Tornio – Oulu – kuinka mukavaa!

Pikkukaupungin aamussa, avoinna olleen hotellihuoneen ikkunasta, kuuluivat ensimmäiset äänet vasta vähän ennen seitsemää. En herännyt niihin, olin herännyt jo paljon aiemmin – herännyt siihen tunteeseen, että tänäänkin on näyttö: studiosimultaaani. Se alkoi vasta puolikymmeneltä, joten hyvin ehdin lukea, torkahdella, suihkutella, katsella ulos, odotella hotelliaamiaisen alkua, nauttia lajitoverin (toinen vattilainen) kanssa aamiaista, käydä pienellä lenkillä, ja olla ihan turhan aikaisin koululla.

Tunti studiossa assistenttina, sitten tunti oman kuvauksen osuutta, koko jury paikalla (!), ja kaksi tuntia aikaa kuvankäsittelyyn. Tätä tehtävää olin harjoitellut kotona pariinkin otteeseen, mikä sitten kyllä tuntui – ja auttoi. Sain käytettyä ajan rauhallisesti, järjestelmällisesti, eikä mennyt turhaa, epämääräistä aikaa setupin rakentamiseen, eikä oikeiden valojen, heijastinten, taustakartonkien, etc. etsimiseen ja säätöjen tekemiseen.

Kyllä minulle jäi tunne, että saattoi vaikka mennäkin läpi. Teknisiä virheitä ei pitäisi olla, visuaalisuuden puuttuminen ja sarjan ”vaisuus” voivat olla reppaamisen perusteita, mutta ehkei sentään? Sarja on täällä. Kyllä minä niin soisin, että sekä eilinen että tämänpäiväinen menisivät läpi. Silloin loppuisi Torniossa lamppaaminen. Silloin olisi kaikki 20 tutkinnon suorittamiseks vaadittavat tehtävät saatu läpi, täydennyksiä varmaan vielä tulee. Ja niitä voi suorittaa vasta lokakuussa, mutta jos nämä kaksi menee läpi, niin ei tarvitse enää ajella Tornioon niitä suorittamaan. Korjauksia ja täydennyksiä voi tehdä etänä. Jos toinenkaan menee läpi tarkoittaa se, ettei tarvitse ainakaan yökuntiin Tornioon ajella. Yhden päivän ”pistolla” selviäisi sitten. …

Meitä ei tällä kertaa näytössä ollutkaan paikalla kuin kolme, neljä perui viime hetkellä ja monet, monet jättivät tämän kokonaan väliin. Ja muutamathan (2) ovat jo valmistuneet, monet jo keskeyttäneet. Mutta siis, koskapa meitä ei ollut kuin kolme, niin huomenna ei ehkä olekaan mitään tai sitten sunnuntaina ei ole mitään… Joten ajelinpa illansuuksi kotiin. Kuinka mukavaa. Huomenna tai sunnuntaina on sitten palaute, – tulisipa jo tieto kumpana. Mutta nyt kotona.

Ja tullessani kotipihalle odotti graavisiikavoileipä ja lasillinen rosecavaa, ja pikkuperhekin tuli sitten syömään, kun Pehtoori laittoi ruoan. Perämeren lohta ja uusia perunoita jo saimme.

Minun lempparitaloni Tornion Rantakadun varrella on tyhjentynyt. Silti sitä oli käytävä katsomassa, hiljaa mielessäni ajattelin, että olisiko se nyt niin, että ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” (Tämä merimaskulainen sananlasku on ollut tärkeä elämässäni ennenkin.) Riittäisivätkö nämä 25 Tornion viikonloppua?

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.