Eilen vapaailta, tänään ei todellakaan. Oltiin eilen systerin ja pehtoorin kanssa leffassa ja sitä ennen syömässä. Hellaan mentiin. Se, että oululaisessa ruokaravintolassa on tiistai-iltana porukkaa, on mielestäni aika harvinaista, mutta Hellassa oli meidän lisäksemme muitakin. Kannatti olla. Ruoka oli jälleen hintansa väärti. Koskaan en ole siellä syönyt alkuruoaksi muuta kuin etanoita, enkä taida ensi kerrallakaan kokeilla muuta. Minusta ne siellä vaan ovat niin hyviä. Siika, rautu ja sinisimpukat niin ikään maistuivat ja ehdimme vielä ennen Finnkinoon menoa nauttia kylmää vaniljakohokasta (-vai vanukasta? 🙂 ja lämmintä hillakastiketta. Se oli makoisa yhdistelmä. Kerrassaan.

Niin oli leffakin.  Suomalainen musikaalielokuva (Neil Hardwickin ohjaus) on aika harvinaista. Jos rakastat… -leffa oli minusta jotensakin aika hyvä. Satua ja saippuaa, mutta silti aika melankolinen ja surullinen. Tuoreita näyttelijäsuorituksia.  ja muutamat laulut kyllä koskettivat, mutta minä sentään niiskutin kerrankin vähemmän kuin sisko. Ymmärrettävää, etten sanoisi. Toisaalta minusta on usein aika mukavakin itkeä elokuvissa, tai kotona leffoja katsellessa (mitä teen kyllä turhan harvoin nykyään). Ja minähän nyt en paljon tarvi tillittääkseni! Hyvä draama-aineksia omaava mainoskin on saanut kyynelkanavat tykyttämään: Elovena-mainos puolenkymmentä vuotta sitten pisti nieleksimään, mistä turhia hempeilemätön tyttäreni on jaksanut kaikki nämä vuodet muistuttaa… Mutta sellaista se vaan on.

Tänään onkin sitten ollut oikein kunnon duunipäivä, hyvin varhaisesta aamusta lähtien. Ja koskapa huomenna alkaa luento, on ilta mennyt, ja alkuyö tulee menemään, luentoa kasatessa.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.