2012

Home 2012 (Page 16)
Showing: 151 - 160 of 377 RESULTS
Lappi Liikkuminen

Jorpulipää (467 mpy) huiputettu

Mökkiaamu on jo aamulla kesäinen, ei niin tavattoman lämmin, mutta kaunis päivä näyttää olevan tulossa.

Oishan näitä mökkipuuhia, liiterin suursiivouksen aloitinkin, mutta aamupäivällä jo lähdimme kohti Vuotsoa ja Tankavaaraa.

Siis ensin Lapin markkinoille Vuotsoon (n. 30 km meiltä etelään), joka on Suomen eteläisin saamelaiskylä. Vuotson koulun pihalla iso ”happening”. Kansanedustaja puhumassa ILOA (siis ILO-sopimus) vastaan… vai sittenkin puolesta. Markkinahumussa hetken viivahdimme. Katselimme käsitöitä, ostimme rieskan, kaksi kampanisua ja harmaat villasukat. Vuotson lapinpuvusta olisi ollut mökille mukavia versioita… mutten raskinut ostaa.

Tien varressa, heti Vuotson kylän jälkeen installaatio, joka oli pakko käydä kuvaamassa. Oisko tästä taiteesta tulkintoja?

Sitten Tankavaaraan. Pikku Tankavaara on huiputettu jo muutaman kerran (eka kerran tasan vuosi sitten), ja on mietitty, missä se ISO on. Tänään olisi haluttu sen laelle kiivetä. Mentiin ensin Koillis-Kairan luontokeskukseen katsomaan kartat ja samalla katselimme Ex libris -näyttelyn. Lappi Ex Libriksissä. Mukava pikku näyttely.

Ja siitä tulikin mieleen, että voisin joskus postailla erillisen Ex libris – jutun; minullakin kun on oma :).

Aikamme karttoja ja reittejä katseltuamme ymmärsimme, että ei ole tunturia joka olisi Iso Tankavaara, vaan se on alue, johon kuuluvat mm. Pikku Tankavaara ja Jorpulipää (467 mpy). Ja niiden väliin jäävä aapasuo, jonka olen kuvannut mm. esimiehen juhlakirjan kanteen). Siis? Siis tänään kohti Jorpulipäätä.

Luontokeskuksen pihassa ihan mielettömän komea hirvas. Eipä ennen ole moisia sarvia nähty.

Ja reitti

Nousimme Tankasuolta kohti ja huipulle Jorpulipäätä. Ihan viimeisiä satoja metrejä lukuunottamatta helpohko nousu, liki huomaamaton. Matkalla katselimme nousevia tummia pilviä, mutta hajosivat jonnekin. Oli hyvä taivaltaa, paljon pitkospuita. Sitä on niin vaikea selittää, kuinka se on hienoa mennä ja katsella, nauttia, kuunnella hiljaisuutta. Kaksin tepastella luonnossa, hämmästellä ja kummastella.

Huipulla nautimme eväät. Huom. meillä oli tällä kertaa eväät. Jotain opittu juhannuksen Lemmenjoen reissusta… 🙂

Eikä siis tarvinnut ryhtyä nälkäänsä poimimaan hilloja, joita taipaleella muutamia sentään oli.

Porot olivat kovin kummissaan vierailijoista heidän tunturillaan, ihan selkeästi tällä reitillä ei kovin paljon patikoijia ole. Jääkauden jälkiä on. Paljon on, joten historiaprojektiin kuviakin samalla reissulla otin.

Taustalla Porttipahta vai itseasiassa Lokka? luulen niin, väliin jää Sompiojärvi, joka ei  Jorpulipään huipulta näy. Muutoin näkyvyys 360 astetta ja kymmeniä, ellei satoja kilometrejä joka suuntaan. …  Täällä taas sellainen ”vain taivas kattona -olo”. Se kannattaisi jokaisen joskus kokea. Sen haluaisin kokea vielä usein.

Taas kerran sellainen reitti, että alaspäin oli vaikeampi mennä kuin ylös… Rakkaa oli paikoin ihan kylliksi.

 

Kolmen tunnin patikan ja 10 kilometrin jälkeen oli iltapäivä jo pitkällä. Ajelimme mökille. Naamaa kuumotti kuin olisi päivän ollut keväthangilla rinteessä, Lapin kesä on lyhyt mutta se on jotain ihan huippuaainutlaatuista. Sitten rantasauna, ja poroa lautasellakin. 😉

Ja jatkoinpa tuossa liiterinsiivouksen vielä loppuun.

Lauantai Lapissa. Meni jo. Hieno päivä.

 

Lappi

Mökkeilyperjantai

Siinäpä sitten yksissä tuumin aamukahvilla päätimme, että tunturiin ei lähdetä, tänään on mökkeilypäivä. Käytännössä tarkoitti sitä, että nautimme elokuun lämpimästä perjantaista, hiljaisuudesta, tyvenestä, itikattomasta, leppeästä säästä ja pesimme terassit, ikkunat, saunan ja siistimme pihapiiriä. Meillähän tämmöinen kimppatekeminen sujuu ja on mukavaa.

Sitä paitsi mökillä ruohonleikkaus hoituu luomusti; aika ruma on tämä meidän mökkiporomme/ruohonsyöjä, mutta hoitaa hommansa.

Iltapäivällä saimme yllärivieraan; hävettää vieläkin tarjoilut. Rotissöörivieras sai laihaa kahvia ja kaupan leetaa. Ja kaikenkukkuraksi minun oli häivyttävä kesken kahvituokion. Minulla on kun oli miitinki L:n kanssa; siis vihdoin, pitkästä aikaa pääsin hierojalle. 

Illansuussa nautimme pehtoorin kanssa kahden hengen kalaillallisen, jolle valittiin viiniksi Las Mulas. Se on sataprosenttinen viognier Torresin Chilen tiluksilta, tammettamaton. Voimme erittäin mielellämme suositella. Hedelmäinen, herkullinen, sopii erinomaisen hyvin kalan kanssa, ja sopii myös lipittelyyn.

Erinomaisen hyvin meille sopii tämä lämpö täällä. Huomenna jo kairaan …

Lappi Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Miksi palasit?

480 km ja 5½ tuntia erottaa minut Linnanmaan kampuksesta. Tämä ero ei tunnu ikävänä. 😉

Koko tulomatkan paistoi aurinko ja minulla oli merkillisen kevyt olo, enkä puhu fyysisestä habituksesta. Fyysisesti päällimmäisenä tuntui juiliva olkapää, – ja kamala nälkä. Mutta ihan sama.

Tässä on nyt juuri se, mitä tarkoitin, kun vastasin meidän työpaikan vaksin (virastomestari virallisesti) kysymykseen viime viikolla. Meidän mukava vaksi kysyi, että miksi oikein päätin tulla takaisin töihin, enkä jäänytkään kotoilemaan tai freeksi. Aikamme kun siinä jutustelimme sain kiteytettyä: tulin töihin, että pääsen sieltä pois.

Niinku mitä? Siis palasin siksi, että on oltava arjen ja juhlan ero. On oltava maanantain ja perjantain ero. On oltava mahdollisuus lähteä ja on oltava velvollisuus pysyä. Viikonloppu on ansaittava, lomapäivät pitää tienata.

Olen etuoikeutettu kun minulla oli mahdollisuus valita, palaanko vai en. Olen onnekas, kun minulla on työ, josta  kuitenkin pidän niin paljon, että oli  hyvä palata. Olen hyvin iloinen, että työssäni on ihmisiä jotka saavat minut unohtamaan tekeväni töitä.

Nyt on pidennetty viikonloppu ja viikon työt tehty. Olen levollinen ja olemme mökillä!

Me olemme Lapinmaan kauniissa ja lämpimässä (vieläkin + 19 C) kesässä, Hangasojan hyvässä huomassa. Myötätuuli tuntuu taas erityisen hyvälle, tuntuu juuri siksi, että täältä on taas pian Linnanmaalle palattava. Jos tätä armollista olotilaa voisi jatkaa loputtomiin, ei tämä niin hyvä olisikaan. 

Ja näitä riitti! Ihan hurjasti poroja oli matkalla.

Vuotson eteläpuolella Roivaisessa ne näkyvät, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nattaset.

Aina eivät näy, tänään näkyivät.

Pian perille päästessä taivas ja pilvet erilaisia kuin koskaan ennen.

Elämä on.

Yliopistoelämää

Yliopistossa kaikkea uutta

Drupal, Oodi-HOPS, UniOGS, Unitime ja kaikkea uutta kivaa lyhennettä on tullut yliopistomaailmaan poissaollessani. Tänään olen käyttänyt päivän Drupalin parissa; se on uusi julkaisujärjestelmä, jolla päivitellään oppiaineen www-sivuja. Vaikuttaa vallan käyttökelpoiselta systeemiltä, ja yhtään en jää kaipaamaan HTML-koodaamista, Dreamvieweria ja FTP-systeemejä, joilla aikanaan aloittelin www-sivujen teon. Vahinko, ettei ole jäljellä mitään niistä ensimmäisistä www-sivuista, joita laitokselle ja sen kaikille oppiaineille joskus 1990-luvun puolivälissä tein. Ne olisivat jo ihan retrokamaa.

Ja mikä parasta tässä Drupalissa? Se otettiin käyttöön viime vuonna – tai siis monet yksiköt ottivat – ja sijaiseni oli se, joka teki sen meidän oppiaineessa ja poissaollessani :). Ja hyvin tekikin. Pääsen siis valmiille vain opettelemaan ja päivittelemään. Tänään oli tietohallinnosta ihminen pari tuntia antamassa minulle vielä tukiopetusta ja enköhän minä nyt tämän asian kanssa opi pärjäämään. Onhan näitä erilaisia www-maailmoja ennenkin opittu. Luulisin että tämä uudistus on hyväksi.

Sitten OodiHops on tuttu kun olen ollut sitä osaltani aikoinaan ideoimassakin ja UniOGS (yliopiston uusi uljas tutkijakoulu ei tule minun maailmaani niin tavattoman paljon järkyttämään – joskin koskettaa monin tavoin). Mutta tämä koko (lähes) yliopiston läpikulkeva UniTime-lukujärjestys ei oikein mahdu meitsin käsityskyvyn puitteisiin!

Tästä Lukkari-ohjelmasta ja -järjestelmästä puhuttiin jo edeltävänä keväänä. Silloin minä ja monet muut humanistit yritimme selittää asiaa innokkaasti ajaville yliopiston johtohenkilöille, ettei sellaista meillä tarvita, eikä se meillä toimisi, se ei sovi humanisteille, ei pienille ryhmille, ei hyvin erilaisia aineyhdistelmiä opiskeleville opiskelijoille. Yritimme selittää, että me olemme jo luoneet toimivan ja opinnoille esteettömän lukujärjestyksen ihan itse, se toimii eikä sen laatimiseen kulu yhtä henkilötyövuotta per tiedekunta, mutta nyt on kuitenkin koko organisaatioon väkisin tuotu systeemi, joka uhkaa tehdä opiskelijoiden ja opettajien työnteosta jotensakin farssia ja joka on vienyt ihan kohtuuttomasti aikaa.

Lukujärjestyksessä on tällä hetkellä muutamia ”kukkasia” tai sammakoita tai mokia tai ihan miksi niitä haluaakaan nimittää… Olen kuullut vain muutamia esimerkkejä: meidän perusopinto-opiskelijoiden pakollisia kursseja on päällekkäin, samana ajankohtana – fuksiparkojen olisi revettävä kahteen paikkaan. Naapurioppiaineessa on merkitty seminaarit alkaviksi ennen kuin on annettu metodiopetusta. Minun tammi-helmikuun luentosarjani on merkitty pidettäväksi perjantaisin klo 16 – 18! Opiskelijat menevät tentin jälkeen kaljalle, kotipaikkakunnalle äidin hoiviin, pelaamaan sählyä tai omaan opiskelijaboksiin tyttö/poikaystävän kainaloon. Ei opiskelijat tule tenttipäivän iltana, perjantai-illansuussa luennolle! No onpahan minulla helppoa kun ei ole kymmeniä tai satoja harjoitustöitä tarkastettavana. Itsekseni voin höpistä sosiaalihistorian tutkimuksen perusteita perjantaiehtoilla.

Ja Lukkarin paras fiba kaikista: arkeologian opetuskaivaukset on merkitty pidettäväksi luentosalissa!

Voi taivahan talikynttilät!

Valokuvaus

Kuvista asiaa

Viikon kuvat vaihdoin sivupalkkiin. Olen sinisellä tuulella. (klikkaamalla pikkukuvia kahdesti pääset näkemään ne isompina) Edellisistä kukkakuvista tein kollaasin. Ja samalla mietin, että tavoitteeni kuvata muutakin kuin kukkia, ruokaa, maisemia ja rakennuksia tai niiden osia (ovet ja ikkunat ehdottomia suosikkeja kuvauskohteissani) en ole juuri tavoitteeseeni päässyt. Enkä edelleenkään juuri kuvaa sisällä. Hö, pitäisi tehdä asialle jotain…

Ja on sitten valitettava, joskin ensin kehun:  kerroinhan että tein isot määrät kortteja ja julisteita etc. ja että tilasin ne Iforilta. Tein kolme vai neljä eri tilausta. Sen vuoksi noin monta, että Ifolorin sivuilla ei voi yhteen tilaukseen liittää kuin yhdeksän eri toimeksiantoa. Siis yksi juliste, yhdestä kuvasta kortit, yksi canvas taulu, irtokuvia, toinen juliste jne. siis yhdeksän erilaista tilattavaa tuotetta yhteen tilaukseen ja sitten on aloitettava uusi tilauslista. No hyvä on;  tämä sujui, vaikka sitten jouduinkin tekemään monta eri tilausta. Muistaakseni tein tilauksen kahtena eri päivänä. No hyvä.

Ei mennyt kauaa kun tuli ensimmäinen ilmoitus, että postiin on tullut julisteputki, ja seuraavana päivänä tuli kaksi muuta. Ja sitten alkoi tulla muita pahvikotelopaketteja. Ja niitä tuli monta ja monena päivänä. Muutama kortti silloin, muutama iso kuva tällöin. Ja parhaana päivänä tuli neljä tuollaista pikkulaatikkoa! ja jokaisesta (siis yli 20 erilaisesta kuvatilauksesta!!) tuli erillinen lasku. Kuvien tulostuslaatu on hyvä, erinomainen. Kortit ja julisteet ja taulut juuri sellaisia kuin toivoin. Hinta ei ole kohtuuton ja toimitus on nopeaa. Mutta tämä pakkausten määrä ja laskujen määrä! Ihan mieletöntä tuhlaamista. Kuvassa eivät edes ole ihan kaikki laatikot, mutta kaikkinensa tilaukseni oli mahtunut pariin laatikkoon. Laskuja oli liki 20! Muutamassa summa oli alle euron.

Ehkä palaan vielä tähän asiaan. Ja ajattelin kirjoitella muistakin nettikauppakokemuksistani joku päivä. Onko jotain hyviä verkossa toimivia kauppoja jota käytät? Kerro! Olisi mukava kuulla, mistä muut tilaa ja mitä.

Niitä näitä

Nukku-Matti ei oo mun kaveri

Julma valo biisin kuulet tästä.

Yksi niistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet kovasti ristiriitaisia tunteita töihin menossa, on uni. Tai siis sen puute. ”mut laulan menköön niin… ” kun en oikein muutenkaan osaa.

Nukkumisen puute, väsymys, unettomuus, aamuöiden suden hetket, ylikierrokset, jonkin mukavan odotus, jäseniä painava väsymys, joskus pakkokin valvoa ja tehdä jotain duunia – tosin tosi harvoin, ja silloinkin lähinnä oma vika, kun ei ole tehnyt päiväsaikaan – nuo kaikki ovat taas edessä jossain vaiheessa. Ei sellaisena ylivoimasena väsynä, mutta perusunivaje on usein olemassa.

Vuorotteluvuoden aikana sai nukutuksi. Tarpeeksi, enemmän kuin tarpeeksi.

Nukahdan kyllä helposti, eivätkä aamuherätykset ole ongelma. Periaatteessa en edes tarvitse herätyskelloa, minun ei ole vaikea nousta ylös. Päinvastoin. Vaikka en olisi nukkunut likikään sitä kahdeksaa tuntia, jonka periaatteessa tarvitsisin, herään työaamuina automaattisesti kuudelta tai puoli seitsemältä. Herään vaikkei aina olisikaan noustava niin aikaisin. Tänäänkin menin vasta yhdeksäksi töihin :). Lomilla ja viikonloppuisin nousen aikaisin. Vuorottelun aikanakaan hyvin harvoin nukuin yli kahdeksaan, vaikka olisin valvonut pitkälle yli puolen yön.

Siis oikeastaan Nukku-Matti on mun kaveri; nukahdan ja herään helposti, mutta siinä välissä on joko liian vähän aikaa tai uni pätkittyy…

Vuorottelun aikana jossain vaiheessa vaan hoksasin, kuinka on hyvä kun on nukkunut ja levännyt tarpeeksi. Oli oikeastaan koko kevätpuolen sellainen levännyt olo niin kuin aina on, kun tulee mökiltä. Mökki onkin sellainen nukkumisen tyyssija. Työvuoden aikana kun pääsee sinne, tulee ensimmäisenä kolmena yönä ihan keposesti nautittua kahdentoista tunnin yöunista, mitä ei koskaan kotona eikä reissussa tapahdu.

Reissuista minulla tahtookin jäädä aina univelkaa. En malta nukkua. Niinkuin Umbrian kolmen viikon aikanakin: valvoin lähes joka ilta puolille öin ja yli (syötiin kymmeneen asti, siivottiin keittiö, kirjoittelin blogia ja laittelin kuvia tunnin, toista ja sitten vielä nautin pihalla kävelystä tai terassilla istumisesta) ja sitten kuitenkin aamuisin olin malttamaton nukkumaan, en osaa kauniita aamuja nukkua. Heräsin lenkille, aamiaisen tekoon tai vaan heräsin, koska olin niin täpinöissäni. Ja näin se tahtoo mennä muillakin lomilla. Paitsi mökillä. Siellä osaan/maltan nukkua päikkärit.

Kaikkinensa olen aika surkea nukkuja.

 

Niitä näitä

Ukkosta ilmassa

Olen tavoitellut joutilaisuutta. Tavoitteluksi on jäänyt. Mutta liikkunut olen. Nauttinut tästä harvinaisesta lämmöstä. Olkootkin sitten vaikka ukkoslämmintä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun  tänä kesänä Oulussa lämpö nousi hellerajan yläpuolelle.

Aamupäivällä sauvakävellen merenrannoilla, illalla pehtoorin kanssa pyöräillen ”sisämaassa”. Kaijonrantaan viinille ”eksyimme”. Ukkosen saderintaman aikana sopivasti sisällä olimme.

Nyt olisi mukava kun ei tarvisi huomennna mennä töihin, mutta kun täytyy, niin jo piakkoin on levolle ryhdyttävä hakeutumaan.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Cucina Italiana ja piknikkuvia

Auringon helliessä, pitkän aamulenkin jälkeen vietin aikaa kotipiazzalla ja siirsin bloggauspisteeni tähän. Juuri tänään oli oikea tunnelma kirjoitella italialaisen keittiön antimista.

Ensinnäkin mustatryffelikastike pastalle – ainakin tämä ruoka jäi Umbrian toukokuusta meidän kesäruokalistalle. Kastike  kuuluisi tarjota nimenomaan spaghetin tai spaghettinin (ohuenohuen spaghettin) kanssa, mutta meillä oli toissapäivänä tätä tehdessäni kaapissa vain pappardellea, ja kyllä se senkin kanssa sopi erinomaisen hyvin. (kuva täällä)

Mustatryffelikastike pastalle

8 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3 sardellifilettä hienonnettuna (aitoa sardellia eikä mitään Abban-janssonin-kiusaus-anjoviksia)
pieni purkki mustatryffeliä. (Alkupeäisohjeessa on 150 g!! mutta eihän semmoisia määriä raski käyttää. Edelliseen kokeiluuni käytin isohkon Umbriasta ostamani purkin), mutta nyt oli tyytyminen Stockalta ostettuun pikkupurkkiin, joka sekin maksoi jo vitosen. Mutta  siitäkin maku lähti (käytin myös liemen johon mustatryffeli oli säilötty)).

Kuumenna oliiviöljy pannulla, ja paista siinä valkosipuleita kunnes ne ovat ruskeita, eivät palaneita kuitenkaan :). Ota valkospipulit pois öljystä ja alenna lämpötilaa. Lisää hieman jäähtyneeseen öljyyn sardellit. Sekoittele niin, että ne muhentuvat öljyyn. Nosta pannu levyltä ja lisää joukkoon pienksi silputtua tryffelisientä ja tarvittaessa mausta kevyesti suolalla.  Valuta  keitetty spaghetti ja sekoita kastike joukkoon. Parmesaania ja mustapippuria voi tarvita. …Minä en tarvinnut.

Sitten toinen italialaisen keittiön herkku:

Torta di Verdure – makea pinaattipiiras

Toscanalaisen keittiön erikoisuuksia on makea pinaattipiiras, jonka ohjeen olen vuosia sitten löytänyt Leslie Forbesin iki-ihanasta ”Toscanan herkut” -kirjasta. Se oli varmaan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt toscanalaisen keittiön keittokirja. Torta di Verdurea meillä syötiin usein rapukesteillä tai kalaaseissa, mutta nyt se on ollut unohduksissa muutamia vuosia. Eiliseksi niitä kuitenkin tein parikin. Ja kyllä tämä hieman erikoinen piiras herätti ihmetystä ja, ainakin vähän, ihastustakin.

Pohja:
300 g vehnäjauhoja
80 g sokeria
100 g notkistettua voita
2 munankeltuaista
hyppysellinen suolaa
Täyte:
200 g kesäkurpitsoja
300 g pinaattia
75 g sokeria
50 g pinjansiemeniä
30 g rusinoita
1 kevyesti vispattu muna
2 rkl raastettua appelsiininkuorta
2 rkl parmesaaniraastetta
½ tl kanelia
½ tl muskottia
30 g voita
hyppysellinen suolaa
Tee taikinapohja-aineista taikina ja jätä se huoneenlämpöön pariksi tun-
niksi (en tosiaankaan tiedä miksi, mutta näin olen tehnyt). Pilko täytettä
varten kesäkurpitsa ja pinaatti (tai sulata se). Hauduta pehmeäksi vois-
sa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää siihen  sitten muut aineet.
Taikinapohja piirakkavuokaan (ohjeessa kehotetaan KAULIMAAN
ristikko piirakan päälle. En ole ikinä saanut taikinasta kaulittavaa, joten
olen murustellut noin ¼ osan taikinasta täytteen päälle).

Paista 200-asteisessa uunissa 30– – 45 min.
Tarjoa pehmenneen vaniljaKERMAjäätelön tai vispatun vispikerman kanssa.

Tässä yhteydessä olisi varmaan hyvä sauma esitellä vähän ”välineurheilua”, joka minulla liittyy nimenomaan italialaisen keittiön yhteyteen. Parmesaanin raastamisesta muutama sananen. Yleensähän sillä tarkoitetaan sellaista liki jauhoksi raastettua juustoa, mutta meillä on jo vuosia parmesanraastetta tehty myös vähän ”isompana” versiona. Eli lastujen ja raasteen välimuoto on tämmöiset hiutaleet. Juuri tällaisia niiden pitää olla meillä paljon vierasruokana (esim. viime vuoden Rtissööri-piknikille tein tätäkin)  tarjottuun Parman salaattiin  ja tällaisena laittelen useimmiten myös pastan päälle.

Kuvassa näkyy myös vempain, jolla tätä juustohiutaletta saa aikaiseksi. Niitä on ainakin Stockalla ja Oulun Lysti-putiikissa myynnissä. On pysynyt vuosia terävänä. Sillä saa myös suklaasta hyvin lastuja – esim. italialaisen suklaakakun päälle. Ja toinen ”innovaatio” on säilytellä pinjansiemeniä tällaisessa pullossa. Sen voi nostaa pöytään joten jokainen voi salaattiin siitä kaadella, ja sitten se on helppo nostaa  jääkaappiin (jossa niitä haluan säilyttää).

Ja sittenhän ei tarvinne sanoa, että aceto balsamico ja pippurimylly oliiviöljyn ohella ovat niitä joita ilman ei italialaista ruokaa voi oikein tehdä…

Sitten lupasin tähän muutamia otoksia eiliseltä …

Henkilökuvia en tänne blogiini periaatteesta paljon yleensäkään laittele, en nytkään.
Tulevat aikanaan Rotissööri-sivuille.

Eikä täällä blogissa ole viiden vuoden aikana paljon meitsistäkään kuvia näkynyt,
niitä kun minulla tulee harvoin otettua 🙂
mutta eilen H. pyysi kamerani lainaan ja otti kuvia,
sellaisia, joissa minäkin olen.
Siispä tehdään nyt tuplapoikkeus.

On vaan niin hienoa,
että on lämmintä ja että on syönyt erinomaisesti
hyvässä seurassa.

Niitä näitä

Tutkimusvapaa(ilta)päivä heinäkuussa

Perjantai on tutkimusvapaapäivä. Niinhän minä uudessa uljaassa työelämässäni olin päättänyt: perjantaisin on tutkimusvapaapäivä.

Tänään olen tutkinut aihetta Oulun Paistinkääntäjien piknikperinne (toinen kerta voi olla jo perinne!!) erilaisissa puutarhakonteksteissa (Rantapellon omakotitalon piha versus Värtön rivitalon piha). Suomalaisen ruokakulttuurin representaatio Välimeren keittiön makumaailmassa. Ja metodina oli osallistuva havainnointi sekä itsereflektio.

– ja tutkimusaiheessa yhdistyivät KAIKKI tutkimusalueeni: maaseutu-kaupunki -dimensio (kävimme illan päätteeksi Oulunsalossa),  ruokakulttuurin ilmenemismuodot, periferia-keskus -akseli, uuden adaptaatio ja assimilaatio. Vain sosiaalihistorian väestöllinen demografia jäi tutkimuspäivän ulkopuolelle. Muutoin olen ollut oikein ahkera!

____________

Ja sama suomeksi: olen lintsannut töistä ja olimme iltapäivällä Rotissööri-piknikillä, jota suosi runsas osanotto, aurinkoinen sää, erinomaiset puitteet, leppoisa juttelu [puhuttiin ruoasta, ja ruoasta ja sitten ruoasta…], ylivertaisen hieno tarjoilu, kolminkertainen kattaus, toinen toistaan parempi tarjottava (hei meillä oli paljon ammattilaisia!! ja innokkaita harrastajia porukassa)  ja isäntäväen osallisuus. Tapasimme tuttuja ja jo ystäviksi tulleita. Huomenna laittelen kuvia ja ruokaohjeita.

Oli hyvä iltapäivä ja ilta. Perinne jatkukoon!

 

Niitä näitä

Kesän lämpöä ja italialaisia herkkuja

Oi, mikä ihana kesä me onkaan saatu. Kuinka olikaan ylellistä töistä tullessa (hyvin varhain iltapäivällä) kun saattoi lukea dekkaria ja itse asiassa ottaa pienet torkut!! aurinkoisella pihalla. Illansuussa kokeilin – taas – tehdä mustatryffelipastaa, ja nyt se onnistui! Nyt se oli sellaista kuin Umbriassa, Orvieton Vinosus-ristorantessa. Perfetto! Edellinen yritykseni oli surkea, menin kermaa lorauttelemaan kastikkeeseen. Noup! Ei sovi.

Laitan joku päivä tämän aidonoloisen reseptin. Sen puute netissä on, tiedän, koska etsin kovastikin.

Ja voisin samalla laitella tuon parhaillaan uunissa olevan piirakan ohjeen. Tein niitä itse asiassa kaksikin. Huomenna kun on rotissööri-piknik, jonne on tulossa ihan yhtä paljon, enemmänkin?, porukkaa kuin viime vuonna oli meillä, joten parikin piirakkaa kulunee. Nyt jo täällä tuoksuu ihan italialaiselle. (Piknikin teemana on Välimeren keittiö.)