Reija

Mökkielämänmenoa kesäkuun alussa

Nyt paistaa. Ei ole paistanut koko päivää. Koko aamupäivän satoi. Ei haitannut. Puolelta päivin enää tihuutti, laitettiin ”eräkamppeet” päälle ja patikkakengät jalkaan, sieniveitset ja korit mukaan ja kohti tuttua korvasienipaikkaa.

Ja BINGO!

Kausi avattu komeasti!

Ehkä suurin koskaan poimimani.

Matka tunturin kupeeseen korvasieniapajalle ja takaisin vie yhteensä noin tunnin. Tunteroisen keräilin, pari, kolme litraa sain ja Pehtoori jäi vielä, kun minä jo lähdin saunan lämmitykseen ja sapuskan tekoon. Miehellä olikin sitten tupla määrä minun saaliiseeni verrattuna.

Nyt on perheelle juhannuksen ja joulun korvasienimuhennokset taattu, ja aika monta piirakkaakin noista tekee.

Samalla retkellä kuultiin taivaanvuohen pyrstösulkien väpätystä, käen kukuntaa, tietysti järripeipon narinaa, onneksi vain vähän, ja mie näin riekon lehahtavan lentoon ihan vierestä. Ehkä luontohavainnoksi on laskettava, että ohitseni meni pariskunta, jolla oli sen verran isot rinkat, että varmaan yökuntiin tunturiin olivat matkalla. Muitapa ei olla tänään nähtykään: Hangasojan mökeillä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän asukkaita. Vaikka täällä on nytkin paljon hienoa koettavaa ja nähtävää. Ja ihan hyvä vaan olla.

Mustikat ovat kukkineet, ja marjoja näyttää olevan tulossa paljon, hilla ei ole vielä kukkinut, koivu on jo ihan täydessä lehdessä, myös vaivaiskoivujen oksissa on pyöreät pienet lehdet.

Purossa olisi (kylmää – 6 C) vettä melkein uitavaksi asti, mutta siirsin pulahduksen huomiselle. Olenhan jo Gardalla aloittanut tämän vuoden luonnonvesissä uimisen ja Kalajoella parina päivänä uinut oikein huolella, tai siis lillunut. 🙂 Selityksen makua, ehkä. 😀 Huomenna rohkenen.

Nytkin rannassa näyttää kauniilta, taidan lähteä kuuntelemaan puron pulputusta. Kun ainakaan vielä ei ole edes itikoita.

Lappi

Pohjoiseen pakoon itikoita – ja muutenkin 💚

Tänään oli aika ja mahdollisuus. Kesäkuun alun jo perinteinen mökkireissu vähän tavallista myöhemmin, mutta väliäkö sillä; nyt oli hyvä välämä lähteä Lapin kesään ja Oulun itikoita pakoon. Täällä sääskiä ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Kaksistaan lähdettiin, vaihtoehtojahan oli välillä useampiakin, mutta nyt näin ja ehditäänhän vielä muidenkin kanssa. Levollisena lähdettiin sikälikin, ettei Jäälin suunnalla kovin akuuttia huolta juuri nyt. Nyt ei voi enempää tehdä.

Kotipihalla kukkien kastelu ja vielä kylmälaukun/laukkujen pakkaus aamusella, ja ennen yhdeksää tien päällä. Yllättävän paljon liikennettä, ja Keminmaa – Rovaniemi välillä kaksi isoa, letkoja muodostavaa tietyötä, joiden seurauksen matkavauhti vain 30 – 80 km/h. Ehkä noin 20 minuuttia, puoli tuntia tavallista kauemmin kesti matka Roihin. Tällä kertaa kun kerran oli aikaa yllin kyllin, ajelin Rovaniemen keskustaan ja mentiin vihdoin käymään Sisustus & Cafe -putiikissa/kahvilassa. [Vahinko että jätin kameran autoon, mutta ehkä kännykuvatkin kertovat olennaisimman.]

Vanha asemavahdin talo (vuodelta 1910) on ollut taidenäyttelyjen yms. paikka, ja viimeiset seitsemän vuotta siinä on ollut pieni, pittoreskin näköinen kahvila, jossa ei koskaan ole tullut käytyä. Tänään tuli. Onneksi.

Siellä oli hyvää kahvia ja lämmintä pullaa (korvapuusteja ja voisilmäpullia, joista ei ehditty ottaa edes kuvaa kun niin täpinöissämme niistä nautimme. Ja tiedättekös, mitä ne maksoivat! Iso muki kahvia ja iso lämmin, kotipullan veroinen, jollei parempikin = yhteensä 3,50 euroa! Mukavan palvelun kera. Miksi enää mennä Napapiirin Shellille?

Putiikki-kahvilassa oli monta huonetta kukkuroillaan piensisustustavaroita, kankaita, – ja vaatteitakin. Kivoja lautasliinoja ja laadukkaita saippuoita ei ole koskaan liikaa, ja yksi pieni uusi talolyhtykin lähti mökille mukaan.

Hangasojalle päästyämme asettauduimme, kaikki paikalleen ja toimimaan, ja illansuussa, melkein aurinkoisessa säässä touhuilin pari tuntia pihapiirissä. Enimmät kevättuulten katkomat oksat pois, haravointia, siistimistä, tuoksuista ja valosta nauttimista. Keittiön puoleisessa linnunpöntössä kirjosiepolla poikaset, puron vesi korkealla niin kuin aina kesäkuussa, pikku kuuset selvinneet talvesta, eivätkä porot olleet päässet suojattuja pihlajia napostelemaan. Lapin kesä on jo hyvällä alulla.

Kaikki hyvin. Edessä mökkiviikko tai puolitoista, ehkä melkein kaksi?,

Huomenna enemmän kuvia…

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Garden Partyt ja pyöräilyn vaarallisuudesta

Malcesine, kotiin, flunssa, yo-juhlat kuvauksineen, lapsenlasten kesälomaviikko, Kalajoki, paluu, mietin, mikä päivä, garden partyt, pakkaaminen. … Aivan kuin olisin liikkeessä koko ajan.

Tänään Garden Partyt

Kun tämän päivän yhteisestä ruokahetkestä eilen paluumatkalla Kalajoelta kotiin juteltiin, pojanpoika ilmoitti, ”etten halua mitään puutarhajuhlia. Te vaan Eepin kans kastelette kukkia, …” Noh, tehtiin me sitäkin, mutta enin osa kolmen tunnin juhlista kului piazzalla syöden ja jutellen. Toki ötökkätutkimuksia, Tuupo-Heikki, pöydän kattamista ja grillausta.

Menu oli melkoista ”silppua”, mutta kaikille jotain, paljon mieluista jokaiselle.

Garden Partyt 6.6.2024

Antipasti

Paesano
Prosciutto
Salame
Suolatikkuja, suolakeksejä

Primi & Secondo

Karitsankaretta grillistä
Emmental-gratinoituja tryffeliherkkusieniä
Lohipalaset (A & E)
Hello Kitty -pastaa (A & E)

Iso salaattivati, mm.
lehtikaalisalaattia
cantaloupemelonia
tryffelimarinoitua mozzarellaa
halloumia
raejuustoa

Dolce

mansikoita
mangoa
kirsikoita
Nutella-pullaa
Vanhan ajan vaniljajäätelöä
Cantuccineja

Tryffeliherkkusienet onnistuivat hyvin. Tein kolmannen kerran ja nyt jo erinomaisia.

Nutella-pulla oli kuitenkin lasten (ehkä myös aikuisten?) mielestä kaikkein parasta. Laskiaispullan ja ties minkä muffinsin tms. yhdistelmä: pulla halkaistaan, päälle sipaisu nutellaa, kermavaahtokiehkura ja sokerissa pyöritelty mansikka. No olihan se hyvää. 😀

Pyöräilystä ja sen vaarallisuudesta

Olen varmasti ennenkin tupissut skuuttien käytöstä ja varsinkin niiden lojumaan jättämisestä. Tänä vuonna Oulussa vuokraskuutteja on vähemmän kuin parina edellisenä kesänä, mutta on niitä nytkin paljon – ihan liikaa. Varsinkin kun ne lojuvat missä sattuu, miten sattuu. Tänään aamulla kirosin ääneen! Olin aamusella ennen kahdeksaa polkemassa pohjoispuolta Oulujokivartta kohti Poikkimaantiesiltaa ja aurinko paistoi, linnut lauloivat, vire oli hyvä – ja aurinkolaseille tarve.

Kun kirkkaasta auringonpaisteesta aurinkolasit päässä ajaa pimeään alikulkutunneliin, ei näe ihan hirveän hyvin. Ja siinä tilanteessa keskelle pimeää tunnelia poikittain jätetty skuutti on hengenvaarallinen! Sentään näin sen ajoissa ja onnistuin kiertämään törmäämättä (ja kävin sitten siirtämässä syrjään), mutta voi hitto!!

Eilenkin oli pyöräteillä aika hurja meno: lähdin Kalajoelta palattuamme suunnilleen tarkalleen neljältä polkemaan kohti kaupunkia ja vastaantulevaa työmatkaliikennettä oli aika lailla, monilla tietyöpätkillä hurjaa menoa, torinrannassa ahdasta, Kuusisaaressa iso tapahtuman joka tukki kaikki kevyen liikenteen väylät. Mitä opin tästä? – Opin sen, että lähdin tänään ajoissa. Ja että on oltava huolellinen aliskoihin mennessä.

Olin aamulla liikkeellä ja päätin, että niin pyrin tekemään niin taas vastaisuudessakin. Aamut on parhaita, varsinkin jos on polkemassa kaupungin läpi tai muutoin pääreiteillä.

Voikukkapellot jokivarressa keltaisia, tuomet kukassa, pihoilla ja puutarhoissa omenapuut ja syreenit valkoisia tai purppuraisia, aamun ilma raikas, vähän kosteakin. Aamut on.

Isovanhemmuus

Kalajoelta kotiin

Uni loppui Kalajoella kuuden jälkeen, siirryin makkarista olohuoneen sohvalle lueskelemaan ja vähän ennen seitsemää viisivuotias heräili toisen makkarin kerrossängyn yläpedillä, tepsutteli avojaloin olkkariin ja käpertyi kainalooni. Supateltiin, oltiin, levättiin vielä. Ja jotain suolaista minulla silmänurkissa. Liekö kylpylän vesi kirvelsi aamullakin vaiko vielä flunssan jälkiseurauksia?

Hotelliaaminen oli aika perus, mutta muksut arvostivat kovasti vohvelin paistomahdollisuutta – ja Nutellaa!! Tarvittiinhan sitä energiaa, kun me kolme aioimme mennä vielä aamupäiväpolskinnoille kylpylään ennen huoneen luovutusta. Reilu tunti ehdittiin laskea vesiliukumäkeä, uida pitkässä virrassa, harjoitella sukeltelua, lillua porealtaissa (”ollaan niinkuin makaronit kattilassa”). Pehtoori & poika lähtivät lenkille.

Lounaalle ajeltiin Tapion tuvalle, ja sen puodista molemmat lapset löysivät mieleistään osteltavaa papan antamilla lomarahoilla: Eepille pehmokissanpentu ja yksisarvislehti, Apsulle EM-jalkapallon erikoislehti. Risto Räppääjä -äänikirja kuului autossa ja matka taittui nopsasti alle kahdessa tunnissa. Ja aika monta kertaa kuulin, että ”sitten kun me ens kerralla mennään Kalajoelle”, ”milloin me mennään uudestaan”, ”kylpylä oli kyllä hyvä”, – ja vaaaauuuuuu. Se oli tämän lomasen hokema joka suusta, yhteen ääneen ja erikseen, moneen kertaan, illalla ja aamulla ja vähän joka asiaan: vaaaaauuuuu-uu. Kyllä oli yllin kyllin wau-efektiä parissa päivässä!

Siinäpä ne mun rakkaat vuoren valloituksessa.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kalajoella

Ollaan ”kesälomamatkalla jossain Pohjois-Pohjanmaalla”.

Lähdimme aamupäivällä, ja koska hyvä palvelu, saimme hotellihuoneen jo kahdelta. Puolikolmelta olimme hotelli Santa Claus & Sani Fani -kylpylän altaassa. Me kaikki viisi: Pehtoori, minä, Juniori, Apsu ja Eepi.

Niin hyvä mieli, olo ja ilo.

Hotellin ravintolassa kelpo ruoka, lapsiystävällinen palvelu. Todella. Ja Eepi söi! En ole sellaista ruokahalua hänellä ennen nähnyt.

Hieman vastentahtoisesti lapset suostuivat vielä iltalenkille – ainakin mummin oli päästävä merenrantaan. Lopulta viihdyimme siellä kaikki.

Iltapala hulppean neljännen kerroksen sviitissämme (hinta paljon alle sen kuin olisimme Helsingissä kahden hengen huoneissa).

Pidimme vielä ilta-auringossa parvekepartyt: sipsejä, paistettiin croissanteja ja jälkkäriksi Kalajoen torilta haettuja metrilakuja.Kello on kymmenen. Istun yksin parvekkeella. Levollisena, lämmössä, tässä hetkessä, auringon paistaessa vielä korkealla. On kesä.

[Kännykällä postailu vähän vaatimatonta, mutta päivä suurenmoinen.]

Historiaa Isovanhemmuus

Turkansaaressa kesäpäivää viettämässä

Turkansaaren ulkomuseo avautui tänään. Toisin kuin liikennepuisto, jonne lapset olivat isänsä kanssa aikoneet mennä.

Ehdotin sitten lomalaispoppoolle, että mennään porukalla käymään Turkansaaressa, eikä kellään ollut mitään sitä vastaan. Minä lähdin pyörällä jo ennen puoltapäivää, ja muut tulivat autolla: meillä oli treffit sillalla yhdeltä.

Juniori on käynyt ”joskus lapsena, kai.”, Eepi ei aiemmin, Apsu viime viikolla luokkaretkellä, mutta eivät olleet päässeet minnekään sisälle: ”Ja sitten kun se opas siinä navetan eessä kerto meille tästä paikasta, niin siihen tuli iso amppari, ja me vaan väisteltiin sitä.” Pehtoorin kanssa on käyty parikin kertaa yhdessä: kaikki ne kerrat ovat tainneet olla 27.8. Ensimmäisen kerran vuonna 1983, kun tahdottiin.

Hääpäivien lisäksi minä olen käynyt siellä työni vuoksi, kerran esitelmöimässäkin, ja siellä kävin kuvaamassa ammattiopiston hakemukseen vaadittavaa portfoliota, Vastavaloon (kuvapankki) olen siellä kuvannut ja sitten viimeisten viiden vuoden aikana pari, kolme kertaa kesässä pyöräillyt sinne lounaskahville tai limpparille. Se on jotenkin hirmu tärkeä paikka minulle. Siksikin oli sellainen hyvän mielen iltapäivä olla siellä rakkainten kanssa.

Varsinkin Eepi oli innoissaan, Apsukin, mutta hänhän nyt ei varsinaisesti juuri koskaan hihku riemuaan. 😊 Vekara-vintti (jossa 50- ja 60-lukujen lasten maailmaa) taisi olla molemmista paras.

Myös tukkikämpät ja elämä niissä (koetin kertoa) kiinnostivat poikaa. Tuulimyllyssäkin käytiin sisällä, – sen toimintaa ja tarkoitusta on diginatiiveille, sähköisessä ja moottoroidussa arjessa eläville, kaupunkilaisille lapsille vähän vaikea selittää. Kiinnosti se kuitenkin.

Yksi kohokohdista Eepille oli kun pääsi ihan lähelle pikkuruista pupua, joka lymyili tervavenekatoksessa.

Käveltiin puolen kilometrin luontopolkukin, ja sitten kahvilaan. Jätski oli just oikea välipala.

Pirtin katossa olevista leivistä kerroin, että häitään Turkansaaressa viettävät morsiamet, kuten minäkin, leipovat orsille leivän, ja sen jälkeen lapset yrittivät kovasti etsiä minun leipomaani. Yrittivät vaikka kuinka selitin, että se on jo ajat sitten hajonnut, oravat syöneet tai se on vaan otettu pois uusien tieltä. Eepistä se oli epiä.

Lapset ovat jo monta kertaa mumminsa kanssa kulkeneet ja kiertäneet museoissa, että tietävät että museokaupoissa on kaikkea mukavaa pientä. Löytyihän sieltä ötököiden tarkkailuun suurennuslasipurkki ja pikkuruinen mobiiliauto. Ja olipa hyvä, että viivähdettiin siinä museoputiikin tienoilla tovi; tuttu vuosikymmenien takaa. Itse asiassa juurikin niistä ajoilta, kun me Pehtoorin kanssa vasta styylailtiin. Olipa mukava.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Paljon liikkuvia tekijöitä

Joskus viikkoja sitten suunniteltiin, että tänä aamuna lähdetään ajelemaan Hangasojalle.

Muonitusvahvuuteen oli merkitty me kaksi, Juniori, Apsu ja Eepi. Juniorilla kun ei vielä (työpaikkaa syksyllä vaihdettuaan) ole moniakaan kesälomapäiviä, ja kun ensimmäinen lomapätkä sattui ja sopi lasten toisen vanhemman perheen kesälomasuunnitelmiin siten, että heti kesäkuun alkuun olisi viikko aikaa viettää Lapin mökillä, niin mikäs siinä. Lähdetään vaan!

Mutta muuttuvia ja liikkuvia tekijöitä on todettu aina olevan. Juniorin ja lasten mahatauti ja minun flunssani on jo ”taputeltu”, ja kuten poika viime viikolla totesi: ”Sairastetaan nyt, niin ei sitten mökillä tarvi.” Näin tehtiin.

Nyt lasten vähän puskista tullut totaalinen haluttomuus lähteä istumaan 2 x 500 km autossa muutamassa päivässä, vähän epävakaa huolitilanne Jäälissä etc. sai meidät tekemään varasuunnitelmia. Niinpä me lähdetään kaksin möksälle vasta ens viikonloppuna. Kait. Toivottavasti. Ehkä. Jos.

Tänään lapset tulivat pihapeleihin, mutta meillähän meni leipomiseksi. Ihan omin pikku kätösin leivotut pullat, pienen Nutella-sipaisun saattelemana olivat mitä parhain kesälomapäivän välipala meidän pihaHuvilassa.

Kaikenmoista höpöteltiin. Suunniteltiin yhteistäkin tekemistä tuleviin päiviin. Pikku reissu edes.

Tänään jo pääsin taas pyöräilemaan! Että se tuntui hyvälle. Ja mikä ihana ilta onkaan. Tyven, itikaton, lämmin, ja valoa! Paljon valoa.

Muistikuvia

Kaikkea!

Tänään on ollut niin paljon kaikkea. Huolta, iloa, surua, iloa, flunssaa, joka vaan jatkuuuuuuu, mutta tokenee välillä hetkeksi, iloa, ylioppilasjuhlat, joihin lupauduin kuvaajaksi (ehkä virhe!!), lupauksia, sanoinko jo että iloa ja huolta!

Yo-juhlat tai mitkä tahansa valmistujaisjuhlat, väitökset, publiikit, ammattitutkintojuhlat, kaikki ne, joissa pitkä rupeama ammattiin tai oppiarvoon valmistumisen eteen on tehty, ovat mahtavia. Se on yleensä koko perheen juhla; kaikkien sietää olla tyytyväisiä ja ylpeitä toisistaan. Tänään se näkyi kauniisti ja koskettavastikin.

Melkein aina koulujen päättäjäispäivä on aurinkoinen, ei ainakaan sateinen. Tänään ainakin Oulussa paistoi. Olin luvannut ystäville, että tulen poikansa ja hänen kaverinsa yhteisille juhlille kuvaajaksi ja samalla tietysti vieraaksi.

Lupasin, vaikka muistin hyvin, mitä opettajat Tornion ammattiopistossa sanoivat: ”Kahdella tuolilla ei voi istua yhtäaikaa”. Eli menet joko vieraana tai kuvaajana. Ja minä pöhkö olin luvannut mennä sekä kuvaajaana että vieraana, ja pahasti vielä toipilaana. Missään tapauksessa sitä ei vaadittu, mutta ku halusin. Laskin sen varaan, että olen koko ajan pihalla, en halaile, en kättele, kuvailen, mutta koko studioarsenaalia en pystytä pihalle, Pehtoori on assistentti, ja kaikki tiesivät, että priimaa ei tule.

Sehän se oli, että minä katselin nuoria, mielessäni palasin niin moniin lakkiaisiin, ja sitten siihen mitä niiden jälkeen on tapahtunut.

Tunnettu tosiasiahan on, että yo-keväänä useimmat ihmiset tietävät kaikista eniten kaikesta elämässään. Siitä alkaa alamäki. Tai unohdus. Varsinkin pitkälle kouluttautuvilla käy niin, että vuosi vuodelta tietää aina vain kapeammasta alueesta enemmän ja enemmän, mutta kaikki sen ulkopuolinen haalistuu hiljalleen. Toukokuussa 1978 tiesin parabeleista ja saksan kielen epäsäännöllisistä verbeistä edes jotain, nyt en mitään.

Reseptit Ruoka ja viini

Tomaatin ja tryffelin sopuisa paritus

Kesäpäivä.

Siihen kuuluu – aina – tomaatit. Pienet, isot, mustat, kirsikka-, luumu-, terttu-, helmi-, napostelu-, pihvi-, kelta-, raf = mustat tomaatit. Lisäksi tietysti MUTTI, sose, kastike, maustettu, paseerattu, pizza…. Salaateissa, kastikkeissa, vuokaruoissa, sellaisenaan, täytettyinä, grillisssä, focacciassa, keitossa, pizzassa, lämpimissä leivissä. Tomaatti kuuluu kesään, ja kaikkiin vuodenaikoihin.

Pehtoori toi tänään kaupasta kauniista isoja tomaatteja, joten nyt oli hyvä tilaisuus tehdä niistä, mozzarellesta ja tryffelistä Burrata al Tartufo. Toki vähän oikaistuna.

Söimme sitä kevättalvella Oulun Nallikarissa, olen syönyt Roomassa, ja nyt tehnyt muutaman kerran kotonakin. Järvenpään reissulla ostin sieltä tryffelijauhetta ja saman tuottajan tryffelivoita ja tryffeliöljyä sain systerin Firenzen reissun tuliaisina. Nyt on siis ”pakko” käyttää näitä.

Helppo ja hyvä keino on ostaa laadukas mozzarellapallo, laittaa se edellisenä iltana tryffeliöljyyn ja ripotella päälle vielä tryffelijauhetta. Palloa kohti 1 – 2 rkl öljyä ja ehkä teelusikallinen jauhetta. Kannattaa peittää purkki, sillä muutoin KAIKKI jääkaapissa tuoksuu tryffelille. Kuvasta näkyy kuinka helposti annos kahdelle valmistuu. Alle revittyä salaattia, reunoille rucolaa, viipaloitua tomaattia ja kaiken päälle viipaloitu mozzarella.

Lisäksi meillä oli pienet grillipihvit maustevoilla, maissia ja kermaviilikastiketta (valkosipulia, ketsuppia, suolaa, chilijauhetta, valkopippuria).

Giuliano Tartufi -tryffelituotteita näkee Suomessakin hyvin varustetuissa ruokakaupoissa, sekä netin erikoismyymälöissä tai vaikka Turun Italian herkut -liikkeessä.

Bloggailu

Herpaantumista

Helteisessä Oulussa olen hukkunut Italian reissun kuviin. Toki ollut auringossakin, mutta (turhan paljon) aikaa viettänyt viime viikon valtaisan kuvasaaliin parissa. Nyt on silmät sikkurassa.

Ja mietinnässä, miten saisin taas näinä vähätapahtumaisina, kuvauksettomina, kuvaamattomina, kontaktittomina, flunssaisina, lukemattomina (= kirjattomina), aika ajatuksettomina päivinä intoa ja sinniä jatkaa jokapäiväistä postausta. Kun ei millään haluttaisi katkaista 17 vuotta kestänyttä, sinnikästä, paljolti ilman pakottamista tapahtunutta bloggailua.

Jään miettimään, kun kerran tänäänkin sain edes tämän verran aikaiseksi.