On maaliskuun idus:  Gaius Julius Caesar murhattiin maaliskuun iduksena ja Tampereella Finlaysonin tehtaalla ensimmäisenä Pohjoismaissa sytytettiin sähkövalot tasan 130 vuotta sitten. Mitä muuta merkittävää maailmanhistoriassa?  Meidän juniorin laskettu aika (joka meni yli 10 päivää) oli maaliskuun iduksena.

Brutuksia ja puukkoja kannattaa siis varoa, sähköistä nauttia ja juniorin synttärilahjaa on ryhdyttävä miettimään. Brutukset ovat usein pahempia kuin puukot, – sellaistakin olen tässä viime aikoina joutunut miettimään. Samalla kun olen miettinyt ja joutunut jälleen ihmeekseni toteamaan, että kaikkien ihmisten sanavarastoon tai elekieleen tai minkäänlaiseen tapaan ei kuulu kiittää. Enkä nyt puhu mistään Suuresta Kiittämättömyydestä, vaan pienestä hyväätekevästä eleestä tai sen osoittamatta jättämisestä.

Mutta sitten vähän vähemmän pohdiskeleviin juttuihin.

Aamupäivällä kävin pankissa ja sen jälkeen – kun ajatukset kummasti ovat jo keväässä ja kesässä – kävin katsastelemassa kevätvaatteita. Ja olihan siellä Marco Polon rekeissä jos vaikka ja mitä.

Nyt siis seuraa tämän kohta puolenkymmentä vuotta pitämäni blogin kolmas muotipostaus. Ostin melkein samanlaisen tunikan kuin pari vuotta sitten ennen Rooman matkaa, joku hoikempisäärinen voisi pitää hameena tai legginsien kanssa, – minä en. Ja yhteensopiva villatakki ja huivi (ketäänhän tämä ei yllätä) löytyivät myös. Minun näköisiäni vaatteita.

Itse en suin surminkaan halua ryhtyä mannekiiniksi, mutta nyt on ollut otettava itsestä kuva.  Kamerakurssin toinen tehtävä kuului näin: ”Ilmaise itsesi valon kautta. Millaisen tunnelman haluat valolla itsestäsi luoda. Ei tarvitse olla rehellinen tai absoluuttinen vaan voit dramatisoida tai rakentaa kuvasta vaikka fantasian”. Tässä nyt vielä fantasioita itsestäni luomaaan! Tunnelmakuva olisi ollut tuolla ”Tämä blogi” -sivulla, mutta kun piti oikein erikseen ottaa, niin tälläsinpä sitten itseni uuteen villatakkiin ja ”Lukulampun alla” -kuvan sain otetuksi. Ilmaissee minusta jotain? Aika rehellisestikin, I suppose.

Meneekin sitten varmasti pari vuotta ennen kuin muoti- tai omakuva-bloggausta täällä taas näette, joten voitte huokaista helpotuksesta. 🙂  Se on ohi nyt!

6 Comments

  1. Black and white digi; sopii mainiosti historioitsijakuvaan. Ilmaisee.

    Lattiavalaisin A810/A809; suunnittelija Alvar Aalto, vuosi 1959 tai aiemmin. Käsinniitattu, teräksinen lamellivarjostin
    maalattu valkoiseksi, valaisi myös Joonas Kokkosen kotia. Ilmaisee.

    Kirja. Ilmaisee.

  2. Koivu, huomenta! Kiitokset ”kuvatekstistä”. En voi olla vähän kommentoimetta, tarkentamatta:

    Black and white, tavoittelinkin tuota historioitsija-fiilistä sillä. Toivottavasti ei korreloi luonteeni kanssa: mv-ihmiset ovat joskus, usein aika, vaikeita.

    Aallon lamellivarjosti: sisaruksilta ja näiden perheiltä saatu väitöslahja. Erittäin tärkeä minulle. Eikä ole kuin vuoden (1959) ”liian nuori”. Joonas Kokkosta ehkä en nimeeni liittäisi. Musiikissa olen huono, todella.

    Kirja. Eikä mikä tahansa kirja. Olisin halunnut kuvaan ”Keskiajan keittokirjan” jonka olen saanut Tallinnan tuliaisina ja joka on tavattoman kaunis, mutta joka on mökillä. Mutta luulen että sinäkin olisit kiinnostunut kädessäni olevasta opuksesta: Suomen kansan pyhimyskalenteri (vastikään ilmestynyt Heikki Ojan ylen hyvä kirja).

  3. Tyylikäs asuvalinta. 🙂 Huivi kruunaa asun meidän huivi-ihmisten mielestä eikä huiveja voi olla koskaan liikaa.
    Kuvassa olevaa Aallon valaisinta parempaa lukuvaloa ei ole olemassa. Tämän sanon kolmenkymmenen vuoden lukukokemuksella.

  4. Kiitokset, Kaija. Kuulut näköjään huivi-ihmisten klaaniin ja Aallon jalkalamppu -faneihin. Äärimmäisen hyvin ymmärrän 😉

  5. Mukava jos ajattelet minua vähemmän vakavana tyyppinä. Olen vain niin keskittynyt tuossa 🙂

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

You might also enjoy: