kouluun ja opiskelija-asuntolaan. Tämä viikko ei mene niinkään valokuvauksen parissa, eikä vattilaisten kanssa, vaan olen ammattiopiston nuorten opiskelijoiden kanssa päivät koulunpenkillä.

Jo silloin kun toissasyksynä aloitin opiskelun Ammattiopisto Lappiassa, kysyin opinto-ohjaajalta olisiko mahdollisuus joskus päästä media-assistenttien koulutuksessa olevaan InDesign-koulutukseen kuunteluoppilaaksi, vapaapaikalle? InDesign on Adoben taitto-ohjelma, jonka avulla voi tehdä esitteitä, kortteja, lehtiä ja vaikka kirjoja. Sen edeltäjä oli PageMaker, ja siihen sain toistakymmentä vuotta sitten koulutuksen työn ohessa.

Opinkin homman ja taitoin parikin kirjaa, ensimmäisen painoksen ”Manuale Historiae – historian opiskelijan käsikirjan” kokosin, toimitin ja taitoin. Ja myös ensimmäisen keittokirjani ”Riemusta ruoanlaittoon” olen itse taittanut. Ne molemmat ovat olleet omilla saroillaan kyllä parhaita ja eniten positiivista palautetta saaneita kirjojani. Mutta noiden tekemisen jälkeen en ole juuri taittohommia tehnyt, ja kun ohjelma täysin uudistettiin reilu puolenkymmentä vuotta sitten, en enää päässyt alkua pidemmälle edes luentomonisteiden teossa tuon ohjelman kanssa.

Mutta nyt! Nyt olen opissa, että oppisin ainakin perusteet. Kurssi kestää kaksi viikkoa, mutta näillä näkymin olen mukana vain tämän eka viikon.

Minulla kävin hyvä tuuri kun sain Lappian opiskelija-asuntolasta tällaisen luxury-yksiön koko viikoksi. Ja hintakin opiskelijabudjettiin sopiva (100 € koko viikko).

Keskiviikkoillaksi olen varannut koulun ison studion käyttööni, joten samalla kertaa vähän treenaamista helmikuun näyttöä varten, jolloin voisin yrittää uudelleen sitä simultaania. Mutta toki ”henkilö studiossakin” on vielä uusittava, joten jos keskiviikkona olet Torniossa, tulehan malliksi. 😉

Niitä näitä VAT

Helpottuneena

Toinen näyttöviikonloppu on ohi.

Palautteen anto etä- ja simultaanitehtävistä alkoi yhdeksän jälkeen ja viiteen asti istuimme pimeässä luokassa katsellen kymmeniä, satoja kuvia, – kuunnellen palautetta, perusteluja hyväksymisille ja hylkäämisille. Pari pientä taukoa, siinä kaikki.

Erinomaisen paljon olemme taas oppineet, ja – kumma kyllä – into kuvaamiseen taas kasvoi.

Tämän viikonlopun näyttöön piti tehdä neljä ennakkotehtävää ja sitten paikanpäällä Torniossa yksi simultaanikuvaus eli studiokuvaus vapaavalintaisesta aiheesta. Sen kuvaamiseen oli tunti aikaa studiossa ja tunti kuvankäsittelyyn. Siihen olin valmistautunut ihan hävettävän huonosti; tulos sen mukaista.

Mutta koko studionäyttö (4 ennakkoa ja tuo simultaani) meni oikeastaan just niin kuin aavistelin. Joskin kyllä pieni toive oli, että kuvasarja Apsusta studiossa olisi mennyt täydennettäväksi, eikä kokonaan uusittavaksi.

1 Henkilökuva (Apsu): uusittava
2 Tuotekuva (Alessi): täydennettävä kuvankäsittely
3 Kuvapari (Helminauha-maljakko): täydennettävä kuvankäsittely
4 Kirjallinen kuvaus- ja valaisusuunnitelma: hyväksytty
5 Studiokuvaus (vanha kamera): uusittava

Ja sitten tähän näyttöön piti/sai tuoda syksyisen miljöönäytön sarjaoja uusintaan tai täydennykseen. Tähän satsiin toin uuden sarjan (Linnanmaan kirjasto vaihtui Tuulentuvaksi) ja se hyväksyttiin pienin teknisin (gamut!!) korjauksin. Henkilö miljöössä minulta puuttuu edelleen, en sitä edes pistänyt ehdolle, mutta josko minä Ylivieskaan tässä kuun loppupuolella ajelisin!?  

Ja uutena oli tietysti se kokonaan uusittavana ollut miljöön simultaani, jota eilen ja toissapäivänä kuvailin ja sekin meni läpi (wuhuu!), – vain pieni korjaus ekaan kuvaan! Enpä turhaan kierrellyt ja seisoskellut Haaparannan tyhjillä kaduilla. Enkä kuvankäsittelyssä tehnyt pikkukaupunkiin elämää tyhjästä. Viimeisessä kuvassa on neljä kuvaa päällekkäin, että näyttäisi siltä, että liikennettä on enemmältikin. 😀 

6 Reppari (Kauppahalli): täydennettävä kuvankäsittely (yhden kuvan sävyt vielä liian tummat)
7 Miljöö (Tuulentupa): täydennettävä kuvankäsittely (Gamut eli punaiset on käsiteltävä painokuntoon. )
9 Maisema (Kaunispää): täydennettävä kuvankäsittely (porokuvassa vieläkin cyaania liikaa)
10 Miljöö (Pikkukaupungin keskitalvi): täydennettävä kuvankäsittely (sininen taivas eka kuvassa on käsiteltävä ~ taas se gamut!) mutta muutoin läpi. 

Tuon kympin läpimenosta olen ihan erityisen iloinen: tarkoittaa, ettei tarvitse välttämättä Tornioon asti lähteä uusimaan. Ja minä tein oikeasti töitä sen eteen ihan hurjan paljon.

Ja työ jatkuu.

Minähän en tänään koulun jälkeen sitten kotiin ajellutkaan, vaan olen täällä Torniossa edelleen. Kerronpa sitten huomenissa. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 Studio

Syväterävyys – Helminauha-maljakko
Tuotekuva – Alessi
Henkilömuotokuva studiossa – Aapeli 1½ v.
Studiosimultaani + kuvaussuunnitelma

Miljöön täydennys

Reppari – Kauppahallin kalakaupan aamu
Maisema – Kaunispään syyskesä
Miljöö – Tuulentupa
Simultaani – Pikkukaupungin keskitalvi