heinäkuu 2019

Showing: 21 - 30 of 31 RESULTS
Ruoka ja viini Valokuvaus

Viinikerhon käytyä

Viinikerhon maistelun järjestelyvastuu oli meillä: teemaksi valitsin kesäviinit ja Etelä-Afrikan. Sieltä tulee hyviä valkkareita, jotka sopivat kesäisten salaattien ja keittojen kanssa tarjottavaksi ja sieltä tulee hyviä, lämpimiä punaviinejä, jotka on  kuin tehty grillattujen liharuokien makua täydentämään. Ja yksi tärkeä syy oli se, että meillä on ollut jemmattuna syksyllä 2009 Kapkaupungista ostettu erittäin kallis punaviini (Rust en Vrede 1694 vuosikertaa 2006), jonka halusin saada jo maisteluun, ettei viini ehdi etikoitua. Ja tälle viinille sitten ostin pari verrokkia.

Ei ollut etikkaa, ja olisi voinut olla vielä muutaman vuoden kypsymässä vielä pehmeämmäksi, mutta todettiin kyllä erinomaiseksi. Kuten myös muut melkein kaikki muutkin. Eikä kukaan valittanut ruoastakaan, joka oli kyllä aika vähän etelä-afrikkalainen. Jälkkärinä ollut sitruuna-marenkikakku sai kiitosta ja kehuja, ja sen ohessa tarjoamani etelä-afrikkalainen Amarula-tilkkanen sopi tarkoitukseensa oikein hyvin. Mutta sen kakun teko!! Ohjeen otin uudesta keittokirjastani ”Viikonloppu lautasella”, jonka tekijän Teemu Auran uralla ko. kakulla on ollut käänteentekevä vaikutus. Ja minä tykkään sitruunakakuista, -piiraista ja -juomista ja ylipäätään sitruunasta.

Hyvin harvoin valitsen monimutkaisia ohjeita, mutta nyt tämä sivun mittainen rimpsu ei pelottanut. Mutta toista kertaa en tähän ryhdy. Kakku vaati viisi eri vatkausta, valkoisia ja keltuaisia erikseen, vesihauteessa kypsennystä, jäähdyttämistä ja paistamista ja huh huh! Ei vaikeaa, mutta tiskiä ihan hirveästi ja aikaa vaati enemmän kuin mikään aiemmin tekemäni kakku. (Kuva eilisessä postauksessa ja Instassa.)

Eiliset vieraat toivat parikin kimppua kotipuutarhoistaan. Tämä yrttimaan kimppu on kaunis ja hyvä idea. Minullakin löytyisi takapihalta melkein kaikki samat yrtit, mutta enpä ole tällaista keksinyt/osannut sitoa. Otin kuvia, eri versioita. Nyt pikagallup: kumpi kuva miellyttää sinua enemmän? Tumma vai vaalea?


Niitä näitä

Shoppailemassa

Aamupäivä vierähti shoppailemassa, ja mm. puhelinliittymäasioita hoidellessa. Ja nyt vinkkinä muillekin, vaikka kaikki muut tämän taitavat tietääkin: netti- ja mobiililiittymien hintoja kannattaa kilpailuttaa ainakin parin vuoden välein. Kännyliittymä, laajakaista, Telia-viihdepaketti (Netflix etc.) ja vielä iPadin sim-kortti on tullut hankituksi eri aikoina, täydennettynä, vaihdettuna ja keskitettyä eri operaattoreilta Telialle. Tänään sitten vihdoin menin liikkeeseen (ja jonotin reilun tovin) ja kerroin tiskin takana olevalle nuorelle miehelle, että nyt pitäisi saada kokonaisedullinen paketti ja yhteislaskutus etc. Ja sain. Yhteensä 20 % halvemmalla kuukausimaksulla koko setin.  Kaveri sanoikin, että näitä on kyllä hyvä aina välillä tarkistuttaa, – koska kamppishintoja voi hyödyntää.

Myös äidin liittymäasiat kuntoon = luopuminen lankapuhelimesta ja mokkulasta ja kännykkään aiempaa halvelmpi liittymäpaketti. Näiden jälkeen kehotin Pehtooria menemään känny- ja tablettiliittymiensä kanssa oman operaattorinsa putiikkiin ja sanomaan,että kuukausimaksua olisi tarpeen alentaa, ja molemmista liittymien hinnoista lähti vitonen kuukaudessa.

Toinen tärkeä asia oli ripsivärin osto. Alkutalven Wienin matkalle mennessä ostin Helsinki-Vantaan tax freestä omaa, lemppari ripsariani kolmen kappaleen paketin, joka maksoi vain vähän enemmän kuin yksi maksaa ”maissa”. Ja kylläpä olin tyytyväinen löydettyäni noin hienon tarjouksen. Kunnes: ensimmäinen mascara oli ihan hailakka, tuntui, että putkilo oli puolillaan ja siinäkin vain ”lantrattua” mustaa. Koetin kuitenkin käyttää suunnilleen loppuun, monia, monia monia kerroksia harjaten. Toinen mascara ja harja olivat edellisen vastakohta: paksua tönkkiä, todella vaikea saada säällistä jälkeä. Paakkuuntui ja oli kauhean näköistä: parin viikon jälkeen heitin putkilon pois. Ja kolmas oli samanlainen.

Onko muille käynyt näin? Ostan todella harvoin mitään meikkejä tax freestä, parfyymejä kyllä, mutta en meikkejä. Ja tuntuu, että tämän kokemuksen jälkeen en enää ollenkaan kajoa ainakan ripsiväreihin.

Muuta ensiarvoisen tarpeellista hankittavaa oli uusi muistikortinlukija mökkiläppäriin, ja mökille myös yksi lautanen. Eevikselle oma lautanen. Elokuussa on toiveissa, että tytteli-tom pääsee eka kertaa mökille, ja pitäähän siellä silloin olla kaksi lasten lautasta.

Partioaitan muuttomyynnistä menin hakemaan kamerareppuun remmiä, mutta eipä siellä ollut: mukavan oloinen patikka- ja pyöräilypusero kylläkin.

Iltapäivällä kävimme Pehtoorin kanssa torin kansainvälisillä ruokamarkkinoilla: ja päädyimme ottamaan pizza-slicet. Olisi kannattanut päätyä johonkin muuhun. Vaikka kreikkalaisten kojun antimiin. Mutta lähti sentään nälkä.

Liikkuminen Oulu

Koitelissa kotitöitä paossa ;)

Merkillisen kauan kului aamusta aikaa ennen kuin sain rästiin kerääntyneet tiedottajan hommat hoidetuksi. No oli siinä hyvä puolensakin: ehtipä ilma edes vähän lämmetä. Tuulinen keli oli kyllä Pehtoorin päivän urakointia ajatellen hyvä, sillä hän oli päättänyt, että tänään on se päivä, jolloin pesee ikkunat. Meillähän on muutaman vuoden ollut diili, että hän pesee ikkunat ja minä maksan illallisen ravintola Uleåborgissa. Minusta tämä jos joku on erinomaisen hyvä sopimus. 🙂

Omalla ”aielistallani” oli tälle päivälle Koitelin retki, enkä sitten antanut sään estää sitä. Kerrospukeutumista ja hanskat käteen, ja eikun vastatuuleen kohti Kiiminkiä ja Koitelinkoskea. Pakkasin mukaan useamman objektiivin (BTW: se Haukiputaalla hajonnut laajakulma on palautunut korjaamosta eikä remontti vienyt valokuvaustoimintaani konkurssiin. 😉 ) ajatuksena ottaa ”taidekuvia” koskesta ja maisemasta, mutta enhän sitten edes minijalustaa muistanut, joten vähän häneksi meni kuvaussuunnitelma. Toisaalta onneksi aurinko alkoi juuri perille päästyäni paistaa.

Koskenrannalla ja saarissa oli aika paljon vierailijoita, ulkoilijoita ja turisteja (asuntoautoilijoita). Ja alajuoksulla kolme tai neljä maahanmuuttajaperhettä. Miehet sytyttelivät nuotiopaikalla tulia, lapset kiertelivät kallioilla ja pelasivat nurmella, naiset kävelivät metsäpoluilla. Kun sitten vajaan tunnin päästä olin lähdössä takaisin, ja pakkasin heidän ”leirinsä” lähellä olevan pyörätelineen luona kamppeitani pyöräkoriin, säätelin puhelimen trackeriä ja käynnistin Bookbeatin saavutti huumaavaan herkullinen tuoksu hajuaistini. Notskipaikalla miehillä oli isot lihavartaat kypsymässä. Naiset ja lapset levittelivät huopia nurmelle, ja etsivät astioita retkikasseistaan, miehet olivat jo kattaneet itselleen nuotiopaikan pöydälle… Ei ihan tavallinen ”paistetaan makkarat” -retki. 😉 Onneksi olin sentään käynyt Sahansaaressa olevassa Tunnelmatuvassa pullakahvilla, että en ihan tolkuttomassa nälissäni kuolannut.

Ilta kulunut sometellessa, Vastavalossa, tehdessä keskiviikon viininmaistiaisiin prujua ja etsiessä teemaan sopivien ruokien reseptejä. Tulee kyllä mielenkiintoinen maistelu. Olisipa vain aurinkoinen ilta.

Oulu

Kesäsunnuntai

Ainolan puiston reunamilla, Plaatansaaressa. Takana näkyy Pohjois-Pohjanmaan museo.

Taas kerran niin yö niin täynnä idioottimaisia, naurettavia, vauhdikkaita, typeriä unia, että aamulla liian aikaisin herätessä, olin väsynyt. Taas kerran yöllä unen ja valveen rajamailla toivoin, että olisipa kaukosäädin, jolla voisi vaihtaa unikanavaa paremmaksi. Ei voinut. No, tästä huolimatta, lepoa oli kai kuitenkin tarpeeksi, sillä mieluusti lähdin ulos ja lenkille. Enemmän kilometrejä kuin onnistuneita kuvia. 🙁 Eikä niin tavattoman lämmintäkään. Oikeastaan ei juuri heinäkuun aamulle tuntunut.

Loppupäivä menikin sitten ruoan parissa. Sitä tehdessä, tarjotessa, vierasta (= äitiä) syömään hakiessa ja kotiin viedessä, ollessa ruokapöydässä, jossa myös pikkuperhe ja systeri miehensä kanssa. Ihan pienen hetken jossain välissä Apsun kanssa hippasilla ja Eevistä sylitellessä.

Sitten me yhdessä Apsun kanssa koristelimme kakun. Tai oikeastaan A. sai ihan itse laitella tomusokerit, kukat ja jalkapallot, joista sitten isänsä kanssa ensimmäisenä söi jalkapallot. Pinocchio (- tai Brita) – kakku on minulla usein, yleensä aina, ollut lähtökohtaisesti kuohkeampi kuin eilen iltasella leipomani, mutta ihan yhtä hyvää oli tämäkin. Toisen kerran tänä kesänä täytekakkuun tulevan kermavaahdon makeutin, paitsi meksikolaisella vaniljalla, myös ruokalusikallisella lemon curdia. Siitä tulee makeus, mutta myös raikkaus. Niin ja kakkukermikseen laitan ”aina” creme fraichea (ruokalusikallisen desiin kermaa). Tulee vähän tymäkämpi vaahto ja nyt siis myös lemon curdia. Hyvää on totesi koko pöytäseurue.

Niitä näitä

Kesäperinteitä

Tässä vähän isompien ruokajuttujen välissä (juhannus, nimipäivät mökillä, Mankelimatkaajan juhlaillallinen, huominen, keskiviikon viinikerho, ensi lauantain perhepiirin juhlapäivällinen etc… ) päätin tänään tarjota Pehtoorille ja ennen kaikkea itselleni (Because I’m worth it!! :D) juuri sellaisen kesämenun, joka on mieleiseni. Pienenä virheenä tai myönnytyksenä keittiöhenkilökunnalle (It´s me), että alkupalasushit on kaupan sushibaarista eikä croissateja ole itse paistettu. Mutta tämmöinen lerppuilu kuuluu asiaan.

Kolmen ruokalajin päivällinen erinomaisen kuohuviinin (lue: Haaparannasta ostettu halvahko, mutta vallan erinomainen samppanja!! = Palmer) kera. Alkuun muutama sushi, ja pääruoaksi Toast Skagen ja jälkkäriksi croissant mansikoilla.  Ja se on se juttu, jonka haluan jakaa ja suositella: ajattelehan vaikka kesäsunnuntaiaamiaiselle, brunssille tai ystävän kanssa iltapäivähetkessä nautittavaksi.

Tässä ohje: Tee, hanki, hae Lidlin parhaita croissanteja niin monta kuin on syöjää. Leikkaa croissant auki, voitele pehmeällä vuohenjuustolla (chevre), viipaloi ja laita kokonaisia mansikoita croissantin sisälle ja juuri ennen tarjoilua valuta mansikoiden päälle vähän juoksevaa hunajaa. Jos sinulla on kaltaiseni tarve koristella kaikki sapuska kuvauskelpoiseksi, laita pari mintunlehteä mukaan.

Niiiiiiin hyvää. Sellaisenaan, mutta samppanja (jota riitti vielä alku- ja pääruoan jälkeenkin myös jälkiruoalle) vie tämän mansikkaherkun astetta ylemmälle levelille. Eikä ole paljon kaloreita kuin croissantissa, chevressä ja hunajassa. Mansikat on ihan kevytherkkua. Samoin samppanja. Eikös Marilynkin pitänyt samppanjadieettejä aika ajoin?

Ja sitten yhteen tämän blogini kesäperinteeseen.

Kesäkuvakisa! Kaikki blogini uskolliset, vuosikausia Tuulestatemmattuja juttuja lukeneet, tietävät kesäkuvakisan. Ja kymmenet ovat siihen osallistuneetkin.

Viime vuonna se jäi välistä; miksi? – Laiskuuttani? Kiireinen kesä? Vaikeus keksiä hyvää reittiä? Joka tapauksessa viime kesänä ei ollut, mutta ainakin viitenä sitä edellisenä oli.

Kisan kulku oli seuraava: lähdin yhtenä kesäaamuna ajelemaan jonnekin (toki reittiä ja kohteita jo valinneena ja suunnitelleena) ja kuvailin pitkin 300 – 600 kilometrin matkaa, yhden päivän reissullani kohteita, joita sitten laitoin blogiin ja kyselin, mistä kuva on ja mitä se esittää? Ja palkintoja on joka kesä ollut jaossa – vaihtelevan tasoisia palkintoja.

Ilahduttavaa on ollut, että aika monille (vaikka kaikki eivät ole rohjenneet vastauksiaan lähettääkään) tämä kesäkuvakisani on ollut yksi kesän vakiojutuista, pienen pieni kesäjuttu muiden joukossa. Tämän linkin takana on ainakin joitakin aiempien kesien kisoja. Noissa postauksissa on valitettavan monta sellaista, joista puuttuvat kuvat. Eli ne ovat juuri niitä juttuja, joista parin vuoden takainen serverihaaksirikko tuhosi kuvat. Vieläkin sattuu tuo juttu!

Mutta nyt uusin ideoin kohti uusia pettymyksiä, – ei vaan reippaasti kohti uutta kisaa. Ja kisaformaattia muuttaen.

Siis: tänä kesänä kokoan kuvakilpailuun kuvat pyöräilyretkieni varrelta. Siis ei vain yhden autoretken kuvasaalis, vaan koko kesän pyöräretkien varrelta kuvia. Tavallaan helpompi, tavallaan vaikeampi. Ajattelin käyttää kuvia jo tehdyiltä retkiltä. Siis esimerkiksi kahden Liminka-retken varrelta tai Oulunsalosta tulee varmasti joku kuva myös kilpailuun. Toisaalta esimerkiksi Haaparannasta tai Ivalosta kuvia ei tule, koska niissä paikoissa en ole pyörällä käynyt enkä tule käymäänkään.

Joten kannattaa ehkä tässä jo matkan varrella seurailla, missä pyöräretkilläni kuljen. Ja koska kisan kuvat tulevat väistämättä painottumaan Oulun lähialueelle, on kauempana asuville luvassa hyvityspisteitä. Mutta kilpailuun ja sen spekseihin lisää tietoja, kunhan kisakuvat tänne blogiin kokoan, mikä tapahtunee elokuun alkupuolella. Olisipa taas ilo, jos osanottajia teistä lukijoista löytyisi. 😉

Liikkuminen Niitä näitä Valokuvaus

Lähimatkailua pyöräillen – taas Liminkaan

Tänään kotona. Ei kylläkään Kyllikki Virolaisen eikä edes Pirkko Koskenkylän (= Jäppinen) tyyliin, vaan enimmäkseen olin ulkona, ihan ilman kotitaloushommia.

Vein tyttären ja pyöränsä aamujunalle (klo 8.30 Oulu – Helsinki) ja sitten oli minunkin aika viikon tauon jälkeen lähteä vähän pidemmälle lenkille, semminkin kun oli mitä kaunein, joskin viileähkö (+ 14 C), kesäaamu. Ja takana mökkiviikon aikana  taas enemmän energian tankkausta kuin kulutusta – olkoonkin, että hiekan lapiointi on perinteisesti ollut minulle aika hyvää liikuntaa. 🙂 Mutta kyllä me hyvin söimmekin.

Limingassa viimeksi käydessäni jäi vähän vaivaamaan, että jäi moni kuvanottamisen paikka käyttämättä, joten ajattelin, että tänään. Mutta enpä tänään – vielä – Arboretumiin asti polkenut. Kylällä (joka perjantaina puolelta päivin oli autio kuin ydinsodan jälkeen) sentään osasin edelliskertaa helpommin hakeutua kuvaushuudeille. Ja kun keväällä kiinni ollut kesäkahvila oli nyt kesälläkin kiinni, niin käytin Erjan edellisen Limingan pyöräilyni postauksen yhteydessä kommentissaan antamaa vinkkiä ja menin ”lounaalle” Cafe Laukeuteen. Lounaaksi valitsin aurinkoisen päivän kunniaksi jätskin, – ei ollut muuta kuin mansikka-vaniljapehmistä. Jäipä se syömättä. Oli niin esanssia, niin esanssia. Mutta patiolla oli mukava istuksia.

Limingan kirkossa ei ole aiemmin tullut käytyä, joten sinne siis. Parisataa vuotta vanha (Limingan viides) kirkko on paljolti Engelin oppilaan A. F. Granstedtin kädenjälkeä. Pitkähkön tovin siellä vietin, kuvailin, kyselin poloiselta opastytöltä kaikenmoista ja sitten jatkoin matkaa.

Koskapa pilvet nousivat sisämaasta pahaenteisesti, lähdin kotimatkalle.

Kuten jo aamusella olin huomannut,kyllä nyt on hienosti rempattu vanhoja kevyen liikenteen väyliä (Ämmänväylän ja Tuiranväylän sillat). Reitti on ollut ainakin kuukauden verran suljettuina, mutta nyt! Avot!

Ja sitten tehty kokonaan uusi silta Kuusisaaresta Raatinsaaren. Nyt näkyy vanha ”hotel du Raatti” (jossa oli yksi Oulun ensimmäisistä ravintoloista) entistä paremmin. Talon historiasta täällä… KLIKS.

Tällä lähimatkailureissullani keksin ratkaisun minua askarruttaneeseen ongelmaan: ”Miten tänä vuonna käy perinteisen kesäkuvakilpailun”. Ja keksin vastauksen. Huomenna julistan ”kisakutsun”. Kannattaa siis pysyä linjoilla… 😉

Liikkuminen Mökkielämää Vanhemmuus

Mankelimatkaajan palautuminen

Mökillä tällä erää viimeinen päivä oli eilen. Mankelimatkaajan eilisen onnistuneen maaliin pääsyn jälkeen, kun Nuorgamista iltapäivän lopulla palasimme mökille, saunoimme ja söimme, nautimme samppanjat, vielä viiniäkin. Harmillisen maailmanlaajuisen netin takkuilun vuoksi vähän tuskailimme tyttären kanssa blogipostausten parissa, ja kun ne saatiin tehdyksi, oltiin aika kypsiä unille. Kolmeviikkoisen polkutaipaleensa tehnyt tytär sekä kuitenkin, ainakin vähän, huolessa myötäelänyt äiti, olivat aika varhain kypsiä nukkumaan. Pehtoorihan nyt on iltauninen periaatteessa aina, joten mikseipä eilenkin.

Heräsimme viileään aamuun ja valmiita lähtemään kohti Oulua. Matkalla tyttärelle vielä tuli viestejä ja onnitteluja, vielä juteltiin projektistaan ja sen onnistumisen perusteista, ja aika monta kertaa Rovaniemi – Sodankylä välillä Tyär totesi ”tämä mäki oli kyllä aika rankka” tai ”tässä tuuli vastaan niin kovasti, että alamäessäkin oli poljettava”. Ja minä katselin taas olemattomia pientareita ja melkoisen vilkasta liikennettä (asuntoautoja ja rekkoja) ja olin hyvin, hyvin tyytyväinen, että nyt oltiin jo matkalla kohti kotia ja Suomen läpi polkenut mukana autossa ja pyöränsä telineessä auton takana.

Emme kuitenkaan ihan suoraan Ouluun tulleet. Jo melkein perinteinen (onhan viides kerta jo perinne?) heinäkuinen lounas Kukkolaforssenilla oli tänään ohjelmassa. Esikoinen ei ole koskaan ajellut Haaparannasta Ruotsin puolta pohjoiseen (n. 15 km) saatikka käynyt Kukkolaforssenin lounaalla, mutta tänään oli aika sille. Vahinko, että paikan päällä tihuutti vettä, mutta eihän se sisällä haitannut. Toinen vahinko oli, että ravintolan lounasbuffetista olivat kalaruoat poistuneet. Aiemmin siellä on ollut silliä, savusiikaa, lohta, muikkuja, milloin mitäkin toinen toistaan parempaa kala-alkupalaa. Ei ollut enää. Salaattipöytä oli kyllä tästä huolimatta runsas ja makoisa. Pääruokavaihtoehtoja kaksi, lounaaseen kuului myös alkukeitto ja jälkkärikahvit. Paikka on viehättävä, mukavasti ruotsalainen. Ja koko lysti oli 160 Skr eli alle 17 euroa. Edelleen voidaan suositella.

Ja säästäminen 😉 sen kun jatkui. Ajelimme Haaparantaan. Ja Systemiin. Ensi viikon viininmaistiaisia ja elokuun kalaaseja varten roudasimme viinejä, ja Coopista vähän herkkuja.

Illansuussa vehreällä kotipihalla. Hassua, että lapsi ei halunnut sitten pyörälenkille lähteä. Minä halusin. Olipa mukava, kun parin autossa istumispäivän jälkeen pääsi taas ulos.

Niitä näitä Vanhemmuus

Pitkän matkan ilta

Tänään maali. Helpotus ja huokaus.

Aamusella heräsimme hyvinkin ajoissa: sapuskan esivalmisteluja (lettutaikina turpoamaan, korvasienten ryöppäys etc.), retkikorin pakkaus, lämpimiä, kuivia vaatteita ja kengät kassiin ja eikun menoksi. Ensin Ivaloon, hakemaan kukkalei (tai voitonseppele tai miksi sitä haluaakaan nimittää).

Ja sitten kiihtyvässä sateessa kohti Suomi-neidon päälakea. Sinnehän se tytärkin on menossa. Lähtenyt aamusella Utsjoelta. Meillä matkaa liki 250 km, hänellä alle 50 km. Me autolla, mutta Tyär pyörällä. Viimeinen päivä kolmen viikon projektistaan, ja huoltotiimillekin tärkeä päivä. Pehtoori ajoi mennen tullen, ja minulla oli toive samalla reissulla nauttia maisemista ja kuvailla yhtä sun toista. Kuvatoimistotarpeisiin olisi ollut monta suunniteltua kohdetta, … mutta kun

Kaunispään pohjoispuolella ”vain” sumua, ja sitten Ivalon jälkeen – koko päivän – rutkaa sadetta. No meillehän se merkitsi vain kuvauskelvotonta keliä, tyttärelle vielä viimeisille kilometreille asti astetta – tai parikymmentä astetta – tavallista tiukempaa taivaltamista.

Mutta kuinka olimmekaan yhtä aikaa Nuorgamissa! Juuri kun mankelimatkaaja oli kunnan rajalla, olimme samalla suoralla.

Ihan Norjan (ja EU:n) rajalle asti (siis Nuorgamin pohjoispuolelle) matkansa jatkui. Vasta sitten pysähtyi, ja salli tulla kukitetuksi ja sitten oli valmis  samppanjalasillisen nauttimaan: takanaan 1558 kilometriä ja kolme viikkoa polkemista. Ja kyllä oli helpottunut hymy ja olo.

Melkoinen pentu on meillä. Niin iloisia puolestaan ja ylpeitä olemme.

”Tuolta tulin!”

Hakaniemen rannasta tänne!

Ja sitten paluumatka mökille. Eikä se sade mihinkään loppunut. Utsjoella on oma eksoottinen raitti, Tenojoki-varsi on kaunis, Utsjoen kirkko ja kirkkotuvat ovat aika ainutlaatuisia, Kaamasentiellä on kuvauksellisia maisemia, – silloin kun näkee jotain. Eipä siis muuta kuin ajelimme, emme kuvailleet, emme turisteilleet, kuten aie oli ollut, mutta saimme kuunnella tyttären kokemuksia ja tuntemuksia, varsinkin tästä Oulun pohjoispuolisesta taipaleesta.

Mutta yhtä kaikki ”Mankelimatka läpi Suomen” on nyt tehty. Eikä ketään hämmästyttäne, että mökillä oli rantasauna ja erityisesti polkijan herkkuruokia päivällispöydässä.

Ja Mankelimatkan loppusuora (ja koko reissu) on täällä:

KLIKS.

 

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkiharrastus

Muistan, kuinka kymmenen – tai ehkä jo 20 – vuotta sitten luin joskus lehdistä tai kuulin jonkun kertovan, että joku ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin mietin kovasti, miten ihmeessä voi ”harrastaa mökkeilyä”. Silloin minulle mökkeily tarkoitti enimmäkseen äidin mökillä vietettyjä hiihtoloman puolikkaita tai vuoropääsiäisiä (vuorotellen veljeni perheen kanssa) täällä Hangasojalla. Äiti väistyi lastensa edestä, kun tänne tulimme lapsinemme laskettelemaan, hiihtämäään, oleilemaan – hän oli laittanut kaiken valmiiksi, siivosi ennen ja jälkeen lähtömme (tai siivosi uudestaan ja isommasti, vaikka me omasta mielestämme pidimme hyvinkin huolen ainakin omista sotkuistamme 😉 ), piti huolen että klapeja (ihan vaikka vain kriisiaikojen varalle asti) oli tarpeeksi. Tiedättehän ”Polttopuut eivät ole leikin asia”)) ja että vessapaperia oli tarpeeksi 😉 ).

Joskus harvoin olimme täällä syksyllä, emme koskaan kesällä. Äiti oli, mutta me emme. Noin niin kuin enimmäkseen se meni noin. Ja joskus kävimme isäni mökillä Iissä – minä monena kesänä vietin päivän tai pari lasten kanssa siellä. Iskä ei silloin useinkaan ollut paikalla, mutta mieluusti päästi meidät mökilleen. Me ´olimme´, emme harrastaneet

Kesä 2006 oli ensimmäinen,  jolloin meidän perhe alkoi ”harrastaa mökkeilyä”. Ehkä sen voisi joskus ilmaista niinkin, että meillä on nyt toistakymmentä vuotta ollut  500 kilometrin päässä kotoamme loputon työleiri, jonka toiminnasta olemme ihan itse vastuussa tai sitten niin, että on oikeasti kiva touhuta kaikenlaista pientä ja vähän isompaa (vaikka nyt kokonaisen mökin tai ehkä enemmänkin kakkoskodin) rakentamista. Useimmiten ei tule ajatelleeksi täällä puuhailua rasitteeksi tai työksi, siis me ”harrastamme mökkeilyä”. Niin olemme tänäänkin tehneet.

Hiekkakuorma ja mullat on levitetty, heinääkin vähän kylvetty ja aamupäivä meni mökin siivouksessa, kunnolla on nyt kuurattu. Ikkunat pesty, matot hakattu, lattia luututtu, — kaiken kaikkiaan ihanan puhdasta ja kirkasta on nyt. Harrastaminen tuntuu ja tuoksuukin hyvälle.

Siiinä ne on vierekkäin: oikealla Tuulentupa ja vasemmalla tämä meidän Myötätuuli. Näettehän kesän lämmön  …

Illansuussa kävin kameran kanssa purolla, vähän lähimetsässä, pitkästä aikaa makrokuvia, kukkakuvia, kun niille oli vähän tarvettakin… Ja kulleroitakin! Ja puron kimmellystä.