Niitä näitä

Home Niitä näitä (Page 172)
Showing: 1711 - 1720 of 4 013 RESULTS
Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Arvontapäivä

Tänään oli arvontapäivä, selfiepäivä, Apsu studiossa -kuvauspäivä, pirttipäivä, lumisadepäivä.

Aamulla olohuoneeseemme nousi jälleen kotistudio: ensi tiistaina pitää olla näyttöön uusinnat ja viikon päästä torstaina myös näyttö kolmosen kaikki kuvat ja kirjallinen tehtävä. Tänään Aapelin vanhemmilla oli koulua ja töitä yhtäaikaa, joten Apsu oli meidän kanssa leikkimässä, touhuamassa, syömässä, – ja mummille mallina. Ei voi ainakaan syyttää mallia, jos näytöt eivät mene läpi.

Ehdottamasti kuva kannattaa klikata isommaksi. 

Viime viikonlopun Campbell´s Tomato Soup – Andy Warhol – selfie – soppamannekiinikuvia otin Pehtoorin avustuksella aamupäivällä. Kaikkea sitä opintojensa eteen joutuu tekemään. Huoh!

Ja sitten tänään oli Jokaviikkoinen soppamme -teeman arvonta. Lopulta kisaan osallistui yksi pariskunta (Lepolandian väki – kiitos muuten joulukortista; tuli viime viikolla. 😉 ), kaksi Markkua, Satu ja Outi molemmat kahdella reseptillä, yksi kolumnisti vaimonsa sopalla (ks. Penan Pimun kanakeitto ja siihen liittyvä mukava juttu) ja Sirpa aika pian testaukseen pääsevällä siikakeitolla ja Vesku fenkolikeitolla, jonka resepti on pieni novelli.

Kiitos paljon kaikille ohjeen lähettäneille, – eipä yhtäkään noista ole meillä testattu aiemmin. Nuo kaikki meillä testataan, ja luulenpa, etta nuo kaikki ovat vielä ”Jokaviikkoinen soppamme” -postauksissa mukana.

Palkinnoksi lupasin omatekoisen ”Oulu kuvissa” -kalenterin, ja niitähän olikin vielä kaksi jäljellä, joten Aapeli arpoi kaksi voittajaa. Tänään – kuten viimeksi – meillä ei ollut ”virallista valvontaa”, mutta voitte olla varmoja, että Apsu ei ole lahjottavissa, eikä vilppiä sallita. Tässä video tärkeästä arvonnasta.

ARVONTAVIDEO   <-  KLIKS (linkki avautuu kuvasivustolleni, siellä vasemmalla alhaalla kuva, klikkaa siitä ja sitten vielä nuoli)

Äänet päälle, niin lopussa kuuluu kahden voittajan nimet. En ole ihan varma, onko minulla voittajien osoitteita, mutta lähettäkääpä ne sähköpostitse minulle, niin pistän kalenterit postiin. Niin ja onneksi olkoon!

Soppailu jatkuu ensi viikolla, ja koko vuoden! Nyt minulla on kymmenen viikon reseptit jo valittuna ja valmiiksi kirjoitettunakin!

Niitä näitä

Viihdekäyttäjä

Helmikuu alkoi pakkasella, hyvä niin. Aurinko kuitenkin näyttäytyi, ja lunta on edelleen aika vähän. Tänään avattiin jäätie Hailuotoon. Nyt olisi komeat revontulet, jollei taivas olisi pilvessä. Monia hyviä syitä olisi ollut olla ulkona. Olinko? – En koko päivänä. Siihen on monia hyviä syitä.

Jotain asiallista ja jotain tärkeää olen tänään päivällä saanut aikaiseksikin, mutta koko ilta on mennyt internetin viihdekäyttäjänä. Ei edes mitään sekakäyttöä tyyliin kuvia, opetusvideoita, tiedottajan hommia tai blogia ja sitten siinä välillä päämäärätöntä surffailua ja facebookissa vaeltamista, juorujen perässä klikkailua ja hömppäuutisten lukemista, vaan ihan totaalista uppoutumista, etten sanoisi humplahtamista somesuohon.

Tuollaisesta tulee krapula. Joten nyt loppuu ruudun tuijottaminen. ”Ihmisen lyhyt historia” tuokoon sivistystä tämän humputtelun jälkeen.

Historiaa Niitä näitä Vanhemmuus

Vanhoihin aikoihin palatessa

Kyllä, kyllä on oltu humputtelemassa. Tai siis viininmaistiaisissa. Edellisen kerran on viiniystäviä tavattu monta kuukautta sitten. Marraskuussa olimme BOn kanssa viettämässä synttäreitä ja sitä ennen lokakuussa perinteiset viininmaistelut. Yleensähän meillä on tapana tavata kerran kuussa, arkena tai viime vuosina yhä useammin viikonloppuisin, mutta nyt on ollut monta forcemajorea, pakollista peruuntumista, joten emme ole saman pöydän ääreen istahtaneet aikoihin. Tänään sen teimme. Olipas korkea aika, ja erinomaisen mukavaa.

Italian viinireissun tuliaisia saimme maistella, mikä oli mitä mieluisin tehtävä. Mukava puheensorina, paljon asioita päivitettävä.

Muutoin päivä kulunut koulujuttuja tehden, ja pitkä tovi äidin luona kun selailimme vanhoja albumeja…

Onhan se niin, että monista äitini kuvista tunnistan itseni, isäni kuvista poikani…

Vanhat kuvat ovat vielä parempia kuin uudet. Kunhan tässä ammatillisesti pätevöidyin, kunhan tässä opin, niin suosittelen lämpimästi, että skannautatte ja tallennatte vanhat kuvat minun firmassani. 😉 Vanhat kuvat ovat aarteita!

Myös lapsille ja lastenlapsille!

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Soppahaasteeseen on – ilokseni! – tullut uusiakin vastauksia (nyt yhteensä kuusi), ks. vaikka tämä!! (kommenteissa Vesku1).  Palaan näihin kaikkiin osallistuneisiin torstaina, jolloin Apsu on meillä ja suorittamassa arvonnan. Siis vastausaikaa pidennetty torstaihin puoleenpäivään asti. Siihen mennessä tulleet ohjeet lupaan kokeilla (tänään tuli perinteisen lihakeiton resepti!!!!, ja on tunnustettava, että enpä ole sellaista koskaan itse tehnyt, joten tässä on minullekin haastetta) ja julkaista.

Niitä näitä VAT

Opiskelijan sunnuntai

 

Torniossa ei kovin usein tule nukutuksi hyvin, mutta tänään aamukuudelta heräsin nukuttuani keskeytymättä seitsemän tuntia. ”Vieraassa paikassa” yhtä unta seitsemän tuntia, – se on hyvin se! Kämppiksen kello soi kuuden tienoissa ja hän lähti koululle kuvailemaan heti kun mahdollista (= klo 7), joten miekin nousin, mutta enpä todellakaan jaksanut lähteä paikkomaan eilisiä otoksia, – vaikka totisesti tarvetta olisi ollut.

Kävin Kaunolan (= opiskelijakämppämme) vähän pelottavassa, paljon betonisessa, kohtuullisen kosteassa ja kylmähkössä alakerrassa suihkussa, lueskelin liki ahdistavia uutisia USAsta, nautin aamurahkaa ja purkkikahvia aamiaiseksi, ja sitten pakkailin kamojani, eikä kello sittenkään ollut edes kahdeksaa, ja koulu alkaisi vasta yhdeksältä!? Sittenkin studioon vielä? Nope! Oli siis tosi hyvä aika lähteä aamulenkille rajalle.

”På Gränsen – Rajalla” on mukava kävellä, – varsinkin, jollei olisi ollut liki myrskytuuli kuten tänä aamuna. Se vielä yltyi päivän kuluessa. Pakkasta asteen verran, mutta kovin kylmä oli tuuli. Eikä pikkukaupungin/kaupunkien kaduilla ketään. Minä tepastelin, – ulkoilma, edes pieni liikkuminen, on aina hyväksi.

Pikkukaupunkia ei poltettu viime sodan aikana, eikä kaikkea ole uuden alle hukutettu, joten pieniä idyllisiä katuja on moniakin, eikä niiden varrella niin kovasti tuullutkaan. Reippaaksi tunsin itseni. Rajalla vielä tarkastelin maisemaa ja miljöötä. Mielessäni parin viikon päästä oleva näyttötutkinnon simultaanitehtävä: on hyvä olla kuvauspaikkoja, miljöitä, maisemia, tunnelmia tiedossa…

Päivä kului sitten sisällä, luokassa. Opimme paljon uusia photarijuttuja, joilla on mahdollisuus manipuloida tai ”vain” muokkailla kuvia, leikkiä ja luoda, mutta paljonpa ei niitä nyt ehdi kokeilla ja harjoitella, sillä seuraavat pari viikkoa menevät kolmanteen näyttöön valmistautuessa, siihen kuvatessa ja paljolti ”perinteisesti” muokatessa, mutta tulette vielä näkemään kaikenmoista kikkailua…

Kotiin palattuani olivat kolmen sukupolven pojat minua odottelemassa: Apsu huuteli jo ovella ”munmummuuuuu”, Pehtoori oli tehnyt erinomaista kalaruokaa ja laskiaispullia!! ja Juniori kertoili kevään ekskursionsa järjestelyistä. Opiskelijalla oli hyvä palata kotiin.

Niitä näitä VAT

Taas Torniossa

Siinä ne on: samanlaiset melkein joka kerta.  VATtilaisen viikonloppueväät, – ja lähtöoletuksena on, että huomenna lähden iltasella kaupungille syömään. On taas lähiopetusviikonloppu Torniossa, nyt jo viidestoista. Tämä on viimeinen varsinainen valokuvauksen opetukseen liittyvä viikonloppu. Maaliskuussa on vielä yksi opetusjakso, mutta silloin käydään läpi liiketoimintasuunnitelmaa ja ammatillistumista, toiminimen ja yrityksen perustamista, ja kaikkea taloudellista, mikä liittyy ammattivalokuvaajan tuottavaan toimintaan pyrkimiseen.

Ja sitten on edessä vielä epälukuinen määrä näyttöviikonloppuja: kahden viikon päästä vuorossa digitaalinen kuvankäsittely (5+1) ja sitten maaliskuussa liiketoimintasuunnitelma + siihen liittyvät ennakkotehtävät ja simultaani (4+1). Ja uusintoja. Niitä saa tehdä vaikka kuinka kauan. Luulen, että teen vaikka kuinka kauan. Joskin nyt olen jo sitä mieltä, että joskus saan ne kaikki suoritetuksi. Simultaanit olisi toivottavaa saada mahdollisimman nopsaan läpi: muita uusintoja varten ei tarvitse tänne Tornioon asti tulla, vaan tehtävät voi lähettää postissa.

Minulla tuntuu olevan jo ihan selvästi sellainen jäähyväisfiilis.

Lähdin aamupäivällä hyvissä ajoin kotoa hurruuttelemaan 140 matkan tänne pohjoiseen, myötävaloon, sulan kelin vähäisessä liikenteessä. Ensin Haaparannalle hakemaan Coopista eväät, Systemistä viinejä ja sitten oli vielä aikaa käveleskellä jokirannassa. Vielä kerran kävin kuvailemassa tämän lempparitaloni, josta olette nähneet ennenkin kuvia. Moniakin. Vähän kuin sillekin kävin heittämässä jäähyväiset.

Kaunolaankin (neljän hengen opiskelija-asuntola, jossa useimmat viikonloput täällä olen asunut) taisin majoittua viimeisen kerran. Näyttöviikonloppuina kun haluan asua yksikseni.

Näitä viikonloppuja tulee kyllä varmasti ikävä, ja meidän oivallista opiskelijaporukkaa. Vaikka meillä kaikilla kyllä tuntuu olevan kyllä ”kisaväsymystä”, kaikki tulevat matkan takaa: lähimmät naapurikunnista ja kaukaisimmat Polvijärveltä. Vähintään kerran kuussa puolitoista vuotta, ja kuvattavaa vain riittää.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Keskellä talvea uudessa elämässä

Ennen keskiviikko oli opetuspäivä, vastaanottopäivä, koulutusneuvostopäivä, pitkä päivä. Ainakin tämän tammikuun se on meillä Aapeli-päivä.

Kun isänsä aamupuolikahdeksalta pudottaa vastikään sängystään nostetun, puuroaamisella ruokitun, puetun ja autoon kannetun vielä unihiekkaa silmissään olevan pienen pojan mummilan tuulikaappiin, ei talossa ole enää mitään tarvetta katsella Photoshop-tutoriaaleja Youtubesta, ei pestä pyykkiä, ei lähteä salille tai lenkille, ei tehdä yhtään mitään muuta kuin lukea Herra Hakkaraisia, katsella aamupiirrettyjä kahvimuki ja poikanen sylissä, leikkiä olohuoneen lattialla autoilla ja lähteä ”tarhan puistoon” pulkkamäkeen.

Lounaan jälkeen aika päiväunillle, – mikä onkaan ihanampaa kuin viereen nukahtava pikkuinen.

Nyt alkuviikolla paistinkääntäjien vuosikertomus (minä tein kuin teinkin sen InDesignilla – vei paljon enemmän aikaa kuin olisi wordilla tehden mennyt, mutta tulipahan tehtyä ensimmäinen ”julkaisu” toissaviikon kurssin jälkeen), nettisivupäivitykset, jäsenkirjeet etc., palaverit, kampaaja, kuvauksia ensi viikon lähiopetusjaksolle, siirsivät pitkään aikeissa ollutta tapaamista vielä vähän eteenpäin, eli tälle päivälle. Hyvä kun edes nyt. Muitakin entisten opiskelijoideni ”kohtaamisia” viime päivinä. Luovat omalla tavallaan taas perspektiiviä tähän elämäntilanteeseeni.

klikkaa kuva isommaksi… 

Tänään Pauluksen päivänä on ”talven napa” vanhan kansan sää- ja vuosikalenterin mukaan. Yhdenlaisen ”aurinkokellon” kuvasin eilisellä Nallikarin kierroksellani.

 

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Jokaviikkoinen soppamme – Tavallista Parempi Nuudelikeitto

On ”Jokaviikkoisen soppamme” aika.

Tämä kotikeittoinen (mistä lie olen reseptipohjan aikanaan vohkinut) nuudeliruoka on nopea tehdä, varioitavissa ainesten saatavuuden ja mielitekojen mukaan. Ja sopasta voi jättää broilerin kokonaan pois. Tämä on juuri näitä ruokia:

Maija Paavilaisen ”Kuningatarkokki”-kirjassa on paljon lähtemättömän hyviä lausauduksia. 

Aina tämä keitto valmiit nuudelipussikeitot voittaa. Ja tämän voi tehdä valmiiksi tuohon nuudeleiden lisäämiseen asti. Jollet tiedä tarkkaan, milloin perhe tai kaverit saapuvat syömään, voit tehdä kattilallisen soppapohjaa valmiiksi ja juuri ennen ruokaa vain heittää nuudelit mukaan, ja sitten kypsentää pikaisesti. Ei tarvitse seisoa kauan keittiössä.

Jos haluat hifistellä, leivo itse naan-leipää tälle kaveriksi. Tai osta kaupan puolivalmiita paketillinen ja paista samalla kun keitto kypsyy.

Jalostettu nuudelisoppa

6 dl kanalientä
1 pieni prk kookosmaitoa
suolaa
1 tl sokeria
1 punasipuli suikaleina
2 porkkanaa pieniksi pilkottuna
1 chilipalko hienonnettuna
pala inkivääriä raastettuna
2 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl (kalakastiketta) fish saucea
200 g broilersuikaleita
100–200 g munanuudeleita
tuoretta korianteria

Kiehauta kanaliemi ja kookosmaito, ja mausta suolalla sekä sokerilla. Lisää kiehuvaan liemeen punasipuli- ja porkkanasuikaleet, sekä chili, valkosipuli ja inkivääri. Lisää sitruunan mehu sekä kalakastike. Keitä muutama  minuutti ja lisää broilersuikaleet. Keitä miedolla lämmöllä kunnes broileri on kypsää. Lisää nuudelit keittoon ja keitä muutama minuutti. Ripottele päälle korianteria. Paljon.

Ilman korianteria tätä ei kannata tehdä. Muuten voi kyllä varioida vaikka ja miten. Sopii pakkaspäivään, tai helteelle. Mitä enemmän chiliä, sitä paremmin helteelle. Se, että thai-keittiössä käytetään paljon chiliä, johtuu kuulemma siitä, että chili auttaa kestämään kuumuuden haittavaikutuksia… Hmmm.

Joka tapauksessa tämä aasialainen soppa, jonka chilin määrää jokainen voi lämpötilan ja oman sietokyvyn mukaan säädellä, on helppo ja hyvä arkiruoka. Sen kanssa on hyvä opetella käyttämään puikkoja, ja sitten nauttia liemi kulhosta juomalla.

~~~~~~~~~~~~~~

Vasta kaksi (Satu ja Markku) ovat osallistumassa arvontaan. Lähetähän oma lempparikeittosi, hyvän sopan tai kauan kokkaamisaikeen alla olleen keiton resepti minulle ennen tammikuun loppua, niin olet mukana arvonnassa. Ks. tark. 

Historiaa Niitä näitä

Uskovaisten pastilli

Uskovaisten pastilli. Sillä nimellä minä ne jo lapsena opin tuntemaan: valkoisia, soikeita (tai joskus pyöreitä), jauhoisia, kuitenkin makeita, piparmintulle maistuvia pastilleja, joita myytiin siinä myymäläautossa, joka lapsuuden kotini ja Koskelantien välissä, tallin pihalla, siinä tankkauspisteen vieressä, pysähtyi arkipäivisin kymmentä vaille yksitoista. Puolisen tuntia se siinä parkkeerasi, juuri sen aikaa, että ihmiset ehtivät rieskansa ja irtomaitonsa ostaa.

Ja minä salmiakkiaskin (20 penniä) ja Jenkki-purkan (5 penniä) – sikäli mikäli sattui niin onnellisesti, että viikkorahasta oli jotain jäljellä. Vain kesäisinhän sitä mymskyllä pääsi käymään, muulloin oltiin tietysti koulussa kun kauppa-auto pihapiiriin ajoi. Mutta uskovaisten pastilleja en ostanut. Ne maksoivat niin paljon, enkä pentuna edes tykännyt niistä.

Joskus niihin kuitenkin vielä törmää. Niin kuin nyt vastikään, joulukuun alussa, matkalla Kuusamoon. Käytiin – kuten tapana tuolla suunnalla liikkuessa on – Taivalkoskella Jalavan kaupassa kahvilla, ja siellä niitä uskovaisten pastilleja myydään vieläkin. Ostinpa pussillisen, ja sitten ryhdyttiin oikein porukalla miettimään, mistä nimi ”uskovaisten pastilleja” on lähtöisin.

Sokerisella piparminttupastillilla on monia nimiä, eri puolilla Suomea se tunnetaan eri nimillä. Minusta nimivariaatiot viittaavat siihen, että sen syntyhistoria taitaa olla Pohjanmaan lakeuksilla, sillä se tunnetaan mm. körttipastillina, maalaisliittolaisena tai Lapuan pastillina.  Muita nimiä on esimerkiksi punkanpohja ja soikonpohja, joilla viitataan pastillin tavallisimpaan soikeaan, matalaan muotoon. Myös navettakarkki nimellä niitä on kutsuttu. Kirkolliseen elämään liittyväksi pastillin liittävät myös nimitykset papinpastilli ja kirkkopastilli.

Körttiseuroissa pastilleja myydään edelleen, ja pussin mainoslauseessa todetaan pastillit ”puheen mittaisiksi ja maailmalta maistuviksi”, mikä kertoo siitä, että pastillit ovat myös ”ajanmittareita”. Perinteisesti körttipastillilla on kuulemma mitattu sopivaa puheen kestoaikaa. Herännäisten seuroissa kun kuka tahansa saa puhua, ja on todettu, että reilun viiden minuutin ajan suussa sulava pastilli on sopiva mittari puheen kestolle.

Papinpastilli-nimi viittaa siihen, että nimenomaan papit olisivat niitä syöneet, jotta jaksoivat puhua pitkään ja toisaalta on kerrottu, että seurakuntalaiset tai seuraväki niitä söivät, etteivät olisi rupatelleet tai yskineet kesken saarnaan ja puheen, vaan olisivat hiljakseen imeskelleet pastilleja.

On myös esitetty, että uskovaisten ja körttipastelleja seuroissa syödään, jotta korkealentoisia seurapuheita kuunnellessa oli jotain makeaa ja että ”muistettaisiin täällä yhä elettävän vähintäänkin toinen jalka maan päällä” kuten Seinäjoen herättäjäjuhlissa nuorisosihteeri totesi.

Pohjanmaalla körttipastillien tuotolla tuetaan herännäisnuorten toimintaa, ja siellä onkin myynnissä myös aniksella ja salmiakilla maustettuja pastilleja. Taivalkosken Jalavan kaupassa karkkeja on tehty paikan päällä vasta 2000-luvun alusta asti. Karkkeja on kyllä ollut myynnissä jo vuosikymmeniä, sillä Jalava on Suomen vanhin, vuonna 1883 perustettu yhtäjaksoisesti toiminut kauppa. Jalavan karkeilla on niilläkin pohajalaaset juuret, sillä 2000-luvun alussa ostettu, 1920-luvulla tehty, saksalainen karkkikone ostettiin Etelä-Pohjanmaalta.

Mikäs sinun kotiseudullasi on näiden nimi? Onko vielä muita nimiä kuin nuo löytämäni?

Löysinpä netistä yhden reseptin, jolla voisi itsekin tehdä uskovaisten pastilleja. Ohjeen nimi on tosin ”Mummon yskänpastillit”, mutta kovin selkeästi ohje viittaa uskovaisten pastilleihin. Ehkä jätän tekemättä, minun elämänmenossani edelleen omatekoiset vaahtokarkit (ja samppanja 😉 ) ovat läheisempiä kuin körttipastillit.

Ja huomenna on hieman raamatullisesti nimetyn ”Jokaviikkoisen soppamme” -päivä!

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Nuorten kokkien kisa

Suuren urheilujuhlan tuntua, nuorta intoa, jännitystä ja samanhenkisten kanssa viihtymistä, glamouria ja gourmetia. Siinäpä eilinen kiteytettynä.

Alle 27-vuotiaiden nuorten kokkien Suomen mestaruudesta kilpailtiin eilen täällä Oulussa. Viime vuotisen kisan voitti oululainen Atte Lassila, joten siksi kisat nyt Oulussa. Eilisen kilpailun voittaja lähtee edustamaan Suomea Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailuihin Australiaan (the Jeunes chefs rotisseurs competition) ensi syksynä.

Olin eilisen päivän ja sitten vielä palkintojenjakogaalaillallisella ”virallisena kuvaajana” (= ainoa ulkopuolinen joka pääsi keittiöön) monta tuntia ja tänään olen käyttänyt vielä useamman tunnin 600 kuvan karsimiseen ja 100 kuvan muokkaamiseen. Olin paitsi pressen roolissa, myös valokuvauksen opiskelijana: yritän saada kisasta yhden kuvasarjan (”Toiminta”) seuraavaan näyttöön. Olipas kyllä mukava seurata nuorten kokkien touhua.

Kisojen palkintojenjakogaala järjestettiin 1920-luvun teemalla. Suomi 100 vuotta -juhlan kunniaksi gaalaillassa oli sekä menussa että pukukoodissa itsenäisyyden ajan alun makuja, muistoja ja muoteja. Pukukoodi oli ensisijaisesti ”20-luku”, ja minulla oli paitsi uusi teettämäni puku myös huikea (uuh, ei todellakaan minulle sopiva, mutta kovin autenttisen näköinen kyllä) kampauskin. Ja pitkiä helmiä ja pitkä tupakkaholkki! Pehtoorilla oli oma ”Tauno Palo” -pukunsa…

Enkä suinkaan ollut ainoa, jolle tämä gaalailta oli ollut innoittajana pukeutumiseen. Ihania pukuja, pitkiä helmiä, kauniita vintage-kampauksia oli 80 hengen juhlayleisössä vaikka ja kuinka paljon.

Paljon kuvia sekä kisasta ja illasta olen laitellut kuvasivustolleni.

Sieltä näette, että tarjolla oli mm. hieno ”Ateriajärjestys”, Puolustuslaitoksen viinaa ja Kenneth Sjöwall´s Dixie Dudesin iki-ihanaa soitantaa. Riemastuimmepa tanssimaankin! Kaiken kaikkiaan olipas niin leppoisaa seuraa, kerrassaan mukavia makuja, hyvää juomaa ja paljon kuvattavaa, että viihdyimme pitkälle yli puolen yön. Mikä oli yksi syy, että ehkä viidennen kerran koskaan minulta jäi blogipostaus väliin…

Ja kuinka ollakkaan, kisan voitto tuli Ouluun! Mikä on tietysti hieno asia, mutta… tarkoittaa voutikunnalle ja pressellekin hommia myös ensi vuonna.