Etelään matkalla

Ja minä tomppeli pakkasin kamerani vetolaukkuun, jonka sitten laitoin Eskelis-bussin tavaratilaan, kun aamusella viittä vaille yhdeksän Jäämerentien varresta kyytiin nousimme. Ei olisi kannattanut sinne alas jättää, kameraa siis. Porttipahdassa ja Yläpostojoella ja Torvisessa ja Olkkajärvellä ja pitkin matkaa olisi ollut paljon kaunista kuvattavaa. Aurinko ja sen säteet veden yllä. Aamupäivän kirkas valo. Auringon lämmittäessa sulavan kuuran, kimmel metsien reunassa, vihreiden metsien syvä väri.

Torstaina. Marraskuun torstaina. Arkitorstaina. Paino sanalla arki. Siinä virkanainen istui bussin takapenkillä matkalla pohjoisesta etelään ja katseli maisemia. Ja mietti arkea ja virkaa.

Ja Rovaniemellä mietittiin nurmen vihreyttä: eihän sen kuulu tähän aikaan enää auringossa vihreänä hehkua. Ei kuulu, mutta hehkuipa kuitenkin. Ja vihreät olivat rautatieaseman lipputoimiston ja vessan kaakelitkin, samanväriset kuin OYS:ssa on leikkaussaleissa ja synnytyssaleissa. Ei oikeastaan olisi kannattanut samanvärisiä laittaa. Ei olleet viihtyisät; leikkaus- ja synnytyssaleissa kun nyt ei varsinaisesti viihdytä.

Rovaniemellä vaihdettiin bussista junaan. Ja kuvatoimitusta jatkoin … Junalle vastaantullut tytär vei minut suoraan Linnanmaalle. Sikäli ei poikkea ”normaalielämästäni”, että suoraan kampukselle, mutta sikäli poikkeaa, että vasta torstai-iltapäivällä, eikä maanantaina puolenpäivän jälkeen, eikä suoraan seminaariin.

Etelään on tultu.

____

PS. Eilisessä postauksessa, joka mökin yhteyksien takia jäi vähän torsoksi alkuillasta, on kysely. Katso vaikka

https://www.satokangas.fi/blogi/2011/11/joulukuuta-kohti/

Kolumni

Kolumni: Lohturuokaa

Marraskuun ruokahaasteena (Kulinaarimuruja-blogissa (katso, klik)) aiheena on lohturuoka . Ehkäpä ruokahaasteeseenkin osallistun vielä, mutta sitä ennen tämänpäiväinen Kalevan ruokakolumnini.

__________________________________________

Lohturuokaa

Päivät lyhenevät, työt kasaantuvat, ulkona on kylmää ja kiiltävä asfaltti ahdistaa. Kaamos saa monen lisäämään kauppalappuunsa suklaalevyn tai parikin. Suklaa onkin varmasti yleisin lohturuoka. Suklaan – tai tarkemmin ottaen siihen sisältyvän kaakaovoin – tiedetäänkin vaikuttavan myönteisesti aivojen serotoniinitoimintaan, mikä sitten helpottaa ankeaa oloa.

Mistä muusta syötävästä kuin suklaasta tulee parempi mieli? Elokuvissa ja tv-sarjoissa lemmensuruissaan rypevät naiset nyyhkivät sohvalla ja lappavat jätskiä suoraan isosta paketista. Leivoskaupan kautta mennään kotiin parantelemaan työssä saatuja henkisiä kolhuja.

Kyselykierros vahvisti, että useimmiten lohturuoka on makeaa (”pulla auttaa”, ”ois edes mustikkapiirakkaa”, ”jättipussi irtiksiä ja leffa, niin johan pelittää taas”), mutta myös suolaisesta, erityissuolaisesta, sapuskasta on lohtua, kun maailma murjoo. Varsinkin miehet mainitsivat lohturuoaksi suolaisia herkkuja: uuniperuna sillin kanssa, rapea sopivan suolainen pekoniannos tai anjovispizza kirkastavat apean miehen mielen.

Eikä vähäinen ole se määrä miehiä ja naisia, joille lasillinen punaviiniä ja kimpale juustoa, mieluusti vielä takkatulen ääressä, auttaa alkutalven ankeudessa. Monelle lohturuoassa on makumuisto lapsuudesta: pannukakku tai letut kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa tuovat turvallisen olon. Monen inhokkiruoka, kaurapuuro voisilmän kanssa, on joillekin lempeä lohduttaja.

Ruoasta lukeminenkin auttaa unohtamaan murheet: vastikään ilmestynyt Kate Jacobsin kirja nimeltä ”Lohturuokaa” on kepeä, ruoan ympärillä pyörivä romaani. Ruoasta saa lohtua myös tekemällä sitä: ”Kun oikein riepoo, alan kokkaamaan. Se on terapiaa.”

Ja sitten ehkä parasta lohdutusta ruoasta saa, kun nauttii sitä jonkun kanssa. Sen perinteisen suklaalevyn sijaan, voisikin ostaa pastaa ja pekonia, soittaa ystävän syömään. Voisi tehdä vaikka Miilunpolttajan spagettia ja laitella jälkiruoaksi kaakaota ja vaniljajätskiä. Kyllä se marraskuukin lohdulliseksi kääntyy.

Niitä näitä Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Ääni

Valokuvatorstain haasteena ääni. ”ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella.”

Ennen kuulematon oli ääni Kaunispään rinteellä alkuvviikosta patikoidessa;
ei täällä Lapissa juuri muita ääniä ole kuulunutkaan …
Tunturikoivut olivat jäätyneet, ja tuulen väreillessä jäätyneistä oksista lähti ääni.

Jääkellojen ja tuulen soitto!

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Eipä ennen olekaan ”lennosta” tullut haasteeseen osallistuttua. Eskelis-bussilla saavutaan juuri Sodankylään…

Muiden Ääni-kuvia täällä

Niitä näitä

Joulukuuta kohti

Hangasojalla, pohjoisessa, yötä riittää. Ja herravarjelkoon! kuinka paljon unta riittää! En edes kehtaa kertoa, kuinka pitkään olemme nukkuneet! Ilman kelloa on vaikea tietää, mikä aika vuorokaudesta on menossa. Tänään herätessämme maa valkoinen. Pikku pakkanen.

Pehtoori lähti kävelemään Laanilaan, minä jäin koneelle. Rojekteja… uskokaa pois rojekteja, joista teillekin (ainakin osasta), hyvät blogilukijat, on iloa… 🙂 Niin toivon. Vielä salaisuus.

Iltapäivällä halusin ulos, minäkin. Kannoin puita saunalle, notskin puulaatikkoon, sisälle takkapuiksi. Vähän lumitöitä. Lähdöntoimia ja -valmistelua – huomenna lähdetään taas etelään. Lämmittelin saunaa… olemmeko pulahdelleet? Emme. Ei kumpikaan ole uskaltautunut puroon… Sula se vielä on, ainahan se, mutta hyytävältä näyttää vesi.

Ja sittten kuvasin, tietysti. Vähän varastoonkin. Tulin miettineeksi, josko tänne blogiin taas joulukalenterin tekisin. Tekisinkö? Mitä olet mieltä? Kahtena edellisenä vuonna olen joulukuussa jokainen päivä liittänyt yhden kuvan näiden sepustusteni loppuun, – niin kuin joulukalenterin luukuiksi… Ks. edellisiä KLIK!

https://www.satokangas.fi/blogi/category/joulukalenteri/

Mitäs mieltä olet? Olisiko siitä iloa? Teenkö niin tänäkin vuonna? Klikkaathan vastauksesi.

Joulukalenteri tuli mieleeni siksikin, että huomaan tänne blogiini, mutta varsinkin www-sivuilleni, klikkauduttavan kymmeniä kertoja päivässä ja klikkauduttavan nimenomaan hakusanalla ”joulureseptejä”.

Kerronkin tässä – jos tänne blogiini on vuoden kuluessa joku uusi lukija tullut, ja muistutuksesi vanhoille Tuulestatemmatun uskollisille lukijoille – että www-sivuillani on joulureseptejä, -kuvia, -viinisuosituksia jo monelta, monelta vuodelta. Itsekin hämmästyin, kuinka paljon siellä onkaan reseptejä ja kuvia … ja ilokseni huomasin, että kuvat ovat vuosien varrella sentään vähän parantuneet alkuvaiheen otoksista. Piipahda ihmeessä:

http://www.satokangas.fi/Keittio/Joulureseptit.htm

Nyt voisi ryhtyä pakkaamaan, katsomaan videoita, lukemaan, kutomaan,… tai pihalle kuvaamaan. Pimeässä.

Lappi Valokuvaus

Kaamos

Kaamos.

Tämän marrastiistain agenda oli aika lyhyt: ottaa kaamoskuvia ja liikkua. Kahden tunnin lenkin (viimeinen patikka tälle satojen kilometrien patikointivuodelle?) aikana kuvia kertyi yli viisikymmentä. Yksi (yllä) on niistä hyvä kaamoskuva. Tuota ei ole käsitelty kuvankäsittelyohjelmalla mitenkään. Otin sen vastavaloon, reilusti alivalottaen, pienellä iso-arvolla, siksi näyttää iltakuvalta. Paitsi että illalla täällä ei enää aurinkoa näy. Keskipäivällä se paistoi, juuri ja juuri sen parituntisen kun olimme kävelemässä. Yllättävän paljon kävelyreiteillä muitakin liikkujia.

MInä pidän kyllä enemmän joulu- ja tammikuun kaamoksesta, jolloin aurinko ei näyttäydy ollenkaan. Silloin kun aamu vaihtuu illaksi vain hämärän kautta. Silloin kun on lunta, paljon. Silloin kun on sinisenmustaa mutta taianomaisesti kuitenkin valoa.

Tänään meillä kerrankin oli oikein kahvit mukana…

Ja nyt rantasaunan jälkeen, kulutettuamme noinkin valtaisan määrän kaloreita (klikkaa vasemmalla oleva Trackerin raportti isommaksi :)) , ja kun pääruokana oli lähinnä kaappientyhjennysoppaa, niin jälkkäriksi nautimme eilen Kaunispään Huippu -kahvila/ravintolasta mukaan ostamamme kaarnikkakakun palaset. Ja kovasti minä koetin analysoida, mitä siinä on. Resepti kun – luonnollisesti – on salaisuus. Ja kakku – luonnollisesti – on vähintään yhtä hyvää kuin miltä se näyttääkin.

Lappi

Tyhjänkulkemista paljakassa

Retkeilyn näkökulmasta Koilliskairan kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisin merkitys on kuitenkin itse eräretkeilyn kehityksessä. 1930-luvulta alkaen oli Suomessa alettu harrastaa tyhjänkulkemista. – – harrastajajoukko oli vielä pieni, mutta – – Saariselkä nousi yleiseen tietoisuuteen [1950-luvulla] eräretkeilyn ihanneseutuna ja retkeily yleensä sai suurta nostetta.
(Jouni Laaksonen, Erämaaat. Pohjoisen Lapin vaelluskohteet. Porvoo 2010.)

Muistanpa jokunen vuosi sitten kun mökin rakentaminen oli vielä kesken ja kun olimme italian tunnilla, meidän opettajamme (nuori viehättävä Ouluun muuttanut roomatar) kysyi kummissaan, mitä ihmettä te siellä mökillä teette? Moni Lapin kävijä jättää moisen kysymättä, mutta kyllä moni on kummastellut kuitenkin, että mitä te marraskuussa siellä teette!

Täällä voi tyhjänkulkea! Moni hiihtääkin jo, mitä me emme ehkä ihan ymmärrä, mutta eihän meidän tarvitsekaan. Me lähdimme patikoimaan kun toiset kiersivät Saariselän ensilumen latua. ( Muistathan, kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Lähtiessämme reitillemme aurinko paistoi laskettelurinteen huipulle.

Noh, rinteessä ei ihan tarpeeksi lunta laskemiseen, joten lähdimme patikkareitille Luttojoen vartta Palo-ojan tulistelupaikalle, ja siitä sitten tunturiin. Kaunispään huiputus tavallisesta poikkeavasta suunnasta. Vain kerran aiemmin on ko. reitti (vajaa 10 km) kävelty.

Reitin jälkiosan neljän kilometrin hiipuva nousu alkoi patikoinnin lopussa todella tuntua jaloissa.

Etelässä paistoi aurinko. Ihan selvästi paistoi…

Matkalla näimme tutut muurahaisten yhdyskunnat: näitä kekoja on kymmeniä …

Reitillä alkoi myös tuntua, että talvi tulee; pohjoistuuli tunturin takaa vihmoi. Ja se oli ehtinyt vihmoa vaivaiskoivua jo aiemmin. Niiden oksissa jäätä. Ja kun tunturituuli näitä oksia heilutti, kuului soittoa, kuului tuulikellojen ääni. Jäät helisivät. Jotain ihan ennenkokematonta. Siinä me kaksin seisoimme tunturin reunalla ja kuuntelimme jäisten oksien soittoa.

Pitääkö täällä keksiä muuta tekemistä? Tunturituulessa tyhjänkävely ja vaivaiskoivujen soitto… ei tarvita muuta tekemistä. Ei tarvita.

Vähän töitäkin, kuitenkin. Saunottu, syöty, siivottu. Kaikkea sitä, mitä kotonakin. Ei tarvita muuta. Nyt ei tarvitse mennä ulos. Marrasmyrsky nousee, kuuluu tuvan nurkissa. Siksikin on hyvä sytyttää takkaan tuli, ottaa esille kirja tai kudin tai torkahtaa.

Tyhjänkulkeminen, oleminen, on hyväksi.

Lappi

Vähän on paljon

Rauha. Täällä on syvä, hiljainen rauha. Hangasojalla ei ole ketään muita kuin me kaksi.

Tänään täällä on jo vähän luntakin, tai siis kuuraa. Herättyä unisin silmin purolle, pienikin valkoinen huntu tekee luonnon kauniiksi.

Tänään otetuissa kuvissa ei juurikaan värejä, kuin olisi ottanut mustavalkokuvia. Rönkönlammelle vain kävelimme, mutta kävelimme sentään. Nollakelissä, mutta tänään on sininen hämärä, juuri se, jota olen kaivannut. Heti kun maassa ja puissa on vähänkään valkoista, niin valossa on sitten sinistäkin.

Ei muuta.

Täällä vähän on paljon.

Lappi Niitä näitä Rotissöörit

Rotissöörien kesken – ruokapäivä :)

Lauantaiaamu marraskuussa mökillä sumuinen, usva estää näkemästä purolle.

Eihän meillä paljon mitään aamiaistarpeita täällä ollut. Puuron ja kahvit keitimme. Mitäpä sitä muuta —

Kauppaan lähdimme. Ostimme Culinarian aura-poromakkaraa aika reilusti, Kuukkelin savupororieskaa aika reilusti, piccolokuohuvia aika reilusti. Oli nimittäin päässyt käymään niin, että olimme kutsuneet paistinkääntäjiä meille ulkoilemaan ja makkaranpaistoon. Ja kaikki kutsutut tulivat! 🙂 Makkarabrunssi piccolokuohuviinien kera Hangasojan notskipaikalla!

Kampanisujakin olin kotosalla leiponut, joten kahvitkin vielä keitimme. Kovasti tuntuivat tykkäävän Hangasojan hostista. Oiskohan mennyt jo ylisanojen puolelle… [”ei moitittavaa” 🙂 ] mutta oli kyllä meistäkin mukavaa. Ja taas tutustuttiin uusiin ihmisiin.

Kun lounastajat lähtivät, me lähdimme rantasaunaan. Kahden kuukauden tauon jälkeen – taas kerran – ihan ylivertaista. Ei ole sen parempaa.

Ja johan se jo nälkä olikin! Vuorossa Lapin keittiömestareiden 20. herkkupöytä Saariselällä!

Viime vuotisen (ks. menu ja yms.) perusteella tiesimme, mitä odottaa. Odotimme paljon, saimme vielä enemmän.

Ehkä siihen vaikutti sekin, että tänä vuonna oli meitä muitakin oululaisia rotissöörejä pöydässä. Oli meidän porukka (ja sodankylätutut viime vuodelta). Ja omat jutut. Minulle ruoka on parhaimmillaan aina sosiaalinen tapahtuma, ja siksikin seura on tärkeä osa nautintoa. Mistä keskusteltiin? Ruoasta! Luonnollisesti. Voiko parempaa keskustelunaihetta olla? Pieniä harharetkiä horoskooppien ja urheilun maailmaan, ja käätyihinkin (ei muuten mutta mikä sopii pukeutumiseen. Heh!).

No mikä tuosta (alla olevasta) huikeasta ruokalistasta oli parasta? Mahdoton sanoa. Minä ja moni muu meidän seurueesta piti lasimestarin raudusta, semminkin kun sillä oli nokkospestokastike. Hmmm… Ruohosipuli-inkiväärisiika ja nahkiainen dijonpannacottan kanssa olivat jotain sellaista, jota ei voi kuvitella saavansa muualla kuin täällä. Kovasti, kovasti pidin niistä. Poronvasanmaksaterriini sai meidän pöydältä jotensakin täydet kympit, ja ainakin minä ja vieruskaverini pidimme jänispikkelsiä oivallisena. (kuvassa ”neliövohvelissa”). Pääruoista sorsamakkara oli ylitse muiden. Ainakin minusta, joka olen gourmet-makkarafriikki muutoinkin.

Jälkkärilautasellinen ja lautanen, jonka saimme muistoksi ja lahjaksi ja joita meillä nyt sitten on neljä, – kiitos L!, oli pelkkää makujen ilotulitusta. Myös tuo taustana näkyvä ”mitali” oli syötävää.

Mustikka-vaniljamousse ja Lapin hillaa ja leipäjuustoa uutena virityksenä olivat minullle mieluisimmat: minä kun pidän vaniljasta ja tietty kaikista leipäjuusto/hillaviritelmistä. Tämäniltaisessa (oik. kesk.) oli rakennettu uusi kokoonpano, maku täyteläinen.

Ja sitten. Paraati! Uuh. Kylmät väreet kulki kun keittiömestareiden ja kokkien joukkue marssi keittiöstä kiitettäväksi ja kukitettavaksi. Kannatti kiittää ja kukittaa. Huippuilta.

LAPIN KEITTIÖMESTAREIDEN 20. HERKKUPÖYTÄ LAUANTAINA 12.11.2011

Juhlavuoden menussa tullaan näkemään jälleen runsas määrä perinteisiä Lapin herkkuja, mutta myös hieman yllättävämpiä makuja.

ÄYRIÄISET JA MÄDIT:
KIRJOLOHEN-, SIIAN- JA VILLAKUOREEN MÄTEJÄ KRUSTADIKUPEISSA
SMETANAA JA SIPULIA
OSTEREITA
SAVUSIMPUKKATARTAR, avocado-limemajoneesi
VALKOSIPULIETANOITA
KAMPASIMPUKKAA JA RAPUVARIÉTÉ SIMPUKAN KUORESSA, timjamiöljyä

KYLMÄT KALAT:
HAUKI-KYLMÄSAVULOHIFRIKADELLIT
LASIMESTARIN RAUTUA
PUNAJUURI-LOHISASHIMI
RUOHOSIPULI-INKIVÄÄRISIIKA
HALSTRATTUA NAHKIAISTA, dijonpannakotta
VILLIRIISI-JASMINSALAATTIKAKKU

KYLMÄT LIHAT:
PORON SATULA, pekonipapusalaatti, caesarkastike
PORONVASANMAKSATERRIINI, tattigalantiini
HIRVENKIELI-KASVISVARRAS, sipuli-jukurttikastike
JÄNISPIKKELSSI

KYLMÄT LINNUT:
HYYTELÖITYÄ METSONRINTAA, rosmariinikarpaloita
HANHIGALANTIINI, viikuna-porkkanahilloketta

LÄMMIN:
TAIMEN-SIIKARUUSUKE, tomattisoitu yrttikastike
PORON KAREETA, puolukka-riistakastike
SORSAMAKKARA
HAPANKORPPUKUORRUTETTUJA PUIKULAPERUNOITA
KASKINAURISTA, PORKKANAA JA HÄRKÄPAPUJA

JUUSTOT:
VALIO HIENOIN MUSTALEIMA (18kk), tummaa pistaasisuklaata
VALIO MÜNSTER), omena-sitrushilloke
VALIO AURA GOLD (3 kk), raparperi-vaniljahilloke

LEIVÄT:
ROUHEINEN REIKÄLEIPÄ
TALON LEIPÄÄ KREIKAN- JA 7-VILJAN TAIKINOISTA
LAPIN RIESKAA
SÄMPYLÖITÄ
KATAJANMARJALEIPÄÄ

JÄLKIRUOKA:
MUSTIKKA-VANILJAMOUSSE
PISTAASI-MANTELIKAKKU
”LAPIN LEIPÄJUUSTOA JA HILLAA”
OMENA PETIT FOURS
TYRNI PETIT FOURS
SUKLAAPRALIINEJA
”ASIA STYLE”HEDELMIÄ

JÄÄTELÖT:
VALKOSUKLAA-MUSTIKKAJÄÄTELÖÄ
PERSIKKAJÄÄTELÖ
PUOLUKKASORBETTI

KAHVI:
TUMMA PRESIDENTTI
ESPRESSO ORIGINAL

_________________________________________

Minun on vaikea hengittää!

Lappi Niitä näitä

Lappiin syömään

Mökillä. Eikä yhtään lunta.

Tänä viikonloppuna täällä on Lapin Keittiömestareiden 20-vuotisjuhla, ja sekä tänään illallinen että huomenna herkkupöytä. Siinäpä syytä riitttävästi Oulun Paistinkääntäjien iskuryhmälle (10 henkeä, joka vielä vähän täydentyy huomenna) lähteä pohjoiseen. Tulimme pikkubussilla, jolla muut sunnuntaina palaavat Ouluun. Me jäämme vielä alkuviikoksi, palaamme sitten Eskelisellä ja junalla kotiin.

Tänään oli ravintola Kaltiossa pöytiintarjoiluilllallinen: ei valittamista. Paitsi että muhennettu korvasieni (ei korvasienimuhennos, – olen oppinut taas jotain uutta) ei ollut ihan odotustenmukaista.

11.11.11. klo 11.11 Missä Olit? Me oltiin Tervolan Kuksan pihalla ja nostimme maljan ”ajalle”. Aurinko paistoi. Harvoin tähän aikaan vuodesta näillä korkeuksilla paistaa. Ensimmäistä kertaa sataan vuoteen Sodankylässä ei ole tähän mennessä satanut ensilunta. Sataiskohan täällä ensi viikolla toisen lumen. Sataispa.

________________

Kiinan matkan kuvasivu Pekingistä on valmis. ”Syömässä” ja ”ihmisten keskellä” -sivujen julkaisu jää ensi viikonloppuun, sillä täältä tunturin kupeesta kuvasivustojen lähetys ei onnistu.

Niitä näitä

Tuokiokuvia

Sumuisessa varhaisaamussa sytytän kynttilän työpöydän nurkalle, silläkin uhalla, että se on paperityöläiselle vähän riskaabelia. Enkä edes mieti, mistä aloittaisi. Aloitan vain. Ja siitä se kulkee…

Iltapäivällä käytiin systerin kans syömässä. Ei olla nähty aikoihin, mutta nyt maailman ääristä palattiin – ruoan äärelle (Haraldiin). Naturalmente. Ja ”ihan huvin vuoksi” myös. Ja kuulumisia, hyviä sellaisia. Tuliaisensa ratkaisi yhden huomisesta pukeutumisongelmastani; minä kun olen sellainen huivi-ihminen. Ja melkein yhtä mukavaa oli antaa tuliainen. Kiinalaisilla merkeillä sisareni nimi on käsikädessä yhdessä käsikädessä, aika viehättävää, eikö?

Puhelimessa. Puhelimessa voi kuulla jos joku on täynnä itseään. Mietin, että miksi sellainen ihminen, jolla on periaatteeessa hyvinkin aihetta ja ”varaa” olla tekemisistään ylpeä, joka on saanut urallaan merkittävää aikaiseksi, on kuitenkin niin .. sanonko mikä? – p..ntärkeä, että viitsii itsetehostaa ja rehvastella niin, että kuulija ei edes halua muistaa hänen oikeasti hyviä puoliaan, vaan koettaa luikerrella puhelun loppuun mahdollisimman äkkiä antamatta mahdollisuuksia egoilijan lisävuodatuksille.

Taas puhelimessa. Mietin, kuinka vanha mies voi olla viisas. Kuuntelen hänen levollista ääntään, naurahduksia hänen muistellessaan lukioaikojaan. Kuulen äänessä lämmön ja vilpittömän halun olla avuksi. Ja mietin, että tuo ihminen olisi mukava tavata, juoda kahvit ja syödä rauhassa leetapullaa. Sellaisesta puhelusta jää hyvä mieli. Sellaisestakin.

Minulla on heijastin, ostin tänään. Mihin ne aina kesän aikana häipyvät? Heijastinten hautausmaille? Seikkailemaan…? Miksei sellaisissa maissa, joissa illat ovat aina pimeitä, etelänmaissa, miksei siellä käytetä heijastinta? Eihän niissä kyllä paljon kynttilöitäkään poltella. Meilla poltellaan, marraskuussa. Eikä ihme. Mutta mikseivät kaikki Suomessa käytä heijastinta? Pitäisi.

Uuden kirjankin ostin. Luulin, että se on keittokirja. Se onkin romaani. Sen nimi on Lohturuokaa. Siitä haluaisin nyt tietää enemmän. Lohturuoasta. Onko sinulla? Kerro. Olisi mukava tietää, …