2012 – Sivu 17 – Tuulestatemmattua

Kesätyöpäivän kulku

Pikkuisen on laajaa tämä minun paluumuuttoni Linnanmaalle. 🙂 Piti parkkipaikka aidata, että muuttokuorma saatiin purettua.

Oikeesti KTK:n remppakamoja siellä tuotiin…

Joka tapauksessa sain tänään oman tutkijankammioni oman näköisekseni. Ifolorilta on tullut kuvia, kortteja ja julisteita, joista kaksi laitoin huoneeseeni. Kalenteria jo täyttelin. Ja siinä samaan tahtiin kuin se täyttyy työjutuista, tulee kutsuja ja ”käskyjä” myös vapaa-ajalle. Uuden verokortin sain tilatuksi, mapit päällisin puolin lärättyä, tietokoneen tiedostokansioita järjesteltyä ja mietin taas, mitä laitan sähköpostisloganiksi. Vuosi sitten oli ongelmana, mitä laitan sähköpostin automaattiallekirjoitukseksi? Pehtorinnaa en sitten laittanut (ks. täältä) 🙂 . No nyt ei ole ongelmia yhteys- ja nimeketietojen kanssa, nehän on pysyneet ihan samoina kuin olivat lähtiessä, mutta kun haluaisin laittaa alle jonkun sloganin. Meillä kun duunissa on vähän sellainen tapana. Minulla on ollut iät ajat tämä lähtemättömän hyvä.

– Mitä olet tehnyt viime aikoina?
– Lukenut, niin kuin aina. Historiaa lähinnä, sanoin.
– Niin, täytyyhän ihmisen aikaansa seurata.
(Juice Leskinen)

Minun mielestäni hyvä… Ja olen kyllä saanut siitä joskus positiivista palautettakin. .. Nyt yliopiston eläessä taas (jatkuvaa!) uudistusvaihetta, jolla on seurauksensa ja minun samaan aikaan vielä hieman kipuillessa tämän paluuni kanssa, ajattelin tämän Oulun murteella lausutun viisauden panna motokseni:

Rojektit ja seurannat
tuheroittavat monta
työpäivää mutta täyttävät
monta ittettuntua ja
arkistua.

Siihenpä ei lisättävää.

Ennen kustannuspaikalle rientämistä ehdin käydä merenrannassa lenkillä. Voimaantumassa? Ehkä niinkin. Jätin jopa iPodin ja kännyradion kotiin ja kuuntelin kaupunkiaamun hiljaisuutta. Jo varhain tuuli aika lailla, mutta oli kaunis KESÄaamu. Sen kunniaksi laittelimme sitten hieman erilaisen aamiaisen. Tummapaahtoista kahvia, keitettyä vaahdotettua maitoa, paahtoleipää ja vehnäkorppuja kirsikkahillolla. Hyvään aamuun kuului vielä pihalla kuvaamista. Jalopähkämöt ovat jo kauniisti kukassa.

Ja kuunlilja nupullaan.

Ja sitten tälläinen yksinäinen ”hörhö”.. Kannattaa klikata isommaksi, se on aika jännä.
Näkyy jalopähkämökuvassakin.

Niin ja sitten tiedoksi vielä, että sataa – vaihteeksi! Ja että Pinocchio-kakkuun kannattaa kokeilla pensasmustikoita. Äsken oli tarjolla. Oli hyvää. Ja entäs mansikat ja pensasmustikat sekaisin…hmmm? Ensi kerralla sitten.

”Mää oon täälä vaa töisä”

Vuorottelun jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä kävin työehtosopimusneuvottelut ja kehityskeskustelut yhteen syssyyn. Ihan yksissä naisin, ihan itseni kanssa sovin monista asioista.

♦ Pidän kaikki mahdolliset sairaslomat, enkä käy kipeenä töissä.
♦ Viikonloppuja ei ole tarkoitettu luentojen tekemistä varten.
♦ Olen menettämättä yöunia yhdenkään opiskelijan takia. Se ei estä, ettenkö voisi päivisin yrittää olla avuksi ja empaattinen.
♦ Vapaaehtoisesti en ilmoittaudu yhdenkään homman tekijäksi. Hyvä jos teen ne, mitkä on tehtävä.
♦ Opettelen nauttimaan lukukauden suvantovaiheista tuntematta huonoa omaatuntoa.
♦ En kehittele kirjahankkeita tai projekteja, joiden tekemisestä päävastuu jää itselleni.
♦ Aamuyön tunteina heräilevä pieni marttyyri minussa nitistetään heti alkuunsa.
♦ Suhtaudun työhöni virkamiesmäisesti, en intohimoisesti.
♦ En kyseenlaista mitään, ja siten aiheuta turhaa työtä ja tappelua tuulimyllyjä vastaan.
♦ En anna sanojen satuttaa.
♦ En syö eväitä työhuoneessa koneen ääressä. Jos on muka niin kiire, etten ehdi eväitä käydä kahviossa syömässä, niin olen ilman ruokaa.
♦ Aina kun mahdollista teen etätyötä: otan käsikirjoitusnipun/niput ja ajelen kotiin tai vaikka mökille lukemaan ja kommentoimaan niitä.
♦ Yritän palauttaa vanhan hyvän ”perjantai on tutkimusvapaapäivä” -käytännön. Lähden vaikka arkistoon ”pakoon”, jotta tämä onnistuu.
♦ Käyn joskus kesken työpäivän ulkona kävelemässä, otan kameran, ystävän, kollegan tai eväät tai vaikka nuo kaikki mukaan ja menen kasvitieteelliseen.
♦ Ilon kautta. Opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa olemisesta ja työn tulosten aikaansaamisesta aion edelleen nauttia.

Olen näitä asioita jo pitkin vuotta pohtinut, aina välistä aikeistani pehtoorille kertonut. Olen selittänyt, että ”alan tefloniksi” = minuun ei tartu, eikä jää kiinni mikään. Pehtoori on naurahdellut, epäillyt, väittänyt, että olen valurautapannu, enkä enää muuksi muutu.

Noh, tänään esimies halaten toivotteli moneen kertaan tervetulleeksi, pitkät juttutuokiot vietimme keskenämme (ei meidän käytävällä muita ollutkaan) ja hänellekin kerroin muuttuneesta lehtorista, joka on vuorottelun aikana luterilaisen työmoraalinsa hukannut ja hävittänyt Lapin tuntureille ja Umbrian maaseudulle.

Ja mitä sanoo professori? -”Mielenkiintoista.” Eikä oikein ota uskoakseen minun uutta uljasta työprofiiliani, varsinkaan kun ensimmäinen päivä, jolloin minun olisi pitänyt tulla töihin on vasta HUOMENNA, ei tänään. Olin päivän etuajassa – – !

Mutta vasta yhdeksältä. Se on hyvä alku.

Eipä siellä tunkua tänään ollut: vain pöhkö vuorottelulta palaava yliopistonlehtori ja professori joka on kohta 40 vuotta historiatieteissä uraa tehnyt, eikä kovin paljon muusta elämästä tiedä.

Humus-kuppilakin kiinni.

Joka tapauksessa nyt on uusi työkänny (yliopistolla on luovuttu lankapuhelimista)

ja avaimet omaan huoneeseen.

Kuvan vastapari täällä.

Niitä näitä Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

360 vrk vuorottelua on takana

Piste. Tämä vuorotteluvapaa on loppupisteessä.

Pehtoori sanoi jo viime viikolla, että ”ei tartte yrittää ehtiä tehdä ”kaikkea”. Ethän kuitenkaan mihinkään rangaistussiirtolaan ole lähdössä; onhan sitä työpäivien jälkeen vapaa-aikaakin …” Vaikka tämän tosiasian koetin sisäistää ja muistaa, on tänään kuitenkin ollut sellainen ”pitäisi-vielä-tuo-ja-tuo-ehtiä-tehdä-nähdä-kuvata-kokea-järjestää-käydä-siivota-… ” .

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamasta, että nyt jätän kakut ja jälkkärit, niin ennen puolta päivää olin syönyt jo kahdesti kakkua! Kesäkisan voittaja Kati piipahti hakemassa palkintonsa, – tapasimme piiitkästä aikaa ja istahdimme kahvikupposille, ja eilistä kakkua tuli maisteltua. Ja melkein heti lähdinkin Jäälin mummulaan, johon Pehtoori ja Juniori olivat menneet jo edeltä pensasaidan leikkuuseen ja muihin pihahommiin. Vein mennessäni 87-vuotissynttärikakun ja olihan sitäkin kakkua maistettava: ihan vaan maistettava, etten ollut töpeksinyt sen teossa.

Ja iltapäivällä jo leivoinkin taas yhden kakun pohjat valmiiksi; keskiviikkona Juniorin ”appivanhemmat” tulevat meille iltakahville – eka kertaa tulevat meille, joten onhan sitä kakkua oltava. Eikä loppuviikkokaan mene kakutta ja kesteittä. Perjantaina on rotissööri-piknik. Minulla ei yleensä ole tapana viedä nyyttäreille ja piknikeille makeaa, mutta kyllähän se nyt on niin, että perjantaillekin leivon piirakan tai pari. Laitan sitten reseptin.

Viime viikolla kirjoitin täällä K. A. Åströmistä ja hänen komeasta hautamuistomerkistään, ja ajattelin, että tänään otan siitä kuvan, mutta kävikin niin, että löysin kaksi uutta nimeä kokoelmaani (ks. hieman oudosta harrastuksestani täältä) ja unohdin koko Åströmin.

Miili-nimi ei kyllä sitten ollutkaan niin erikoinen kuin luulin. Lähes 200 naista on saanut sen nimekseen. Onkohan siinä taustalla maili, heh? Vuonna 1915 vain 39-vuotiaana kuolleen Miilin tyttäret olivat Maila ja Milja. Toinen uusi nimi onkin sitten vähän harvinaisempi: sitä on annettu sekä miehille että naisille mutta vain alle sata henkilöä on kastettu Eileriksi.

Ja sitten hautausmaalla on joku taiteellinen ja tarkka uusi kesätyöntekijä. Hiekka voi olla kaunista!

Pihallakin pieniä puuhasteluja, ja tässä esimerkki siitä, mitä minun osuuteni meidän palkintopihassa merkitsee: annan ”rikkaruohoina” kasvavien orvokkien kukkia. 🙂

BTW, Vanhan kansan merkkipäivät: ”Jos mätäkuun ensimmäisenä sataa, sataa koko seuraavan kuukauden.” Jotta vanhan kansan mukaan kosteana kelit pysynee. Ja aamulla aikaisin lenkillä oli niin kylmä, että höyryä tuli hengittäessä…

Paitsi, että se on luvannut suunnilleen aurinkoisinta viikkoa, mitä Oulussa on tänä kesänä nähty. Enkös minä sanonut… Huomenna kun Linnanmaalle astun, niin siitä se kesä repeää. Aurinkoisia päiviä kaikille toivottelen! 😉

Miksi siis juuri huomenna töihin. Siksi että vuorottelulainsäädännön mukaan vuorottelu ei saa kestää vuotta, vaan tasan 360 vrk. Ja nyt ne 360 on käytetty.

Prosessoin tätä tienhaaraa vielä, prosessoin sitä varmaan vielä täällä Temmatussakin: mitä jäi taipaleelle, miltä tuntui, mitä on edessä?

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Akkain viikko” – kaksi nimpparisankaria Pinocchio-kakulla

Kun olin ensimmäistä lukuvuotta täyspäiväisesti yliopistolla töissä (1984?) historian laitoksen Pirkko-kanslisti tarjosi jossain kekkereissä tällaista kakkua, jota hän nimitti Pinocchio-kakuksi. Koskaan ennen en ollut moisesta kuullutkaan, en sellaista nähnytkään, saatikka maistanut. Olin vähän Pirkon lellari silloin, ja sain häneltä tarkkaan varjellun ohjeen. Myöhemmin olen oppinut, että useimmat tuntevat tämän kakun Brita-kakkuna, mutta meillä tämä on aina ollut Pinocchio-kakku.

Olen tehnyt tätä kakkua varmaan sata kertaa. Aina se maistuu. Itse pidän enemmän hillaversioista, mutta menee se näin mansikkaisenakin. Ja tästä saa helposti ison kakun: tekee tupla-satsin, jolloin kakusta tulee uunipellin kokoinen. Jollei joku nyt tätä ihan huippukakkua tiedä, niin tässäpä ohje:

Pinocchio-kakku

Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 valkuaista
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 – 60 g hasselpähkinärouhetta

Täyte:
3 dl kuohukermaa, hilloja (tilkka konjakkia) tai mansikoita (tilkka amaretto-likööriä)

Voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen. Jauhot ja maito vuorotellen.
Levitä seos uunipellille. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhe.

Laita uuniin noin 20 – 30 minuutiksi (175oC).
Puolita levy, ja laita toisen puolikkaan päälle marjat ja kermavaahto
ja toinen puolikas kanneksi. Ei tarvitse koristella sen kummemmin.

(Koristelun tarpeettomuus onkin yksi ylivertainen syy sille,
miksi teen tätä niin usein: olen näet aika surkea kakkujenkoristelija.
Mutta tähän riittää ruusu puutarhasta, tai vaikka orvokin terälehtiä…
ne tekevät tästä juhlavan.)

__________________________

Nyt on kyllä mansikkakiintiö liki täynnä. Toukokuu syötiin Umbriasssa joka päivä mansikoita (litran rasia maksoi euron),

kesäkuussa tyttären mansikanmyyntityön myötä ostettiin espanjalaisia laatikollinen harva se päivä.

Ja nyt pari viikkoa on vielä herkuteltu kotimaisilla. Mutta todellakin nyt alkaa kiintiö olla aika täynnä. Enkä todellakaan aio pakastaa litraakaan. Ei meillä kahdella niitä tulisi kuitenkaan syötyä. Syödään talvella appelsiineja. 🙂

Jos huomiseksi vielä veisi appiukolle mansikkasynttärikakun, ja sitten minä vaihdan jo hilloihin, mustikoihin, — tai totta puhuen taidan lopettaa kaikki kakut ja jälkkärit vähäksi aikaa. 🙂

______________________________________

Nuoriso siis tänään syömässä. Oli meillä toki muutakin kuin täytekakkua, itseasiassa vähän liiankin kanssa kaikkea. Eikä tänäänkään puhetta että olisi voinut ulkosalla syödä.

Aamulla lenkillä aurinkoista, mutta lämpöhän se on tästäkin päivästä puuttunut.

Mutta odottakaapas tiistaina! Silloin se helleaalto hyökyy! Ihan samalla sekunnilla kun minä astun Linnanmaalla työhuoneeseeni, niin lämpömittari pomppasee yli + 20 C:n. Ihan varmasti. Mutta siitä vaan. Lämpö ja valo ovat hyväksi.

Tänään aamulenkillä sinisiä sävyjä sattui kameraan …

Mitähän lie ovat? Minusta ovat kovin kauniita.

Apajapaikka

Surffaaja ilokivien takana.

Niitä näitä

Kesän lopulla, jonkin muun alussa…

Sittenkin yöllä oli satanut. Eihän se niin luvannut.

Tuulee länneltä, tuntuu pohjoiselta. Mustarastas pihapiirissä on hiljentynyt.

Ja päivällä on keittiössä sytytettävä valot, jotta näkee edes vähän leipoa…

Illalla kotiin pyöräillessä toivoo, että olisi kehdannut ottaa hanskat mukaan.

Luulenko vain vai onko kesä oikeasti jo ohi?

Illaksi meillä oli kutsu Uleåborgiin syömään. En voi ihan sanoa, että kuin kotiinsa olisi mennyt, mutta sinne on aina mukava mennä. Siellä syö aina hyvin. Niin tänäänkin. Sinne menemiseen on kuitenkin yleensä jokin erityinen syy. Niin tänäänkin. Olimme kovin iloisia ja otettuja, että meidät kutsuttiin, että saimme tutustua… Yritimme käyttäytyä ettemme töpeksisi, ettemme koko ajan puhuisi, ettemme mitään tärvelisi. Soisimme alun jatkuvan toiseenkin lukuun asti. Nauru ja olemisen keskinäinen helppous ainakin lupasi hyvää jatkoa. 😉

Niitä näitä Valokuvaus

Perjantain pieniä puuhia

Olen ihan urakalla tehnyt kortteja. Onnittelukortteja, kiitoskortteja, reseptikortteja, Oulu-kortteja, kutsukortteja, menukortteja, työkortteja, ja erilaisia kuvatulosteita, julisteita, kehyksiin kuvia.

Eilisen ehtoon, pitkälle yöhän niitä tein. Kunhan Ifolorilla saavat tehdyksi ei minun tarvi vuoteen käydä korttihyllyllä. On omatekoiset kortit! Sitä vaille etten tehnyt joulukortteja samalla nousukiidolla!

Kuvia jäi ylikin. Tässä perjantaikortti teille hyvät ihmiset! Sen nimi on ”Unikuvia”. Ehkä se voisi olla Haavekuvakin.

Aamulla haavekuvat kesäsäästä olivat aika hailakoita. Kuuden jälkeen ulkona oli +10 C. Eikä tuntia myöhemmin lenkillä ollut mitenkään kesäaamuinen olo. Pohjatuuli tuntui kylmänä, oli mentävä lujaa, ettei palelisi. Varhaisesta liikkeelläolosta oli sekin hyvä puoli, että aamupäivän asioidenhoitorundilla ei todellakaan ollut ruuhkaa. Ja niinhän minä löysin kuin löysinkin kertasovittamalla silkkitunikani päälle boleron, joka takaa sen että kuukauden päästä Jyväskylässä Paistinkääntäjien kapitulin ”Diner Amicalissa” (perjantai-illan ”vapaamuotoinen” illanvietto) minulla on vanhasta vähällä vaivalla ja rahalla modistettu kampe.

Lauantai-illan Grand Dinerille ja sitä edeltävään installointiin, jossa saan uudet käädyt (voutineuvoston jäsenen ja tiedottajan käädyt on erilaiset kuin rivijäsenen, käätyopas linkin takana), minulle on tulossa uusi puku: kävin sitäkin sovittamassa. Syksyn Kiinan reissulla ostin paljon, paljon edullista silkkiä ja nyt tulee hieno puku – pikkuisen turhan mahtipontinen, mutta kaunis se on, sellainen Lumikin puvun mallinen, ehkä sitten elokuussa laitan kuvankin, siinä on tylliäkin :). Minulla ei ole ikinä ennen ollut… vaikka karonkka-, promootio-, installointipukuja on ollut jo kai puolenkymmentä.

Nyt – tai viimeistään huomenna – olisi tehtävä jotain millä osin nuo käädyt olen ansainnut: kolumni ensi viikon Kalevaan on vielä kirjoittamatta… ei muuta kuin suklaan maailmaan.

Niitä näitä Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

En ehdi

Jos minä jotain tässä vuorotteluvuoden aikana olen oppinut, niin sen, että koskaan elämässäni en ehdi tehdä ja oppia kaikkea sitä, mitä haluaisin. Ihan sama käynkö oikeasti töissä vai en, en silti ehdi käydä niissä kaikissa tutuissa ja uusissa paikoissa, joissa haluaisin, en ehdi tavata uusia ja vanhoja tuttuja niin paljon kuin haluaisin. En koskaan. Vaikka eläisin suunnilleenkaan toimintakykyisenä vaikka sata vuotiaaksi, siltikään en ehtisi. En millään.

Ei, ei minulla ole ollut mihinkään kiire, mutta minua vain harmittaa, että en ehdi.

Nyt viimeisen parin viikon aikana on käynyt niin, etten ole osannut suorilta käsin sanoa, kuinka paljon kello on? Yleensä tiedän puolen tunnin tarkkuudella kellonajan, vaikkei kello olisi kädessäkään. Viikonpäivätkin olen joutunut miettimään – tänäänkin on ihan perjantai-olo. Minulla ei ole ollut kalenterissa mitään merkintöjä moneen päivään. Silti olisi niin paljon välttämätöntä tehtävää ja opittavaa, niin paljon, mitä haluaisin tehdä ja oppia. Haluaisin ehtiä tehdä, mutta en vain ehdi.

Missä vika? – Minussa, tiedetään.

En vain ehdi. Se harmittaa tänään ihan hitosti.

Ja melkein yhtä paljon harmittaa tämmöinen tänään nettilehdestä poimittu tieto:

Mies ei pidä Lappia lainkaan asuin- tai kehityskelpoisena paikkana, vaan kylmänä ja sääskisenä.
– Siellähän on vain ne pari aurinkoista kuukautta keväällä, hän sanoo ja tunnustaa käyneensä Lapissa kymmenkunta kertaa elämänsä aikana, 68-vuotias mies.
– Olkoon siellä ne, jotka siellä ovat ja jos kerran pystyvät olemaan, mutta kyllä siellä on varmaan vaikeaa.
Eikä Bogomoloffiin mielestä ole järkeä Lapin yliopiston olemassaolollakaan.
Harry Bogomoloff ei anna isoakaan arvoa Lapin yliopistosta valmistuneille henkilöille. Hän myöntää oikeaksi sanomalehti Suomenmaan verkkolehden pääkirjoituksessa 18.7. olleen sitaatin: ”Lapin yliopistosta valmistuneita en ottaisi kuin lumitöihin”.
Lapin radiolle Bogomoloff leikkisästi jopa harmittelee sitä, että Helsingin kaupunki viime talvena pestasi kouluttamattomia virolaisia lumitöihin, kun Lapin yliopistosta olisi saatu koulutettuja.
Bogomoloffin mielestä Lapin yliopisto on turha.

Enpä muista pitkään aikaan tuohtuneeni mistään lehdessä olleesta lausunnosta näin paljoa. Eikä tämä johdu (vain) siitä, että kummityttö opiskelee Lapin (ja Beijingin ;)) yliopistossa. Kaiken maailman kerrassaan pöyristyttäviä möläytyksiä sitä voi joku suustaan päästää. Kesäsammakoita. Uuh!

Historiaa Niitä näitä

Kesäkisan vastaukset ja voittajat

Viime viikolla julkistamani kesäkisa keräsi enemmän osanottajia kuin yksikään edellisistä (onkohan niitä ollut kaksi?), mistä olen ihan mielissäni. Kaikkiaan kymmenen osallistujaa (+ 1 myöhässä) – mukana muutama entinen opiskelijakin ja sain samalla kuulumispostia, mikä lämmitti lisää.

Kilpailussa pistesijoille päässeet olivat selkeästi loppujoukkoa parempia. Mutta ennen kuin julkistan tuloslistan sekä kisan voittajan ja arvonnan voittajan, katsotaan oikeat vastaukset.
(Opettaja minussa heräilee ”palaute ja oikeat vastaukset ovat tärkeitä, muuten ei oppimista tapahdu… ”)

1. Yli-Jaakheikin savupirtti Kemin Meripuistossa

Yli-Jaakheikin savupirtti on rakennettu vuonna 1796 Rovaniemen maalaiskunnan Muurolan kylässä. Vuonna 1831 Jaakko Heikinpoika osti sen ja uitti lautalla Kemijokea alas pystyttäen sen Ala-Jaakheikin maalle. Samalla pirttiin muurattiin ulospäin lämpiävä uuni.
http://www.kemi.fi/historiallinenmuseo/savupirtti.html

Jarin arvelulla: ”Tuo ensimmäinen on varmaan Satokankaiden olohuone emännän entisöintivillityksen jälkeen…” ei siis pisteitä saanut.

2. Paavo Väyrysen Pohjanrannan viinimyymälä Keminmaassa

http://www.pohjanranta.com/viinitila

Kuvasta moni arveli, että olisi meidän viinikellarista. Ei meilläkään nyt näin paljon Paavo-viinejä ole! Olen joskus koettanut vakuuttaa (kliks), teitä hyvät lukijat, että Paavolla on itseironian kykyä, ja minusta tämä etiketti kyllä osoittaa sitä myös.

Mutta pakkohan se oli yksi pullo ostaa. Ei ollut mustaherukkaviini erityisen edullista (15 euroa), mutta viinikerhon kanssa tulemme tekemään viiltävän analyysin Pohjanrannan viini(marja)tilan tuotteesta.

3. Martti Juhani Miettusen hautakivi (muistomerkki samalla) Simon vanhalla hautausmaalla

Tähänpä ei ole paljon lisättävää. Juuri noin se on. Kirkon pihalla oli parkkipaikalla pantu seurakunnan työntekijät hyvin selkeästi ”ruotuun”. En tiedä, miksi, mutta minua tämä merkillisesti huvitti.

4. Keminmaan vanha kirkko, Pyhän Mikaelin kirkko, joka todellakin on Rungiuksen hautasija, kuten Jari muisti mainitakin.

Pohjois-Suomen ainoa keskiaikainen kivikirkko. Ehkä minulla on ”lukkarinrakkautta” tähän kirkkoon, mutta pidän siitä hyvin paljon. Ja se on niin kauniilla paikallakin. Olen (töiden vuoksi) käynyt siellä useita, useita kertoja ja voin kyllä suositella…

5. Haaparannan kaupunginhotellli

Just det. Kävin siis Haaparannan puolellakin, joka laskettakoon Pohjois-Suomeksi (kilpailun otsikko ”Lomamatkalla Pohjois-Suomessa” sai veljeni huomauttamaan asiasta :): ”Haaparanta ei kuulu Suomeen.” Mutta koskapa muille tämä ei aiheuttanut ongelmia, en hylännyt kysymystäni.)

6. Simon vanha pappila, nyt (tilaus) ravintola Wanha Pappila (joko on parhaillaan remontissa)

Kun Simon kappeliseurakunta 1862 (? vai 1868 tai jotain sellaista – ei voi muistaa, vaikka olen itse ko. prosessista pitkästi kirjoittanut) erotettiin Kemin emäseurakunnasta oli Simon uudelle kirkkoherralle ryhdyttävä rakentamaan puustellia, virkataloa. Se valmistui vasta kirkkoherra Keckmanin aikana heti 1900-luvun alussa. (kuva 1930-luvulta)

7. Candy World Haaparannalla

En käynyt ollenkaan IKEAssa, kuten moni arveli, mutta samassa kompleksissa on valtava Candy World -karkkikauppa, jossa myydään anopin lempparitoffeita ja tyttären tykkäämiä kovia karkkeja, joten siis Marabou-levyjen kuva sieltä.

8. Sotalapsipatsas ”Pieni ikuisuus” Kemin Meripuistossa. Tämä vaikuttava teos on (sekin) Sanna Koiviston tekemä.

Ottamani kuva oli kovin kehno (aina voi panna sään syyksi, ettei osaa kuvata… ;)) joten tässä Meripuiston viralliselta sivulta kuva.

Patsaan alaosan ”kirjan” reunassa on kyltit.

Ei lisättävää.

9. Kuivaniemi, Merihelmen ranta

Tämän ohi tulee aina vain ajelluksi. Kerran historian laitoksen palautepäiväretkellä pysähdyttiin, joten muistelinkin, että siellä voisi eväänsä nauttia. Haaparannan Ica Maxista ostettu katkarapupatonki ja Ramlösa olivat yksinolopäiväni tulomatkan piknikin eväs, jonka nautin Kuivaniemellä Merihelmen rannassa. Siellä on myös avoin kota, jossa voi käydä makkaraakin paistelemassa. Ja kaunis, kaunis merimaisema.

http://www.rynkynranta.com/

10.Iin kunnantalon ranta uittopatsas ”Iijoen uitolle” 2003 (uitto Iijoessa lopetettiin 1988), Sanna Koivisto

Siis ei ollut: ” Kukkolankoski-Kokkolaforssen ja jos ei napannut ? niin Kurenalus eli Pudasjärven suurkaupungin keskusta. Uitto eikä lippoaminen?” , ei Kukkolankoski vaikka kyllä sinnekin vähän ajattelin ajella, mutta kun puolelta päivin oli vielä niin huono sää niin jätin väliin. Todellakin ei lippoaminen vaan uitto. Tämä on aika hieno patsas. Niinkuin minusta nyt oikeastaan kaikki mitä Sanna Koivisto on tehnyt.

11.”Pohjanrannan paanukirkko (ei virallisesti vihitty kirkoksi), Keminmaalla. Maalaus on Juhani Palmun Mooses ja lakikivet (kuvassa taisi tekstissä olla hiukan eri nimellä). Alttaritauluna ko. paikassa.” Näin vastasi Sinikka, ja aikas täydellinen vastaus olikin. Paanukirkko on viinimyymälän, Väyrysen kotitalon, Tanssipalviljongin ja Pohjantähti Opiston pihapiirissä.

http://www.pohjanranta.com/kirkko

’

12.Kemin Meripuiston Jatulitarha, joka on siirretty Ajoksesta.

Tämäkin siis Kemin meripuistossa, jossa myös Sotalapsi-patsas ja savupirtti. Lähellä myös Jalokivigalleria, ravitsemusliikkeitä ja historiallisia rakennuksia.

Tähän viimeiseen vastaukseen asti sekä Kati N. että Sinikka K. olivat tasapisteissä, mutta Sinikka sijoitti kivilatomuksen Tervolaan, mikä merkitsee että Kati N. on voittaja! (fanfaareja kuuluu taustalla). KAIKKI vastaukset täysin oikein.

Kahden kärki oli aika ylivoimainen.

Ja tässä koko tuloslista

Kati N. 24 pist.
Sinikka K. 23 pist.
Merja T. 12 + 3 hyvityspistettä = 15 pist.
Mannu L. 12½ pist.
Laura H. 12 pist.
Liisa J. 9½ pist.

Kaari3 5 pistettä jotka kaikki pelkkää hyvitystä 🙂
Hanna S. 2 + 3 hyvityspistettä = 5 pistettä
Jari R. 1 pist.
Rauli L. 1 pist.

Ja sitten samalla hetkellä kun tätä ”tulosjulkistusta” teen, kisaan osallistuu vielä Päivi N., joka olisi vastauksellaan yltänyt pronssille.

Kati saa siis valita kumman palkinnoista haluaa. Joko kirjapaketin tai pienen (20 x 30) canvas-taulun, jonka olen tilannut Ifolorilta ja joka ei ole vielä tullut. Se on tehty Umbriassa ottamastani kuvasta.

Sitten lupasin, että KAIKKIEN osallistuneiden kesken järjestetään arvonta. Niinpä aamiaispöydässä pehtoori oli valmiina sekä onnettareksi 🙂 että viralliseksi valvojaksi, ja nosti voittajalapun: (lisää fanfaareja)

Tulin kuitenkin miettineeksi, että pehtoorihan oli jäävi sillä hänen sisarensa osallistui kilpailuun. Päätinkin järjestää arvonnan uudelleen: otan laput mukaan kun menen systerini kanssa kaupungille lounaalle. Kunnes aika pian hoksasin, että vähintään yhtä jäävi hänkin on: veljemme on skapassa mukana. Siis Sinikka voitti arvonnan. Mukava niin, sillä oli todella hyvä kakkonen kilpailussakin. (Voittajat lähettänevät minulle postiosoitteensa, jotta voin palkinnot perille toimitella).

Kisa oli kiva ainakin näin järjestäjän kannalta. Mistä tämä varsin massiivinen postauskin kertonee.

Nyt ”tentin palauteluento” on pidetty ja kuivaharjoittelua duuniin palaamiseksi taas tehty, joten olen valmis lähtemään pehtoorin kanssa Möljälle katsomaan tämän kesäistä kohellusta, jota myös kesäteatteriksi kutsuttaneen.

Kesäpäivät jatkukoon. Ensi kesänä taas uusi kisa? 🙂

Historiaa Niitä näitä Oulu

Ihan pihalla

Ulkona koko päivän.
Lenkillä tarkastellen lähitienoon pihoja,
kotipihalla, kaupungintalon pihalla, … Ihan pihalla.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Oulun kaupungintalo rakennettiin 1880-luvun puolivälin jälkeen, eikä suinkaan kaupungintaloksi vaan Seurahuoneeksi. Uusrenessanssisen rakennuksen eteen nahkatehtailija K. R. Åström (jolla on yksi Oulun hautausmaan komeimmista hautakivistä, isäni haudan ”naapurikorttelissa”) lahjoitti valurautaisen suihkulähteen, johon saattoi kiinnittää hevosen ja jossa oli niille juottokaukalot.

Seurahuoneen rakentaminen oli vielä kesken, kun Ouluun valmistui rautatie (1886) ja rautatien avajaisjuhlallisuudet illallisineen järjestettiin juuri tässä rakennuksessa.

Vakkarikampaajani on kuvan ulkopuolella vasemmalla, ns. SYP:n talon toisessa kerroksessa, ja sieltä on hieno näkymä tähän nykyisen kaupungintalon edustalle. Kampaajan ikkunasta ulos katsellessa yritän usein saada miljöön elämään 1800-luvun malliin… aika huonosti onnistun, mutta on mukava yrittää… Tänään en ollut toisessa kerroksessa ja sisällä, vaan leikin taas turistia kävellen keskustassa.

Tänään – kuten yleensä aina – kaupungintalon edessä oli hienot kukkaistutukset.

Turistina opin sellaisenkin asian, että tämä kaupungintalon puistokortteli on Hallituspuisto. Kaupungintalon ja Valven välissä oleva puisto, jossa on Sanna Koiviston hienon hieno Ajan kulku -veistoskokonaisuus (jota olen kuvannut ja josta olen kertonutkin linkki), on Maria Silfvanin -puisto (olin jopa sen ”avajaisissa” v. 2005), mutta muu osa korttelista on Hallituspuistoa. Kuinka moni oululainen tiesi, kysyn vaan. Joka tapauksessa Hallituspuistosta ne on seuraavatkin kuvat.

Herra varjelkoon, en kai minä näin vakavissani jo töihin paluuseen valmistaudu, että alan täälläkin luennoida Oulun historiaa… 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäruokaa ja -liikuntaa

Se on tasan kahdeksan kilometriä. Siis kun kiertää työpaikan (aika) kaukaa. Tänään lenkillä kiersin. Kellotin työmatkani kävellen, ihan niinkuin en olisi vanhasta muistista tiennyt, että tasan puolituntia suuntaansa siinä menee, jollei kävele itseään hikeen. Kehä tiivistyy viikon kuluessa. Tänään siis vielä kiersin kampusalueen reunoja, käymättä lähelläkään tiedekunnan pääovea, saatikka, että olisin mennyt sisälle. Vielä siis vasta mielikuvaharjoituksia … 🙂

Tällaisina päivinä olisi mukavaa jos mökki olisi vähän lähempänä. Tänään olisi ollut täydellinen ilma lähteä tunturiin, nousta Kiilopään huipulle, nähdä maanääri ja tuntea leppeä, vilvoittava tuuli. Tulla mökille, lämmittää sauna ja antaa Linnanmaan kolossaalisen silhuetin olla ihan jossain unohduksissa.

Mutta hyvä ilma tänään on ollut Rantapellossakin. Pehtoori lähti salitreeninsä jälkeen käymään pyörällä torilla ja hallissa ja toi tullessaan uusia perunoita, sipulia, rieskaa ja siikafileitä ja ilmoitti, että hän tekee tänään ruoan. En pahoitellut.

Jotain minunkin oli sitten tämän ”kommuunin” eteen tehtävä, ja koskapa oli sopivasti tuulista, ihanasti aurinkoista ja Jalle Niemelä Radio Novan iltapäiväjuontajana, siis hyvänä seuranpitäjänä, ei ollut enää mitään syytä siirtää Huvilan edessä olevien puukalusteiden öljyämistä. Eikä koko hommaan mennyt kuin se pari tuntia, ja tätäkin on tullut siirreltyä jos ja vaikka kuinka monta kertaa.

(kuva viime vai peräti toissa kesältä)

Nyt ei ole enää kuin yksi projekti ”Syväsiivoa koti” -hankkeessani tekemättä: takavarasto (joka yleensä siivoan/siivotaan helatorstaina) on edelleen raivaamatta. Tänä vuonna helatorstai nautittiin Umbrian lämmöstä ja sen jälkeen sateet ja saamattomuus, mutta ihan oikeasti takapihallamme olevat sääskilaumat ovat olleet este hommaan ryhtymiselle – varsinkaan pehtooria ei sinne saa. Enkä minäkään nyt riemumielellä ole asiaan tarttunut.

Iltapäivän lopulla työpaikan hakuun ja työvoimatoimiston byrokratiaan perehtynyt Juniori tuli auton pesuun, juuri sopivasti kun alkoi olla ruoka-aika. Mukavaa. Ja kannatti tulla. Pehtoori kokeili eka kertaa hiiligrilliään kalanvalmistukseen ja johan meillä oli luvattoman hyvää ruokaa. Olen jo niin monta kertaa kirjoittanut hiiligrillistä, että nyt vihdoin on aika laittaa muutama kuva siitä …

Ja sitten tänään siikafileet hiilloksella…

Tänään vielä eilisiä marinoituja kasviksiakin.

Ja jälkkäriksi eilistä kakkua, jonka reseptin Kaijalle lupasin kirjoitella.

Jukurtti (vai jogurtti)kakku

3 munaa
4 dl sokeria
2 dl ruoanvalmistusjukurttia (laitoin turkkilaista)
1 dl öljyä (minulla oli rypsiä, millaistahan tulisi oliiviöljyllä?)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(raastettua sitruunankuorta)

tomusokeria

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jogurtti, öljy ja jauhot (leivinjauhe mukaan).
Lisää sitruunaraaste (minä lisäsin, ei välttämätöntä).
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti taikinaan.
Kaada pyöreään irtopohjavuokaan (minulla oli kaksi pienehköä).
Paista noin 30 – 40 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Jäähdytä ja hunnuta tomusokerilla.

Tänään söimme tätä Sortolan Qstockin 10-vuotisjuhlajätskin kanssa. Makuna on sitruuna-salmiakki (armeijan värinen sanoi poika, jumalaisen hyvää, sanoin minä). Sekä kakun kanssa että erikseen kannattaa kokeilla. Mamman murkinoissa, josta tämäkin ohje siis on, kehotetaan kokeilemaan jälkiruokaviinin kanssa. Varmasti hyvä Vin Santo tai Pantellerian makea viini (Nectar muistaakseni on yksi tuotemerkki) sopisi tämän seuraksi.

_______________________________________________

Kesäkisaan on vastauksia tullut vajaa kymmenen, joten vielä on hyvät mahdollisuudet voittaa joko tiedoilla tai arvaten. Koko huominen on vielä aikaa osallistua; lähetä vastaukset joko kommenttilootaan, Facebookkiin tai suoraan sähköpostilla reija.satokangas at oulu.fi.

Kisakysymykset

täällä.