Paljon poroja, kuin myös aurinkoa, vähän lunta, ei ollenkaan itikoita, hyvin hiljaista.
On kesä, Lapin kesä.
Tuntuu, ettei olla oltu mökillä pitkiin aikoihin, – noh, lopultakin vain pari kuukautta välissä, mutta silti. Siksikin oli tavallistakin mieluisampaa istahtaa aamusella autoon, ja suunnata kohti pohjoista.
Loppumatkalla näytti melkein kuin olisi ajeltu kohti Alppeja: Saariselän tunturijonon huiput ovat vielä lumen peitossa. Ja lunta on vielä tuossa mökkitien lopussakin.
Koivuissa ei vielä ole kunnolla hiirenkorviakaan, mutta kulleroita matkalta löytyi. Hangasojassa on paljon vettä, mutta aluskasvillisuus ei juuri viheriöi; näyttää että lumi ihan vastikään häipynyt sillä kaikki varvut, heinät, kaikki ovat vielä maata pitkin, härmän peitossa, mutta ei haittaa. Söimme ihan erinomaista (Pehtoorin) savusiikaa, terassilla!
Lapin kesä tuntuu nyt hyvälle.
Enhän minä videoita juuri osaa kuvata, mutta teinpä pienen sellaisen tänään… Tervetuloa Hangasojan illansuuhun. KLIKS
– Niin kauan kuin Juniori on J:n ja sittemmin myös Apsun kanssa asunut Pateniemessä ja olen siellä kulkenut, viime aikoina yhä useammin hakemassa pojanpoikaa mummilapäivää viettämään (allergiani vuoksi en heillä – kolmen koiran huushollissa – paljon aikaani vietä, mutta tuleehan siellä päin kuitenkin kuljettua) olen kaukaa ihaillut koivikkoa, joka matkan varrella näkyy.
Tämän aamuisen (pitkän) pyörälenkin suunta oli suunnata ensin ensimmäiseksi kohti tuota koivikkoa. Ja kannatti. Oiskohan Oulun komein koivikko? Ojanpientäreet hehkuivat keltaisina rentukoista, valo siiviloityi kauniisti puiden välistä, linnut lauloivat, eikä (vielä) ollut itikoitakaan.
Klikkaahan ismommiksi.
Vasta iltapäivällä lähetettyäni Juniorille noita kuvia, leuhkittuani tuolla käymistä, tämä tuli kysyneeksi: ”Teithän punkkicheck?” – Ei ollut tullut pieneen mieleenkään mitään punkkitarkistuksia tehdä.Ei, vaikka eipä pojan kysely turha ollut: heidän koiristaan on löytynyt punkkeja vaikka kuinka paljon, hieman pohjoisempana asuva sisareni on kerran joutunut ajamaan Ouluun poistattamaan punkin kaulaltaan… Punkki-invaasio on todelllinen näillä meidänkin levysasteilla.
Ja minä kun olin vain kironnut tuolta tultuani aika huikeaa allergiareaktiota: että ehdoin tahdoin olin tuonne siitepölyn keskelle hakeutunut?! – Ei muuta kuin rutkasti kortisonia suoraan hengitystiselimiin ja antihistamiinia tupla-annoksena nautintaan, ja siinähän valmiina viininmaistiaisiin: Oulun neljä viinikerhoa kokoontuivat Lasaretissa. Minähän kuulun kolmeen noista neljästä: Viininystäviin, Botrytikseen ja Paistinkääntäjien OMGD-alaosastoon, vain Munskat puuttuvat ”viini-cv:stäni”. Vähän on kokemuksia siitäkin, mutta ei mainittavaa innostusta.
Maistelimme kesäviinejä… ehkä yhtä niistä maistelluista voisin hankkia, vain yksi oli sellainen, että ei. Kerronpa näistä lisää
Lopultakin oli hyvä ajella kotiin, sekin Juniorin kanssa.
Sisustushan ei varsinaisesti ole mikään minun intohimoni, – tarkoitan että en ole niitä tyyppejä, jotka keväin syksyin vaihtelevat koristetyynyjä ja mattoja – vuodenaikojen ja trendien mukaisesti. En juuri kiertele sisustusliikkeitä (onko niitä enää paljon muualla kun verkkokauppoina?). Hyvä on, astioita ja pikkuliinoja, kynttilöitä ja muita kattaustilpehöörejä ostelen sekä ulkomailta että netistä, edesmenneeltä Stockmannilta ja Saariselän Design Centeristä. Ja silloin kun kotona (töissä tai mökillä) jokin tila on uusi, rempattu tai käyttötarkoitus vaihtunut (esim. lasten muutettua kotikotoa) sisustan. Mielellänikin. Ja ehdottomasti haluan, että kotona (ja mökillä, ja töissäkin) on mukavan ja siistin näköistä. Mutta näistä huolimatta kiistän harrastavani sisustamista. En koskaan esimerkiksi pystyisi pitämään mitään sisustusblogia. Ruokablogia tai valokuvausblogia kylläkin, mutta en sisustusblogia.
Joka kevät kuitenkin tulee sellainen pieni ”mitähän uutta laittaisi”, pitäisikö joku seinä maalata tai suursiivous johonkin huoneeseen tehdä. – Yleensä jotain pientä sitten tapahtuukin, ostan pari viherkasvia, vaihdan keittiön pöydän kaitaliinat tai hankin uudet matot, niin kuin tänä vuonna tein. Niihin olen oikein tyytyväinen.
Takkahuoneen vaalea matto teki huoneesta paljon isomman näköisen ja valoisamman, pikkuisen olen huolissani, mitenhän se pysyy puhtaana, mutta joku ”teflon”-käsittely siinä on, joka toivottavasti suojaa pahimmalta tummumiselta.
Toinen tämän kevään uusi juttu on kun sain vihdoinkin aikaiseksi otettua ja tilattua uuden kuvat tyttären entisen huoneen, nykyisen ”ministudion” seinälle.
Kuvat ovat nämä
Klikkaa isommiksi…
Jo viime viikolla näyttökuvien palautusten jälkeen tuli sellainen ”kotoilu on ihanaa” -fiilis, minkä seurauksena on yhtä sun toista nurkkaa tullut ojennettua, pestyä tuolien päällisiä, järjestettyä vaatekaappi, tehtyä pyyheinventaario ja tuomittua muutamat niistä yleisrievuiksi, ikkunalautojen pesuun ja sen sellaista. Mutta nyt tämä homma taitaa tältä erää, tältä ”keväältä”, olla taputeltu valmiiksi. Paitsi, että jos huomenna jynssäisi keittiön laattalattian saumat … enpä tiedä.
Tornio on nyt ohi. Ehei, ei sittenkään kokonaan, vaikka niin kovasti toivoin ja yritin. Lokakuussa on vielä mentävä. Toinen simultaaneista ei mennyt läpi. Ja yllättäen, ainakin minulle ja muutamalle kollegalleni yllättäen, nimenomaan tiskiharjat eivät kelvanneet, mutta Morettin taidelasipullot studiokuvissa kelpasivat, pieniä säätöjä niihin on vielä tehtävä, mutta läpi on. Itseasiassa läpi on nyt 19 tehtävää kahdestakymmenestä. Kolmeen on tehtävä täydennyksiä (mm. se hiton oma kuva) ja studiosimultaani on tehtävä kokonaan uudelleen. Siis 16 täysin hyväksyttyjä, kolme on hyväksyttyjä muutoksin ja yksi on tehtävä kokonaan uudelleen.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun olen pettynyt näytön tuloksiin; aiemmin olen ollut positiivisesti yllättynytkin siihenkään, mihin olen kuvillani yltänyt, mutta nyt odotin enemmän. Ja tuntuu, että minulla oli nyt enemmän pelissä kuin kertaakaan aiemmin. Uskoin ja luulin hanskaavani enemmän kuin todellisuus oli. Ja oikeasti kyllä yhden täydennyksen kohdalla jury ei uskonut, että yhden tietyn tiiliseinän ”merkillinen vaalea valotusvirhe” ei johtunut minusta, vaan seinässä oikeasti on vaaleampi kohta. Ei selitykset auttaneet; kuva on ”korjattava”. Ja kyllä moni on ihmetellyt myös tiskiharjamiljöön epäonnistumista, studio menikin läpi, mutta kun pitää mennä molemmat…
Tänä viikonloppuna meidän porukasta valmistui neljä aiemman kahden lisäksi, joten nyt 6/20 on suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnnon (VAT). Seuraava mahdollisuus yrittää on vasta lokakuussa, joten nyt on loma säännellystä ja suorittavasta kuvaamisesta. Nyt saan revitellä, opetella mitä huvittaa, kuvata tai olla kuvaamatta.
Kuvasinpa tänään ”terassihortensiaani”. Sellaista minulla ei ole ennen ollut, ostin tämän Citymarketista (?) reilu kuukausi sitten ja se maksoi 9.90 €! Ja nyt se on noin hieno!
Valokuvista ja niiden muokkauksista puheenollen… Se Höyryveturi-Heikin kuvankäsittelyyn liittyvä kysely tuotti mielenkiintoisen tuloksen: kaksi kolmesta piti enemmän harmaasävy/seepia-kuvasta kuin värillistä, kukaan ei piitannut HDR-kuvasta ja ”luomun” kannattajia oli tasan kaksi (enkä hetkeäkään epäile ketä nämä vanhan liiton miehet ovat). 😀
Mutta kiitoksia kaikille äänensä antaneille… Itsekin pidän eniten juuri viimeisestä eli tästä.
* Digiaikana tuossa pitäisi varmasti olla 100 000.
Tämän viikon postauksista puuttuu ”Jokaviikkoinen soppamme”. Niitä alkaa olla jo yli kaksikymmentä, puoli vuotta on pian soppia keitelty ja maisteltu.
Kun keskiviikkona oli kesä, oli väistämätöntä, että tein kurkkukeittoa. Sitä meillä tehdään monta kertaa kesässä. Se on helppoa kahdelle tai kahdellekymmenelle. Se on parasta kun teet aamulla ja tarjoat illansuussa. Maistuu toki seuraavanakin päivänä.
Kahden hengen annos syntyy seuraavista aineksista…
Kurkku-jukurttikeitto
1 kurkku ½ tl suolaa 1 valkosipulin kynsi 1 rkl oliiviöljyä mustapippuria 4 dl Bulgarian jukurttia ruohosipulia
Raasta kurkku, sekoita joukkoon suola ja laita siivilään valumaan. Silppua valkosipulinkynsi, laita ne kulhon pohjalle, kaada päälle ruokalusikallinen oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria. Sekoita 4 dl Bulgarian jukurttia (sen olen monien kokeilujen jälkeen todennut tässä parhaimmaksi, raikkaimmaksi) joukkoon, silppua sekaan ruohosipulia.
Sekoita lopuksi sekaan valunut kurkkumassa ja anna makuuntua jääkaapissa vähintään puolisen tuntia.
Kun tuot keiton tarjolle, sekoita joukkoon muutama jääpala ja oheen silputtua paprikaa ja kurkkua, ehkä sipulia ja krutoneita. Sekä tietysti hyvää leipää.
Ja sitten linkki viime kesän ”hittikeittoon” = Kokkolan kurkkukeitto. Se on hienostuneempi versio tästä samasta asiasta. Suosittelen.
Pikkukaupungin aamussa, avoinna olleen hotellihuoneen ikkunasta, kuuluivat ensimmäiset äänet vasta vähän ennen seitsemää. En herännyt niihin, olin herännyt jo paljon aiemmin – herännyt siihen tunteeseen, että tänäänkin on näyttö: studiosimultaaani. Se alkoi vasta puolikymmeneltä, joten hyvin ehdin lukea, torkahdella, suihkutella, katsella ulos, odotella hotelliaamiaisen alkua, nauttia lajitoverin (toinen vattilainen) kanssa aamiaista, käydä pienellä lenkillä, ja olla ihan turhan aikaisin koululla.
Tunti studiossa assistenttina, sitten tunti oman kuvauksen osuutta, koko jury paikalla (!), ja kaksi tuntia aikaa kuvankäsittelyyn. Tätä tehtävää olin harjoitellut kotona pariinkin otteeseen, mikä sitten kyllä tuntui – ja auttoi. Sain käytettyä ajan rauhallisesti, järjestelmällisesti, eikä mennyt turhaa, epämääräistä aikaa setupin rakentamiseen, eikä oikeiden valojen, heijastinten, taustakartonkien, etc. etsimiseen ja säätöjen tekemiseen.
Kyllä minulle jäi tunne, että saattoi vaikka mennäkin läpi. Teknisiä virheitä ei pitäisi olla, visuaalisuuden puuttuminen ja sarjan ”vaisuus” voivat olla reppaamisen perusteita, mutta ehkei sentään? Sarja on täällä. Kyllä minä niin soisin, että sekä eilinen että tämänpäiväinen menisivät läpi. Silloin loppuisi Torniossa lamppaaminen. Silloin olisi kaikki 20 tutkinnon suorittamiseks vaadittavat tehtävät saatu läpi, täydennyksiä varmaan vielä tulee. Ja niitä voi suorittaa vasta lokakuussa, mutta jos nämä kaksi menee läpi, niin ei tarvitse enää ajella Tornioon niitä suorittamaan. Korjauksia ja täydennyksiä voi tehdä etänä. Jos toinenkaan menee läpi tarkoittaa se, ettei tarvitse ainakaan yökuntiin Tornioon ajella. Yhden päivän ”pistolla” selviäisi sitten. …
Meitä ei tällä kertaa näytössä ollutkaan paikalla kuin kolme, neljä perui viime hetkellä ja monet, monet jättivät tämän kokonaan väliin. Ja muutamathan (2) ovat jo valmistuneet, monet jo keskeyttäneet. Mutta siis, koskapa meitä ei ollut kuin kolme, niin huomenna ei ehkä olekaan mitään tai sitten sunnuntaina ei ole mitään… Joten ajelinpa illansuuksi kotiin. Kuinka mukavaa. Huomenna tai sunnuntaina on sitten palaute, – tulisipa jo tieto kumpana. Mutta nyt kotona.
Ja tullessani kotipihalle odotti graavisiikavoileipä ja lasillinen rosecavaa, ja pikkuperhekin tuli sitten syömään, kun Pehtoori laittoi ruoan. Perämeren lohta ja uusia perunoita jo saimme.
Minun lempparitaloni Tornion Rantakadun varrella on tyhjentynyt. Silti sitä oli käytävä katsomassa, hiljaa mielessäni ajattelin, että olisiko se nyt niin, että ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” (Tämä merimaskulainen sananlasku on ollut tärkeä elämässäni ennenkin.) Riittäisivätkö nämä 25 Tornion viikonloppua?
Täällä Tornio. Ja valokuvausopintojen viides näyttöviikonloppu, ensimmäinen rästiviikonloppu. Ja edelleen on lämmintä yli +20 C. Miten kaunis kesäkaupunki Tornio onkaan, nyt kun täällä osaa jo etsiä parhaat paikat…
Nyt on ihmisiä kaduilla ja aukioilla, melkein tulevat väkisin juttelemaan, kun kameran kanssa olet liikkeellä – oliko syksyllä ja talvella näin, kun oli simultaanitehtävät ulkona? – Ei ollut, ei. Nyt on, mutta eipä siitä mitään iloa, kun minulla on rästissä studiosimultaanit. Tänään tuote/mainoskuvaus ja huomenna vapaavalintainen kohde, jota kuvatessa jury on studiossa paikalla ja tarkastelee koko kuvausprosessia: miten setup rakentuu, miten valoja käytetään, miten valoa hallitaan, miten yhteistyö assistentin kanssa sujuu, ja mitä kaikkea. ..
Tänään oli kuusi tuntia aikaa kuvata Sini-tiskiharjoja sekä studiossa että miljöössä (3 + 3 kuvaa). Kävin jo ennen koululle menoa Tornionjoen Pikisaaressa katsastelemassa josko siellä olisi minulle sopiva miljöö, ja olihan siellä. Sitten koululle, jossa klo 12 oli tehtävänanto. Onneksi harjoissa oli valinnanvaraa, ja minulle sopivia värejä. Rekvisiittani perustui limeen ja turkoosiin…
Sitten takaisin Väylänvarteen (kuten täällä päin sanonta kuuluu), ja rekvisiittojen ja kameran ja muiden vermeiden kanto rantaan: kauniissa kesäpäivässä reilu tunti kuvausta (ja kahlausta Torniojoessa). Sitten koululle studioon, jossa reilu parituntinen (iso osa ajasta meni ”rakentamiseen”) ja loput ajasta, jota oli taas aivan liian vähän kuvankäsittelyyn, ja erinäisten lankettien täyttöön.
Kantavana ideana miljöössä oli tiskiharjan luonnollisuus, tiskaamisen saaminen ”houkuttelevaksi” ja studiossa minulla ihan omaperäinen tehostekeino, johon ei ollut osaa eikä arpaa aiemmalla koulutuksella (ei tohtori- eikä valokuvausopinnoilla) vaan mummeilulla! Ei turhaan olla Apsun kanssa saippuakuplia puhalleltu. Saapa nähdä, onko jury samaa mieltä. …
Kummasti tuollainen ”tenttitilanne” vie voimat. Session jälkeen majoituin (ihan hotelliin tällä kertaa, eikä taaskaan asuntolamajoitusta kesällä, – Tornion uusi hotelli Mustaparta testauksessa – raportoin piakkoin lisää…).
Ja vaikka vähän olin ajatellut viitsiväni ajella Ruotsin puolen Kukkolankoskelle syömään, en kuitenkaan niin tehnyt. Pienen pieni lenkki pitkin Tornion keskustan katuja ja sitten kiinalaiseen (Golden Flower) syömään. Jättikatkarapuja paprikalla – kuinka mones kerta? Aika mones!
Tuolla takana näkyy Pikisaari, jossa kävin ”tiskaamassa”.
Syötyäni vielä pikkuinen lenkki: kaikki Tornion patiot täynnä. Umpitunneli, Pikku Berliini, Mustaparta, — kiertelin ja kaartelin, eikä patiot houkutelleet, kesäillan tuntu tuntui hyvälle ja sitten ärrältä evästä huomiseksi ja nyt nukkumaan… tutkinto jatkuu huomenna! Pitäkäähän peukkuja.
Jummi jammi, miten vilske päivä on tänään ollut!. Jummi jammi, sanoo aina välillä Apsu.
Ja pojanpoika Apsu 2 v. sanoi tänään monta kertaa myös ding dong. Se on sellainen rallattelusanonta, ja se kuului monta kertaa, esimerkiksi kun käveltiin papan leikkaamalla samettisella nurmikolla. Ensin ei meinattu uskaltaa edes astua avojaloin, mutta sitten ”Ding dong!”. Ja se kuului, kun leppeä kesätuuli tuntui paljailla käsivarsilla, ensin pieni hämmästys, sitten ”Ding dong!”. Se kuului, kun käytiin katsomassa mummin istuttamia kukkia, mutta ding dong kuuluu vain marketoille. Pelakuut ja surffiinat on ihan sama, mutta marketat (jollaisia on aika monessa Muumi-jaksossa) ovat ding dong.
Tänään oli myös soppapäivä, – kylmä kurkkukeitto oli ensimmäisenä, lämpimänä kesäpäivänä niin hyvää. Teen siitä vielä erillisen postauksen, ehkä jo tänään, ehkä tässä joku päivä.
Tänään oli myös höyryjunapäivä. Höyryveuri Heikkiä kävin tänään kuvaamassa. Ensin aamulla kahdeksan pinnassa tuolla Teknologiakylän nurkalla ja sitten viiden aikaan melkein samassa paikassa. Höyryveturi ”Heikki” on ainoa liikennekelpoinen Hv3-sarjan veturi Suomessa. Se on myös ainoa käyttökuntoinen halkopolttoinen henkilöliikenneveturi koko Euroopassa. Ks. tark. Kalevan juttu asiasta. Se on hieno. Minä mobiiliautoista ja -onnikoista aina tykänneenä olin kyllä iloinen kun tämänkin sain nähdä. Junien kuvaamiseensa ”erikoistuin” jo silloin valokuvausopintojeni alkumetreillä, muistattehan.
Tämän päivän kuvasaalis oli kymmeniä kuvia, ja teenpä niistä tässä kun ehdin, erillisen kansion, mutta tässä nyt yksi kuva kertaa seitsemän.
Aamulla kun tulin kuvausretkeltä latasin kuvat äkkiä koneelle, pikaisesti valitsin muutaman ja muokkasin ja sitten pistin pari jakoon FB:iin ja Instaan. Muutaman käsittelin ”ajankuvan” mukaisiksi, muutaman käsittelin ”luomusti” = suoristin, säätelin valkotasapainon, etc. Ja sitten taas kerran kävimme Pehtoorin kanssa keskustelemaan siitä, millainen kuvankäsittely, jos ylipäätään ollenkaan, on tarpeen ja hyväksi. Pehtoorihan on ”vanhan liiton miehiä”, joka ei paljon photoshoppailusta perusta. Paitsi silloin kun ei tiedä sitä käytetyn. 😀
Nyt kun tässä on taas tämä kuvankäsittely muutenkin ajankohtaista, huomenna Tornioon ensimmäiseen ”rästinäyttöön”, jonne on taas nippu kuvia valittu ja käsitelty, päätin pistää pystyyn äänestyksen.
Muokkasin yhdestä ja samasta kuvasta nipullisen versioita. Nyt ei ole mahdollisuutta valita sommittelullisesti mieluisinta kuvaa, vaan nimen omaan olisin kiinnostunut tietämään, minkälainen kuva juuri tästä aiheesta: vanha (sotien välisiltä vuosikymmeniltä) höyryjuna kesäaamuna 2017 matkalla Oulusta Tornioon, on mieleesi. Ja nimenomaan siten, että mikä noista seitsemästä olisi sellainen, jonka julkaisisit mieluiten omalla nimelläsi. Ei niin, että minkä valitsisit vihkonkanteen tai tauluksi mökin vessaan tai kortiksi tai näytölle backgroundiksi, vaan minkä valitsisit noista ”omaksi ottamaksesi”. Kyselyssä on myös ”muu” kohta, sinne tai kommentteihin voit (mieluusti) kommentoida jos mikään ei kelpaa tai miksi joku olisi mieluinen…
Ensimmäinen kuva on suoraan kamerasta, sille en siis ole tehnyt ollenkaan kuvankäsittelyä. Ehkä se on sinulle mieluisin? Toinen on sellainen aika tavallisen, pikasäädöt läpikäynyt, oisko se? Tai sitten joku vintage-kuvista? Sähköjohdot olen photoshopilla raapustellut pois, ja yhtä sun toista moniin kuviin tehnyt… Nämä antavat ehkä myös aavistuksen siitä, mitä mahdollisuuksia kuvankäsittelyllä on, ja myös siitä, kuinka vaikeaa on valita, miten käsittelee tai käsitteleekö ollenkaan. Mutta äänestäppäs.
1
2
3
4
5
6
7
Kuvat suurenevat klikkaamalla, mutta ne ovat (paremmin) nähtävissä myös täällä: KLIKS
Käytiin tänään puutarhalla. Minähän olen siirtänyt pelakuiden ja surffiinojen laittamista kun on ollut turhan viileää, yöpakkasiakin vielä. No tänään sitten aamukahvilla istuskellessamme ja päivän ohjelmaa osaltamme pähkäileissämme ilmoitin, että minä ainakin harjoittelen simultaaneja varten… tässä pikaisia ”konsepteja” harkoista…
[kannattaa klikata isommiksi]
Ja Pehtoori muistutti, että olisipa ne kesäkukat haettava puutarhalta, kun nyt kerran lämpenee, niin pian calliope-pelargoniat ovat lopussa. Selevä. Lupasin, että puolelta päivin lähden kävelemään kohti puutarhaa ja tavataan sitten tunnin päästä matkalla. Siispä Pehtoori poimi minut Patelassa kyytiin, ja jatkettiin Säynäjäahon puutarhalle. Sieltähän minä yleensä kesäkukat ostelen, ja yrtin taimet ja mahdolliset perennat Aleniukselta Hietasaaresta.
No kun sitten kierreltiin kasvihuoneita, niin kuuntelin, kun muutama pariskunta jäi keskenään juttusille, ja miehet tupisivat, että ”aina tänne pitää tulla, ja menee aikaa ja rahaa” ja naiset tupisivat, että ”miehille tämä on kyllä tuskainen juttu joka kevät” ja ihan yksissä tuumin sitten kukkansa kuitenkin laatikoihin lastailivat. Joskin yksi miehistä kyllä oikeasti oli sitä mieltä, ettei niin montaa kymppiä kukkiin kannattaisi laittaa, ja ihan höpöhommaa kun pian on taas talvi. ..
Enpä kehdannut puuttua näiden keskusteluun, enkä ruveta selittelemään että ei tuo kukkien laitto ihan noin sukupuolittanutta aina ole, ja että on pihoja ja koteja, joissa se on mies, joka ensisijaisesti näistä huolehtii. En puuttunut, ja ihan kaksistaan sitten ostimme yhdessä autollisen pelakuita ja muutaman surffiinan, – huomenna sitten istuttelen.
Sen verran tavanomainen sukupuolittunut järjestys meilläkin on, että minä olen se ensimmäinen sapuskasta huolehtija, vaikka laittaahan Pehtoori ruokaa, leipookin nykyisin. Kesän tulo sai minut skippaamaan aikomani sopan, ja päätinkin tehdä pitkästä aikaa Tarte flambeeta. Alkuun mozzarella-salaattia (joka oli kyllä pettymys, tomaattit eivät vaan vielä ole makeita eivätkä mehukkaita), ja sitten tuota ranskalaisen keittiön vastinetta pizzalle. Alsacessa ja myös Saksassa tämä tomaattikastikkeeton ja usein myös juustoton herkku on ”perinneruokaa”. Tein vanhalla ohjeella, joka on täällä ja se on kyllä toimiva. Sen verran tänään poikkesin tuosta, että laitoin ihan vähän emmentalia ja sitten liottelin (hopea)sipuleita maidossa sen aikaa kun pohjataikina nousi.
Meillähän on tässä on ollut lipalla mökille lähteminen kohta jo kuukauden verran. Viimeksi pääsiäisenä olen päässyt pohjoiseen, ja on tässä ollut ”parikin muuttuvaa tekijää” siirtämässä lähtemistä, mutta ehkäpä jo viikon päästä. Nyt sinne kannattaisi mennä: eilen aamulla latukameran kuva oli tällainen.
Siis ihan hyvin voisi vielä ”parfyymiladulla” hiihdellä. Ja mäkeenkin pääsisi. Lapin Kansa uutisoi tänään, että ensi viikonloppuna Saariselällä on hissit auki ja rinteet kunnossa. Olisipa kyllä kiva mennä laskemaan. Vois ihan Alppi-meiningillä kesäkamppeissa olla mäessä, sillä lämpöaallon pitäisi kuulemma yltää Koilliskairaan asti.
Mutta nythän mökkeilyn ja pohjoiseen pääsyn estää meitsin näyttötutkinto. Sen merkeissä menee ensi viikonlopppu. Ja on oikeastaan mennyt viimeinen vuorokausikin: ihan perusopiskelijameininkiä meitsillä, sillä eilen meni puolille öin ja sitten homma jatkui aamuviideltä, – mutta sainpas kuvat lähtemään ennen määräaikaa, jopa pari tuntia ennne puoltapäivää. Kyllä teki tiukkaa opetella syväämään kuva, jossa on hiuksia… Ja varjon tekeminenkin piti opetella uudelleen, kun en keskitalvella yhden kerran sen tehneenä enää ole moista tehnyt, eikä mitään muistikuvaa, miten työnkuva kulki. On kyllä aika suhteellisen tuskaista tuijottaa omaa naamaansa näytöltä iltayömyöhään ja aamuvarhain. Kysehän on siis tästä kuvasta:
[Klikkaa kuva isommaksi.]
Tämä hylättiin helmikuun näytössä, koska hiukset on ”syvätty” huonosti ~ siis irrotettu turhan ronskisti ennen kuvan siirtämistä, varjo on vähän vajaa ja kokista ei tule ollenkaan heijasteita ”lattiaan”, vaikka soppatölkeistä tulee. Ja iho ei ole oikein hyvä….
Kauan mietin, että otan kokonaan uuden omakuvan, mutta sitten, kun kerran ”täydennettävä”-vaatimuksella on mennyt jo läpi, ajattelin, että minä sitten ”täydennän”. En ole ihan varma, kannattiko. No tässä tulos: sunnuntaina tiedetään, onko nyt hyväksytty. Jos ei, niin sitten otan uuden ”selfien”. En enää jaksa katsella tätä kuvaa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Noista kuvassa olevista lipposista tuli mieleen, että olen taas tehnyt nettiostoksia. Minunhan piti ostaa tälle kesälle uudet sandaalit tai jotkut mukavat pihalla pidettävät ja ympärivuotisesti Festaan ja sisälle kulkemiseen passelit tepastelukengät. Pikkuisen on tässä usko Schollien tai Birkenstockien tarpeellisuuteen hiipunut, joten tilasinkin sitten Mahabikset. Malttamattomana odotan, että tulisivat pian.
Niitä olisi ollut ”summer”-versioita, mutta jotenkin tuntui hyvälle valita nuo ”classics”. Ne on jännät kun väriyhdistelmät voi itse valita. KLIKS Ja ihan yhtä naiselliset kuten minun kenkäni aina. 😀
