Suomen teollistumisen sosiaalihistoria ja sen tutkiminen. Siitä pidin tänään kaksi tuntia luentoa. Enää 9 kertaa jäljellä. En ole neljään vuoteen luennoinut aiheesta. Luento perustuu hyvin paljon omaan väitöskirjaani, johon en ole pariin vuoteen juurikaan koskenut. Nyt luennon alettua ja sen valmistelussa palautuu mieleen kaikenlaista sen projektin vaiheilta. Elän uudelleen niitä hiljaisen riemun hetkiä kun työssä pääsi askelmalta toiselle, tai kun viikkojen työnteon jälkeen tuntui, ettei hommasta koskaan tule mitään: ”En-koskaan-jaksa-saada-hommaa-valmiiksi. En osaa, en ehdi!” Ja sitten taas oli jaksoja, jolloin ei malttanut edes nukkua, kun tutkimus vei mennessään. Kirjoittaminen ja analyysien teko vangitsi omaan maailmaansa, olisi halunnut vetäytyä perheeltä ja kaikelta ulkomaailmalta vain etsimään 1800-luvun lopun suomalaisten mielenmaisemaa.

Omia muistiinpanoja selatessa yhtäkkiä muistan, miltä Kemiyhtiön ruokalan alakerran arkistossa haisi, miltä tuntui kun museosta – josta todellakaan ei ko. asiakirjaa olisi pitänyt olla – löytyi norjalaisista sahatyöntekijöistä luettelo, jota kukaan tutkija ei tiennyt olevan olemassakaan. Luettelo, joka oli ollut toistasataa vuotta kenenkään koskematta ja joka avasi uuden ikkunan tutkimuksen eteenpäin viemiseksi.

Muistan, kuinka ahdistavaa oli kun ymmärsi, ettei sittenkään, ei millään voi käydä läpi kaikkea sitä aineistoa, jonka haluaisi. Oli vain lopetettava, oli vain rohkaistava itsensä ja päätettävä työ. Oli altistuttava kritiikille, oli oltava valmis. Olihan se välillä niin tahmaista, olihan se enimmäkseen niin hienoa. Enää en jaksaisi. Onneksi ei tarvikaan. Minä vain luennoin. 🙂

2 Comments

  1. Hajuaisti ja -muisti on rautaa!

    H. Reija, parahin TT: Historioitsijan ominaisuudessa haistat siis Kemiyhtiön arkiston aromit, viinin h/maistajana Pinot Noirin kirsikan, ja rotissöörinä pikkusormen kynnen kokoisen murun mustaa tryffeliä gourmet-lautasellasi. Miten köyhää elämä olisi ilman toimivaa hajuaistia – haistia! Ja – tosi on; kaikki kerran täten aistittu (haistettu) voi muodostaa aivoihin pysyvän hajujäljen, joka sopivissa oloissa palauttaa mieleen vuosikymmenten takaisen, kyseiseen hajuun liittyvän tapahtuman.

    ”When something tastes really good it is primarily activation of the olfactory system which helps us detect the qualities we regard as positive. A good wine or a sunripe wild strawberry activates a whole array of odorant receptors, helping us to perceive the different odorant molecules.”

    ”A unique odour can trigger distinct memories from our childhood or from emotional moments – positive or negative – later in life.” (http://nobelprize.org/nobel_prizes/medicine/laureates/2004/press.html)

    Hajujen historia – historian haju? (http://blogit.helsinki.fi/envirohist/helsinki/kivisto-laakkonen-2001.htm)

  2. Reseptorit ovat hyväksi, minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä. Ja kuinka paljon tuoksuihin ja hajuihin liittyykään muistoja. Enimmäkseen ehkä hyviä. Nyt kaipaisin mökin rantasaunan lämmittämistuoksua ja sen tuoksun antamaa lupausta rentouttavasta saunomisesta ja mökkiviikonlopusta…

    Arkistojen ominaishajut ovat aivan omanlaisiaan: väitän että jos minut viedään sokkona jo mainitttuun Kemiyhtiön ruokalan kellariarkistoon tai Kiimingin kunnanarkistoon tai Sota-arikistoon, tunnistan hajusta, missä olen. Myös Kansanarkisto (vanhat tilat) tuoksuu omanlaiselleen… Ammattijuttuja 🙂

    Hajujen – samoin kuin äänien – historiaan on ryhdytty kiinnittämään tutkimuksessa huomiota. Omassa väikkärissänikin sivusin teemaa, sillä selluteollisuuden tulo ei jäänyt maalaisrahvaalta huomaamatta sen mukanaan tuoman hajunkaan takia…

    Kiitokset tuosta kivistö-laakkonen -linkistä. Mielenkiintoista.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.