Vielä tänäänkin ruokapostausta. Tänään meillä kahden hengen päivällisellä oli muistoja menneestä.

Kuluneella viikolla tulin viettäneeksi aikaa kuva-arkistojeni (ja matkapäiväkirjojen) parissa, ja löysin digikuvan kesältä 2007. Oli Pehtoorin viiskymppiset, joita vietimme Toscanassa. Arezzon kaupungin laitamilla oli pieni ”linnakartano” 1700-luvulta, jonne kokoonnuimme kaveriporukalla perheineen. Gruppo San Lorenzo vietti viikon helteisessä Toscanassa.

Reissulta on tietysti satoja kuvia, mutta yksi kuva, jonka epäonnistumisesta vastasin ja olin pahoillani, oli vielä kansioissa ns. raakakuvana. Viime vuosituhannen puolella ja tämän alussa minulla ei ollut taitoa, eikä ohjelmia (Photari), joilla olisin mustiin ikkuna-aukkoihin saanut kavereita näkyviin, mutta nyt oli ja osasin.

Tällä poppoolla (+ minä & toinen ”kamerallinen”) nautimme juhlaillallisella paikallista perinneruokaa – arezzolaisen ankkakastikkeen tein tuon linnan pikkuruisessa, aika alkeellisessa keittiössä. Mutta silloin tarjoilla oli tuoretta ankkaa, eikä ainoastaan fileitä. Mikä tietysti vaati enemmän puuhaa, mutta jossa (kait, toivottavasti) oli myös enemmän makua kuin meidän tämänpäiväisessä ankkapadassa.  Tänään tein sen pakastetuista ankkafileistä, joita Oulussa saa ainakin Torin Lihamestarilta.

Kastikkeen/padan voi tarjota pastan, riisin, risoton tai polentan kanssa. Joskus olen soseuttanut valmiin kastikkeen tehosekoittimella, esimerkiksi tagliatellen kanssa se on siten parasta. Mutta koska tällä kertaa tein kastikkeen hienoista rintapaloista, eikä kastiketta tarvinnut hauduttaa ihan mössöksi, jätin sekoittamatta.

Reseptin ”3 dl valkoviiniä” kuittasin tänään piccolopullisella Henkell Trockenin kuohuvaa, jota meillä on aina jemmassa. Alkoholiton vaihtoehto on hyvä olla tarjolla, kun tarjoillaan viiniä, ja nimenomaan tämä on oikein hyvä vaihtoehto.

Arezzolainen ankkakastike – sugo aretino

3 rkl oliiviöljyä
800 g ankkaa fileinä (tai 1 kg rinta- tai koipipaloina)
(tänään kolme filettä, joista osan rasvasta irrotin
ennen valmistamista ja pakastin vastaisen varalle…
Ankanrasva on monessa hyväksi.)
1 sipuli kuutioituna
1 porkkana kuutioituna
1 sellerinvarsin kuutioituna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ pkt amerikanpekonia tai pancettaa
3 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk tomaattimursketta
3 dl kanalientä (fondista)
30 g kuivattuja tatteja
2 laakerinlehteä
2 rkl tuoretta salviasilppua
suolaa, mustapippuria

Kuumenna öljy padassa. Ruskista ankanpalat. Lisää paloitellut juurekset, valkosipuli ja pekoni. Anna ruskistua. Kaada viini mukaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurske ja kanaliemi. Sekoita mukaan liotetut sienet ja yrtit. Pippuroi ja suolaa. Jätä pata liedelle (tai leivinuuniin kuten meillä tänään) pariksi tunniksi. Sekoittele välillä. Tarvittaessa lisää nestettä.

Jos käytit koipipaloja irroittele luut ja nahka ja pilko liha kastikkeeseen. Poista laakerinlehdet ennen tarjolle vientiä.
Maalaisleipää, pastaa (tai ohra-riisiä kuten meillä tänään) ja salaattia, jossa on reilusti rucolaa mukana, maistuvat tämän lisukkeina. Bon appetito!

Ja tällä ruoalle oikeastaan ´ainoa, oikea´ viini, jos sellaista haluaa (ja kannattaa) tarjota on Chianti Classico. Esimerkiksi klassikko Peppoli on juuri hyvä. Tänään me avasimme, viinikaapissa pitkään jemmatun laatuviinin: Tenuta di Arceno. Tämä on tilattu joskus ulkomailta. Ja se teki Arezzon ankasta hienon juhlaruoan.

Mitä on  Chianti Classico? Klikkaudu tuonne, sen jälkeen tiedät. 😀

Ja laskiaispullia vaalikahveille… Jos joku ei ole aiemmin lukenut, tai ei muista, mutta kiinnostaa, niin täällä on kolumnini laskiaispullan historiasta. Tämmöisiä pikkujuttujani julkaistiin yhteen aikaan Kalevassa suunnilleen kerran kuussa.

SiitäKIN on aikaa…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.