Torniossa kaikki hyvin. Ei sada, ei myrskyä, ei ole mieletön pakkanen. No ei olisi paljon haitannut, vaikka olisikin, sillä koko päivän olemme olleet sisällä. Ei mitään miljöö- tai repparitehtäviä Tornio-Haaparanta -alueella. Oli studiopäivä. Aamulla arvottiin kuvausparit ja arvottiin koulusta ”studiot”, jonka kanssa ja jossa ”rooli”kuvaukset oli tehtävä. Kouluun piti/sai tuoda rekvisiittaa/rooliasuja, joiden kanssa halusi tulla kuvatuksi, mutta kun tieto tästä tuli, olimme mökillä, joten minulla kokin kamppeet, historiantutkijan vermeet, tms., joita olisin voinut harkita rekvisiitaksi, olivat kaikki kotona. Siispä minulle oli keksittävä koulun pukuvarastosta jotain sopivaa ylle. Näette sitten huomenna.

Minulle sattui erinomainen kuvaaja, joka sitten oli vuorostaan mallinani. Hyvä malli olikin. Ja hänellä oli vintagepuku tai siis 70-luvun Marimekko-puku ja hattu asuna. Yritin kuvailla. Vaikka meillä homma yhdessä sujui, oli hauskaakin, niin kyllä studioissa työskentely syö naista ihan erilailla kuin ulkona tepastelu ja kuvaaminen. Ja henkilökuvaaminen minulle on kovin vaikeaa vieläkin. Jollei lasketa Aapelia. 🙂

Olisi tuolla toisessa opiskelija-asuntolassa meidän kurssilaisilla bileetkin (= yhdessä alkoholin nauttimista opiskelijasolussa), mutta eipä ole jaksettu meidän neljän hengen majoituksesta mihinkään lähteä. Kameratarvikkeista ja näytöistä keskusteltua. Kuvia katsottu. Tällaista on valokuvauksenopiskelijoiden lauantai-illan huuma. Ainakin tällä kertaa. 😉

Tosin voi olla, että rauhallinen ilta ei oikein tästä jatku, sillä naapurikämpästä, jossa asustaa vakkari-Lappia-opiston opiskelijoita (nuoria) kuulostavat aloittalevan reippaanlaista  lauantaiehtoota. Hohhoijaa…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.