2015

Maanantaiaamu aukeni aurinkoisena. Juhlaa sekin.

Hieman merkillisen aamiaisen ja pikaisen supermercado-piipahduksen jälkeen olimme aamuyhdeksältä koko Gruppo Finlandese hotellin edessä valmiina lähtemään bussilla kohti Montemarcelloa. Ainoa vaan, että bussikuski ei ollut valmiina: ei ollut paikalla. Toki hän tuli, – puolisen tuntia myöhässä. Un momento, per favor! Mutta mihinkäs meillä kiire.

Lorezzinin dösällä pääsimme La Speziasta  Liguria di Levanteen, eli itään. Kartassa oikealla näkyvän nimen kärkeen ajeltiin bussilla, ja sieltä lähdimme kävellen laskeutumaan kohti Tellaron kylää. Ja iltakuuden kieppeillä päivän vaellus päättyi Lericin rantakylään, noin kymmenen kilometrin jälkeen.

Oikein kelpo päivä; korkeuseroja noin 300 metriä. Vain. Tosin lämpö (aika ajoin lähemmäs +30 C -, mutta huom. minä en valita, päinvastoin) ja alastulot lisäsivät vaikeusastetta.

Lounas koottiin taas yhdessä kannetuista eväistä, ja tänään evästauon jälkeen pidimme esittelykierroksen: onhan  meitä oululaisia, onhan porukkaa ympäri Suomea. Ja sellainen riemullinen juttu, että tässä porukassa on yksi, jonka kanssa olen ollut Brightonissa kielikurssilla 1974 ja me asuimme silloin kimpassa!! Jokunen vuosi on kulunut, ja nyt tapaamme täällä! 🙂

Päivään  kuului leppoisia tuokioita pikku kylissä, Tellerosta ja sen  mustekala-legengasta voisi kertoa enemmänkin, mutta menköön sekin nyt vain kuvilla…

Kuuden jälkeen olimme hotellilla, hikisinä, pohkeet pinkeinä, hienon päivän kokeneina, – ja sitten oli reilu tunti  aikaa kunnes lähdimme mitä mainioimmalle illalliselle.

Koko poppoo kävelimme (mukava vähän liikkua välillä!!)  läpi La Spezian keskustan ja pääsimme meren eläviin erikoistuneesen trattoriaan syömään. Paikan isäntä osasi ottaa yleisönsä, ja hänen keittiössään osattiin simpukat. Ui-jui, johan minulle ja monelle muulle maistui.

Kotkako?

Aloiteltiin helpolla.

Meidän E-opas.

Itävallassa, Virpiniemessä, Mallorcalla – näin ne patikkapolut merkitään.

Kapris.

Passionhedelmän kukka!

Mutkan kautta suoraan alas.

Pranzo! Lounas tekeillä. Johan kelpasi.

Oli niitä vähän vaativampiakin pätkiä.

Päivä on siis  ollut hyvin täynnä tepastelua, ohjelmaa ja olemista meren rannoilla ja kukkuloilla, joten nyt ei jaksa/ehdi kuin liitellä kuvia. Huomenna on ehkä  reissun kohokohta: Le Cinqua Terre, ja niitä kohti lähdemme ennen kahdeksaa, joten kirjeenvaihtajanne kuittaa ja käy unille.

Tänään Helsinki erilainen kuin koskaan.

Ajatuksena oli ollut lähteä katsomaan suomalaisten mielenilmausta Rautatientorille, katsottiinkin telkkarista. Satoi kaatamalla.

Vasta yhden jälkeen lähdimme kävellen keskustaan, ja reunamille. Satoihan se vielä, mutta hyvä lenkki tuli tehtyä. Jälleen ilman järkkäriä liikkeellä, mutta kyllä kännykuvistakin selviää, että Helsinki oli kovin hiljainen.

Myös kaupoissa hiljaista, taksitolpilla vain paljon autoja. Siis ei edes taksit ajossa.

Kun tyär neljän jälkeen kotiutui, lähdimme naapuritaloon syömään. Sen alakerrassa on Soul Kitchen -ravintola. Ei ihan mikä tahansa lähiravintola, ilmeisen suosittu. Emmekä mekään pettyneet.

Myrskyn noustessa, satten vihmoessa, lähdimme seitsemäksi Linnanmäelle: Peacock-teatterissa menee Billy Eliot -musikaali.

Se oli viihdyttävä, liikuttava, vaikuttava, antoi ajattelemisen aihetta, herätti iloa ja ihailua. Kannatti mennä. Helsinki on ollut hyvä meille. Parasta tietysti, että täällä on tytär, mutta huomenna vaihdamme maisemaa. Ei haittaisi vaikka nyt rankka tuuli, myrsky, hellittäisi, – täällä yhdeksännessä kerroksessa se tuntuu aika voimakkaana.

Huomiseen!

Melkein on pakattu. Melkein varmaa on, että lauantaina aamulla lähtee Helsingistä kone kohti Milanoa, ja että olemme kyydissä. Vielä varmempaa on, että huomenna lähdemme Helsinkiin.

Suhteellisen varmaa on, että mukana on ihan liikaa vaatteita, mutta että jotain tärkeää puuttuu. Haastetta pakkaamiseen tuo sekin, että aluksi ollaan pari päivää Helsingissä, jossa ei oikein samat vermeet passaa kuin Välimeren pikkukylissä ja vuoristossa; toisaalta meneehän se perjantaina liikkuminen Helsingissäkin patikoinniksi: ratikatta kun on paikasta toiseen siirryttävä.

Vuoden tauko ulkomaanmatkailussa [edelleenkin on vaikea pitää kahden päivän Norjan piipahdusta ulkomaanmatkana] on ollut poikkeuksellisen pitkä. Sitäkin mukavammalta tuntuu lähteä. Ja Italiaan vielä. Italiassa on oltu viimeksi Umbrian kolmen viikon taloreissulla toukokuussa 2012. Liguriassa on käyty joskus nuorena (v. 1978?); ajettu Italiasta Ranskaan, eikä muuta.

Nyt siis lennämme Milanoon, siellä ollaan lauantai. Milanossa on oltu ennenkin. Vietettiin siellä pidennetty viikonloppu helmikuussa 2007. Ja tiedättekös, sitä reissua uhkasi joku lentolakko. Kuitenkin Finnairin plussapisteilla mentiin käymään. Italian kielen kurssi oli silloin meillä aluillaan ja minulla joululahjaksi saatu ihan uusi, ensimmäinen digijärkkäri. Ja käytiin ensimmäistä kertaa elämässä kahden Michelin tähden ravintolassa. Se oli ajalta ennen blogia, mutta matkakuvat ja lyhyt selonteko on olemassa. (Milanon kuvien jälkeen olen sentään edes vähän kehittynyt kuvaamisessa. 😉 . Käy vaikka katsomassa. KLIKS.)

Silloin kirjoitin matkapäiväkirjaan (joita olen toki pitänyt ennen blogiakin, itse asiassa aina):

Ennen lounasta Leonardo da Vincin L´Ultima Cena (Viimeinen ehtoollinen), joka on Da Vincin koodin jälkeen niin suosittu nähtävyys Santa Maria della Grazien luostarin ruokasalin seinällä, että sinne oli parasta varata etukäteen netin kautta aika 15 minuutin ihastelua varten. Se oli vaikuttavampi kuin odotin, vaikka odotinkin – tietysti – aika paljon. Kuvatahan siellä ei tietenkään saanut. Luostarin kirkostakin pidin.

Nyt emme siis aio käyttää lauantaita Viimeisen ehtoollisen äärellä, emmekä Michelin tähden ravintolassa, vaan hautausmaalla! Milanossa on ihan poikkeuksellinen cimitario, ja sinne haluaisin.

Sunnuntaina sitten siirrymme Välimeren rantaan pieneen (?) satamakaupunkiin La Speziaan, josta käsin patikoimme neljä päivää. Ensi viikoksi sinne on luvannut lämmintä, mutta sateita ja ukkoskuuroja. (Oikealla tuossa sivupalkissa on La Spezian säästickeri.) Katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Viitat ja gore-texit on jo laukussa. Loppuviikosta sitten siirrymme tuossa ylläolevassa kartassa niemenkärjessä näkyvään Portovenereen, jossa ollaan kaksi yötä. Ja päivät tietty patikoidaan.

Tämä on nyt neljäs ulkomaanmatka, jossa on viikon patikkaohjelma: Kitzbühel 2011 (YouTravel), La Gomera ja Teneriffa (Tema-matkat) 2012 ja Bad Gastein (Alppimatkat) 2014 kesällä. Sitten on käyty kahdesti omatoimi-patikkareissulla: Madeira syksyllä 2013 ja viime syksynä nuorenparin kanssa Mallorcalla. Ensi viikolla ensimmästä kertaa Italian vaellusmatka tiedossa, ja tämä on Tema-matkojen järjestämä.

Mutta joka tapauksessa Italian Liguria, patikointi ja lomamatka syyskuussa lukukauden alkuhäslinkien ollessa kiivaimmillaan tuntuu ihan tavattoman mukavalle jo ajatuksena. Ja Stadissakin paljon hienoja juttuja tiedossa, pysykäähän kuulolla! 🙂

Aamulenkillä Iissä, iltakävelyllä Oulussa. Ja aurinkoa koko päivä.

Metsätaipaleella pehmoista sammalta, puolukoitakin olisi ollut ihan poimittavaksi asti. Ja kangassieniä. Mutta eihän minulla mitään veitsiä, koreja, ämpäreitä, eikä totta puheen aiettakaan mitään keräilytaloutta ollut ryhtyä harrastamaan. Kunhan tepastelin. Pohjakuntoa pitäisi vielä petrata ennen Italian vaelluksen alkua.

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Allaolevia en olisi kyllä poiminutkaan, mutta olivat mukavan näköisiä.

Aamupäivällä systerin kanssa – taas kerran – lupailimme toisillemme että näistä Ii-vierailuista on tehtävä tiuhemmin toistuvia,  – ja sitten hankkiuduin takaisin kotiin.

Liki koko kaunis iltapäivä kului minulla tietokoneen kanssa värkätessä. Ja lopulta: seitsemän portin USB-hubi se sitten auttoi. Insinöörimieheni osasi auttaa näissä teknisissä asioissa niin paljon, että kävi tuon hubin ostamassa. Kauppalappu oli ehdottomasti oltava mukana; meidän perheessä nämä tietskariasiat ovat kyllä minun heiniäni. Tai piuhojani.

Illansuussa olleen voutineuvoston kokoukseen menin markkinoiden kautta, ja käveleskelinpä sitten kauniita rantoja laajemminkin. Puolukoita ei tullut sitten edes ostetuksi, kävelyllä kun olisi vähän vaikea raahata laatikkoa, kameran lisäksi. 😉 Ehkä huomenna voisin hakea. Pehtoori oli appiukon kanssa käydessää onneksi ostanut omenoita. Josko huomenna laittaisin syksyn ekat uuniomput.

Syksyn merkkejä siis monenlaisia.