Showing: 1651 - 1660 of 6 378 RESULTS
Niitä näitä

Aistivoimaista!

Aistivoimainen tarina tai aistivoimainen omaääninen trilogia tai aistivoimainen esikoisromaani — olen kevään aikana törmännyt kirjojen esittelyssä useastikin ´aistivoimaisuuteen´. Wikisanakirja kertoo, että se on jotain niinkin yksinkertaista kuin ”aisteihin voimakkaasti vaikuttava”. Se ei ole aistikas (~ tyylikäs, mallikas, hieno, elegantti, hyvää makua osoittava), eikä myöskään aistillinen (~ruumiillisesti, sukupuolisesti vetoava) vaan kun tarina tai kerronta on aistivoimaista se vaikuttaa aisteihin voimaakkasti! Vai onko sittenkin niin, että aistivoimaisessa tarinassa kirjailija kertoo romaanihenkilöiden tunteista ja tekemisistä nimenomaan kertoen, miten ko. henkilö aistii kokemaansa, miten hän kuulee, mitä hän näkee. Tai entä jos fyysisesti kokee iloa tai surua – onko se aistivoimaista?

Aamulla ajattelin (melkein tuntien kivistystä otsassani), että yritänpä tarkastella (vahvasti kokien ja omia tuntemuksiani sanoittaen) päiväni kulkua aistivoimaisesti, jotta voin illalla kirjoittaa ´aisteihin voimakkaasti vaikuttavan´ postauksen. Kaikkea sitä!

Voimakkaasti aisteihin vaikutti Kellon Kiviniemen kalasatamaan pyöräiltyäni tummanpuhuva, yhtäkkiä näkökenttään melkein  huomaamatta hiipinyt sadepilvi, joka sai mielenkin mustumaan. Kun se alkoi paluumatkalla pudottaa isoja rakeita, kasvojen ihoon pisteli ja merkillisesti tuntui epäreilulta, kiukuttikin. Pian nipistelyyn turtui, ja tuli tunne puhdistumisesta. Ihan kuin pistelevä, piikikäs raekuuro napsisi kasvoista kuollutta solukkoa irti.

Puhelu kesken vimmatun polkemisen pysäytti. Pysäytti äkkiä liikkeen, reippaasta liikkumisesta nauttimisen – pakotti luopumaan liki ajatuksettomasta tilasta. Hartiat laskeutuivat, tuntui, että monta päivää vaivannut pieni epävireinen olo palasi rytinällä paitsi mieleen myös koko kehoon, tuli vain vähän vilunväreitä. Tuli mieleen että sekä hyvät että huonot tunteet voivat tuntua vilunväreinä ja iho nousee kananlihalle. Toisaalta molemmista voi tulla myös kuuma, tuskaisen kuuma tai pakahduttavan lämmin olo jostain hyvästä asiasta. Aistivoimaista?

Sitten.

Pateniemen Lidlissä nopea piipahdus. Vaikka taas totesin, että ei enää voi pyörälenkillä helposti, ohimennen käydä jotain pientä hakemassa, – koska maski! Etsit pyörälle telineestä paikan, lukitset pyörän, riisut hanskat, laitat Garminin tauolle (en ole kyllä kertaakaan laittanut), otat ”mittariston” irti (sähköpyöristä niitä voidaan helposti vohkia), otat pyöräkypärän pois, otat korvaläpät pois, otat hanskat pois, laitat nappikuulokkeet äänettömälle, pakkaat kaiken edellämainitun reppuun (ennen saatoit helposti sujahtaa koko varustuksen kanssa kauppaan), etsit repusta käsidesin, huuhtelet kädet sillä, laitat maskin kasvoille ja hupsista vaan sujahdat suit sait sukkelaan kaupan ovesta sisään.

Haet valkoista, saksalaista napakkaa tankoparsaa, jota ei paljon muualta saa kuin Lidlistä. Löydät sitä ja ilahdut, samalla mieleen tulvahtaa yhdeksän vuoden takainen muisto Nürnbergistä, jossa söimme parhaan (valkoisen) parsa-annoksen koskaan, tunnet maun suussasi, vältät nolon kuolaamisen ja jatkat etsimään pieniä snack-kurkkuja, joista pienet tykkäävät kovasti, ja sitten onkin jo ilo ja ikävä heitä, kun muistat, että pian tavataan. Pienen sisäisen tupinan kanssa, itseäsi komentaen kävelet reippaasti sekä leipäkaapin että pähkinähyllyjen ohi. Ja sitten kaupan kassan kautta ulos, ja edellä oleva uudestaan toisin päin…

Kotiin palauduttua tuntuu, että on lämmittävän saunan tarve. Miksihän juuri tänään sille tuntuu olevan huutava vai sittenkin hyytävä tarve? – Vaikka kotona on jatkuvalämmitteinen, siis aina valmis sauna, niin sinnehän minulla on hyvin harvoin tarvetta mennä. Tänään se tuntuu hyvälle idealle, myös toteutus oli hyvä: se vie raekuurot ja sietinohuen mielipahan, jonka takatalvi aiheuttaa, pois.

Ja sen jälkeen en enää pyykätessä, pihan Huvilaa järjestellessä ja luututessa, ruokaa laittaessa ja Master Chef´n äärellä jaksa kovastikaan aistivoimailla! Loppuu tämä testi jo pian puolenpäivän jälkeen.

Ei ole minusta aktiivisesti aistituntemuksia rekisteröiväksi saatikka niistä kirjoittajaksi. Ei ole Tuulestatemmatut teksti aistivoimaisia! Huomenna uusi tyylilaji kokeiltavaksi?

Niitä näitä

Oulussa rannoilla

Pyörälenkillä oli ensimmäiseksi ajeltava Möljälle.

Jäät on lähteneet. Meri hohkaa vielä kylmää, mutta tuntuipa hyvälle, kun se oli kuitenkin ´vapaa´. Näytti siltä kuin olisi monta rantaviivaa, ihan kuin vesi olisi meressä vähissä. Lämsänjärvi oli vielä jäässä, mutta Kuivasjärvellä rannat jo niin sulat, että joutsenpariskunta on siellä jo useamman päivän uiskennellut. Kävin niitä sekä eilen että tänään tervehtimässä. Oulujoessa vesi on korkealla, ja niin oli ollut Kiiminjoellakin: Pehtoori kävi Koitelissa katsomassa tulvahuippua. Kevättä, vaikka kylmää.

Reseptit Ruoka ja viini

Huhtikuu on kuukausista julmin*

Jos Lapin huhtikuu muutama viikko sitten näyttäytyikin huikean kauniina, talven päättymisen jaksona, aurinkona ja kimmeltävinä hankina, joilla oli riemullista huoletonna kulkea, niin huhtikuu voi näyttäytyä myös hyytävää pohjoistuulta vasten kulkemisena, piikkisinä raekuuron kaltaisina puuskina aamupäivän ulkoilussa. Maisema on ruskean-harmaa, ankea, vähäväkinen, hiljainen, apea. Ja vaikka kuinka olet kevytuntuvatakissa ja muissa liki talvivermeissä, niin kotiin pyörälenkiltä palaudut aika kylmissäsi.

Vaikea on ollut muustakaan elosta näinä päivinä repiä riemua, huolta enemmänkin. Mutta ruoasta voi nauttia!! Ruoka on hyväksi, varsinkin hyvä ruoka.

Pinaattiruokafanina ilahduin kun löysin (Soppa 365) uuden pinaatti-fetapannarin ohjeen. Vastaava, edellinen fetapannari ohje maisteltiin hyväksi ja sitä on tullut tehtyä uudelleenkin, mutta tämä on melkein vielä parempi. Enemmän mehevien pinaattilettujen kaltainen. Varsinkin kun silppusin taikinaan melkein paketillisen tuorepinaattia.

Kylmäsavuporosiivuja Pehtoori toi eilen Kauppahallista, ja nehän sopivat tähän ihan täydellisesti. Sellaisen jatkokehityksen tälle ajattelin, että jos levittäisi pannarin päälle porosiivuja ja sitten päälle tsatsikia ja rullaisi sen kuten kääretortun, sitten leikkaisi viipaleiksi, ehkä avittaisi tikulla viipaleet pysymään koossa ja viipaleiden päälle vähän tsatsikia ja mintun lehtiä! Tulisi sellaisia suolaisia kääretorttuleivoksia!  Jos järjestän jonkun brunssin jollekin porukalle joskus hamassa tulevaisuudessa – jos – niin sitten voisi tehdä sellaisia. 😀

FETA-PINAATTIPANNARI JA HELPPO TSATSIKI

 Pannari 

 1 ps (150 g) hienonnettua pakastepinaattia
 5 dl kevytmaitoa
 ¾ tl suolaa
 ½ tl mustapippuria
 3 dl vehnäjauhoja 
 3 munaa
1 pkt (200 g) fetajuustoa

Pellille

 nokare (15 g) voita

Tsatsiki

 pätkä (noin 15 cm) kurkkua
 300 g turkkilaista jogurttia
 1 valkosipulinkynsi
 2 tl hunajaa
 ¼ tl suolaa
 ¼ tl mustapippuria myllystä

Valmista pannaritaikina. Sulata pinaatti kulhossa. Lisää maito, suola, mustapippuri ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa sitten mukaan munat. Anna taikinan turvota puoli tuntia. (MINUN versiossa: lisää paketillinen tuoretta silputtua pinaattia taikinaan.) 
Levitä iso leivinpaperikaistale reunalliselle uunipellille. Laita päälle nokare voita ja nosta pelti uuniin. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kun uuni on kuumentunut ja voi sulanut tirisevän kuumaksi, levittele voisula lastalla leivinpaperille ja kaada päälle taikina. Murenna päälle feta. Paista pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
Valmista sillä aikaa tsatsiki. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta pois irronnut neste. Sekoita kurkkuraaste jogurtin joukkoon. Kuori valkosipulinkynsi ja purista tai hienonna se joukkoon. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
Anna pannarin jäähtyä hetki ja leikkaa se sitten paloiksi. Tarjoa tsatsikin kanssa. Lisäksi (tarvittaessa) kylmäsavuporoa tai vaikka mausteista grillimakkaraa. 

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Mistä tulee sanonta: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”?

Autio maa (The Waste Land) on T. S. Eliotin tunnettu runo vuodelta 1922.
Runossa on 434 riviä, joista ensimmäiset ovat nämä:

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin».

 

Ja toinenkin selitys sanonnalle  on.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini Viini

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2021 – olipa hyvä kokemus!

Kirjan ja ruusun päivä. 

Kirjan ja ruusun päivä on tänään. Miksi juuri nyt? – Koska Miguel de Cervantes ja William Shakespeare kuolivat juuri tänään vuonna 1616 ja koska monien vaiheiden jälkeen huhtikuun 23. päivää on espanjankielisessä maailmassa, 1920-luvulta lähtien, vietetty kirjallisuuden juhlapäivänä. Juhlan vietto levisi varsinkin yliopistokaupunkeihin – Barcelonasta koko Kataloniaan.

Juhlamenoon kuuluu ja ajatuksena on, että miehet antavat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja. UNESCO on vienyt kirjojen ilosanomaa eteenpäin ja se julisti vuonna 1995 katalonialaisen Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi:  ”Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”, järjestön julistus kuului.

HELMET-lukuhaaste 2021

Mikä onkaan parempi päivä julkistaa Helmet-lukuhaasteeni 2021 yhteenveto.

Olen lukenut aina paljon, koska niin on ollut tehtävä (työ) ja koska niin olen halunnut. Kaksi vuotta sitten hurahdin (lopullisesti) äänikirjoihin. Kuinka paljon se onkaan tuonut elämääni iloa ja oppimista, ajattelemista ja ajankulua. Niin monta (tylsääkin) asiaa sujuu entistä helpommin, kun samalla voi kuunnella kirjaa. Olkoonkin klisee, mutta ´lukeminen kannattaa aina´.

Viime vuonna huomasin somessa merkkejä jostain merkillisestä ”Helmet-lukuhaasteesta”, ja vuoden vaihteessa sitten päätin: olen mukana. Päätin, että vuonna 2021 luen/kuuntelen haasteeseen sopivat kirjat. Josko se vaikka laajentaisi harrastuneisuuttani, jopa mukavuusalueen ulkopuolelle?

Ja kyllä! Listallani on monta kirjaa, joihin en olisi tarttunut ilman haastetta. Kirjalistani kertoo, että pidän elämäkerroista, Italiaan liittyvästä kirjallisuudesta, historiasta, naisten kirjoittamista autofiktiivisistä ja fiktiivisistä kirjoista, myös kirjoista, jotka opettavat jotain (esim. kirjoittamista, ruokakulttuuria, jotain vanhenemisesta, tuntemaan saamelaiskulttuuria, itsetuntemusta, suomalaisen yhteiskunnan, arjen ja naisen aseman muutoksesta ja mentaliteetista). Haasteen FB-ryhmä on ollut innoittaja ja vinkkien antaja. Aika uusia, vastailmestyneitä kaikki kirjani ovat.

Olen laittanut kirjalistalleni myös arvosanat asteikolla 0 – 5 (minkäs opettaja luonnolleen voi). Ne osoittavat, että olen valinnut ja lukenut loppuun vain ”hyviä kirjoja”. Alle kolmosen kirjoja ei taida olla. Olen lopettanut alkuunsa, jos kirja ei ole herättänyt lupauksia kelvollisesta lukukokemuksesta. Alunperinkin arvelinkin, että saan 50 kirjaa ”valmiiksi” hyvinkin ennen vuodenvaihdetta, mutta kuinka mukava, että lista on koottuna juuri näin ”kirjan juhlapäivänä”.

Haasteen tuomasta avartavasta näkemyksestä 🙂 innostuneena harkitsen vakavasti, että jatkaisin tästä eteenpäin tekemällä viime vuoden haastetta. Katsellaan.

Näiden linkkien takana on ko. kuukauden kirjojeni lyhyet kommentit ja osittain myös perustelut, miksi kirjan valitsin ja miksi sen ko. haasteen kohtaan sijoitin.

Helmet-lukuhaaste tammikuu 

Lukuhaaste helmikuu

Lukuhaaste maaliskuu

Lukuhaaste huhtikuu

Alla tässä tämän vuoden haaste kollaasina ja listana. Kirjojen asemointi haasteeseen on vaatinut tiettyä joustavuutta, ja kirjojen paikat ovat kevään kuluessa vaihtuneet, mutta väliäkö sillä. Hyvä juttu tällainen edes vähän yhteisöllinen lukujuttu on ollut.

Kuvakollaasissa kirjat ovat haasteen mukaisessa (ei lukemisen mukaisessa) järjestyksessä. (Totta puhuen vaati aika lailla huolellisuutta ja puuhastelua, että näin on. 🙂 )

  1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
    Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4
  2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (=professori)
    Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4,
  3. Historiallinen romaani
    Jessica Fellowes, Mitfordin skandaali, 3½
  4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
    Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva, 3½
  5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
    Yann Martel, Piin elämä, 3½
  6. Kirja kertoo rakkaudesta
    Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5
  7. Kirjassa on kaveriporukka
    Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½
  8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
    Markku Mantila, On toinenkin tie taivaaseen, 4½
  9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
    Lasse Lehtinen, Salakapakoita ja tappaiskeittoa, 5
  10. Kirjan nimessä on numero
    Jenni Linturi, Mullojoki, 1950, 4½
  11. Kirja kertoo köyhyydestä
    Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½
  12. Kirjassa ollaan metsässä
    Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto, 3½
  13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
    Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5
  14. Kirja on osa kirjasarjaa
    Maja Lunde, Mehiläisen historia, 3½ (tai 5!)
  15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
    Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Pakumatka, 5
  16. Kirjassa eletään ilman sähköä
    Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu, 4½
  17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
    Joël Dicker, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, 5
  18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
    Jani Toivola, Musta tulee isona valkoinen, 3½
  19. Kirjassa leikitään
    Satu Rämö, Vuoden mutsi, 4
  20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
    Yaa Gyasi, Maa ja taivas, 4½
  21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
    Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½
  22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
    Dean Nicholson, Nalan maailma, 4
  23. Kirja, jota luet ulkona
    Anni Kytömäki, Kultarinta, 5
  24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
    Maria Laakso, Taltuta klassikko!, 5
  25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
    Petri Tamminen ja Antti Rönkä, Silloin tällöin onnellinen, 4½
  26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
    Mari Koppinen ja Anna Puu, Minä olen Anna Puu, 3
  27. Kirjan päähenkilö on eläin
    Sun-Mi Hwang, Kana, joka tahtoi lentää, 2½
  28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
    Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma, 5
  29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
    Adam Kay, Kohta voi vähän kirpaista, 3½
  30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
    Claes Andersson, Oton elämä 3, 4
  31. Jännityskirja tai dekkari
    Donna Leon, Kultamuna, 3½
  32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
    Merete Mazzarella, Aurinkokissan vuosi, 3½
  33. Kirjassa opetetaan jokin taito
    Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta, 4
  34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
    Niillas Holmberg, Halla Helle, 5
  35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
    Sirkku Salovaara, La mia Italia – Ihana mahdoton Italiani, 4
  36. Kirjassa liikutaan ajassa
    Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4
  37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
    Sayaka Murata, Lähikaupan nainen, 3½
  38. Kirja on käännetty hyvin
    Sarah, Crossan, Yksi, 5
  39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
    Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa, 4
  40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
    Anni Kytömäki, Margarita, 5
  41. Kirjassa matkustetaan junalla
    Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän, 4
  42. Satukirja
    Marko Leino, Joulutarina, 4½
  43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
    Saara Turunen, Järjettömiä asioita, 4½
  44. Kirjassa on reseptejä
    Donna Leon, Perintöprinssi, 3½
  45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
    Tuula Karjalainen, Tove Jansson, 4
  46. Jyrki Erra, Kaunasin sivut, 4
  47. ja 48 Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
    Petri Tamminen, Musta vyö, 4
  48. Eero Huovinen, Äitiä ikävä, 4
  49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
    Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4
  50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
    Stephen King, Kirjoittamisesta, 4

Kirjat ovat elämää, hyvä pakopaikka, haaveita luovia, paljon käytäntöä ja elämää opettavia, kirjat ovat tärkeitä.

Koska ”kirjan ja ruusun päivä”, mies sai tänään tämän.

Luettua Niitä näitä

Huhtikuussa naiskirjailijoita ja King

Sain tänään Helmet – lukuhaasten valmiiksi: 50 kirjaa tänä vuonna. Itseasiassa muutama enemmän, mutta nyt on kirja haasteen jokaiseen kohtaan. Olen koko illan koonnut listaa, tehnyt kovakollaaseja, pisteyttänyt lukemiani kirjoja etc. Ja kirjottanut huhtikuun kirjoista pienet arviot ja kommentit. Koko haasteen yhteenvetokin alkaa olla valmis, julkaisen sen lähipäivinä.

Huhtikuun kirjat on tässä:

Maria Laakso, Taltuta klassikko!
Ihan hulvattoman hyvä ja hauska ”opas” suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen ”taltuttamiseen”. Olisipa tämä ollut lukioaikana käytettävissä! Eikä nytkään ollut tämä oppi ollenkaan turhaa. Laakso osaa kirjoittaa: hauskasti, tietäen mitä ja miten sanoo. Tämäkin on yksi niistä monista nuorten (ainakin minun näkökulmastani nuorten) naisten kirjoittamista opaskirjoista, joita tänä vuonna olen kuunnellut. Tämä sopii kaikille!

Maja Lunde, Mehiläisten historia

Kirjaa esitellään näin: ”Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta.” ”Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin.”

Norjalaisen esikoiskirjailijan kolmiosaisen eeppisen sarjan, melkein saagan, ajattelin olevan minulle noiden lauseiden perusteella iso ja mieluinen lukukokemus. Ja että oikein trilogia! Mutta en todellakaan aio kuunnella kakkosta enkä kolmosta.

EI kirja huono ollut. Päinvastoin siinä on huikean hieno rakenne ja siinä on juonellisestikin kiinnostavaa kolmen näkökulman rinnakkaista kuljettamista. Kuvailu on kyllä hienoa ja tarkkanäköistä, mutta minua tämä ahdisti. Ehkä apokalyptiset näkymät ja dystopia-kuvasto eivät minun (verraten heikolle) ilmastoahdistukselleni tehneet hyvää.

Tuula Karjalainen, Tove Jansson

Silloin kun (2014) Ateneumissa oli Tove 100 v. -näyttely, olin opiskelijoiden kanssa arkistoekskulla (oi, niitä aikoja!) Helsingissä ja kävimme myös ko. näyttelyn katsomassa. Ostin museokaupasta tämän Tuula Karjalaisen kirjan vakaana aikeena lukea se piankin tai antaa tyttärelle joululahjaksi. Viikko, pari reissun jälkeen myin avaamattoman kirjan kollegalle.

Nyt kun on tässä vuoden aikana tullut kuunneltua paljon naisten kirjoittamia kirjoja, elämäkertoja naisista, autofiktiivisiä ja fiktiivisiä romaaneja naisista, niin myös Muumi-Toven kirjan lisäsin joukkoon.

Tykkäsin siitä: erityisesti siitä, kuinka Janssonin taide ja elämä, tai työ ja rakkaudet (nimenomaan tässä järjestyksessä hän itsekin ne arvotti) nivoutuivat yhteen. Nyt näen Muumilaakson hahmot aivan eri tavoin kuin aiemmin.

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus

Alasalmen saamelais-trilogian keskimmäiseen osaan tartuin ilolla ja innolla, koska pidin kovasti ensimmäisestä (Joenjoen laulu). Otin Pajulinnun huudon mökkiviikolla kuunteluun. Ladulla, Saamenmaan tuntureilla ja ”Joenjoen” maisemissa tuntui olevan oikea miljöö tälle. Ja vahvaa Alasalmen kerronta onkin. Ihmisen ja luonnon, alkuperäisväestön ja idän ja lännen verottajien ja vainolaisten välinen kohtaaminen on kuvattu uskottavasti, kirjailijan pohjatyöt huolella tehtynä.

Mutta tämä toinen osa oli minun makuuni liian väkivaltainen, liian realistinen. Kesken en kuitenkaan jättänyt, koska halusin nähdä ratkaisun, ja niin paljon tykkäsin, että kuuntelin myös kolmannen osan: Siipirikon kuiskaus. Uddasin suvun vaiheiden, saamelaisten uskon ja Lapinmaan kristillistämisen törmääminen, kulttuuriset monentasoiset erilaisuudet… kirjassa on paljon mielenkiintoista, tuttua ja uutta asiaa. Saamelaisten tapoja, uskomuksia, sanoja, enteitä. Hyvä meidän lantalaisten on tietää vähemmistön elämäntavasta. Kolmannessa osassa oli kauneutta ja elämää enemmän kuin toisessa – hyvä kirja.

Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva
Tämän otin ”välipalaksi” ja kevennykseksi tuo Alasalmen kirjan Pajulintu-kirjan jälkeen. Tarvitsin Härkösen reipasta sanailua, vahvoja mielipiteitä, nasevaa huumoria ja itseironiaa, vahvaa naisääntä ja kaupunkielämää 2000-luvulla. Lyhyet aiemmin Avussa (vai Seurassa) julkaistut kolumnit oli koottu yhteen. Sopivat oikein hyvin mökkikeittiöön ja nojatuoliin kutimen äärelle.

Anni Kytömäki, Kultarinta
Tämä oli minusta melkein parempi kuin Kytömäen Finlandia-palkittu Margarita. Tässä on luontokuvaus huikeaa, kaunista, täsmällistä ja asiantuntevaa, ”asiapitoistakin”. Tämä on myös historiallinen romaani. Suomen yhteiskunnallinen kehitys kuljettaa Erikiä ja hänen tytärtään Mallaa sekä nuorta työläisnaista Lidiaa läpi vuosien, vuosikymmenten. Erik kulkee läpi Suomen; elämä ei ole vain hyvää. Kaikesta, paljosta tapahtumisesta huolimatta kirjan tunnelma on merkillisesti levollinen, ehkä se johtuu myös lukijasta: Aarne Lindenin ääni oli tähän juuri oikeanlainen.

Yksi parhaista kirjoista tänä vuonna.

Saara Turunen, Järjettömiä asioita

Tämäkin taitaa olla niitä kirjoja, jotka luokitellaan ”nykyromaaniksi”. Sellainen tämä onkin. Se kertoo ”nykyihmisistä”, ”nykymaailmasta”, ”nykysuhteista”, 2000-luvun nuorista aikuisista, kansainvälistymisestä, tulevaisuuden toiveista, koulutuksen ja työn tärkeydestä, ja rakkaudesta.

En oikein osaa sanoa, miksi pidin tästä niin paljon. Pidin kuitenkin. Pieni, minua häirinnyt seikka tässä oli: yhdenkään kirjan henkilöllä ei ollut nimeä. Oli vain ”mieheni”, ”veli”, ”hienostunut vaimo” (= anoppi), ”Sateenvarjo”, jne. Mutta näin ollen tämä sopi erinomaisen hyvin haasteen kohtaan ”Kirjassa ei kerrota päähenkilön nimeä”. Ei kerrota kenenkään muunkaan. Siitä huolimatta hyvä nykyromaani. Ja Krista Kosunen lukijana on tähän ihan paras.

Satu Rämö, Mirjami Haimelin, Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta

Tämä (ja seuraavakin) kirja tulivat listalleni, mm. siksi, että tämä blogini on kriisissä. Olen taas hieman laiskistunut tämän kanssa. En oikein mieti, mitä kirjoitan, saatikka miten kirjoitan. Useana iltana tämä on ”pakkopullaa”. Kun ei enää työkseen joudu/saa lukea ja kirjoittaa ja opettaa muille niin on tullut huolimattomaksi omankin tekstin tuottamisen kanssa. Ryhtiliikkeen aikaansaamiseksi Rämö ja Haimelin saivat kirjansa kautta opettaa … Olen lukenut/kuunnellut aika monta Satu Rämön kirjaa, seuraan blogiaan satunnaisen harvoin ja pidän hänen tyylistään ja asenteestaan. Myös tässä opuksessa se toimii.

Kirjan jälkeen on tullut (taas) kiinnitettyä huomiota muiden kirjojen rakenteisiin, kieleen, kappeleiden rakentamiseen, oikeakielisyyteen.

Stephen King, Kirjoittamisesta. Muistelmia leipätyöstä

Ja pahnan pohjimmaisena King. En ole koskaan lukenut yhtäkään Stephen Kingin kauhukirjaa. En nähnyt Hohto-elokuvaa (oululaisittain kysytään: ookko nää jo nähäny Hohon? – En siis ole.), enkä millään tavoin ole perehtynyt hänen tuotantoonsa. Mutta edellisen kirjan luettuani minulle suositeltiin Stephen Kingin elämäkerrallista kirjoitusopasta ”Kirjoittamisesta”.

Sekä elämäkerrallinen osuus (opiskelijasta ensin opettajaksi ja sitten kirjailijaksi, vaimon osuus hänen uransa kehittymiseen) että kirjoittamisen ”opas” olivat mielenkiintoisia, henkilökohtaisia, hyvällä huumorilla höystettyjä. Vain pientä machoilua välillä, mutta ei mitään kauhujuttuja, vain oman elämän isojakin karikoita ja ”työssä oppimista”, ja lopulta: hänen massiivinen tuotantonsa ”vain” kirjoittamisen ilosta ja pakosta kirjoittaa.

Siihen minäkin taas pyrin: kirjoittamisen iloon ja pakottavaan tarpeeseen kirjoittaa.

Niitä näitä

Puuhastellen

Nyt on basilikaa, oreganoa, ruohosipulia, minttua, auringonkukkia, persiljaa, sitruunamelissaa, rosmariinia, … Enhän minä niin kovin varhaisessa näiden esikylvöjen kanssa ole, mutta enpä itse kuitenkaan ikinä ennen ole ollut näin aikaisessa.

Osasyyllinen moiseen hätäilyyn on varmaan ollut tämä Oulun korkeudella tähän aikaan vuodesta oleva lämpöaalto sekä se, että Pehtoori laitteli tänään pihakalusteita piazzallemme: hän kun on tehnyt kolmeen pienehköön pihapöytäämme uudet hienot tammikannetkin.

Minäkin siis keväthommiin ryhdyin, vaikka yrttipenkkien yllä kuten myös etupihalla on vielä parikymmentä senttiä lunta, ja paikoin vielä korkeita kinoksiakin. Tänä keväänä aion laitella yrttiviljelykseni (taas) ihan uuteen kuosiin. Ainakin myllään täysin ympäri: vanhat raparperit, lipstikat, persiljat ja rucolat (niidenhän ei kuulu olla monivuotisia? No kyllä sitä on kaikissa kolmessa renkaassa.

Vaikka ruokaravintolat on Oulussa vapautettu sulusta lähes kokonaan, on meille ”jäänyt päälle” kevään kuluessa ollut tukitoimemme ravintoloille ”noutoruokaa kerran viikossa”. Tänään hain kyllä Ruskon Cittarista: Sushi Take Away tuli testattua. Hyväksi havaittiin. Ja samalla reissulla sorruin kevään ekaan jätskiin. Kolme Kaveria Mandariini & Jogurttisuklaa. Jo vain! Raikasta ja makeaa, siinä on hyvä mandariinin maku!

Postikorttimyynti kesäkahviloihin ja muillekin on tarkoitus hoidella ensi viikolla: sitä varten päivittelin nettisivuja ja tein  ”tukkupaketteja” valmiiksi.

Touhuilujen ja pyöräilyjen ohessa on taas kulunut äänikirjoja. Nyt puuttuisi lukuhaasteesta kirja, jonka nimessä on kysymys- tai huutomerkki. Olisiko kellään vinkata sellaista? Löysin hyllystäni kirjat  ´Kuvaa asenteella!´ ja ´Bon appétit! – Pieni mietelmäkirja´, jotka olkoot hätävarana, mutta josko joku osaisi vinkata jonkun kelpo romaanin?

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Proteiinia pöytään

Uudet arkiruokakokeiluni ovat jatkuneet ja pari kertaa olen antanut myös ”lihankorvikkeille” mahdollisuuden, vaikka joskus olen vannonut, että esim. Mifulla on porttikielto meidän keittiöön.

Mökillä oli (toistamiseen) testattavana, tällä kertaa omalla idealla kokattavana Like Chicken bite. Se on soijapohjaista maustettua ”broilerin kaltaista” proteiinisapuskaa, jota ei periaatteessa tarvisi kuin vähän paistaa pannulla. Niin tein. Ja vähän lisämaustamista. Keksin ruoalle oikein houkuttelevan nimenkin

Sinihomeisia broiskujäljitelmiä 🙂

1 pkt Like Chicken bite
1 rkl oivariinia
1 rkl rypsiöljyä
1 silputtu valkosipulinkynsi
1 silputtu iso salottisipuli

½ pss Aura-murua (tai iso kimpale Castello sinihomejuustoa)
tilkka omenamehua, kanalientä tai ruokakermaa 

Tee ensin salaatti (hunameloni sopii sinihomejuustoruokien kanssa aina hyvin) ja cuscous-lisuke (tai keitä riisiä). 

Kuullota sipulit rasvaseoksessa, lisää chicken bite, paista pari minuuttia ja lisää vähän jotain nestettä sekä lopuksi sinihomejuusto. Kun juusto on sulanut ja ruoka kuumaa, on se myös valmista! 

Tänään sitten kokeilussa Katin kommentissaan vinkkaama arkiruoka, jonka perusaineksena on maitopohjainen proteiiniruoka Mifu Fajitas

Mukailtu Katin Mifu-safka 

1 pkt Mifu Fajitas 
öljyä, oivariinia
½ pussia wokkivihanneksia (mielellään mukana vesikastanjaa, tulee mukavaa purutuntumaa)
½ pussia Rummon perunagnoccheja tai vaikka edellisen päivälta ruoalta jäänyt pasta 
salottisipulia, valkosipulia
paprika-, chili- ja umamijauhetta
Sweet Chili -kastiketta
suolaa, pippuria 

Tarjoiluun limeä, raastettua pecorinoa ja kermaista (sushi)majoneesia

Ainelista ja myös tekotapani näyttävät kirjoitettuna monimutkaiselta, mutta ei lopultakaan ollut sitä. Nopsasti valmistui tämäkin.

Keitä kattilassa tarpeellinen määrä gnoccheja, pari minuuttia riittää, kaada vesi pois ja sen jälkeen gnocchit odottamaan kulhoon, jossa voi maustaa ne chili- ja paprika- sekä umamijauheella. Tai mikä tuntuu hyvälle. 🙂
Lisää kattilaan oivariini-öljyseos, kuullota sipulit ja sitten mifun paistaminen (pari minuuttia riittää). Siirrä seos kattilasta lautaselle. 
Paista lopuksi wokkivihannekset. Mausta suolalla, ja kun ne ovat kypsiä, lisää kattilaan gnocchit ja Mifu. 
Mausta lisää – sekä gnocchit että Mifu vaativat maustepurkkien esille ottamista. 

Ennen tarjolle asettamista puristin päälle vähän limeä, raastoin pecorinoa ja pöytään sushi-majo, josta on tullut meille ”uusi ketsuppi, sinappi, kermaviili tai joku”. Se sopii aika moneen. Siis Creamy sauce for sushi. Ettei menis ihan turhan terveelliseksi ja kevyeksi tämäkään ruoka. 😀 

Tuosta juustoraasteesta (Pecorino) tuli mieleen vielä yksi suositus. Kaltaiseni pecorino/parmesan/sitruuna/lime-raastaja on ollut hyvin tyytyväinen viime kesänä Tampereen Culinaria-kaupasta ostettuun Cuisipron raastimeen. Nettikaupoissakin sitä näyttää olevan myynnissä. Suosittelen.

Makoisia arkipäiviä muillekin!

Niitä näitä

Juhlimattomat synttärit

Tänään on synttäripäivä.

Isäni syntymästä on 90 vuotta. Kävin aamun pyöräreissulla viemässä haudalle kynttilän, yhden vain. Sekin tuntui aurinkoisessa, lämpimässä aamussa jotenkin hassulle. Ehkä kukka olisi ollut sopivampi.

 

 

 

Isäni oli perheen kuopus, todellinen iltatähti, jonka mummu sai 46-vuotiaana. Isällä oli yksi veli (kuvassa vasemmalla), neljä sisarta (+ 1 siskopuoli, mummun lehtolapsi, jonka kanssa isäni ei koskaan asunut). Kuvassa siskoista toiseksi nuorin. Vain yksi on koko sisaruskatraasta enää elossa.

Koska sota-aikana koulu keskeytyi monta kertaa ja koska maatiloilla tarvittiin työvoimaa miesten ollessa rintamalla, teki isäkin naapuritalo(i)ssa rengin hommia ja osallistui talkoisiiin. Mm. toukokuusta 1944 lähtien talkookirjaan merkityt työtunnit täyttivät päivät. Isä olikin yksi niistä nuorista, jotka sodan vuoksi vapautettiin oppivelvollisuuden suorittamisesta, joten hänellä ei ollut edes kansakoulun päättötodistusta. Liikenneneuvoksen arvo on kuitenkin hautakiveenkin kaiverrettu.

Synttäreitä ei tänään vietetty, mutta tässä kuva vuodelta 1962, jolloin iskä oli melkein saman ikäinen kuin meidän Juniori nyt: että ovat isäni ja poikani samannäköisiä kolmekymppisinä! Ja samaan muottiin sopii kyllä veljenikin, jonka yksivuotisynttäreitä kuvassa vietetään.

Niitä näitä

Ajateltavaa

Miksihän sininen tyyni vedenpinta luo liki euforisen tunteen? Tyynnyttää, rauhoittaa, selkiyttää, auttaa. Kun samaan aikaan on endorfiinia liikkumisesta, sekä valoa ja kevättä ilmassa niin johan on hyvä, hetken huoleton  olo. Ei muista jotain mille ei voi mitään.

Kuvahommia tänään, omaksi ja asiakkaan iloksi. Kovin vähän aikaansaannoksia, mutta jotain kuitenkin.

Sekä ulkona että koneen ääressä tänään ja pitkin kevättalvea olen – taas – kovasti pohtinut, millehän alkaisin? – Niin kovasti haluasin puuhata jotain – jotain, jossa olisi joku päämäärä. Jotain tavoiteltavaa, jotain joka panisi oppimaan ja/tai tekemään. Jotain josta jäisi joku ”jälki”. Ei välttämättä mitään aineellista, mutta josta voisi sitten sanoa, että onnistuinpas, teinpäs, opinpas, valmista tuli. Jotain!!