Opiksi ja avuksi

Palveluseteli, turvaranneke, verensokerimittarit ja Kela – kuka maksaa mitäkin. Anja-annospussit vai perinteinen dosetti? Ajanvarausjärjestelmien vaihtuva sekamelska – miten pysyt ajan tasalla? Vanhus ja sairaalajaksot. Lääkärit, vanhempasi ja sinä.

Edunvalvonta-asiakirjat ja toimiminen maistraatissa – juristiko avuksi? Pankkiyhteyden ja vastuuhenkilön synkronointi. Testamentti ja muistisairas. Mikä on kuolinpesä, entä perikunta.

Omaishoitajuudesta kieltäytyminen – miten elät asian kanssa? Mitä syytinkiläisyys tarkoittaa 2000-luvulla? Sukupolvien väliset erot ja ymmärrys – kuka huoltaa ketäkin, ja huoltaako kukaan?

Rollaattorien varaosat ja jarruvaijerin kiristys – kotikonstit avuksi. Liikkumisen ja hygienian perus- ja apuvälineiden hankkiminen – tunne apuvälinelainaamo. Tena- ja muut kätevät verkkokaupat. Kuulolaitteiden ja niiden huollon ABC. Miten näkökeskuksen asiakkaaksi pääsee?

Kodinhoitajat ja kotisairaanhoitajat – kommunikointi ja sen muodot. Palvelutalon ruokatarjonta – uhka vai mahdollisuus? Hoitotahto ja -testamentti, hautaussuunnitelma ja niiden muutokset.

Silloin kun (yli 30 vuotta sitten!) työpaikallani, jossa periaatteessa kaikki olivat kirjojen suurkuluttajia ja kirjojen tekijöitä, saivat tietää, että odotan esikoistani, kyselivät kahvikeskustelussa, että joko olen käynyt lainaamassa kaikki raskaus-, synnytys-, vauvanhoito- ja kasvatusoppaat. Tiesivät, että minäkin tukeudun kirjoihin monissa asioissa. Mutta en ollut käynyt – vielä. Toki sitten joitakin vauvanhoito-oppaita tyttären koliikin aikoihin ja myöhemminkin lueskelin. Opaskirjoja – yhteen jos toiseenkin asiaan – on tullut luettua.

Viimeisten viiden vuoden, ja erityisesti ihan viimeksi kuluneen vuoden aikana, olemme Pehtoorin kanssa moneen kertaa todenneet, että pitäisi olla hyvä selkokielinen, mutta silti perusteellinen opas. Minähän vihjasin yhdessä postauksessani kun asia taas eskaloitui, että olen keksinyt varman myyntimenestyksen saavuttavan kirjaidean. Ja tuossa yllä olisi jo otsikoitakin valmiina sellaiseen. Sellainen ”Vanhusvanhempien asioiden ja elämän hoito ja hallinta – keskipitkä oppimäärä” – pelkästään ihan kaikkien käytännön ja viranomaisasioiden opas.

12 kommenttia artikkeliin ”Opiksi ja avuksi”

  1. Hei, pistäpä toimeksi, tuolle kirjalle on kysyntää. Tuollaiset asiat tulevat yleensä aina kumminkin yllättäen ja jokainen joutuu ne kantapään kautta opettelemaan. Loppuun sitten niitä sinun sopoareseptejä (helposti iso satsi keittoa pakastimeen). Oikeasti! Sivusta olen seurannut työkaverin isän aivoinfarktikuntoutusta ja hiki tulee vieressäkin.

    • Ei ole minusta tuollaisen tekijäksi. Tietoa jo on, mutta vain murusia, ja paljon on tähän liittyen asioita joista en tiedä edes mistä hakea tietoa. Ja Google EI nyt ole oikea tai ainakaan ainoa vastauksia tarjoava paikka. Kokemusperäistä tietoa ja tuntemusta pitäisi olla vielä paljon enemmän. Nuo sopat kyllä hoituisi. Niistä on jo vankka kokemuskin. 😉

  2. Juuri tänään mieheni teki lopullisen perinnönjaon pankissa. Suuri helpotus. Totesin ajellessamme Iitä kohden, että sisarensa olisi kyllä ansainnut paremman loppuelämän. Alzheimer, mutta periaatteessa hyvä hoito yksityisessä hoitokodissa. Olemme todella kiitollisia hoitokodin henkilökunnalle.

    • Niin nämä jututhan tulevat toisille tosiaan esille myös omien vanhempien lisäksi sisarusten, omien lasten, sukulaisten tai muiden läheisten kohdallakin. Hyvä että teilläkin helpottaa, …

  3. Kyllä puhut asiaa! Vankkaa oppimista ja tietojen hankintaa tarvittaisiin vanhusten kotihoidon avuksi! Muista säästä sitten kaikki tähdelliset kuitit Maistraattia varten. Mikä olisi hyväksi ja kuinka jaksaa myös hoitaja tässä ”viidakossa”. Pirkkalan kunta kyllä antaa kiitettävästi näitä ”lyhytaikais”-hoitojaksoja, jotta pääsee omaishoitaja vähän irti pyörityksestä.

    • Sinulla kyllä varmaan jo on vankkaa oppimista ja kokemusta asiasta. Ja kyllähän Suomessa myös vanhusten huollossa on monia asia hyvinkin, vaikka viime aikojen esiin tulleet jutut karmivia ovatkin. Mutta nimenomaan kotihoitoon ja käytännön (viranomaisasioiden)hoitamiseen tarvittaisiin aapinen. Aurinkoa kevääseen ja mieleen kuitenkin toivottelen!

  4. Niinpä ja jaapa! Itsellä ei enää vanhempien/ sukulaisten asioiden hoitoa ole, mutta monien muiden tuskailuja seuranneena opaskirja olisi paikallaan.
    Toinen opus, jolle olisi tarvetta, olisi ”Miten virkahenkilöt saataisiin ymmärtämään ihmisten hoidon todellinen tilanne”. Hämmästelen lähes päivittäin, millainen ajatuksenkulku päättäillä lienee. Mummo tahi vaari yksin asunnossaan – joku käy (!!) tarvearvion perusteelle x kertaa päivässä. Sitten ihmetellään, miksi vanhusten vointi huonoa. Jos ei ole sukua, ystävät ovat samassa tilanteessa ja kaikki asiat eivät enää selkene kuten nuorena, alkaa mieli masentua ja tätä seuraa kaikki muu. Toki myös omaa tulevaisuutta mietin. Etenkin nyt kun olen jo yli kuukauden potenut iskiasta tai jotain (tilannetta ei siis tutkita vaan määrätään lääkettä ja taas vahvempaa lääkettä) ja siksi joutunut olemaan paljon kotona ja kävelykin ajoittain kivuliasta eikä autolla ajaminen oikein tee hyvää.
    Mutta ”ilo pintaa vaikka syvän märkänis”, kuten Viljo-pappa (isäni) aina sanoi!

    Aurinkoa ja päivänpaostetta!

    • Tuo toinen mainitsemasi opus ”Miten virkahenkilöt saataisiin ymmärtämään ihmisten hoidon todellinen tilanne” on osittain samaa vyyhtiä, ja tuli taas esille omakohtaisesti äidin syksyisen pitkän sairaalajakson ja jalan kipsaamisen jälkeisessä tilanteessa suhteessa palveluseteliin ja koti(sairaan)hoidontarpeeseen.

      Mutta kyllä, juuri tuo kotihoidon hyvä ylläpito auttaisi selviämään (ja säästämään myös yhteiskunnan varoja).

      En ihmettele, että oma tulevaisuutesikin tuossa tilanteessa mietityttää, kyllä tässä kaikenmoiset krempat aina pistävät miettimään omaakin tulevaa.

      Mutta ei anneta periksi, Viljo-pappaasi mukaillen. Iloa ja valoa päiviisi!

  5. Joka kuntaan matalan kynnyksen vanhusten neuvola, johon voi ’oman’ vanhuksensa kanssa mennä ja josta saa ihan oikeilta nevolantädeiltä/-sediltä ohjeita, neuvoja, opastusta ja apua monenlaisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja tarpeisiin. Ohjeet, hakemukset, käytännöt kun tuntuvan muuttuvan usein ja kirja voisi monin osin vanhentua nopeasti. Inhimillisyyttä ikäihmisten olojen kohentamiseen. Koti on jokaiselle maailman paras paikka asua ja elää, mutta kun tulee aika, ettei se ole enää turvallinen tai muuten järkevää, ansaitsisi kaikki sitä tarvitsevat hyvän ja turvallisen hoitopaikan. Vanhusten kohtaamisessa ja hoidossa tarvitaan ihmisiä, ei koneita, ohjelmia, valvontakameroita vaan inhimillisyyttä, empatiaa ja auttavia käsiä. Voimia kaikille omaisiaan tai naapureitaan auttaville arjen enkeleille, sellaista useimmat meistä joskus saattavat tarvita!

    • Tuo vanhusneuvolahan on mainio idea. Semminkin kun käytännöt tosiaan muuttuvat koko ajan, ihmiset vaihtuvat. Ja niinpä: ihminen tarvitsee ihmistä – vaikka kaikki eivät sitä aina myönnäkään.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.