Tänään patikkapäivä: Kiilopää – Luulampi – Pessilampi – Rumakuru. Halusimme patikoida jossain, missä ei ennen olla oltu. Monet Saariselän ja vähän kauempanakin olevat päiväretkien polut on kierretty aika usein. Tänään uusi reitti: patikka alkoi Kiilopään juurelta. Suomen ladun majan parkkipaikalle jätimme auton ja tasan kello 11 astuimme polulle,
ja vain muutama minuutti sen jälkeen alkoi lumisade. (ei ehkä näy kuvassa oikein hyvin…)
Ja vain pieni tovi, niin jo paistoi.
Poroaidoilla estetään poroja kulkemasta paliskunnasta toiseen, helpotetaan erotuksia ja ohjataan eläinten vuotuista laidunkiertoa.
Sitä paitsi ne ovat kuvauksellisia. 😉
Viisi minuuttia tuon edellisen poroaita-kuvan ottamisen jälkeen tämä. Sataa lunta.
Eihän jouluaattoon ole enää kuin puoli vuotta, jotta miksei siis?
Luulampi hiekkarantoineen näkyy kuuden kilometrin patikan jälkeen.
”Vierivä kivi ei sammaloidu” – mutta tällaista ei ole mukava kävellä.
Ei jäädä vielä tulistelemaan. …
Alunperin oli ajatuksena tehdä patikka Rautulammelle, mutta valitsemmekin Rumakurun.
Yksi syy siihen oli se, että ei sittenkään ollut niin kovin lämmin.
Mikä kyllä sitten takasi swen, että oli hyvä tepastella, – kovin helteessä kun hiki virtaa ja saattaa olla itikoita.
Tänään ei niistä kummastakaan haittaa. 🙂
On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.
(Juice Leskinen)
Liro. Ääni kuuluu kauas.
Lintukuvaajaksi minusta ei ole, mutta kuovin sentään sain kuvaan.
Ja västäräkin patikka. Pontevaa menoa, eikö?
Suopursut nupuillaan.
Hillankukkia – ja paikoin paljon!
Lampereet kauniita, silti kierrettäviä.
Vesipullon voi täyttää tässä.
Paikoin polut kuin metsäautoteitä. Helppoa tepastelua.
Purojen solina viehättää. Muita ääniä ei juuri olekaan.
Ei erämaajärviä, mutta kauniita lampia montakin. Tässä Pessilampi.
Lounasaika. Patikka puolessa – tai jo ylikin. Rumakurun vanha päivätupa on rakennettu jo 1900-luvun alussa. Ja kunnostettu jokunen vuosikymmen sitten.
Pehtoori ”keittomestarina”. Nuotiolla paistettiin makkarat ja kahvit nautimme.
Kuvaajan on levättävä. 😉
Ja heti lounaan jälkeen nousu. Aika kipakka nousu.
Välillä polunpohja liuskekivistä.
Lumenviipymiä vielä aika lailla.
Pehtoori koko ajan edellä.
Ivalon ja Lapin paliskunnan välinen poroaita estää poroja vaeltamasta paliskunnasta toiseen.
Kiilopää näkyy jo.
Patikan ainoa poro oli tämä Kiilopään majan pihalla ollut keloporo.
Ai niin, kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Maisemat avartuvat siten. 😉
Eikä reitillä ollut kovin montaa vastaantulijaakaan näkynyt. 15 kilometrin, reilun neljän tunnin reitillä vain muutama vaeltaja. Liekö ”suunnilleen Jäämereltä” [kuten säämies telkkarissa sanoi] puhaltanut tuuli pitänyt arimmat pois tunturista. Ei olisi kannattanut säätä säikkyä, sillä hieno ja hyvä keli lopulta oli. Mikä on olennaista? Hyvät kengät. Ehdottomastai nilkkaa tukevat.
Nesteytys tietysti. Vettä ja energiajuomaa reppuun.
Müslipatukoita ja makkaraa. Tai muuta evästä.
Ja mökille palatessa voi palkita reippaan ulkoilun hyvin syömisellä. Nyt kun olen viikon nuorelle parille, juhannusaattoillan ruokavieraille ja matkallaan käyneille kokkaillut ja tarjonnut poroa, lohta, siikaa, hilloja [lakkoja] ja leipäjuustoa, savupororieskaa ja kaikkea muuta enemmän vähemmän paikallista, halusimme tänään pastaa! Tonnikala-savusimpukkapastaa ja salaattia. Paljon pecorinoa, eikä mitään lappilaista!
Päivän reitti ei ollut kauneimpia eikäparhaita reittejä, mitä täällä on koettu ja kävelty, mutta hyvä kuitenkin.
Jos minun pitäisi suositella täältä jokunen ”huiputus” tai patikkapolku niin ehkä ne olisivat: 1) Iisakkipään huiputus (6 km), lähtee ihan Saariselän keskustasta. Nousu, muttei liian kova, ja sitten alas. Hyvin vaihtelevia maisemia. Eilinen postaus ja esim. täällä. 2) Pikku Tankavaaran lenkki (6 km). Lähtee Tankavaaran kultakylästä. Huikeat näköalat huipulta. Metsäisiä polkuja, lopussa paljon pitkospuureittiä. Vähän pidempi samoilla tuntureilla kulkeva on Jorpulipään patikka. Huippu huippu! 3) Ja pronssille joko Otsamotunturin huiputus Inarissa tai Pyhä-Nattanen Vuotsosta. Molemmat vähän vaativampia, mutta näköalat ihan huikeat.
Nyt taitavat tämän juhannusloman huiputukset olla tehtynä – huomenissa kohti maalikyliä, kohti kotia. Vaikka olisin minä ainakin viikonlopun vielä voinut olla. Vielä tunturiin lähteä. Hyviä päiviä on ollut. Niinhän täällä melkein aina. 😉
Kommentoinpa itse, sillä minulla on ”suora yhteys” BirdLife Finlandiin (kiitos, E.) ja sieltä sain tietää: ”Kuovi on oikeasti pikkukuovi – hienompi laji! Zoomatussa kuvassa näkyy pään juovitus. Se ja nokan pituus plus yleinen habitus kuuluvat pikkukuoville.”
Mukavan näköisiä patikointireittejä, pitääpä ehdottomasti laittaa vinkit muistiin. 😉
Millaisia vesistöjä noiden suosittelemiesi reittien varrella on? Meillä kun tosiaan patikoinnille lähtee yleensä mukaan kaksi isoa, paksukarvaista koiraa, joille varsinkin kesäkeleillä väliviilennys on tarpeen. Reitit suunnitellaan yleensä uintimahdollisuuksien mukaan…
Uintimahdollisuudet? Hmm… Tankavaaran reiteillä on lampia, puroja. Otsamolle eikä Pyhä-Nattaselle mennessä muistaakseni ei juuri minkäänlaisia. Saariselän Iisakkipään reitillä pari pientä puroa, – luulen, ettei isot koirat niissä juuri ui. Meidän nuorenparin saksanpaimenkoira kyllä pulahtalee niissä, mutta ei sentään ui. 🙂
Muistelinkin omilta reissuilta (ajalta ennen koiria…), että tunturireiteillä vesistöjä on vaihtelevasti. En siis ihan väärässä ollut… Taustatiedon keruu on siis tarpeen, jos pohjoiseen Lappiin aikoo suunnata. 🙂
Kannattaa ehdottomasti ottaa vähän selvää, vaikka ei olisi koiriakaan. Reittejä on niin monenlaisia. Mutta mukavaa puuhaa se on!
Kylläpäs joku on valinnu teille hyvännäkösen reitin.. Näkyy olevan hallussa moinen.. 😉
Erja, riippuen toki mitä koiria, mutta varmasti nuo pienet purot ja lammet helpottaa, kun saavat tassujaan, parhaimmillaan jopa kaulaa myöten itsensä upottaa, ennen kaikkea saavat juotavaa..
No mutta täällä on varsinainen patikka- ja koiruusasiantuntija kommentoinut. 🙂