Vähän sellainen olo kuin aina kaikkein kiireisimpinä työaikoina, mutta käänteisesti. Kun töissä oli yhtä aikaa paljon tekemistä, monen asian (artikkelin, raportin, gradulausunnon…) dead-line uhkaamassa ja samaan aikaan jokapäiväisiä aikaa vieviä vakiohommia (seminaari, vastaanotto, oppiainekokous), tuntui, ettei saanut mitään aikaiseksi. Ei saanut, ei yhtään mitään, aloitetuksi saatikka valmiiksi tehdyksi.
Nyt on sellainen tunne, että kun kalenteri on TÄYSIN tyhjä, ei tule ryhdytyksi millekään. Ei millekään. Ei huvittaisi tehdä sellaisiakaan asioita, joita koskaan ei edes mieti, että ne pitäisi tehdä: esimerkiksi käydä kaupassa, imuroida, hoidella omat ja äidin pankkiasiat, tehdä kasvohoito tai uusia kirjastokortti. Tavallisesti niitä ei ”laske”, niitä ei aikatauluta, saatikka merkitse mihinkään kalenteriin tai to-do-listalle, ne vaan hoituvat kun on aika.
Tänään en ole saanut mistään kiinni. Hiihtämässä sentään kävin, mutta siihen sitten kaikki läsähtikin. Postauksen aloittaminenkin lykkääntyi tunti toisensa jälkeen.
Luulen, itseni tuntien, että ehkä auttaisi jos tekisin to-do-listan ja aikatauluttaisin hommat, tekisin ”lukujärjestyksen” tai ”työvuorolistan” itselleni, niin saisi jonkinlaista rotia tähän haahuiluun. Töissäkin hyvä keino ruuhkan purkuun ja stressin välttämiseen oli se, että kirjasi tehtävät hommat listaksi, kiireellisyys ja välttämättömyys järjestykseen, ja vakuutti itselleen, että ei sitä tehdä kuin yhtä asiaa kerrallaan, ei vain voi. Enempään ei pysty. Eihän tuo ihan aukottomasti toiminut, mutta kyllä se auttoi vähän.
Huomenna ensimmäinen tehtäväni on tehdä lista. Ja yksi kohta olkoon tuon pikkumaljakon täyttö. Tai tuon kuvan käyttö – jotenkin. Tehtävä tuon kuvan toisinto: tehtävä sille jotain!
