Reija

Aamutaivas oli purppurainen, sininen, harmaa, keltainen… Eevis auton takapenkillä pohjoisesta etelään (Haukipudas – Oulu) oli samaa mieltä kanssani, ja totesi, että ”onpa hieno! Mutta se on pinkki, eiku sateenkaaren värinen.” Unicorn, Pipsa Possu, My Little Pony kaikki ”tyttöjen hutut (= jutut)” ovat pinkkejä ja/tai sateenkaarenvärisiä ja Eeviksestä parhaita. Sitten nanosekunnin hiljaisuuden jälkeen tyttö totesi, että ”ei oo vihreetä”. Mutta kun samaan aikaan edessä oli liikennevalot, joihin juuri vaihtui vihreä, keksi nelivuotias ratkaisun moiseen puutteeseen: ”liikennevalosta voi ottaa vihreetä ja maalata taivaalle”. Turha sitä oli mennä kiistämään. Hyvillä mielin sateenkaaren värisen taivaan alla ajelimme suoraan museolle.

Museo Ainolassa on Eeviksellekin – kuten isoveljelleenkin – jo tuttu paikka, josta tiesi etsiä lempparikohteensa, mutta jossa jaksoi ja halusi kiertää kaikki kolme kerrosta ja katsella päällisin puolin kaikki huoneet, muutamat hyvinkin perusteellisesti. Siellä kun on nyt kaikkea jouluun ja sen perinteisiin liittyvää esillä. Mm. jättijoulukalenteri, jonka jokaisessa luukussa on joulun perinnetietoa. Tämän kalenterin luukkuihin on lupa kurkistaa jo etukäteen! Ja mehän kurkistettiin.

Sitten museolla on myös toinen ”joulukalenteri” eli Kansallis-Osake-Pankin talon (vuodelta 1900) pienoismalli.  Komea kansallisromantiikkaa edustanut talo purettiin 1960-luvun alussa, mutta museolla rakennuksesta 1:32 kokoinen pienoismalli. Malliin on rakennettu 24 erilaista koti- ja liikeinteriööriä. Talon ikkunoista kurkistelimme sisään.

Yläkerran De Urbe Uloa -näyttelyssäkin pyörähdimme, ja yhtäkkiä Eevis pysähtyy: ”Onko nuo porot kaupungilla?” – Onhan ne Lindströmin maalauksessa (ja muutamissa aikalaisvalokuvissakin) vuodelta 1914.

Museolta ajelimme keskustaan, ja siellä tepastelimme kirjastoon. Eevis voisi olla siellä vaikka kuinka kauan. Selailla kirjoja, ”Mummi, lue”, vaihtaa toiselle hyllylle, kerätä ison pinon lainattavia. Ja lähtiessä osaa skannailla kirjat lainatuiksi ja muistaa tulostaa kuitin lainatuista.

Mie olin ehdottanut jo aiemmin, että mentäis jonnekin ”oikeaan ravintolaan” (Rosso, Pannu, tms.) syömään, mutta juuri kun olimme Rotuaarin Mäkkärin kohdalla, Eevikselle iski ”ihan hirmunen nälkä”. Siispä sinne. Kun oli tankattu, meillä oli taas tarmoa ja intoa jatkaa matkaa Valkean Roihulaan (leikkiapaikka ostoskeskuksen 3. krs:ssa) ja sitten vastapäiseen lelukauppaan: lupasin ostaa pienen joululahjan. Ostinkin ja samalla ainakin vartin kestäneen valinnan aikana sain hyvät vinkit sitten siitä, mitä huomenna käyn ostamassa pukinkonttiin. 🙂

Tässä vaiheessa puheen pulputus oli jo vähän hidastunut ja päätettiin lähteä mummilaan katsomaan ”onkohan sillä papalla jo hirmunen ikävä mua”, totesi Eevis. Ja olihan sillä papalla ollut.

Eeviksen kanssa vielä lueskeltiin, pelattiin, istuskeltiin sylikkäin. Eikä kummallakaan ollut kiirettä pitää kiinni siitä, mitä äidilleen oli luvattu kotiin paluun ajankohdasta. Mutta lähdettiin kuitenkin. Ja nyt taas on jo ikävä.

Spotify-listallani on jo Botticellin perheen joululaulut, jotka soivat oululaisessa ”Lumi Infernossa” – tai ei Oulussa sellaista ole ollut, Helsingissähän ne pienemmätkin pyryt tahtovat olla iltalehtien mukaan lumihelvettejä, saatikka eilinen. Oli tänään täälläkin ihan kunnon tuprukeli lenkillä, mutta joulumusiikki vei huomion pois tuulesta ja tuiskusta tepastellessani lumipöpperöisillä teillä.

Vanhan ”joulumuistikirjani” olen jo hakenut esille: tänään sen ohjeista porkkana- ja lanttulaatikot, limput päätin siirtää huomiselle, saaristolaisleivät tein eilen.

Jouluohjelmaa telkkaristakin: Riddarin lankoja päätellessä katselin (MTV Katsomosta?) Downton – Highcleren linnan massiivisia jouluvalmisteluja. Upeaksi linna viktoriaaniseen jouluasuun saatiin, – merkillisestä häsyämisestä ja ”teko”naurusta (?) huolimatta oli ihan mukava katsella, – semminkin kun en löytänyt mistään kanavalta eilen alkanutta kotimaista Joulukodit-ohjemaa.

On aikaa. Se tuntuu hyvälle.

Purppurainen sivuvalo, tai oikeastaan myötävalo puolelta päivin kun oli Toppilassa Teletappikukkuloilla ja merenrannassa. Meri on rannasta jo jäässä, Toppilansalmikin melkein.

Juuri tässä kohtaa minulla oli joku kuvaan sopiva vaikuttava aforismi tai tarkkaan mietitty, hyvin sanoitettu ajatus mielessä – se liittyi tähän maisemaan. Tiedättehän, kun netissä on niitä ”aforismitauluja”, esim. Pinterestissä niitä on, ja julistekauppoissa etc. – tekstiä juuri tällaisista maisemista, tie, polku tai valo vie kohti rannatonta merta ja taivas purppuroi tai jotenkin muuten vaikuttava maisema ja sitten joku ”lausahdus”, sitaatti tms.. ”Life is a way … ”  Ajatukseni oli oikeasti vähän ’edistyneempi’ , mutta enhän minä tietenkään muista. Enää. Tietenkään.

”Syvämietteinen ajatus” – sellaisiksi niitä teininä kutsuttiin ja niitä kirjoiteltiin omiin ja kavereiden MINI-kirjoihin. Kai muillakin oli sellaisia?

Minullapa on omani vielä tallellakin. Ehkä keskikoulun kolmennelta tai neljänneltä? Sivuja väritettiin Penol 300 -tusseilla, jollaisia oli saatu paketti synttäri- tai joululahjaksi  ja sitten kirjoiteltiin runonpätkiä, laulujen sanoja, aforismeja, ”syvämietteisiä ajatuksia”, joita löytyi nuorten lehdistä tai kavereiden kalentereista tai sanailtiin itse. Kertakaikkisen teiniä. 😀

Minun ”Mini-kalenterini” (vähän tulitikkuaskia isompi) on käynyt irtopainokseksi – luonnollisesti olin päällystänyt ja kontaktoinut Ressu-kuvalla. Olin tuohon aikaan ihan hillitön Ressu-fani, – tässä näytön yläpuolella on parikymmentä Tenavat-kirjaa vielä hyllyssä. Ne eivät ole joutuneet satojen kirjojeni jouduttua kierrätykseen vuosien varrella. Tenavat ovat ja pysyvät.