Reija

Tammikuun valo on kylmä, se tulee matalalta, on alakuloinen.

Kävelin kaupunkiin aamupäivällä. Myötätuulessa sain tepastella, ja sitten tilasin sopivasti Jäälistä palaavalta Pehtoorilta kyydin kotiin päin, joten ei tarvinut jäätyä pohjoisen tuulessa.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun autoni on ollut puolenkymmentä kertaa tyttärellä lainassa, ”pienen Beetlen matkat kauas tuntureille”, olemme hoksanneet, että on oikeastaan sittenkin ihan hyvä, että meillä on kaksi autoa. Kesäaikana (= pyöräilykeleillä) en autoa juuri tarvi, mutta talvella kummasti meillä on muka yhtäaikaa menoja. Vaikka onpa nuo saatu soviteltua.

Ja eipä minulla todellakaan tule kilometrejä autoon; viime vuosina enemmän pyörään kuin autoon. Kesällä 10-vuotissynttäreitä viettävän Beetleni mittarissa on häthätää 50 000 km. Tornion opiskeluvuodet ja tyttären muutamat mökkireissut ovat kerryttäneet isompia lukuja. Muutoin matkoja periaatteessa vain kotoa kaupungille tai lähimarkettiin, aiemmin myös Caritakseen, töihin ja salille, nykyisin satunnaisesti Haukiputaalle (pienten toinen koti kun on siellä). Enpä juuri pendelöi.

Tänään olin aikaisin aamulla kaupungissa. Taivas tulessa. Ja kamera mukana.

Vein meidän vanhan ison, todella ison säästöpossun kolikot tallennusautomaatille. Ennen kokematon juttu. Kolikoita on kerätty kauan, ehkä 10 vuotta. Se on aina ollut meidän ”matkapossu”. Nyt sen tyhjennys tuli ajankohtaiseksi kun pankkiin ei enää sopinut sentin senttiä ja halusin kuluneen, romahkon possun pois näkösältä. Tiesin, että kolikoita on monen sadan euron edestä, mutta että yli 700 euroa!

Sillä rahalla sais lennot Roomaan ja takaisin – kahdelle. Matkakassa taitaa nyt kuitenkin huveta kodin sisustukseen.

Vein aamupäiväreissulla Konttiin kaksi isoa kassillista ja yhden laatikollisen kaapeista tyhjennettyjä DVD-elokuvia, sarjoja, etc, muutaman kirjan, vielä vähän vaatteitakin, laseja, kuppeja ja kippoja. Matkakassaa en aio käyttää uuden tilpehöörin ostoon, vaan johonkin isompaan, johonkin ”yhteen”. Kerron kunhan olen päättänyt.

Osteopaatillakin kävin, toistamiseen siis. NYT en ole ollenkaan niin innostunut kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Sanoi, että tulen käsittelystä varmasti entistäkin kipeämmäksi, ja se käsittelykin oli kaikkea muuta kuin rentouttavaa ja etten saa tehdä oikealla kädellä mitään viikkoon. MITÄ ihmettä mitä sitten voin tehdä? Kävellä?

Juuri kun olen päässyt mukavasti hiihdon alkuun, ensimmäiset 100 km tuli eilen täyteen. Siis vasta nyt 100 km, mikä kertoo siitä, etten hiihtele mitään pitkiä matkoja, useimmiten 8 kilsan lenkki, ja suunnilleen joka toinen päivä. Sellaista leppoisaa kuntoilua. Hiihto on sitä paitsi ollut hyväksi – ja nyt on tauotettava. Hö!

Yhdellä kädellä postaaminenkaan ei ole oikein sujuvaa! Katsellaan.

Kävin aamusella pikaisen pyrähdyksen apteekissa ja Valkeassa, jonka aulassa oli ennakkoäänestyspaikka. Pienen hetken mietin, että nythän äänestän, onpahan sitten hoidettu. Minun ikäpolvelleni kun äänestäminen oikeasti on oikeus, mutta myös velvollisuus: kuuluu äänestää, kun siihen on oikeus ja mahdollisuus! Lähes kaikissa mahdollisissa vaaleissa olen äänestänytkin. Mutta: nyt nämä aluevaalit ovat vähän sellainen epämääräinen juttu, en ole ainakaan vielä perehtynyt niin paljon, että tietäisin ketä äänestäisin, joten ainakin tänään jäi äänioikeus käyttämättä.

Olen ymmärtänyt, että aluevaaleissa on kyse mm. aika isosti kotiseudun (hyvinvointialueen) terveydenhuollon hallinnasta ja järjestämisestä. Eikös nämä asiat ole nyt viimeisen vuoden olleet aika lailla tärkeässä omassakin elämänpiirissä, joten eikö nyt kannattaisi ryhdistäytyä ja etsiä ehdokas, jonka uskon edistävän asiaa toivomallani tavalla? Tästähän demokratiassa on kyse, eikö?

Hieman skeptisesti kyllä suhtaudun siihen, että kukaan ehdokkaista olisi ryhtymässä ajamaan sellaista ”sote-uudistusta”, jota minä olen varsinkin kuluneen viikon aikana, toki oikeastaan aina, kaivannut: perhelääkärit takaisin! Tai noh, onko niitä koskaan oikein ollutkaan, mutta …

Tiedän, että omalääkärisysteemi on olemassa, mutta tarkoitan sen viemistä uudelle levelille. Kuinka olenkaan kaivannut sellaista, että voisin tarvittaessa soittaa [ei mitään automaattivastaajia, ei nettivarauksia] tutulle sairaanhoitaja-vastaanotto-ihmiselle, joka huolehtisi, että pääsisin/pääsisimme vastaanotolle tai että lääkäri tarvittaessa tulisi (hoiva)kotikäynnille.

Paikalle tulisi sellainen lääkäri, joita vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa tai englantilaisissa romaaneissa on tapana olla: jo keski-iän loppupuolella oleva, vähän pyylevä mieslääkäri (se sitten siitä minun feminismistäni),  jolla olisi kellonvitjat liivintaskussa, valkoinen takki auki, paksut pulisongit, lempeä, rauhallinen ääni ja olemus sekä viisas, myötäelävä katse. Ja ehdottomasti kädessään ruskea pintanahkainen, messinkihelainen lääkärinlaukku! Eivätkös nämä kaikki ole merkkejä asiantuntemuksesta, alan uusimman tiedon ja taidon hallinnasta?

Hän tietäisi tautihistorian, lääkeallergiat, perinnöllisyydet, elinolot, osaisi neuvoa ja rauhoittaa, määräisi lääkkeet ja levot, kysyisi kollegaltaan neuvoa jos olisi tarvis, eikä kierrättäisi potilasta paikasta toiseen, ottaisi ”omalle osastolleen” mikäli tauti niin vaatisi.

Että aluevaaleissa tällainen romantisoitu käsitykseni ja utopia terveydenhuollon järjestämisestä ei hoidu? – Ei taida hoitua. Ehkä minun on vain koetattava suhtautua vaaleihin vähän vähemmän haaveillen ja etsittävä mahdollisimman luotettava, asioista perillä oleva ja toimelias ehdokas.