Varoituksen sana, nyt tulee kyynelehtivää vuodatusta, vuodatusta siitä, kuinka on surullinen ja surkea olo.

Jo paljon ennen joulua, kun Juniori ilmoitti töihin lomatoiveensa tälle vuodelle, merkittiin kalentereihin, että ainakin hän ja muksut, ehkä myös R. jos saa loman, tulevat hiihtoloman aikohin tänne möksälle meidän kanssa, – mekin järjestimme tulomme tänne juuri tälle viikolle.

Sekä Apsu että Eevi olivat etukäteen mielissään, moneen kertaan muisteltiin viime vuoden mukavaa lomasta, ja suunniteltiin, mitä kaikkea mukavaa taas tehdään (lumilinna, mäenlaskua mökkitien päässä, kylpylä, porofarmi, Suomen pisint pulkkamäki, Kaunispään munkit, takkatulta, poronkäristystä, kylpylää, pullaa ja Souvareita, yhdessäoloa ja pelaamista, Mario & prinsessa Peach -show, brunssiaamiaisia, Kuukkelista viikonloppukarkit, luppoilua ja lomailua). Enkä se ollut vain minä, joka näitä juttuja jatkoi ja joista innostui!

Koska R. ei saanut lomaa tähän viikonloppuun, Juniorin ja muksujen oli tarkoitus tulla huomenna junalla Rovaniemelle, josta Pehtoori heidät hakisi tänne. Näin muksujen ei tarvisi kaksistaan kärvistellä takapenkillä kuutta tuntia.

Eihän se nyt niin menekään. Jo alkuviikosta tuli tieto, että Apsulla on flunssaa, ja tänään sitten varmistui, että Eevis on sen verran (= aika lailla) kipeä, että Juniori (viisasti kylläkin, vaikka vastoin lasten toivetta) päätti, että eivät reissuun lähde. Vaikka kuinka olen jo pari päivää tähän koettanut varautua, ei nyt hyvälle tunnu.

Semminkin kun näin kävi TAAS. Vuoteen yhtäkään lasten lomaa ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu, toivottu.

Ja iso ongelmahan tässä taas olen minä itse: mie aina niin ootan ja värkkäilen. Ehti Pehtoorikin ison lumilinnan lapsille tehdä, mie täytekakun, ja paljon muuta. Mutta – hoen koko ajan itselleni, että eihän tämä nyt niin iso juttu ole. Ja kuitenkin ”vain” kurkunpääntulehdus tms.  Mutta ikävä muksuja on. Ihan hiton ikävä.

Yritän käyttäytyä kuin vastuullinen äiti ja mummi, enkä enää tupise. Kunhan mukelot nyt paranevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään paljon hyvääkin. Aamupäivällä (paitsi että laittelin ruokia, täytekakun yms. huomista varten valmiiksi, – en sentään ehtinyt pedata sänkyjä valmiiksi!!) siivosin vielä kaappeja (nyt on viideksi vuodeksi nämä hommat tehty), odottelin pakkasen lauhtumista  ja sitten ladulle!!!

Sää paras mahdollinen ikinä! Ihan tyven, – 1 C, aurinko sinisieltä taivaalta, ladut priima kunnossa.

Tein eka kertaa ikinä kännykällä videokoosteen ladulla napsimistani kuvista. Olin Kakslauttasen ja Rönkönlammen huudeilla. Klikkailehan auki. Kerro jollei toimi, jotta tiedän ryhtyä opettelemaan toimivaa videon liittämistä. 🙂

Tässä vielä varmuuden vuoksi muutama still-kuva oikealla kameralla filmattuna ja kuvankäsittelyllä hifistelty.

6 Comments

  1. Väkisinhän tuossa harmituksen tunteet olisi vallanneet mielen, kun suunnitelmat romutetaan ykskaks. Se tyhjyyden tunne kun hartaasti odotettu ja suunniteltu yhteinen aika ei sitten toteudukaan. No, sinä olet sopeutuvainen minulla on vielä oppimista tämän asian tiimoilta. Video toimii. Kiitos kuvista! Ladut on tosiaan tiptop kunnossa, kelpaa kuvata.

    1. Kiitos myötäelosta, heinisusanna. En minä kyllä ole ollenkaan hyvä sopeutumaan tällaisiin juttuihin; mie aina niin ootan tämmösiä juttuja. Lasten kanssa olemisen ikävä on ollut pitkään, ….

      Ehkä onnistunut videokokemus kannustaa tekemään joskus toistekin. 😀

  2. Jospa helpottaisi sanoa ”ääneen” ainakin kymmenenvuotinen toiveeni tulla joskus mummoksi. Saattaapi kuitenkin olla, ettei meistä koskaan tule isovanhempia,. Pitkään olen yrittänyt asennoitua siihen, pieni toivo on kuitenkin takaraivossa…

    1. Iso toive sinulla on, eikä kyllä mitenkään tavaton. Se taitaa olla myötäsyntyinen ja iso toive lähes meillä kaikilla joskus äideiksi tulleilla. Annetaan toivon elää ja muuttua vielä todeksi.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.