Hallista herkkkua

Kauppahallissa.

Olin siellä aamusella, aika varhain. Tunnelma levollinen. En ollut ainoastaan kalaostoksilla, vaan myös kuvailemassa. Tuttuakin tutumman kalapuodin tuotteita ja tiloja kuvailin. Ottakaapa FB:ssa tai Instassa seurantaaan ”kalaliike Pekuri”. Saattaa tulla ideoita arjen ja viikonlopun ruokaruljanssiin.

Sainpa sitten lähtiessä pussukallisen tuotteita mukaani… ennen kokemattomia lohipihvejä. Mozzarella-aurinkokuivattutomaatti ja feta-oliivi. Isoja pihvejä, joista M. sanoi, että kannattaa syödä kylmänä. Niin teimme. Tein oheen Siggpac-kurkkusalaatin (yhdenlainen versio tsatsikista), pinaattisalaattia, avokadon puolikkaat ja kananmuna, sekä tuoretta maalaisleipää (Hallissa Puistola Bakeryssä on ihanaa vehnähapanjuurileipää! tai K-kaupan Lombardian leipä) sekä Kitkan levitettä (jota sitäkin saa kalapuodista, se on monikäyttöinen, voileipäkakkuihin, croissantin väliin, uuniperunoiden kanssa, paahtoleivälle, – vuosia sitten taisin käyttää sitä kyllästymiseen asti. Nyt tauon jälkeen maistui taas oikeinkin hyvälle). Kaikkinensa olipa helppoa, hyvää lauantairuokaa. Sen ohessa espanjalainen Turonia Albariño En epäile, ettenkö hankkisi ko. viiniä uudelleenkin.

Samoin kalapihvit tulevat toistekin olemaan meidän ruokapöydässä. Minä feta-friikki pidin enemmän feta-lohipihvistä, Pehtoori mozzarella-versiosta. Niinä kertoina kun saattaisi tulla mieleen tilata Voltin kautta pizzaa tai muuta noutoruokaa (ei olla vielä ikinä tilattu 🙂 ), niin taidamme hakea hallista näitä. Tai jotain muuta.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.