Reija

Tänään oli agendalla omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä ja mikä parasta tuli tehtyä hyvääkin. Tällä kertaa hyvinvoinnin ensisijainen edistäjä ei ollut ulkoilma, vaan erinäisten asioiden hoitaminen. Reseptilääkkeet (allergia) oli noudettava. Kirjavirran takaaminen  myös paperiversioina Bookbeatin lisäksi vaati kirjastokortin päivittämistä. Nykyisin kortti pitää käydä uusimassa viiden vuoden välein. Kävinpä sitten tänään (viimeinen mahdollinen päivä. 🙂 ).

Ja paras juttu, josta tuli hyvä mieli, oli kun kävin Veripalvelussa. Sain siellä pienen ”mitalinkin”, tuollaisen pienen pinssin, koska tänään oli 50. kerta. Yrityksiä on ollut enemmänkin, mutta pakenevat suonet, yllättävät rajoitukset reissujen jälkeen (Länsi-Niilin virus), jotkut hammasrempat, hormonihoidot, alhainen verenpaine ja ties mitä kaikkea mutta olen minä yrittänyt. Luovutusikäraja on nostettu 70 vuoteen joten ehtiihän tässä vielä …

Veripalvelussa on nyt käytössä ajanvaraussysteemi ja lanketit pitää täyttää etukäteen netissä, mikä on kyllä hyvä juttu. Homma sujuu entistä jouhevammin. Maskien ja käsidesien käytön täsmäohjaus ja jatkuva desinfiointi  pitävät huolen, ettei korona pääse ainakaan tuota kautta leviämään.

Muutoin ollut kuvakirjapäivä, lihapullapäivä.

Vähän sellainen olo kuin aina kaikkein kiireisimpinä työaikoina, mutta käänteisesti. Kun töissä oli yhtä aikaa paljon tekemistä, monen asian (artikkelin, raportin, gradulausunnon…) dead-line uhkaamassa ja samaan aikaan jokapäiväisiä aikaa vieviä vakiohommia (seminaari, vastaanotto, oppiainekokous), tuntui, ettei saanut mitään aikaiseksi. Ei saanut, ei yhtään mitään, aloitetuksi saatikka valmiiksi tehdyksi.

Nyt on sellainen tunne, että kun kalenteri on TÄYSIN tyhjä, ei tule ryhdytyksi millekään. Ei millekään. Ei huvittaisi tehdä sellaisiakaan asioita, joita koskaan ei edes mieti, että ne pitäisi tehdä: esimerkiksi käydä kaupassa, imuroida, hoidella omat ja äidin pankkiasiat, tehdä kasvohoito tai uusia kirjastokortti. Tavallisesti niitä ei ”laske”, niitä ei aikatauluta, saatikka merkitse mihinkään kalenteriin tai to-do-listalle, ne vaan hoituvat kun on aika.

Tänään en ole saanut mistään kiinni. Hiihtämässä sentään kävin, mutta siihen sitten kaikki läsähtikin. Postauksen aloittaminenkin lykkääntyi tunti toisensa jälkeen.

Luulen, itseni tuntien, että ehkä auttaisi jos tekisin to-do-listan ja aikatauluttaisin hommat, tekisin ”lukujärjestyksen” tai ”työvuorolistan” itselleni, niin saisi jonkinlaista rotia tähän haahuiluun. Töissäkin hyvä keino ruuhkan purkuun ja stressin välttämiseen oli se, että kirjasi tehtävät hommat listaksi, kiireellisyys ja välttämättömyys järjestykseen, ja vakuutti itselleen, että ei sitä tehdä kuin yhtä asiaa kerrallaan, ei vain voi. Enempään ei pysty. Eihän tuo ihan aukottomasti toiminut, mutta kyllä se auttoi vähän.

Huomenna ensimmäinen tehtäväni on tehdä lista. Ja yksi kohta olkoon tuon pikkumaljakon täyttö. Tai tuon kuvan käyttö – jotenkin. Tehtävä tuon kuvan toisinto: tehtävä sille jotain!

Tänään oli tarkoitus lähteä piipahtamaan kaupungilla, ehkä Pentikillä tai Sokoksella – jotain pientä kodin sisustusta, tulppaanien lisäksi ehkä takkahuoneen pikkupöydälle uusi pikkuliina tai jotain. Mutta kun olen nykyisin kovin laiska lähtemään yhtään mihinkään, eikä ostoksille lähteminen ”näinä aikoina” lopultakaan ole mikään ensisijainen juttu, niin lähdinkin sitten kävellen ulkoilemaan. Olipa mukava. Tuuli oli vielä aika kova, mutta jotenkin nautin pitkästä lenkistä mahdottomasti – ja sellainen ”minulla on mahdollisuus, perjantaina keskipäivällä, tuosta vaan, täällä tepastella.”

Palasin metsäpolun kautta ja muutaman kuusen oksan otin mukaan, jotta jotain somistusta voisin rakennella kotiin… Kivimurske ja lasipurkki ovat vanhoja kaapeista löytyneitä juttuja, hiihtäjät joulukukkakorista, mutta alla oleva valoalusta on aika uusi. Tilasin sen nettikaupasta – pieni ”valopöytä” kuvauksia varten, mutta nyt siitä tulikin olkkariin tämmöinen asetelma. 😉 Ehkä huomenna rohkenen sinne Pentikille.

Eilen illalla alkanut lumipyry jatkui yöllä – katseltiin sitä, sitäkin, kello kolmen aikoihin, kun heräsin siihen, että makuuhuoneen seinille heijastui sininen vilkkuvalo. Oli muuten aika valju tunne. Ja siinähän se oli poliisiauto meidän kujalla, työhuoneen edessä, naapurin portin kohdalla. Pillit ei soineet, mutta valot vilkkuivat (siihen asti että löysin kännykän kuvatakseni). Pikkusen farkkuauton olivat pysäyttäneet ja ainakin puolisen tuntia olivat. Kun mitään ei tapahtunut menimme takasin nukkumaan. Mikä yllättävää, nukahtaminen onnistui.

Nykyisin meidän ”umpiperäkujalla” ei paljon virkavaltaa näy, mutta parikymmentä vuotta sitten tuntui, että ainakin viikonloppuisin poliisipartioiden reitti kulki meidän huudeilla. Läheinen Meri-Toppilan asuinalue oli silloin kasvuvaiheessa, tiettävästi siellä oli (taitaa olla vieläkin?) vilkasta huumekauppaa ja muuta hämärää touhua. Naapuririvitalon parkkipaikalta useammastikin autosta vietiin renkaat alta, yhdeltä naapurilta suunnilleen kaikki arvokkaampi irtaimisto (telkkarit, tietokoneet, korut,…) Lintukodossakin joskus pulpahtaa pintaan.

Amaryllis. Meidän jouluamaryllis on täysin riippumaton kalenterista, tavallisista kukkimisajoista ja tavoista. Hämmästyksekseni ensimmäisestä vanasta puhkesi ennennäkemättömän näköinen kukka, tuollainen ”kerrannainen” vai miksi tuollaista kutsutaan? Se kuihtui nopeasti, jo ennen joulua. Joulun jälkeen vietiin kukkakori mökille, jossa hoksattiin, että toisessa vanassa on nuppu ja toinenkin. Varsi kasvoi liki metriseksi, eikä kukka kaamoksen pimeydessä puhjennut ollenkaan, lopulta varsi vain katkesi. Sitä vaille, että olin jättämässä koko korin mökille, mutta kun näytti, että sieltä puskee vielä uutta toimmekin kotiin. Nyt on jo neljäs kukinto menossa.  Ja minä olen jo ehtinyt kaksi tulppaanikimppuakin ostaa, ja huomenna taidan ostaa kolmannen. Joulu- ja kevättalvikukat sulassa sovussa.

Koko päivän yhteisiä ruokahetkiä lukuunottamatta olen kuunnellut kirjaa (Totuus Harry Quebertin tapauksesta); kohtuullisen koukuttava kirjajärkäle. Yhtä lailla aamun hiihtolenkki kuin iltapäivän kuvauskokeilut, kodinhoitohuoneen kaappien siivous kuin ruoanlaitto ovat soljuneet huomaamatta kirjan maailmassa eläen. Varmaankaan en olisi tätäkään kirjaa valinnut, jollen olisi Helmet-lukuhaasteessa mukana. Sen FB-sivujen kautta saa vinkkejä kirjoista, nimenomaan sellaisista, joita ei itse hoksaisi valita. Hyvin on minulla lähtenyt liikkeelle haastekohtiin kirjojen löytäminen ja lukeminen. Ajattelin, että aina kuunvaihteessa teen tänne blogiin pienen yhteenvedon lukemistani/kuuntelemistani kirjoista: tämä tammikuu tuntuu kyllä merkillisen pitkälle, mistä lie johtuu…

Joka tapauksessa: lukeminen kannattaa aina.

Lumipyrypäivä, joten ei lenkkiä suksilla eikä edes kävellen. Jotain järkevää tekemistä oli keksittävä.

Pieni kaktuskokoelmani on ollut heitteillä pitkän aikaan, kasvaneet ulos purkeistaan, notkahdelleet, nuutuneetkin. Kaikki kuusi erilaisissa purkeissa ja muutoinkin kaikkea muuta kuin mukava sisustuselementti. Myös muut viherkasvit osoittautuivat tarkemmin tarkasteltuna olevan kohennuksen ja kuntoutuksen tarpeessa. Ajelin Bauhausiin ostamaan multaa, koristekiviä ja muutaman ruukunkin sekä yhden traakkipuun. Se sujui helposti ja joutuin. Varsinainen projekti kyllä sitten vei aikaa ja aiheutti piikkejä sormiin, vaikka kuinka oli työrukkasia etc. suojana. Any way, nyt homma tehty.

Maailmantuskaa minulla ei ole paljon tapana kokea tai kärsiä, mutta ilon päivä tänään on ollut. Erityisesti Kamala on tehnyt siitä historiallisen. Tuntuu, että nyt on ainakin toivoa, että ollaan menossa parempaan ja vakaampaan…