Habsburgien maailmassa

Aamulla satoi vettä. Jo aamulla. Aamupäivälläkin satoi, ja iltapäivällä ja illalla. Puolenpäivän jälkeen pari, kolme tuntia sateetonta liki aurinkoista säätä. Ja sen aurinkoisen ajan me sitten olimme sisällä: Hop on, Hop off -bussin kyydissä ja Sacher-kahvilassa. 

Mutta siis, aamulla lähdimme metrolla (asema melkein hotellin edessä) kohtia Schönbrunnin linnaa ja puutarhaa. Muistan hyvin kun kävimme siellä edellisellä Wienin matkallamme. Ja nyt vasta muistan, että se olikin kesä 1980 –  eikä 1978 kuten olemme tässä monta kertaa ajatelleet. Mutta kuitenkin: siis 38 vuotta sitten olemme olleet Schönbrunnissa aiemmin, ja oli kyllä tänään jännä huomata, kuinka paljon siitä kuitenkin muistaa… Ehkä juuri sen vaikuttavuuden takia. Silloin oli kuuma, silloin turisteja oli ihan mahdottomasti, silloin me olimme nuoria. 

Tänään aamusella ei juuri jonoja, oli hyvä kulkea linnassa, ihmetellä, ihastella, miettiä  Maria Theresian ja Sissin elämää, katsella puolen Euroopan hallitsijan työhuonetta, olla ymmärtämättä vuosisatojen kulkua. Muistaa oman opiskeluajan alkua, jolloin luin – liki hurmioituneena, ahmien, koko ajan lisää kirjoja hamuten – eurooppalaisten monarkkien ja kansallisvaltioiden synnyn vaiheista, – olisko jopa niin, että jo pääsykokeissa vai sittenkin yo-kirjoituksissa, oli ollut kysymys ”Wienin kongressi” tai ”Euroopan hullu vuosi 1848”, ja kyllä täytyi osata nuo, koska sekä reaali että pääsykoe menivät hyvin. Merkillisiä flach backejä, tietoja menneinä vuosikymmeninä opituista asioista. Liki hämmentävää. 

Nousimme Schönbrunnin kukkulallekin, Itävallassa on hyvä vähän ”patikoida” – eikä vesisade ole sitä ennenkään estänyt. Kannatti nousta. Kierroksen jälkeen museokauppa oli erinomainen, äidille joululahja ja itsellekin jotain pientä. Samoin joulutorilta, – sellainen siis täälläkin. Ihania, erikoisia, käsintehtyjä, uniikkeja joulukoristeita ja muuta mukavaa olisi ollut tarjolla vaikka kuinka paljon. Kaksi pientä puuenkeliä ostin. Tulette heidät vielä näkemään. Ja koristekaulin. Wuhuu. Yritän kastajaisiin jotain pikkuleipiä…. 

Puolilta päivin nousimme taas Hop on -bussin kyytiin, ja saman tien sade taukosi. Bussi kiersi kaupungin eteläreunoja, ja kun olimme Muesokorttelin reunalla, oli matka päätöksessa ja meillä lounasaika. Ja olihan se aito, ainoa, oikea, kallis, ei nyt niin hirveän erityisen hyvä, mutta kuitenkin herkullinen ja ainutkertainen Sacher-torttu, käytävä maistamassa.  

Tauon jälkeen päätimme taas vähän kävellä: kohti hotellia ostoskatujen kautta. Kuten olin suunnitellutkin Pehtoorin joululahja hankittiin Gössliltä. Ja sitten herkkuja viinikerholle, Juniorille, kastajaisiin ja jouluksi ostettiin Julius Meinliltä, ehdottomasti käymisen arvoinen kauppa.  Ja matka ja sade jatkui! 

Flunssainen Pehtoori meni hotellille, minä piipahdin Votiivi-kirkon sivulaivassa olevassa ”Die Grossen Meister” -näyttelyssä. 

Hetkinen: missä ollankaan? Firenzessä. Tai Louvressa? METissä? Milanossa? Vatikaanin museoissa? – Oli siis kyse replikoista, joita renessanssin taiteilijoiden töistä oli tehty. Oli oikeastaan jännä hoksata, kuinka paljon noista olimme nähneet aitoina eri puolilla Eurooppaa ja NYCissä. Ja taas tuli mieleen, kuten näitä päivinä aiemminkin, mikä saa ihmiset, meidät mukaanlukien, kulkemaan ympäriinsä ja hakeutumaan maailman taiteen huippujen äärelle? Miksi haluamme nähdä Schönbrunnin ainutlaatuisuuden, huikeat peilisalit, Maria Teresian kullatun huoneen tai ties mitä… Miksi huomennakin on aie vielä ehtiä Sissy-museoon? 

Meihinkin (minuun) SIssy on tehnyt niin vaikutuksen, että hotellille ostettiin Habsburg-piccolo  huomisia reittisuunnitelmia siivittämään? 

No ensin illan ruokapaikan valinta. Tänään todellakin teki jo mieli jotain muuta kuin paikallisia liharuokien klassikkoja: niinpä salaattia ja kalaa kaipasimme. Ja pääsimme kuin pääsimme Zum Schwarzen Kameeliin, vaikka meillä ei sinne varausta ollutkaan. 

Merianturaa kaukana merestä, salaattia ja grillattuja kasviksia. Kuinka hyviä olivatkaan. Valkotakkisten miestarjoilijoiden (valkoiset takit ravintolahenkilökunnalla täällä on hyvin tavallista) moitteettoman ja varsin jouhevan tarjoilun myötä ruoka oli erinomaisen hyvää. Kuin myös ohessa nautittu grüner veltliner vuodelta 2011. Ympärillä vilkasta tiistai-illan ravintolaelämää… Olipa juhlahetki sekin. 

Ja sitten taas tuuleen ja tuiskuun kohti hotellia. 

Nuorten kanssa aktiivista chattailyä: tyär on pidennetyn viikonlopun meksikolais-ranskalais-saksalais-itävaltalais-ystäviensä kanssa viettänyt. Kaikki oli mennyt hienosti: rantasauna Hangasojan varressa oli hurmannut ulkomaalaiset, jotka olivat paitsi käyneet hangessa, myös pulahtaneet purossa, syöneet porolasagena, käyneet poro-ajelulla, Kaunispäällä munkilla, Kuukkelissa, pulkkamäessa ja kappelissa. Ja Lapin hulluus oli kuulemma iskenyt. 😉 

Nyt keräämme voimia huomiseen: tiedossa ainakin yksi museo, parikymmentätuhatta askelta, hyvää ruokaa, joululahjaostoksia, lomailua, paljon kuvia ja  toivottavasti hyvin vähäistä flunssailua ja vielä vähemmän sadetta. 

6 kommenttia artikkeliin ”Habsburgien maailmassa”

  1. Voi ihanista ihanin Itävalta!Nauttikaa olosta siellä!
    Olemme olleet laskettelulomilla useamman kerran,eikä ole koskaan pettänyt.Ihana siisti,hyvän ruuan ja juoman maa-puhumattakaan leivoksista,joita jotkut voivat herkutella.Rinteet aivan upeita ja mikään ei voita iltojen ruokatarjoiluita.Oisko maailman ihanin maa…veikkaan ykköseksi!

  2. Tässähän tulee nuoruus mieleen. Olin itse kesällä 1978 kuusiviikoa saksankielen kurssilla Wienissä. Enkä sen jälkeen käynyt, vaikka usein on mielessä käynyt. Nyt tätä lukiessa jo lähes matkaa varaamassa. Muistan mahtavan taidemuseon, Schönbrunnin ja upeat kirkot ja Heurigenin tietysti.
    Puistoissa tapahtuvat avoimet. konsertit yms. Tiedä siitä saksankielestä mutta valssia opin tanssimaan.
    Hop on, on samoin aina kaupunkeihin matkustaessa melkein ensimmäisiä mihin hyppään.

    • Varaahan matka! Kyllä varmasti viihdyt ja nautit nytkin. Kaupunkilomat e-kesäaikana ovat kyllä aika mukavia nekin. Täällä oli kuukauduksi nähtävää, ja kyllä on mukava vain chillaillakin. Kulkea ja katsella isompia suunnittelematta.

  3. Täytynee mennä tuonne Kameliin joskus syömäänkin. Se on meillä vakio samppanjapysäkki se ”pystybaari” siinä ulkona (tai terassi kesällä), mutta sisälle asti ei ole vielä ehditty.

    Teillä on kyllä hyvä vauhti siellä! 🙂

    • Pystybaari mekin bongattiin, nytkin siinä on ollut iltaisin porukkaa, mutta ei käyty. Ravintolaan saatiin vahingossa paikka (ei siis varausta) – ihan oli täysi. Mutta kyllä kannattaa käydä.

      Ehdittinhän me, liikkumisloma tästä tuli. Hyvä niin. Nyt jo baggage drop -jonossa…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.