Periaatteessa koko päivän olen ollut koulutuksessa. Puoleenpäivään asti hurahti Word 2010 -oppia saadessa. Nyt tahtoo sen version omaan koneeseensa! Ja mielummin huomenna kuin ensi viikolla. Kylläpäs siinä oli kaikkia hienouksia.  Vähän jo huolestun, että saattaapi taas lähteä minulla lapasesta. Että vastaisuudessa ovat prujut ja muistiot ulkoasultaan järeämpää laatua kuin hötöksi jäävä sisältö. Uutta Wordia voisi  käyttää melkein taitto-ohjelmana.

Olen virkaani kuuluvan atk-vastaavan tehtävien takia/vuoksi/ansiosta päässyt/joutunut osallistumaan eräällekin tietojenkäsittelyn kurssille. Voisin ihan mieluusti opiskella digitaalista mediaa lisääkin. Erilaisten härpäkkeiden ja ohjelmien, editoreiden ja medioiden käyttöä harrastelisin rutkasti enemmänkin kuin nykyisellään teen. Mistä insinöörimiehelläni on joskus jotain huomautettavaa…

Olen puolileikilläni, mutta pienesti tosissanikin, puhunut, että otan virkavapaata ja lähden jonnekin kansanopistoon suorittamaan jonkinlaista datistin tutkintoa. Oulun lähikunnissakin sellaista olisi tarjolla:  Torniossa pääsisi suorittamaan valokuvaajan ammattitutkintoa ja Haapavedellä on monimediatoimittajan linja. Ja Inarissa olisi vaikka mitä mukavaa tyrkyllä.

Yksi tuttu heittäytyi ja lähti Inariin Saamelaisalueen koulutuskeskukseen opiskelemaan artesaaniksi. Miehän voisin hakea sinne  kans: 120 ov:n datanomi-koulutus ja voisin asustella mökillä ja oppisin oikein kunnon nörtiksi. Voisin samalla opettaa matkailulinjalaisille Lapin historiaa ja kokkipuolen opiskelijoille kävisin vierailuluennoimassa ruokakulttuurin historiasta. 🙂 Vähänkö olis hieno juttu!

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.