heinäkuu 2012 – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Kesän lopulla, jonkin muun alussa…

Sittenkin yöllä oli satanut. Eihän se niin luvannut.

Tuulee länneltä, tuntuu pohjoiselta. Mustarastas pihapiirissä on hiljentynyt.

Ja päivällä on keittiössä sytytettävä valot, jotta näkee edes vähän leipoa…

Illalla kotiin pyöräillessä toivoo, että olisi kehdannut ottaa hanskat mukaan.

Luulenko vain vai onko kesä oikeasti jo ohi?

Illaksi meillä oli kutsu Uleåborgiin syömään. En voi ihan sanoa, että kuin kotiinsa olisi mennyt, mutta sinne on aina mukava mennä. Siellä syö aina hyvin. Niin tänäänkin. Sinne menemiseen on kuitenkin yleensä jokin erityinen syy. Niin tänäänkin. Olimme kovin iloisia ja otettuja, että meidät kutsuttiin, että saimme tutustua… Yritimme käyttäytyä ettemme töpeksisi, ettemme koko ajan puhuisi, ettemme mitään tärvelisi. Soisimme alun jatkuvan toiseenkin lukuun asti. Nauru ja olemisen keskinäinen helppous ainakin lupasi hyvää jatkoa. 😉

Perjantain pieniä puuhia

Olen ihan urakalla tehnyt kortteja. Onnittelukortteja, kiitoskortteja, reseptikortteja, Oulu-kortteja, kutsukortteja, menukortteja, työkortteja, ja erilaisia kuvatulosteita, julisteita, kehyksiin kuvia.

Eilisen ehtoon, pitkälle yöhän niitä tein. Kunhan Ifolorilla saavat tehdyksi ei minun tarvi vuoteen käydä korttihyllyllä. On omatekoiset kortit! Sitä vaille etten tehnyt joulukortteja samalla nousukiidolla!

Kuvia jäi ylikin. Tässä perjantaikortti teille hyvät ihmiset! Sen nimi on ”Unikuvia”. Ehkä se voisi olla Haavekuvakin.

Aamulla haavekuvat kesäsäästä olivat aika hailakoita. Kuuden jälkeen ulkona oli +10 C. Eikä tuntia myöhemmin lenkillä ollut mitenkään kesäaamuinen olo. Pohjatuuli tuntui kylmänä, oli mentävä lujaa, ettei palelisi. Varhaisesta liikkeelläolosta oli sekin hyvä puoli, että aamupäivän asioidenhoitorundilla ei todellakaan ollut ruuhkaa. Ja niinhän minä löysin kuin löysinkin kertasovittamalla silkkitunikani päälle boleron, joka takaa sen että kuukauden päästä Jyväskylässä Paistinkääntäjien kapitulin ”Diner Amicalissa” (perjantai-illan ”vapaamuotoinen” illanvietto) minulla on vanhasta vähällä vaivalla ja rahalla modistettu kampe.

Lauantai-illan Grand Dinerille ja sitä edeltävään installointiin, jossa saan uudet käädyt (voutineuvoston jäsenen ja tiedottajan käädyt on erilaiset kuin rivijäsenen, käätyopas linkin takana), minulle on tulossa uusi puku: kävin sitäkin sovittamassa. Syksyn Kiinan reissulla ostin paljon, paljon edullista silkkiä ja nyt tulee hieno puku – pikkuisen turhan mahtipontinen, mutta kaunis se on, sellainen Lumikin puvun mallinen, ehkä sitten elokuussa laitan kuvankin, siinä on tylliäkin :). Minulla ei ole ikinä ennen ollut… vaikka karonkka-, promootio-, installointipukuja on ollut jo kai puolenkymmentä.

Nyt – tai viimeistään huomenna – olisi tehtävä jotain millä osin nuo käädyt olen ansainnut: kolumni ensi viikon Kalevaan on vielä kirjoittamatta… ei muuta kuin suklaan maailmaan.

Niitä näitä Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

En ehdi

Jos minä jotain tässä vuorotteluvuoden aikana olen oppinut, niin sen, että koskaan elämässäni en ehdi tehdä ja oppia kaikkea sitä, mitä haluaisin. Ihan sama käynkö oikeasti töissä vai en, en silti ehdi käydä niissä kaikissa tutuissa ja uusissa paikoissa, joissa haluaisin, en ehdi tavata uusia ja vanhoja tuttuja niin paljon kuin haluaisin. En koskaan. Vaikka eläisin suunnilleenkaan toimintakykyisenä vaikka sata vuotiaaksi, siltikään en ehtisi. En millään.

Ei, ei minulla ole ollut mihinkään kiire, mutta minua vain harmittaa, että en ehdi.

Nyt viimeisen parin viikon aikana on käynyt niin, etten ole osannut suorilta käsin sanoa, kuinka paljon kello on? Yleensä tiedän puolen tunnin tarkkuudella kellonajan, vaikkei kello olisi kädessäkään. Viikonpäivätkin olen joutunut miettimään – tänäänkin on ihan perjantai-olo. Minulla ei ole ollut kalenterissa mitään merkintöjä moneen päivään. Silti olisi niin paljon välttämätöntä tehtävää ja opittavaa, niin paljon, mitä haluaisin tehdä ja oppia. Haluaisin ehtiä tehdä, mutta en vain ehdi.

Missä vika? – Minussa, tiedetään.

En vain ehdi. Se harmittaa tänään ihan hitosti.

Ja melkein yhtä paljon harmittaa tämmöinen tänään nettilehdestä poimittu tieto:

Mies ei pidä Lappia lainkaan asuin- tai kehityskelpoisena paikkana, vaan kylmänä ja sääskisenä.
– Siellähän on vain ne pari aurinkoista kuukautta keväällä, hän sanoo ja tunnustaa käyneensä Lapissa kymmenkunta kertaa elämänsä aikana, 68-vuotias mies.
– Olkoon siellä ne, jotka siellä ovat ja jos kerran pystyvät olemaan, mutta kyllä siellä on varmaan vaikeaa.
Eikä Bogomoloffiin mielestä ole järkeä Lapin yliopiston olemassaolollakaan.
Harry Bogomoloff ei anna isoakaan arvoa Lapin yliopistosta valmistuneille henkilöille. Hän myöntää oikeaksi sanomalehti Suomenmaan verkkolehden pääkirjoituksessa 18.7. olleen sitaatin: ”Lapin yliopistosta valmistuneita en ottaisi kuin lumitöihin”.
Lapin radiolle Bogomoloff leikkisästi jopa harmittelee sitä, että Helsingin kaupunki viime talvena pestasi kouluttamattomia virolaisia lumitöihin, kun Lapin yliopistosta olisi saatu koulutettuja.
Bogomoloffin mielestä Lapin yliopisto on turha.

Enpä muista pitkään aikaan tuohtuneeni mistään lehdessä olleesta lausunnosta näin paljoa. Eikä tämä johdu (vain) siitä, että kummityttö opiskelee Lapin (ja Beijingin ;)) yliopistossa. Kaiken maailman kerrassaan pöyristyttäviä möläytyksiä sitä voi joku suustaan päästää. Kesäsammakoita. Uuh!

Historiaa Niitä näitä

Kesäkisan vastaukset ja voittajat

Viime viikolla julkistamani kesäkisa keräsi enemmän osanottajia kuin yksikään edellisistä (onkohan niitä ollut kaksi?), mistä olen ihan mielissäni. Kaikkiaan kymmenen osallistujaa (+ 1 myöhässä) – mukana muutama entinen opiskelijakin ja sain samalla kuulumispostia, mikä lämmitti lisää.

Kilpailussa pistesijoille päässeet olivat selkeästi loppujoukkoa parempia. Mutta ennen kuin julkistan tuloslistan sekä kisan voittajan ja arvonnan voittajan, katsotaan oikeat vastaukset.
(Opettaja minussa heräilee ”palaute ja oikeat vastaukset ovat tärkeitä, muuten ei oppimista tapahdu… ”)

1. Yli-Jaakheikin savupirtti Kemin Meripuistossa

Yli-Jaakheikin savupirtti on rakennettu vuonna 1796 Rovaniemen maalaiskunnan Muurolan kylässä. Vuonna 1831 Jaakko Heikinpoika osti sen ja uitti lautalla Kemijokea alas pystyttäen sen Ala-Jaakheikin maalle. Samalla pirttiin muurattiin ulospäin lämpiävä uuni.
http://www.kemi.fi/historiallinenmuseo/savupirtti.html

Jarin arvelulla: ”Tuo ensimmäinen on varmaan Satokankaiden olohuone emännän entisöintivillityksen jälkeen…” ei siis pisteitä saanut.

2. Paavo Väyrysen Pohjanrannan viinimyymälä Keminmaassa

http://www.pohjanranta.com/viinitila

Kuvasta moni arveli, että olisi meidän viinikellarista. Ei meilläkään nyt näin paljon Paavo-viinejä ole! Olen joskus koettanut vakuuttaa (kliks), teitä hyvät lukijat, että Paavolla on itseironian kykyä, ja minusta tämä etiketti kyllä osoittaa sitä myös.

Mutta pakkohan se oli yksi pullo ostaa. Ei ollut mustaherukkaviini erityisen edullista (15 euroa), mutta viinikerhon kanssa tulemme tekemään viiltävän analyysin Pohjanrannan viini(marja)tilan tuotteesta.

3. Martti Juhani Miettusen hautakivi (muistomerkki samalla) Simon vanhalla hautausmaalla

Tähänpä ei ole paljon lisättävää. Juuri noin se on. Kirkon pihalla oli parkkipaikalla pantu seurakunnan työntekijät hyvin selkeästi ”ruotuun”. En tiedä, miksi, mutta minua tämä merkillisesti huvitti.

4. Keminmaan vanha kirkko, Pyhän Mikaelin kirkko, joka todellakin on Rungiuksen hautasija, kuten Jari muisti mainitakin.

Pohjois-Suomen ainoa keskiaikainen kivikirkko. Ehkä minulla on ”lukkarinrakkautta” tähän kirkkoon, mutta pidän siitä hyvin paljon. Ja se on niin kauniilla paikallakin. Olen (töiden vuoksi) käynyt siellä useita, useita kertoja ja voin kyllä suositella…

5. Haaparannan kaupunginhotellli

Just det. Kävin siis Haaparannan puolellakin, joka laskettakoon Pohjois-Suomeksi (kilpailun otsikko ”Lomamatkalla Pohjois-Suomessa” sai veljeni huomauttamaan asiasta :): ”Haaparanta ei kuulu Suomeen.” Mutta koskapa muille tämä ei aiheuttanut ongelmia, en hylännyt kysymystäni.)

6. Simon vanha pappila, nyt (tilaus) ravintola Wanha Pappila (joko on parhaillaan remontissa)

Kun Simon kappeliseurakunta 1862 (? vai 1868 tai jotain sellaista – ei voi muistaa, vaikka olen itse ko. prosessista pitkästi kirjoittanut) erotettiin Kemin emäseurakunnasta oli Simon uudelle kirkkoherralle ryhdyttävä rakentamaan puustellia, virkataloa. Se valmistui vasta kirkkoherra Keckmanin aikana heti 1900-luvun alussa. (kuva 1930-luvulta)

7. Candy World Haaparannalla

En käynyt ollenkaan IKEAssa, kuten moni arveli, mutta samassa kompleksissa on valtava Candy World -karkkikauppa, jossa myydään anopin lempparitoffeita ja tyttären tykkäämiä kovia karkkeja, joten siis Marabou-levyjen kuva sieltä.

8. Sotalapsipatsas ”Pieni ikuisuus” Kemin Meripuistossa. Tämä vaikuttava teos on (sekin) Sanna Koiviston tekemä.

Ottamani kuva oli kovin kehno (aina voi panna sään syyksi, ettei osaa kuvata… ;)) joten tässä Meripuiston viralliselta sivulta kuva.

Patsaan alaosan ”kirjan” reunassa on kyltit.

Ei lisättävää.

9. Kuivaniemi, Merihelmen ranta

Tämän ohi tulee aina vain ajelluksi. Kerran historian laitoksen palautepäiväretkellä pysähdyttiin, joten muistelinkin, että siellä voisi eväänsä nauttia. Haaparannan Ica Maxista ostettu katkarapupatonki ja Ramlösa olivat yksinolopäiväni tulomatkan piknikin eväs, jonka nautin Kuivaniemellä Merihelmen rannassa. Siellä on myös avoin kota, jossa voi käydä makkaraakin paistelemassa. Ja kaunis, kaunis merimaisema.

http://www.rynkynranta.com/

10.Iin kunnantalon ranta uittopatsas ”Iijoen uitolle” 2003 (uitto Iijoessa lopetettiin 1988), Sanna Koivisto

Siis ei ollut: ” Kukkolankoski-Kokkolaforssen ja jos ei napannut ? niin Kurenalus eli Pudasjärven suurkaupungin keskusta. Uitto eikä lippoaminen?” , ei Kukkolankoski vaikka kyllä sinnekin vähän ajattelin ajella, mutta kun puolelta päivin oli vielä niin huono sää niin jätin väliin. Todellakin ei lippoaminen vaan uitto. Tämä on aika hieno patsas. Niinkuin minusta nyt oikeastaan kaikki mitä Sanna Koivisto on tehnyt.

11.”Pohjanrannan paanukirkko (ei virallisesti vihitty kirkoksi), Keminmaalla. Maalaus on Juhani Palmun Mooses ja lakikivet (kuvassa taisi tekstissä olla hiukan eri nimellä). Alttaritauluna ko. paikassa.” Näin vastasi Sinikka, ja aikas täydellinen vastaus olikin. Paanukirkko on viinimyymälän, Väyrysen kotitalon, Tanssipalviljongin ja Pohjantähti Opiston pihapiirissä.

http://www.pohjanranta.com/kirkko

’

12.Kemin Meripuiston Jatulitarha, joka on siirretty Ajoksesta.

Tämäkin siis Kemin meripuistossa, jossa myös Sotalapsi-patsas ja savupirtti. Lähellä myös Jalokivigalleria, ravitsemusliikkeitä ja historiallisia rakennuksia.

Tähän viimeiseen vastaukseen asti sekä Kati N. että Sinikka K. olivat tasapisteissä, mutta Sinikka sijoitti kivilatomuksen Tervolaan, mikä merkitsee että Kati N. on voittaja! (fanfaareja kuuluu taustalla). KAIKKI vastaukset täysin oikein.

Kahden kärki oli aika ylivoimainen.

Ja tässä koko tuloslista

Kati N. 24 pist.
Sinikka K. 23 pist.
Merja T. 12 + 3 hyvityspistettä = 15 pist.
Mannu L. 12½ pist.
Laura H. 12 pist.
Liisa J. 9½ pist.

Kaari3 5 pistettä jotka kaikki pelkkää hyvitystä 🙂
Hanna S. 2 + 3 hyvityspistettä = 5 pistettä
Jari R. 1 pist.
Rauli L. 1 pist.

Ja sitten samalla hetkellä kun tätä ”tulosjulkistusta” teen, kisaan osallistuu vielä Päivi N., joka olisi vastauksellaan yltänyt pronssille.

Kati saa siis valita kumman palkinnoista haluaa. Joko kirjapaketin tai pienen (20 x 30) canvas-taulun, jonka olen tilannut Ifolorilta ja joka ei ole vielä tullut. Se on tehty Umbriassa ottamastani kuvasta.

Sitten lupasin, että KAIKKIEN osallistuneiden kesken järjestetään arvonta. Niinpä aamiaispöydässä pehtoori oli valmiina sekä onnettareksi 🙂 että viralliseksi valvojaksi, ja nosti voittajalapun: (lisää fanfaareja)

Tulin kuitenkin miettineeksi, että pehtoorihan oli jäävi sillä hänen sisarensa osallistui kilpailuun. Päätinkin järjestää arvonnan uudelleen: otan laput mukaan kun menen systerini kanssa kaupungille lounaalle. Kunnes aika pian hoksasin, että vähintään yhtä jäävi hänkin on: veljemme on skapassa mukana. Siis Sinikka voitti arvonnan. Mukava niin, sillä oli todella hyvä kakkonen kilpailussakin. (Voittajat lähettänevät minulle postiosoitteensa, jotta voin palkinnot perille toimitella).

Kisa oli kiva ainakin näin järjestäjän kannalta. Mistä tämä varsin massiivinen postauskin kertonee.

Nyt ”tentin palauteluento” on pidetty ja kuivaharjoittelua duuniin palaamiseksi taas tehty, joten olen valmis lähtemään pehtoorin kanssa Möljälle katsomaan tämän kesäistä kohellusta, jota myös kesäteatteriksi kutsuttaneen.

Kesäpäivät jatkukoon. Ensi kesänä taas uusi kisa? 🙂

Historiaa Niitä näitä Oulu

Ihan pihalla

Ulkona koko päivän.
Lenkillä tarkastellen lähitienoon pihoja,
kotipihalla, kaupungintalon pihalla, … Ihan pihalla.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Oulun kaupungintalo rakennettiin 1880-luvun puolivälin jälkeen, eikä suinkaan kaupungintaloksi vaan Seurahuoneeksi. Uusrenessanssisen rakennuksen eteen nahkatehtailija K. R. Åström (jolla on yksi Oulun hautausmaan komeimmista hautakivistä, isäni haudan ”naapurikorttelissa”) lahjoitti valurautaisen suihkulähteen, johon saattoi kiinnittää hevosen ja jossa oli niille juottokaukalot.

Seurahuoneen rakentaminen oli vielä kesken, kun Ouluun valmistui rautatie (1886) ja rautatien avajaisjuhlallisuudet illallisineen järjestettiin juuri tässä rakennuksessa.

Vakkarikampaajani on kuvan ulkopuolella vasemmalla, ns. SYP:n talon toisessa kerroksessa, ja sieltä on hieno näkymä tähän nykyisen kaupungintalon edustalle. Kampaajan ikkunasta ulos katsellessa yritän usein saada miljöön elämään 1800-luvun malliin… aika huonosti onnistun, mutta on mukava yrittää… Tänään en ollut toisessa kerroksessa ja sisällä, vaan leikin taas turistia kävellen keskustassa.

Tänään – kuten yleensä aina – kaupungintalon edessä oli hienot kukkaistutukset.

Turistina opin sellaisenkin asian, että tämä kaupungintalon puistokortteli on Hallituspuisto. Kaupungintalon ja Valven välissä oleva puisto, jossa on Sanna Koiviston hienon hieno Ajan kulku -veistoskokonaisuus (jota olen kuvannut ja josta olen kertonutkin linkki), on Maria Silfvanin -puisto (olin jopa sen ”avajaisissa” v. 2005), mutta muu osa korttelista on Hallituspuistoa. Kuinka moni oululainen tiesi, kysyn vaan. Joka tapauksessa Hallituspuistosta ne on seuraavatkin kuvat.

Herra varjelkoon, en kai minä näin vakavissani jo töihin paluuseen valmistaudu, että alan täälläkin luennoida Oulun historiaa… 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäruokaa ja -liikuntaa

Se on tasan kahdeksan kilometriä. Siis kun kiertää työpaikan (aika) kaukaa. Tänään lenkillä kiersin. Kellotin työmatkani kävellen, ihan niinkuin en olisi vanhasta muistista tiennyt, että tasan puolituntia suuntaansa siinä menee, jollei kävele itseään hikeen. Kehä tiivistyy viikon kuluessa. Tänään siis vielä kiersin kampusalueen reunoja, käymättä lähelläkään tiedekunnan pääovea, saatikka, että olisin mennyt sisälle. Vielä siis vasta mielikuvaharjoituksia … 🙂

Tällaisina päivinä olisi mukavaa jos mökki olisi vähän lähempänä. Tänään olisi ollut täydellinen ilma lähteä tunturiin, nousta Kiilopään huipulle, nähdä maanääri ja tuntea leppeä, vilvoittava tuuli. Tulla mökille, lämmittää sauna ja antaa Linnanmaan kolossaalisen silhuetin olla ihan jossain unohduksissa.

Mutta hyvä ilma tänään on ollut Rantapellossakin. Pehtoori lähti salitreeninsä jälkeen käymään pyörällä torilla ja hallissa ja toi tullessaan uusia perunoita, sipulia, rieskaa ja siikafileitä ja ilmoitti, että hän tekee tänään ruoan. En pahoitellut.

Jotain minunkin oli sitten tämän ”kommuunin” eteen tehtävä, ja koskapa oli sopivasti tuulista, ihanasti aurinkoista ja Jalle Niemelä Radio Novan iltapäiväjuontajana, siis hyvänä seuranpitäjänä, ei ollut enää mitään syytä siirtää Huvilan edessä olevien puukalusteiden öljyämistä. Eikä koko hommaan mennyt kuin se pari tuntia, ja tätäkin on tullut siirreltyä jos ja vaikka kuinka monta kertaa.

(kuva viime vai peräti toissa kesältä)

Nyt ei ole enää kuin yksi projekti ”Syväsiivoa koti” -hankkeessani tekemättä: takavarasto (joka yleensä siivoan/siivotaan helatorstaina) on edelleen raivaamatta. Tänä vuonna helatorstai nautittiin Umbrian lämmöstä ja sen jälkeen sateet ja saamattomuus, mutta ihan oikeasti takapihallamme olevat sääskilaumat ovat olleet este hommaan ryhtymiselle – varsinkaan pehtooria ei sinne saa. Enkä minäkään nyt riemumielellä ole asiaan tarttunut.

Iltapäivän lopulla työpaikan hakuun ja työvoimatoimiston byrokratiaan perehtynyt Juniori tuli auton pesuun, juuri sopivasti kun alkoi olla ruoka-aika. Mukavaa. Ja kannatti tulla. Pehtoori kokeili eka kertaa hiiligrilliään kalanvalmistukseen ja johan meillä oli luvattoman hyvää ruokaa. Olen jo niin monta kertaa kirjoittanut hiiligrillistä, että nyt vihdoin on aika laittaa muutama kuva siitä …

Ja sitten tänään siikafileet hiilloksella…

Tänään vielä eilisiä marinoituja kasviksiakin.

Ja jälkkäriksi eilistä kakkua, jonka reseptin Kaijalle lupasin kirjoitella.

Jukurtti (vai jogurtti)kakku

3 munaa
4 dl sokeria
2 dl ruoanvalmistusjukurttia (laitoin turkkilaista)
1 dl öljyä (minulla oli rypsiä, millaistahan tulisi oliiviöljyllä?)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(raastettua sitruunankuorta)

tomusokeria

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jogurtti, öljy ja jauhot (leivinjauhe mukaan).
Lisää sitruunaraaste (minä lisäsin, ei välttämätöntä).
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti taikinaan.
Kaada pyöreään irtopohjavuokaan (minulla oli kaksi pienehköä).
Paista noin 30 – 40 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Jäähdytä ja hunnuta tomusokerilla.

Tänään söimme tätä Sortolan Qstockin 10-vuotisjuhlajätskin kanssa. Makuna on sitruuna-salmiakki (armeijan värinen sanoi poika, jumalaisen hyvää, sanoin minä). Sekä kakun kanssa että erikseen kannattaa kokeilla. Mamman murkinoissa, josta tämäkin ohje siis on, kehotetaan kokeilemaan jälkiruokaviinin kanssa. Varmasti hyvä Vin Santo tai Pantellerian makea viini (Nectar muistaakseni on yksi tuotemerkki) sopisi tämän seuraksi.

_______________________________________________

Kesäkisaan on vastauksia tullut vajaa kymmenen, joten vielä on hyvät mahdollisuudet voittaa joko tiedoilla tai arvaten. Koko huominen on vielä aikaa osallistua; lähetä vastaukset joko kommenttilootaan, Facebookkiin tai suoraan sähköpostilla reija.satokangas at oulu.fi.

Kisakysymykset

täällä.

Niitä näitä

Suvisunnuntai Rantapellon hiljaisuudessa

Ei ruokavieraita (ei suunnilleen koko kesänä!), ei nuoriakaan ruokapöydässä ja pitäisi hieman jo ryhtyä topakammin säännöstelemään syömistä… Ja ihan linjassa näiden juttujen kanssa olen sitten laitellut meille kahdelle kaikenmoista, uusia herkkuja, kesäruokaa. Osin on ollut kyllä jo kyse kalaasien ”koekeittiötoiminnnasta”.

Elokuun puolivälissä on kesän suurin, perinteinen ruokajuhla meillä, ja haluan testailla tarjottavat etukäteen. Ja muutenkin, varsinkin kesällä, kun on aikaa, on mukava kokeilla kaikkea uutta. Ja tänäänhän on ollut ihan kesä täällä… Ulkoilua, lenkkeilyä, pihalla lukemista, kuvaamista, kovin vähän puutarhapuuhia, taas lukemista, radion kuuntelua rauhassa, lukemista (luen – vasta nyt – Riikka Pulkkisen kirjaa ”Totta”. Se on pitkään aikaan jotain todella koskettavaa, äärimmäisen hyvin kirjoitettua, runollista, riipaisevaa, herkkää… Se on erinomaisen hyvä kirja.).

Mutta ruoasta piti puhumani. Alkuun pastisscampeja ja mustekalarenkaita.

Kun pehtoori sanoi, ettei mitään grillata, niin olin oikein tyytyväinen. Maistelimme pääruoaksi marinoituja kreikkalaisia vihanneksia (ohje sijaiseni blogista 😉 ) ja maalaisleipää. Tätä tarjotaan kalaaseissakin. Tätäkin.

Tänään jälkkärinä italialaista jukurttikakkua, joka olikin mukavan kiinteää, simppelin näköistä mutta jätskinokareen ja vadelmien kanssa maistui todella herkulliselle, täyteläiselle.

Paistinkääntäjien piknikkutsukirjettä varten otin ”lavastekuvia”. Pieni rose kannattaa kyllä muistaa. Tavel on ranskalainen, ja ihan tavattoman makoisa kesäviini. Siinä on viinillisyyttä, pehmeitä makuja, mutta ei lälläri. Piknik-koriin oikeasti, ei vain lavasteeksi 😉 , hyvä viini.

Nyt lienee ryhdyttävä sitä kutsukirjettä värkkäilemään… 😉

Niitä näitä

Onko tässä joku ongelma?

Heinäkuun 14. päivä 2012! Lomakauden keskellä, keskellä päivää, keskellä kauneinta kesää …

(klikkaa kuva isommaksi)

Onko tässä muka joku ongelma? – Ei tarvi kastella nurmikkoa, eikä käyttää ilmastointia. Jätskirahat säästyy, eikä ole mitään pelkoa melanoomasta. Tulee tehtyä sisällä monia kotihommia, nimenomaan sisällä, eikä riekuttua kaupungin kuppiloissa, terasseilla. Pyöräily kun ei välttämättä ole mikään hyvä harrastus, kuohuviinikierros kaupungissa vie hyvin äkkiä terveyden – toinen kerta tälle kesälle olisi voinut olla jo kohtalokas.

Hyvin varhaisella aamulenkillä tulee liki juostua, jotta pysyy lämpimänä ja että vitikkojen lähellä kannibaali-itikat eivät kuppaa ihan paukamille. Kuntokin siis vain kasvaa.

Ihan ilmanaikuinen KESÄvieraiden kutsuminen ei tule mieleenkään, eikä sosiaalinen kanssakäyminen tai ystävien tapaaminen vie aikaa kotitöiltä ja säästyy rahaakin kun ei hankita herkkuja ja laatuviinejä. Ehtii istutella kukkia, jotta voi viedä uudet kukat työpaikalle ja tehdä vaatehuoltoa, jotta on sitten duunissa siistit vermeet.

Nuorisokaan ei tule kotipihalle auringonottoon ja passattavaksi, joten eipä ole niidenkään näkemisestä, ruokkimisesta, lellimisestä ja kanssaan höpöttämisestä mitään turhaa ajankulua. Ja sitten kun ei sada rakeita tai jotain vähemmän kiinteää, on sääskiä niin paljon, että pysyt sisällä.

Jos äkkiä piipahdat pihalla saat ainakin erilaisia kuvia: AURINGONkukka ihan uutena tulkintana! Viime vuonna otetut auringonkukkakuvat on niin tavallisia, mutta nyt näissä on jotain sykähdyttävää melankoliaa, alakuloa. Tiedättehän sellainen dekadenssi, intellektuelli, kuvataiteen hienostunut väre… Paljon originellimpiä ovat nämä kuin viimevuotiset tusinaotokset.

Mutta säteilee jostain aurinkoakin… Iissä paistaa… 🙂 Ja sen aistiminen, myötäeläminen tekee hyvää täälläkin. Enemmän duuoo… 😉

Niitä näitä

Humanistin tienestit

Tilipäivä. Tuli yliopistolta tili”nauha”. Ja palkkakin. Ja kesälomarahat. Siis viimevuotiset ”lomaltapaluurahat” vaikken vielä ole edes palannut ja tämän heinäkuun viimeisen viikon palkka, vaikken ole pitkään aikaan kampuksella edes käynyt, saatikka töitä tehnyt. Mutta kun valtionhallinnossa, tai ainakin Oulun yliopistossa, palkkapäivä on kuukauden 15. pv, palkka maksetaan jo loppukuun tekemättömistä hommistakin.

Tästä tuli mieleen tapaus vuosien takaa. Olin anonut väitöskirjan tekemiseksi apurahaa, siis että voisin olla virkavapaalla, tehdä väikkäriä ja silti tienata. Ja kuinka ollakkaan sain vuodeksi apurahan 108 000 markkaa (vuosi oli 2000) Koneen säätiöltä. Kuten tapana on, Kaleva julkaisi säätiöapurahan saaneiden pohjoissuomalaisten (jatko)tutkijoiden nimet ja isäni oli lehdessä nähnyt, jotta tytär on tuollaisen rahasumman kerralla saanut kuitata.

Soittaa sitten minulle, ja onnittelee, mutta samaan hengenvetoon kysäisee, ”ettei sun sitten mittään tarvinnu tehdä, että tuon sait!” – Ei, ei muuta kuin tehdä apurahahakemus. 🙂 . – Yksityisyrittäjäisälle moinen förskotin maksaminen oli vähintäänkin arveluttavaa.

Yhtä merkillistä hänestä oli se, että olin töissä yliopistolla… Silloin kun hän soitti (aika harvakseltaan soitti ja silloin asia koski yleensä ruokaa, sen tekemistä, hankkimista, hyviä ruokapaikkoja tms.) ja kysyi, missäs olet, ja minä vastasin, että olen Linnanmaalla (aiemmin Kasarmintiellä), olen töissä…

Hän jaksoi sitä aina ihmetellä ja jokaikinen kerta kysyi, että ”sunko pitää siellä joka päivä käydä? Joka päivä?” 😉 Ja silloin olin vielä amanuenssin virassa, mikä merkitsi oikeasti kellokorttielämää ja paikallaolovelvoitetta duunissa – toisin kuin nykyisessä pestissä.

Entäs sitten ne kerrat kun hän kävi kuuntelemassa esitelmiä, joita olin jossain Oulun kaupungin, Iin seurakunnan tai jonkin mobilistikerhon järjestämässä historiaseminaarissa tai itsenäisyyspäiväjuhlassa tms. pitämässä? Jokaikinen kerta iskä ihmetteli, ettei siellä mitään tarvinnut maksaa. Elokuvissa ja sparraussessioissa ja matineoissa ja sen sellaisissa piti maksaa, kirkossakin ainakin kolehti, mutta että siellä humanistin esitelmätilaisuuksissa kukaan ei rahaa kerännyt…? Sitä jaksoi ihmetellä.

Ja sitten kun toimitin, julkaisin ja/tai kirjoitin jonkin kirjan, ihan sama käsittelikö se Hailuodon keskiaikaa tai Oulun linja-autoliikenteen historiaa, suomalaisen yhteiskunnan modernisoitumista tai Iin paikallishistoriaa, hän osti kirjoja laatikollisen tai pari ja postitteli niitä kaikille – varmaan yllin kyllin moisiin opuksiin kyllästyneille – sukulaisille ja tutuille. Ihmetteli sitten, että niin halvalla historiakirjoja myydään… 😉

Mutta tänään siis humanistilla tilipäivä — taas ihan tekemättä mitään. 🙂

(Kuvassa luemme yhdessä päivän uutisia… historiaa tämäkin… ;D )

Bloggailu Historiaa Niitä näitä Valokuvaus Vuorotteluvapaa

Lomamatkalla jossain Pohjois-Suomessa – kesäkilpailu!

Aamulenkin jälkeen tein sen mitä olen koko vuorotteluvuoden aikonut. Lähdin päiväksi yksikseni ajelemaan. Tavoittamattomiin, olemaan ja menemään ihan mihin haluan. Vaihtoehtoja matkan kohteeksi oli paljonkin: Hailuodosta Haapavedelle, Iijokilaakso jokisuulta Taivalkoskelle, Oulujärven ympäriajo, … Taidegallerioita siellä ja täällä.

Olen yksin, pistän puhelimen kiinni ja ajelen, katselen ja kuvaan, mietin ja makustelen. Niin tein.

Palasin juuri. Rengasmatkalla (minun lapsuudessani tälläisia matkoja sanottiin rengasmatkoiksi) otin parisataa kuvaa. Pysähtelin, juttelin vieraiden kanssa jos huvitti, yleensä ei huvittanut. Katselin tuttujakin juttuja jotenkin uudella lailla. Menin sellaisia teitä, etten koskaan ennen. Oli hyvä päivä.

Kun tämä blogi kuitenkin on aina vähän mielessä, taka-alalla ainakin, niin keksin rundin aikana, että tästähän se lähtee tämän kesän kesäkisa!

Alla 12 (+ 1 /yhdestä kohteesta on kaksi) kuvaa matkaltani. Kuvat eivät ole kulku- ja aikajärjestyksessä. Tiedätkö/arvaatko, mistä ne ovat? Mitä ne esittävät?

Jokaisesta paikasta saat yhden pisteen, kun tiedät, mikä kuvassa on, saat toisen pisteen. Siis maksimipistemäärä on 24.

Koskapa nämä kohteet ovat päiväreissulla Oulusta ajellen saavutettavissa, ovat pohjoissuomalaiset tietysti etulyöntiasemassa. Siispä reiluuden vuoksi annan hyvityspisteitä seuraavasti: jos ET ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat viisi lähtöpistettä, ja jos NYT (vaikka aiemmin olisitkin täällä asunut) asut jossain muualla kuin Pohjois-Suomessa, saat kolme lähtöpistettä. Ilmoittele vastauksesi joko kommenttilootaan tai suoraan minulle sähköpostilla (sivupalkissa osoite). Ja Facebookiin saa myös jättää vastaukset. Kilpailuaikaa on ensi tiistai-iltaan puoleen yöhön asti.

Entäs palkinnot? Joko Vuorotellen-kirjamme ja sen kylkiäisenä pari muuta kirjaa (keittokirja ja pokkari, joita meillä on tullut huusholliin tuplakappaleet) tai sitten ottamastani unikkokuvasta teettämäni pieni taulu. Voittaja saa valita. Ja kun voittaja on palkintonsa valinnut, jäljelle jäänyt toinen palkinto arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken. Siis kannattaa osallistua, vaikka ei osaisi vastata tai arvata kuin muutaman kuvan… kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan palkinto!

Ja tästä lähtee kuvat (ne kaikki suurenevat klikkaamalla, auttanee tunnistamista)

1) Missä? Mikä?

2) Missä? Mitä?

3) Jo paikan tietämisestä saa kaksi pistettä.

4) Missä ja mikä kirkko?

5) Missä ja mikä?

6) Entäs tämä vähän vaatimattomampi rakennus? Missä ja mikä ollut tai mikä on nyt?

7) Missä ja mikä kauppa?

8) Mikä tämä on ja missä? Paikkakunnan nimi riittää… Huomaatteko, se on kirjan päällä, valitettavasti kuvassa ei näy kuinka kirjan lehdille on painettu kämmeniä…