Adjektiiveja hukassa

Minä olen kyllästynyt omiin adjektiiveihini. Tuntureiden huiputtaminen on aina ”hienoa”,  ruoka on joko ”hyvää” tai ”erinomaista”, moni asia on minusta ”vallan mainiota”, monia ihmisiä on ollut ”mukava” tavata, ja ”suurenmoistakin” on aika usein joku juttu. Samoin ”ylivertaisen kaunista”. Ja sitten negatiivisia kokemuksia osaan kuvailla sanalla ”tylsä”, ”väsyttävä” tai  ”ei niin kovin makoisa”. Ja sitten tänään on tullut käytettyä sanaa ”pikkusieluinen”. Se on kyllä minulta jo aika paha herja, enkä sitä nyt ole kovin laajalle porukalle huudellutkaan. Mutta sellaiselle oli vain tarvetta.

Mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Minun adjektiivini. Haluaisin että minulla olisi mieltäylentäviä, tunnelmallisia, koskettavia, herkullisia, myötäeläviä, napakoita, älykkäitä, riemastuttavia, hauskoja adjektiiveja enemmän.

Yritin lauantaina isommalla porukalla syödessämme kysellä adjektiiveja. Nuorilla ja sisarella olikin aika monta hyvää (siinä se taas on: ”hyvä”-adjektiivi), mutta oliko minulla muistiinpanovälineitä mukana. No ei ollut ei. Yhden minä muistan; ei sanoinkuvaamaton, vaan ”kuvin sanomaton”. Sisar kehotti viisaasti käyttämään enemmän verbejä. Mutta nekin ovat minulla hyvin kliseisiä: herkuttelimme tai en siedä.

Tänään olisin tarvinnut hyviä sanoja – ihan vain itselleni – että olisin osannut pistää adjektiivin sille, miltä tuntui istua aamupäivä kirjastossa, kuinka oli palkitsevaa kun jätin ostamatta Kaakkurin Marimekosta alessa olevan puna-harmaan huopatakin, joka oli niiiiin kaunis, mutta jollaista en tarvitse, ja mikä se oli se tunne kun löysin tyttärelle synttärilahjan.  Ei , ei se ollut hellyyttä, ei antamisen iloa, ei mukavaa, eikä suurenmoista, – tai ehkä se oli vähän noita kaikkia, mutta sittenkin jotain muuta, johon minulla ei ole adjektiivia. Olisin tarvinnut sanan, millaiselta Kuusamon tiellä näytti, kun ajelimme pehtoorin kanssa Jääliin. Syksyiseltä, aivan, mutta se oli myös jotain muuta, ehkä se näytti apaattiselta? Miksei adjektiivit tule itsestään? Miksi niitä pitää miettiä.

Äsken Pilateksessa mietin, mikä on se tunne, joka olkapäässäni on: se on juiliva. Siihen, sanaan siis, olen tyytyväinen. Juiliva olkapää. Sellainen minulla on.

Ja sitten minulla on yksi ongelma, joka pitäisi ratkaista ”äärellisellä työmäärällä” (kuten Umberto Eco viisaassa ”Oppineisuuden osoittaminen” -kirjassaan usein projekteista toteaa). Mutta se ei enää kuulu tähän.

Mutta siis adjektiiveja? Mistä löytyisi? Mitä ruoka muuta kuin hyvää? Mikä on sellainen tavallisen ”mukava päivä” sanottuna vähän ilmeikkäämmin? Mikä olisi hyvä, universaali, uusi adjektiivi?

2 kommenttia artikkeliin ”Adjektiiveja hukassa”

  1. Viime aikoina olen miettinyt, miten parhaiten kuvailisin ajottain kipeää olkapäätäni. . Apua tuli Tuulestatemmatusta: juiliva olkapää! Niin oikea ja kuvaileva sana. Kiitos adjektiivista! 🙂

    Lohduttavaa, että en ole ainoa, joka joutuu miettimään synonyymejä kivoille, hyville, hauskoille, maukkaille, tylsille, jopa kurjille asioille.

    Vastaa
  2. Kaija, oleppas hyvä vain. Juilivan joko tietää tai ei. Sinä tunnut tietävän. Kaikkea hyvää kuitenkin.

    Synonyymit ovat tärkeitä. Senkinhän tunnut tietävän. Menestystä niiden metsästykseen jatkossakin.

    Niin ja kovasti paljon kiitoksia kommentista. 🙂

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.