Kelejä pidellessä

Apaattista, hyytävän kylmää, ja taukoamatonta vesisadetta.

Onkin tässä pari päivää saatu leuhkia upealla Lapin kesällä, – nyt ei ole enää leuhkimista. Kun jo aamulla herätessä näytti, että tarpominen tunturissa, korvasienten saalistus, gastronomiset kokeilut, luontokuvaamisen loputon riemu tai ylipäätään minkäänmallinen maisemasta nauttiminen eivät tulisi olemaan päivän ykkösjuttu, ryhdyimme epäpyhään pyhäpäivän viettoon: minä siivoamaan ja Pehtoori puiden pilkkomiseen.

Myötätuulen vuosisiivous (pl. ikkunanpesu) tuli tänään tehtyä. Hyvällehän se tuntuu tehdä puhdasta jälkeä. Nyt täällä tuoksuu puhtaalle, raikkaalle. Ja tuulenkaadoista on taas saatu ilmaista polttopuuta liiteriin kuivumaan.

Kuten meillä täällä tapana on, käymme mökkireissun aikana yhden kerran ulkona, kylillä syömässä. Tänään oli sitten sen tavan vuoro. Eihän nyt, tähän aikaan vuodesta kovin montaa ravintolaa Saariselällä ole auki, eikä me nyt kummoisia oltu vaillakaan, mutta pizzaa teki mieli (kesälomameininki?). Sitäpä oli tarjolla parissakin ns. paremmassa ravintolassa (Tunturihotellin Pirtti ja Lumi). Lumi-ravintolan sivulla lukee näin:

Ei ole tuulesta temmattua: NELJÄN TUULEN PIZZAT saapuneet meille. Pizzauunit hehkuvat kuumana lounasaikaan klo 12 – 17.

Ja vielä koskapa Lumi-ravintolan pizzojen nimet olivat linjassa meidän mökkiasumisen kanssa, valitsimme sen. Luonnollisesti.

”Neljän tuulen pizzoista” (= Kevättuuli, Kesätuuli ja Syystuuli ja sitten vielä Omatuuli) valitsimme ”Omattuulet” ja oikein kelpoja olivat.

Tänään oli sitten se hetki, että Pehtoori sai/joutui olemaan mallinani: ”Mitäpä sitä ei vaimon harrastuksen vuoksi tekisi?” -tupinaa kuului samalla kun mies takkatulen ääressä joi olutta.

Nyt sade on jo tauonnut, lämpö ulkona ei ole laskenut enää alle alemmas kuin + 7 C-astetta ja elämme toivossa, että huomenna pääsemme tunturiin ja metsään – muutakin kuin hyötyliikkumaan lähdemme.