Feelgoodia, historiaa, elämää – kirjojen maailmassa

Joulukuussa lukemani kirjat ovat tässä.

J. K. Tamminen, Estonian salaisuudet

Milly Johnson, Kirsikoita ja joulun taikaa

Anneli Kanto, Piru, kreivi, noita ja näyttelijä

Joanna Bolouri, Paras aika vuodesta
Anneli Kanto, Piru, kreivi, noita ja näyttelijä

Tuula Karjalainen, Outi Heiskanen

Anneli Kanto Pala palalta pois

Jeffrey Archer, Miehistä parhain

Jeffrey Archer, Minkä taakseen jättää

Vain yhdeksän kirjaa, siksi vain yhdeksän, että muutama kirjajärkäle ”valmistui” vasta tammikuun puolella, siksi, että jätin muutamia (mm. Aviciin elämäkerta) kesken, siksi, että kävin vähemmän ja lyhemmillä lenkeillä kuin tavallisesti, siksi koska joulu ja kotona seuraa.

Kuuntelin jopa pari feelgood-joulukirjaa: Johnsonin ja Bolourin kirjat ja minä jopa tykkäsin niistä. Varsinkin ”Kirsikoita ja joulun taikaa” oli sellainen ”romanttinen komedia”, aikuisten satukirja jossa oli mukavia persoonia, ei liian ennalta-arvattavia käänteitä, hyvää dialogia. Sai heittää ajattelun ihan vapaalle.

Anneli Kannon tuotannosta luin kaksikin kirjaa: eikä niitä kumpaakaan voi väittää ”feelgood”-kirjaksi. Ei todellakaan.

Piru, kreivi, noita ja näyttelijä sijoittuu 1600-luvun puolivälin Turkuun ja  myös Kajaanin linnaan, Ouluunkin. Se kertoo Pietari Braheb ajasta ja nuoresta Laurentiuksesta. Se on vahvaa, perusteellista kerrontaa: uskonnosta, tieteestä, yliopistosta, köyhyydestä, raakuudesta, rusoisesta elämänmenosta. Kanto on taas tutkinut ja lukenut historiaa ja kirjoittanut sen pohjalta vankan historiallisen romaanin.

Hänen toinen, vanhempi kirjansa ”Pala palalta pois” on omakohtainen kirja siitä, millaista on olla muistisairaan äidin tytär. Kirjasta saa paljon tietoa, ja vertaistukea. Vaikka aika rankkaa luettavaa, myös helpottavaa, asioita ymmärrettäväksi tekevää.

Joulukuun ainoa elämäkerta oli Tuula Karjalaisen kirjoittama Outi Heiskasen elämäkerta. En ennen tätä juuri tuntenut Heiskasta enkä hänen töitään, uransa vaiheita, eikä tämän jälkeenkään minusta hänen taiteensa fani tullut, mutta vähän jäi harmittamaan, että etten päässyt näkemään näyttelyään Ateneumissa.

Marraskuussa aloittamani Jeffrey Archerin Clifton-sarjan kaksi viimeistä romaania luin joulukuun alussa. Seitsenosainen sarja jaksoi kiinnostaa loppuun asti. Ja päätösosakin oli ihan hyvä, toisin kuin esim. Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjassa. 

”Oudoin” joulukuun kirjalistani opuksista on ”Estonian salaisuudet”. Kirja sinänsä ei ollut outo, mutta se, että yleensä aloitin sen. Ja että se tuli kuunnelluksi melkein kerralla. Se oli tavattoman mielenkiintoinen, perusteellinen, tutkimuksellinen, selkeästi argumentoitu. Eikä siinä mässäilty suuronnettomuuden traagisilla kohtaloilla, vaan nimenomaan selvitettiin kaikkia – ihan hullujakin juttuja – jotka Estonian uppoamiseen ja onnettomuuden tutkimukseen on liitetty ja ovat liittyneet. Monet, monet näkökulmat, tutkintahaarat tulivat esitellyksi – tyrkyttämättä lukijalle ainoaa oikeaa vastausta.

Viime vuoden kuunneltujen kirjojen saldoni oli 130 kirjaa. Niiden lisäksi ehkä noin 10 paperikirjaa. Tämä tammikuun alku viittaa siihen että tänä vuonna tulee luetuksi vähintään saman verran. Tämä käpertyminen kotiin vaatii edes kirjallisia kokemuksia maailmasta.