Meille se toi ystäviä glögille, ja napostelulle. Jouluisessa, välittömässä hetkessä oli mukava olla. Sellainen helppous, joka näiden ihmisten kanssa olemisessa on, viehättää minua kovasti.
Onko kuu juustoa?
Todellako minä uskoin pysyväni irti niistä juustokimpaleista, joita tänään hankin huomista ja joulua varten? Vielä tälläkin elämänkokemuksella huijaan itseäni: ”aivan hyvin voin ostaa juustot jo nyt, ei tarvitse erikseen lähteä aatonaattona hakemaan… ” Voin ostaa, ja ostinkin, mutta huomisen jälkeen ei ole palastakaan jäljellä. Hyvä jos huomisille kalaasiystäville jää!
Huomiseksi olemme kutsuneet ystävät – jotka käyvät porukalla meillä yleensä kesäisin ja yleensä syömässä pitkän kaavan mukaan, – meille vain ”glögille”. Semmoinen on minulle vähän vaikeaa. Että vain jotain pientä… Toisaalta tätä menoa juustoista on jäljellä vain jotain pientä…
Oulun Kauppahalliin on avattu uusi juustokauppa: Juustokuu. Olen mennyttä. Miltäs kuulostaa Pestogouda? Joulunvihreää juustoa, joka on oivallista mm. sellaisen viinin kanssa, josta Alkon luennehdinta kuuluu: ”Erittäin täyteläinen, kypsän tanniininen, tumman kirsikkainen, luumuinen, hennon suklainen, mausteinen, paahteisen tamminen, roteva, lämmin, pitkä”. Olen äärimmäisen samaa mieltä. Entäs brie nimeltä Meuex, ja sen kanssa pohjoisesta tuotua mustikkasiirappia. Tai sitten niitä joulureseptisivuillani (sivupalkissa linkki) kehumiani mustia taateleita ja saksalaista sinihomejuustoa… Hieman vain kaihertaa jossain takaraivossa, että mitä huomiseksi jää. Noh, olemme luvanneet tarjota glögiä … ja sitä meillä on.
*****
Aamupäivän hankintareissulta on kerrottava myös juttu joka kiinnostanee muutamaa blogiani seuraavaa (päivittäin käy noin 60 vierailijaa (valokuvatorstaisin reilusti yli sata), joista kymmenkunta tiedän ja tunnen ja joista erityisesti kahden tiedän olevan kiinnostunut tiedosta, että onnistuin tänään saamaan Torresin Salmosin (Priorat) tammikuun meetingiä varten.
Joululoma
Olen lomalla. Ainakin monta päivää. Ehkä viikon, ehkä kaksi .. Riippuu niin monesta asiasta. Mutta olen lomalla, ja juuri tämä aika töiden loppumisesta joulupäivän iltapäivään asti on parasta joulussa: se odottaminen. Edes pieni kutkuttava jännitys.
Juniorillakin alkaa pian loma, mutta vasta huomisen vuorokauden puolella. Tämä suomalainen koulujärjestelmä kun vaatii tietyn määrän työpäiviä kouluvuoteen, eivätkä opettajat halua enää maanantaina jakaa tietämystään ja opettaa koulussa, on keksitty kerta kaikkisen loistava järjestely: niin yläluokkalaiset kuin lukiolaisetkin menevät kouluun tänään yhdeksäksi iltasella. Ja ovat koululla yli puolen yön, jotta huominen voidaan laskea työpäiväksi. Ja mitä nuoret tekevät tänään alkuyöstä koululla? Kertaavat vahvoja verbejä tai pitävät laskuharjoituksia? Ehkä sentään katsovat opettavaisia elokuvia tai lukevat ääneen maailmankirjallisuuden klassikoiden joulutarinoita? In your dreams! Pelaavat sählyä tai ”saa siellä vaikka nukkua kuha on koulusa”. Just.
Entäs esikoisen joululoma? Kevään kirjoitusten jälkeen alkoi lukea pääsykokeisiin ja oli siivoojana SOL:lla koko kesän, ja elokuun lopusta kaksi viikkoa, jotka oli varannut lomaan, vietti ensin toisen viikon tosi kipeenä ja toisen antibioottikuurilla. Ja on sitten tehnyt suhteellisen tiukan syyslukukauden opintojensa parissa, joten minä ajattelin, että kuinka ihanaa, että tytär saa vähän huilata ja nukkua ja olla kavereiden ja poikaystävän ja ehkäpä peräti vanhempiensakin seurassa. Ja mitä tekee esikoinen? Hakee Hesburgerille töihin, ja mokoma pääseekin.
Semmoisia lomajuttua meillä.
Mistä hyvästä?
Sain tänään kynän. Kullatun, korean kynän. Kynän, joka on kovin maskuliinisen näköinen ja jolla on huono kirjoittaa. Kynä on ison rillikotelon kokoisessa rasiassa, johon on kaiverrettu nimeni. Koko humanistisen tiedekunnan henkilökunta oli läsnä kun dekaani antoi sen minulle ja kaikki taputtivat. Kolme muutakin työyhteisömme jäsentä sai sellaisen. Ja heillekin taputettiin. Sitten yhteinen glögitilaisuus jatkui.
Emme saaneet kynää palkinnoksi hyvin tehdystä työstä tai innovatiivisesta toiminnasta työyhteisössä. Eikä kynä ole aikuisten hymypoika/tyttöpalkinto, jonka saa jos on useimpien samassa paikassa päivät viettävien kanssa hyvä kaveri. Kynän saa vaikka olisi juuri se luuseri, joka välttelee aina kun on töitä jaossa. Vaikka aina itse myöhästyisit ja vaikka työsi olisi hoideltu miten sattuu, jos ollenkaan. Vaikka perjantai-iltapäiväsi olisit kaukana velvollisuuksistasi saisit kultakynän. Vaikket koskaan auttaisi ketään ja vaikka olisit työyhteisön kyylin tai kyllästyttävin tyyppi, silti saisit kynän.
Me saimme kynät, koska olemme sattuneet syntymään vuonna 1958. Siitäpä sitä sietää palkita!
Valokuvatorstai: Lämpö
Tonttu Tomafoi löysi kierroksellaan lämpöä huokuvan ikkunapaikan. (klikkaamalla kuva suurenee ja näet tontun muikean ilmeen).
Valokuvatorstaissa vuoden vierailleena kiittelen ja toivottelen Iloa ja valoa kaikkien Jouluun. Käy kurkkaamassa joulukuvia ja -reseptejä joulusivultani…
Murphystä voisin kertoa paljonkin!
Nyt on hoppu! Ja näppis rikki. Puhelimella bloggaaminen ei ole sujuvaa. Huomiseen.
Joulureseptejä ja jouluostoksilla
Koskapa edellinen viikko on kulunut paljolti töiden tekoon ja joulusivun rakenteluun www-sivustolleni, ovat jouluostokset ja muut joulujärjestelyt jääneet jotensakin retuperälle. Tänään oli kuitenkin aika ryhdistäytyä ja hankkiutua muun jouluhysteerisen kansan sekaan kaupungille. Paljonhan sitä tuli hankittua: tarpeellista ja muuten vaan kyseenalaista rompetta itselle ja lähipiirille.
Pehtoorin kanssa ajelimme oikein Kaakkurinkulmaan: siellä kun on isoja, uusia liikkeitä pellot täynnänsä. Ja kuinkas sitten kävikään: Bauhausissa pehtoori vähän pahoitteli, ettei kyseinen pytinki ollut siellä sillon kun meillä olivat mökki- ja La Festa -projektit teon alla elikkäs aikana, jolloin riitti kaikenlaista rakentamista ja sisustamista kaiket viikonloput ja pehtoorilla viikotkin. Kun vierailimme muissakin alueen liikkeissä huomasimme taas meidän tavallisen, eriskummallisen ”väärin” sukupuolittuneen roolijaon: humanistirouva viihtyi erilaisen ”viihde-elektroniikan” ja läppärien osastolla pitkän tovin, kun insinööri-pehtoori samaan aikaan pakkautti viherkasvin toisensa jälkeen kotiin vietäväksi.
Vietimme sitten shoppailun päätteeksi oikein pikkujoulut: kävimme ravintolassa syömässä. Siippa tilasi jälkkäriksi Hilla Pannacottan, – ”ihan vaan kokeeksi”. Ja fiksu mies kun on, väittti, että vaimonsa tekemä on parempaa. käykääpä jouluresepti- ja -kuva ja viinivinkkisivulla hakemassa ”parempaan” pannacottaan resepti.
SIIS:Parahin blogissani vieraileva lukijakuntani:
toivottelen kaikille nautinnollista joulunalusaikaa ja kerron, että joulureseptisivustoni on osoitteessa:
http://www.satokangas.fi/Keittio/Joulu_2008/index.htm
Siellä on kuvia, reseptejä, viinivinkkejä … Sivupalkissakin on sinne linkki. Nauttisittepa!
Kiireestä hidastukseen
Eilisen kiireisen sunnuntain jälkeen tänään on ollut sellainen hidastettu päivä. Tiedättehän, kuin liikkuisi hidastetussa filmissä. Eikä oikein saa mitään aikaiseksi. Kirjoituspöytää putsailin töissä ja perjantain tenttivastauspinon setvin pois, mutta mitä muuta? Vaikea sanoa.
Postia aukoessa sattui yksi mainio juttu: tuttava lähetti minulle muutaman sivun kopion yhdestä artikkelista ja hän toteaa oheen liittämässään joulukortissa ”sinua saattaisi kiinnostaa”. Toki kiinnostaa, olen itse kirjoittanut sen. Mukava saada postissa omasta artikkelista kopioita. 🙂 Sekin on niitä kirjoituksiani, josta on tullut palautetta about sata kertaa niin paljon kuin kaikista tieteellisistä artikkeleistani yhteensä.
Itsenäisyyskynttilöiden historia, makkarakuppien nousu ja tuho, harrastajakokkaajan omakustanne keittokirja ja melkein novellimuotoon kirjoitettu väitöskirjan ”päähenkilön” elämäntarina ovat pieni murto-osa kaikesta julkaisemastani, mutta ne vain kiinnostavat ja saavat aikaan kommentointia. Välillä mietinkin, pitäisiköhän profiloitua uudella tavalla? Heittäytyisin freelance-kirjoittajaksi? Ehkäpä nyt kuitenkin heittäydyn kotihommien pariin.
Tutkijaseminaari
Oli jatkotutkijoiden lauantaiseminaaripäivä. Kuusi väitöskirjantekijää esittivät kukin omien hankkeidensa tämän hetkistä tilannetta. Kuudesta kaksi ovat eläkkeellä olevia historianopettajia, yksi on virassa oleva historianopettaja, yksi kolmen lapsen toimittaja-äiti, yksi työtön ja yksi päätoimisesti apurahatutkijana oleva nuori mies (jako kuvastaa hyvin meidän tieteenalan jatkotutkijoiden koko kenttää). Ja mikä merkillisintä, kiehtovinta: kaikki olivat innostuneita, intohimolla tutkimustaan tekeviä, suunnilleen kaiken vapaa-aikansa tutkimukseen käyttäviä, jotka haluavat saada työnsä tehdyksi. Nyt halusivat palautetta. Professorin kanssa kommentoimme ja kannustimme.
Intohimo on ihmiselle ja työnteolle hyväksi. Se kantaa. Humanistilla ei paljon muuta ole. Mutta intohimo onkin jo paljon.
Kosketti
Olin sopinut tänään ”työ”tapaamisen kaupungille. Sen varjolla lähdin kampukselta jo varhain iltapäivällä, hoitelemaan omia asioitani. Kukapa perheenäiti ei joulunalusperjantai-iltapäivänä tekisi vastaavaa. Sillä tavoin rauhoittelin itseäni lintsaamisesta.
No joka tapauksessa, poikkeuksellinen kaupungilla oloaika sai minut tapaamaan kolme vanhaa tuttua. Ja olen edelleen kaikista kolmesta tapaamisesta ihmeissäni, minuun sattui. Kosketti – hyvässä ja pahassa. Väistämättä peilaa omaa elämäänsä muille tapahtuneeseen, olen lapsellisen onnelllinen ”onneksi-ei-minulle” ja kateellinen ”voi-kunpa-minäkin”. Tai vielä enemmän ajattelin, että ”onneksi tuo vanha ystävä on saanut asiansa noin järjestykseen” ja tavatessa toisen ”miksi tämä vanha tuttu on joutunut kärsimään noin paljon”. Ainako on ravisteltava näin rankasti, että ymmärrän pienessä maailmassani, perheeni parissa, olla onnellinen.